[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Selluteollisuuden kritiikki osuu puupeltoihin

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Palonen, Osmo  HuK, Projektipäällikkö, Historiatieteen ja filosofian
laitos, Tampereen yliopisto
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Lang, Chris : Tehtaan varjossa - Selluteollisuus matkalla etelään
(Banks, Pulp and People). Kääntänyt Airaksinen, Jaana; Käkönen, Mira.
Like Kustannus, 2008. 173 sivua.


Selluteollisuuden kritiikki osuu puupeltoihin
---------------------------------------------------------

Selluteollisuus ei ole maailman halutuinta teollisuutta - paitsi
olisi Kemijärvellä, Valkeakoskella ja muissa perinteisissä
metsäteollisuuskeskuksissa. Tehtaan varjossa - Selluteollisuus
matkalla etelään on Into-pamfletti, jossa pyritään tekemään
selluteollisuudesta entistä epäilyttävämpää. Osittain se siinä
onnistuu, mutta lapselliset virheet vievät pohjaa osumiltakin.  

 


Chris Langin tekemä pamfletti Banks, Pulp and People on alunperin
tarkoitettu kansainvälisten rahoitusorganisaatioiden ja niiden
työntekijöiden luettavaksi. Sellaisena pamfletti on tietysti hieman
haasteellinen, Lontoon Cityn rahoitusorganisaatioiden nuorten
bisnesleijonien stereotyyppi ei kai ensimmäiseksi tartu
yhteiskunnallisiin kiistakirjoituksiin. Pamfletin tapaan kirja pyrkii
esittelemään ongelman, sellutehtaiden rakentamisen maapallon eteläisen
puoliskon maihin ja siitä syntyviä seurauksia. Käännöksen tekijät
Jaana Airaksinen ja Mira Käkönen ovat lähteneet tekemään
erikoisryhmälle suunnatusta kirjasta yleistä ja ainakin kirjan nimen
suhteen plagioinnissaan epäonnistuneet: Tehtaan varjossa on tästä
pamfletista huolimatta edelleen Toivo Pekkasen työläiskuvaus ja
Pertti Haapalan Tehtaan valossa - josta kääntäjillä ei taida olla
aavistustakaan, vaikka kannattaisi - taas kertomus modernismin
tulosta Suomeen.

Kokonaisuutena kirja on epätasainen. Alkuperäinen tekijä on
onnistunut kirjaamaan muutoksen aiheuttamia ongelmia, mutta tapa,
jolla suomalainen versio on tehty, on aika sekava. Kirjan
esipuheessa, jonka ovat kirjoittaneet Inka Kaakinen ja Jussi
Pakkasvirta, nostetaan esille alan suomalaisperäisiä,
eteläafrikkalaisia, kiinalaisia ja indonesialaisia toimijoita, mutta
esimerkiksi amerikkalaisia, norjalaisia tai ruotsalaisia
metsäteollisuusyrityksiä ei mainita myöhemminkään, vaikka en usko
että niiden menettelytavat oleellisesti poikkeavat StoraEnsosta tai
UPM:stä. Jos näin on, se pitäisi toki tuoda hyvänä esimerkkinä
esille.

Ensimmäisessä osassa keskeisintä on kuvaus mitä luontaisen
metsänkasvatuksen vastainen puupeltojen viljely aiheuttaa
ympäristölle ja kansalle (People alkuperäisen kirjan nimessä) ja se
on ehkä tämän kirjan keskeisintä antia. Jos sellua tuotetaan Uruguayn
tai Brasilian puupelloista saadulla eukalyptyksella verrattuna
Itä-Lapin ja Koillismaan luonnollisesti kasvavaan havukuitupuuhun,
vaikutukset paikallisen väestön elämään ovat päinvastaiset, mutta
tätä vertailuahan kirjassa ei tehdä.

Samassa osassa kirjoittajat vetävät myös maton oman
asiantuntemuksensa alta. Luku sellu, energia ja ilmasto alkaa:
'Selluntuotanto tarvitsee paljon energiaa.' Todellisuudessahan
selluteollisuus on energiaomavaraista tai jopa tuottaa enemmän
energiaa kuin se kuluttaa. Energia saadaan polttamalla
selluprosessissa syntyviä sivutuotteita, kuten mustalipeää, ja näin
tuottamalla energiaa. Joskus vuosikymmeniä sitten nämä sivutuotteet
saatettiin päästää vesistöihin enemmän tai vähemmän puhdistettuna,
mutta näin ei varmastikaan enää tehdä, koska niihin sisältyvä
mahdollisuus tuottaa jätteestä energiaa on otettu käyttöön.

Kirjoittaja tai kääntäjät käyttävät esimerkkinä hiilellä tuotetun
energian käytön voimakasta vähenemistä seuraavasti: 'Vuonna 2005, kun
lakko pysäytti sellun ja paperintuotannon Suomessa, poltetun hiilen
määrä putosi maassa hyvin alhaiseksi.' Tämän lausuman todisteena
käytetään Platts Coal Trader -lehden 20.5.2005 julkaistun numeron
sivua 2. Ensinnäkin toki vuonna 2005 oli lyhyitä lakkojakin, mutta
tehtaat pysäytti työsulku, joka on työnantajien toimenpide, ei siis
lakko. Toisekseen tämän hiilen kulutuksen muutoksen olisi varmaankin
löytänyt relevantimmastakin lähteestä, jos olisi halunnut.

Vaikka siis sellun tekemistä ei voi syyttää energian tuhlaamisesta,
toki paperiteollisuus kuluttaa energiaa. Mekaanisen massan tuotanto,
jota tehdään esimerkiksi kuumahiertämöissä ja josta massasta
esimerkiksi sanomalehti- ja pokkaripaperia tehdään, kuluttaa
runsaasti energiaa, mutta kemiallinen ja mekaaninen massa on osattava
pitää erillään. Nämä puurot ja vellit menevät usein sekaisin myös
suomalaisilla keskustelijoilla.

Kirjan toinen osa, joka sisältää valtioiden tasolle kirjatut ongelmat
on ehdottomasti selkein osa. Kolmas, jossa jaetaan suosituksia, on
myös hyvin toteutettua luettavaa, mutta kääntäjien tai kustantajan
idealla tehty liitännäinen, osa 4, jossa kaikki kynnelle kykenevät
suomalaiset aktivistit esittävät omia, parin sivun mittaisia
'asiantuntijalausuntojaan' on turha ja tarpeeton. Ainoa, tosin tässä
seurassa kovin erilainen, kirjaa tehtäessä ajankohtainen kannanotto
on massaliikkeen aktivistin Juha Pikkaraisen ehdotus Kemijärven
lopetetun sellutehtaan muuttamiseksi testitehtaaksi.

Sellutehdaiden aiheuttamia ongelmia esiteltäessä olisi minusta ensin
annettava kuva siitä mitä sellutehtaassa tehdään. Tästä ainakin
lukijalle (ehkä myös kirjoittajalle/kääntäjälle) jää kovin hajanainen
kuva. Toinenkin esimerkki liittyy tekijöiden ilmeiseen teollisen
tiedon puutteeseen. Kierrätyskuidun käyttö toki säästää
luonnonvaroja, mutta kierrätyskuitua ei voi loputtomasti kierrättää,
vaan esimerkiksi sanomalehtipaperin valmistuksessa tarvitaan myös
pitkäkuituisia ensimmäisen kerran kiertäviä papereita antamaan
paperille jonkinlaista vetolujuutta. Argumentointi olisi paljon
uskottavampaa, jos tunnettaisiin perusasiat. Voisi olettaa, että
kirjan tuottamisen rahoitukseen osallistunut ympäristöministeriö
olisi huolehtinut tästä vai eikö sielläkäään tunneta Suomen
perusteollisuuden tuotantoa?

Jos pyrkii hahmottamaan lukuisien kehittyviin maihin perustettavien
sellutehdashankkeiden aiheuttamien ongelmien joukosta kirjassa
esitetyistä keskeisimmän, on se siis uusien tehtaiden puuntarve ja
kuinka se on aiottu tyydyttää. Kirjoittajat painottavat että
puunhankinta perustuu viljeltyihin puupeltoihin, joissa kasvaa vain
yhtä nopeasti kasvavaa puulajia, ennenkaikkea eukalyptusta.
Sellutehtaita rakentavat yritykset hankkivat alueet puupelloilleen
kyseenalaisin menetelmin ja niiden alle jäävät alueiden
alkuperäisasukkaiden yhteismaat ja luonnolliset elinkeinot. Myös
alueiden biodiversiteetti häviää yksilajisesta puupellosta mm.
myrkytysten mukana. Puupellot eivät myöskään työllistä paikallista
väestöä, vaan päinvastoin ajavat heidät kaupunkien slummeihin elämän
edellytysten kadotessa.

Paitsi puupeltojen omistusta ja hallitusten tukea niille omien
kansalaisten eduista piittaamatta, kirjoittajat tuovat hyvin esille
nopeakasvuisten puupeltojen vaikutuksen pohja- ja pintavesiin.
Istutetut eukalyptyspuiden viljelmät kuivattavat lähiseudun kaivot ja
joet, kun tuhannet puut imevät nopean kasvunsa myötä runsaasti vettä,
joka ei ilmeisesti haihdu. Tämän keskeisen ongelman olisi voinut
esittää kokonaan, ettei lukijan tarvitsisi muistella biologian
tunteja.

Puupeltojen aiheuttamien ongelmien ohella alunperin rahoittajille
tarkoitettu kirjanen hämmästelee, kuinka tehdashankkeina erittäin
suuria investointeja vaativia sellutehtaita voidaan rahoittaa
tuntematta lainkaan mistä tehtaat saavat raaka-aineensa. Yhtenä
esimerkkinä tästä on Kiina, johon on rakennettu ja aiotaan rakentaa
runsaasti selluntuotantoa, vaikka maassa ei ole raaka-aineita kuin
alle kolmannes rakennettujen tehtaiden tarpeista. Kirjoittajien
mukaan Kiinan puunhankinta uhkaa ennen kaikkea Venäjää ja Indonesiaa,
mutta myös Kaakkois-Aasiaa. Kirjan antaman tiedon perusteella tämä
onkin oleellinen asia, joka pitäisi kuitenkin valottaa lukijoille
metsäteollisuuden globaalin toimintamallin osana.

Kirjoittajat antavat kuvan, että rahoittajat uskovat sokeasti alan
konsultteja, jotka ovat paitsi arvioimassa tehtaan
toimintaedellytyksiä ja ympäristövaikutuksia, myös myyvät tehtaan
teknologiasuunnittelun ja näin hyötyvät merkittävästi tehtaan
toteuttamisesta. Pääsyylliseksi tekijät nimeävät suomalaiset Jaakko
Pöyry Oy:n ja Sweco PIC:n. Kolmen sekunnin googleamisella paljastuu,
jos sitä ei voi nimestä päätellä, että Sweco on ruotsalainen
(www.swecogroup.com), mutta toki sillä konttori Suomessakin on.

Rahoittajissa pääsyylliseksi nimetään eurooppalaiset, pohjoismaiset
ja valtiolliset kehitysrahastot ja vientitakuulaitokset, tulevathan
sellutehtaiden koneet Pohjoismaista tai Keski-Euroopasta.
Kirjoittajat syystäkin ihmettelevät kenen kannattaa sijoittaa
selluteollisuuteen, koska metsäyhtiöiden tuottama korko on niin
vaatimaton. Olisi kuitenkin ollut hyvä, jos tekijät olisivat
pystyneet erottamaan pääoman tuoton puupeltoihin, suurtehtaisiin,
ammattiyhdistysvapaaseen halpatyöhön ja ympäristön saastuttamiseen
perustuvassa tuotannossa ja modernissa pohjoisen maailman tehtaassa.
Erittely esimerkiksi brasialais- tai indonesialaisyritysten
kannattavuudesta verrattuna suomalaisiin tai ruotsalaisiin tehtaisiin
olisi ollut ehdottomasti tarpeen. Jos asia esitetään alan yleisenä
huonona tuottavuutena, ei se kerro lukijoille kovinkaan paljon. Minä
en ainakaan vielä usko, että edes nämä ekonomi-karviset ja -pesoset
rakentaisivat hallintarekisterin taakse piiloutuneiden
institutionaalisten omistajien rahoilla tehtaita etelään ilman
käsitystä siitä, että ne tuottavat ja niihin sijoitetut rahat tulevat
takaisin viimeistään alan tavan mukaan hitaasti mutta varmasti.

Brasilian ja Indonesian sekä Kiinan paperiyhtiöiden ohella
eurooppalaiset metsäjätit kuten Stora Enso, Metsä-Botnia ja UPM ovat
pamfletin konnia. Jotenkin yllättävänä pidetään, että UPM on luvannut
ostaa Botnian Uruguayn tehtaan tuotantoa - ehkä kirjoittajat eivät ole
perehtyneet Botnian omistukseenkaan. Jotta tämänkaltainen kirja olisi
vakuuttava, pitäisi sen sisältää perustietoa ja olla kattava. En
oikein usko, että kaikki muut yhtiöt, kuten International Paper, ovat
ratkaisevasti parempia.

Kirjalla on siis kiistattomia etuja avartamaan pohjoisen ihmisten
näkökulmaa siihen mitä metsäteollisuus ns. kehittyvässä maailmassa
tekee. Kun toivottavasti menen joulun seudussa Pelkosenniemelle, voin
verrata millaiset vaikutukset selluteollisuudella on etelässä ja
pohjoisessa. Jos Veracellin sellutehdas vie leivän brasilialaisen
suusta, olisi Kemijärven tehdas tuonut sitä Itä-Lapin työmiehelle tai
metsänomistajalle, jotka vielä usein ovat sama henkilö. Kirja kyllä
huitaisee esimerkiksi työsuojeluun ja alihankintaan liittyvillä
kysymyksillä, mutta ei käsittele niitä kovinkaan syvältä.

Kun suomalaisten omistamat yhtiöt eivät enää halua tehdä Suomessa
paperia, olisi Pöyryn ohella tuotteistettava
ammattiyhdistystystoiminnan sekä työ- ja ympäristönsuojelun
konsultointi. Myös maareformimallit Lex Kalliosta lähtien kuuluvat
samaan sarjaan, kuten uusien metsänomistajien edunvalvonta. Etelässä
näyttäisi olevan rajattomat markkinat niin suljettujen ja
suljettavien tehtaiden luottamusmiehille ja työsuojeluvaltuutetuille
kuin valtion tuottavuusohjelman pois potkimille
valvontaviranomaisille. Eikä MTK:n metsävaltuuskuntakaan jäisi ilman
kysyntää. Tämän osaamisen vientiä kirjan sisältö suorastaan vaatii.
Kun kehittyviä maita on vuosikymmenet pakotettu uusliberalismiin,
voitaisiin nyt ottaa uusi kurssi ja aloittaa pohjoismaisten
työehtosopimusten yleissitovuudesta kaikissa maailman sellutehtaissa.

Tehtaan varjossa on siis pamfletti, kiistakirjoitus, jonka
luonteeseen kuuluu enemmän ottaa kantaa kirjoittajien näkökulmasta
kuin esittää kysymys sarjana historiallisia tapahtumia ja niihin
liittyviä tekijöitä. Sen luonteeseen ei siis kuulukaan samanlainen
argumentointi kuin historiankirjoitukseen. Kuitenkin pamfletin
pitäisi olla lukijoilleen riittävän uskottava. Tässä suhteessa
tekijät ovat onnistuneet vain osittain. Toki vakuuttavuus vaatii
paljon työtä, kuten esimerkiksi Naomi Kleinin Tuhokapitalismin nousu
samoilla alueilla - toki paljon laajempana ja historianomaisempana -
osoittaa.



---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa Agricola-verkossa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/
Kommentoi arvostelua Agricolan keskustelufoorumilla osoitteessa
http://agricola.utu.fi/keskustelu/