[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Ritari Ässä -retroa ja tillilihanostalgiaa

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Jaakko Suominen  FT, digitaalisen kulttuurin professori, Turun
yliopisto
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Sivonen, Henna-Kaisa: Kasarikirja. Atena Kustannus, 2008. 168 sivua.


Ritari Ässä -retroa ja tillilihanostalgiaa
---------------------------------------------------------

Henna-Kaisa Sivosen Kasarikirja tarjoaa välillä hengästyttävänkin ja
luettelonomaisen katsauksen 1980-luvun arkeen lasten näkökulmasta.
Kasari ei siis viittaa tässä ruuanvalmistusastiaan vaan
vuosikymmeneen, jolloin Kekkonen kuoli, tv-ohjelma Pikku Kakkonen eli
kenties kukkeinta aikaansa ja mikrot (tietokoneet ja uunit) saapuivat
kotitalouksiin. Kirjoittajan omiin arkistokokoelmiin ja noin
kuudenkymmenen vuosina 1976-1983 syntyneen suomalaisen
haastatteluihin perustuva kirja kosiskelee erityisesti
kolmikymppisten sukupolvea vaipumaan lapsuutensa muisteloihin. Sitä
vanhemmalle oman kahdeksankymmentälukunsa eläneelle joukolle
teoksella ei välttämättä ole samaa tenhoa. He voivat hakea omat
nostalgiakiksinsä vaikkapa Yle Teeman 80-lukudokumenttien,
viihdeohjelmien tai Hittimittari-uusintojen parista. Nuoremmalle,
1980-luvun jälkeen syntyneelle polvelle kirja taas esittää
välähdyksiä hassun muodin ja viihteen vuosikymmenestä.


Kasarikirja jakaantuu viiteen päälukuun. Ensimmäinen osa, Lelut ja
leikit, käsittelee sekä lasten leikkien materiaalisia palikoita
legoista barbienukkeihin että erilaisia mielikuvitus- ja
pihaleikkejä, jotka eivät tosin ole pelkästään 1980-luvulle
tyypillisiä. Myös muulloin on leikitty etsiviä, hevosleikkejä ja
kirkonrottaa. Leikkeihin toki otettiin vaikutteita ajan tv-ohjelmista
ja urheilutapahtumien suomalaissankareista.

Perhe-luvussa esitellään arkea ja juhlaa sekä ruokaa, lomailua ja
ulkomaanmatkoja. Koulu-osiossa luodaan katsaus niin päiväkotiin,
kouluun kuin kerhoihin ja harrastuksiinkin. Koulunkäynnin ohella
muisteluissa korostuvat välituntien ja kouluruokailun merkitykset.
Ajanvietteen alla Sivonen lähtee liikkeelle kirjallisuudesta ja
sarjakuvasta päätyen television kautta peleihin ja tietokoneisiin.
Kirjan perusteella nimenomaan television merkitys lasten ja nuorten
arjessa tuntuu keskeiseltä, ja esimerkiksi radion rooli oli
ainoastaan marginaalinen.

Kokoavassa 80-luku-osiossa Sivonen tarjoilee esimerkkejä 1980-luvun
musiikista, tyylistä, ilmapiiristä ja 'suurista tapahtumista', joita
olivat muun muassa kylmä sota, AIDS, Olof Palmen murha sekä
Tshernobylin ydinonnettomuus. Vähemmän traagiset suuret tapahtumat
liittyivät esimerkiksi Matti Nykäsen ja Marja-Liisa 'Haemaelaeisen'
(siis Hämäläisen) olympiamenestykseen.

Kirjan liitteenä on vuosittainen katsaus 1980-luvun
merkkitapahtumiin. Kirja on värikkäästi kuvitettu 1980-luvun
tavaramaailman ja populaarikulttuurin esimerkein - ja onnistunut
kuvitus onkin teoksen keskeinen valtti.

Tällaisissa värikkäissä nostalgiaopuksissa mietityttää kuitenkin se,
pyrkivätkö ne pelkistämään tietyn vuosikymmenen liian yhtenäiseksi
tai yksipuoliseksi kokonaisuudeksi ilman että vuosikymmenen
jatkuvuudet edeltäviin ja jälkeisiin aikoihin tulevat selkeästi
esille. Tai merkitsikö tai merkitseekö tietty vuosikymmen
kollektiivisesti jotain samaa kaikille suomalaisille? Kollektiivisen
kokemuksen argumentiksi ei riitä esimerkiksi toteamus suosituimpien
tv-ohjelmien miljoonayleisöstä, josta tv-tuottajat voivat nykyään
haaveilla yhä harvemmin.


Kasari - kivaa vai myös kammottavaa?

Nostalgisoivissa teoksissa on myös vaara, että kohdeaikakausi
yliestetisoidaan: se näyttäytyy turhan kivana tai hassunhauskana
viihteen ja pukeutumisen leimaamana kokonaisuutena. Vaikka
vuosikymmenen lasten ja nuorten elämää leimanneet pelot ja uhat
tulevat Kasarikirjassa viitteellisesti esiin vastenmielisestä koulun
tillilihasta aina ympäristö- ja sotauhkiin, niin tätä aluetta olisi
voinut painottaa enemmänkin.

Itselleni 1980-luvulta ovat jääneet mieleen lapsuuteni omat pelot,
jotka liittyivät esimerkiksi uhkaavaan ydinsotaan ja ydintalveen.
Samaten mieleeni ovat syöpyneet synkät tulevaisuusvisiot
happosateiden tuhoamista metsistä ja otsonikadon aiheuttamista
terveysriskeistä. Jokaista aikakautta leimaavat hassujen vaatteiden,
puheentapojen ja muotien lisäksi myös tiettyyn suuntaan painottuneet
uhkadiskurssit, joita estetisoivissa epookkiteoksissa kuitenkaan
harvemmin alleviivataan.

Vaikka Kasarikirja ei tarjoakaan kaikille 80-lukulaisille selkeän
samaistumisen kokemuksia ja muistelun välineitä, sen painottuminen
lastenkulttuurisiin ilmiöihin on tärkeää juuri siitä syystä, että
1980-luvun käsittely on tuntunut keskittyneen hieman vanhempien
sukupolvien muisteluun. Kirja osoittaa myös sen, kuinka lyhyitä nämä
sukupolvet ovat. Itse koen olevani pääkohderyhmän ulkopuolella,
vaikka olen syntynyt vain kolme vuotta aiemmin kuin vanhimmat
haastatellut.

On erinomaista, että Sivonen käyttää kirjansa lähteinä runsaasti
henkilöhaastatteluja. Yksityiskohtien luettelo on kuitenkin niin
vyörynomaista, että haastateltavat eivät pääse tarpeeksi esille
toisistaan poikkeavina yksilöinä ja persoonina. Vain tarkempi
lukeminen nostaa esille joitain haastateltavia, joiden tapa muistella
omaa 1980-lukua poikkeaa. Yleensä nämä henkilöt nousevat esille juuri
niissä tilanteissa, jolloin he vertaavat omaa toimintaansa
esimerkiksi luokkatovereihin ja omaa perhettään toisiin perheisiin.
Mikko M. esimerkiksi kertoo kirjassa, miten ensimmäisellä luokalla
koulussa piti piirtää kuva television suosikkisarjasta. Mikon mukaan
pojat piirsivät Ritari Ässää ja tytöt Peukaloisen retkiä. Mikko itse
kertoo, että hän piirsi sen sijaan kuvan Silkkitiestä: 'Se oli siihen
aikaan oikeasti lempisarjani, siinä oli hienoja raunioita[.]' (s. 129)
Minua lukijana jäi kiinnostamaan, mitä Mikosta ja muista
haastatelluista aikanaan tuli 1980-luvun jälkeen.

Yhtä lailla kiinnostava asia on, miten tietyn asian muisteluun
liittyy yhtäältä samaistuva ja toisaalta erottautuva puhetapa.
Televisio-ohjelmamieltymysten lisäksi kirjassa erot näyttäytyvät
esimerkiksi kesäloman viettopaikkojen tai perheen automerkin
valinnoissa. Näissä tapauksissa valintoihin ovat voineet vaikuttaa
perheen asuinpaikkaan, varallisuuteen, maailmankatsomukseen tai
poliittiseen suuntautuneisuuteen liittyneet tekijät.


Nostalgian aste-eroja

Pirjo Korkiakangas on artikkelissaan 'Muisti, muistelu ja perinne'
(teoksessa Kulttuurin muuttuvat kasvot, 1999) jakanut nostalgian
kolmeen asteeseen. Korkiakankaan mukaan yksinkertainen nostalgia
tarkoittaa 'kauttaaltaan sentimentaalista tunnetta' siitä, että elämä
oli ennen paremmin kuin nykyisin. Reflektiivinen nostalgia puolestaan
viittaa muistelijan epäilyyn siitä, unohtaako hän epämiellyttävät
asiat ja olisiko elämä todella ollut sellaista kuin sen nyt muistaa
olleen. Tulkitseva nostalgia taasen tarkoittaa pohdintaa, miksi
ihminen tuntee itsensä nostalgiseksi ja millaisissa muodoissa ja
tilanteissa nostalgia ilmenee.

Kasarikirja ja muut vastaavat julkaisut eivät suoraan asetu johonkin
tiettyyn nostalgian asteeseen. Ne pikemminkin tarjoavat välineitä ja
raaka-ainetta kaikille nostalgisoivan kokemuksen tasoille. Ne
kokoavat valikoidun noutopöydän tietyn aikakauden tai tietyksi
aikakaudeksi määritetyn kokonaisuuden nautiskeluun. Toisille ne
antavat mahdollisuuden myös yökkäilyyn tai tulkitsevampaan ja
kriittisempään tarkasteluun, jossa Kasarikirjan lisäksi tarvitaan
muita makupaloja.



---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa Agricola-verkossa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/
Kommentoi arvostelua Agricolan keskustelufoorumilla osoitteessa
http://agricola.utu.fi/keskustelu/