[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Toinen kirja saksalaisten vangeista Suomessa

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:

---------------------------------------------------------

Leitzinger, Antero 
VTT
---------------------------------------------------------

Arvosteltavana:
Westerlund, Lars: Saksan vankileirit Suomessa ja raja-alueilla
1941-1944 . Tammi, 2008. 386 sivua.



Toinen kirja saksalaisten vangeista Suomessa
---------------------------------------------------------

Syksyn 2008 historiakeskustelu kiertyi sen kysymyksen ympärille,
osallistuiko Suomi aseveljensä Saksan tekemiin julmuuksiin, lähinnä
Lapissa. Vastaavia kysymyksiä on esitetty muissakin maissa ja niissä
voidaan epäillä halua jakaa vastuuta kansallissosialismin rikoksista.
Suomessa julkaistiin syksyn kuluessa kaksi kirjaa, jotka valaisivat
aihetta, mutta julkisuuden keskittyessä kiehtoviin kysymyksiin ja
oletuksiin vähemmälle huomiolle näyttää jääneen Lars Westerlundin
perusteltuja vastauksia tarjoava teos.


Kansallisarkiston tutkimusprojektin johtajan kirja asettaa vastikään
julkaistun Oula Silvennoisen väitöskirjan jatkosodan
suomalais-saksalaisesta turvallisuuspoliisiyhteistyöstä oikeisiin
kehyksiinsä.

Kummassakin kirjassa kerrotaan saksalaisten Suomessa pitämistä
vangeista, mutta Silvennoisen keskittyessä suomalaisten motiivien
arvailuun Westerlund latoo esiin tarpeelliset faktat.  Saksalaisilla
oli jatkosodan alussa Lapissa vankileirejä ottamilleen sotavangeille,
mutta heillä oli myös etelässä pieniä leirejä, joissa menehtyi
enimmäkseen sairauksiin joitakin neuvostosotavankeja: Tohmajärven
Saarion kylässä kuoli kuusi sotavankia, Tuupovaaran Öllölän kylässä
kolme, Turun ja Rauman satamien kupeessa 18; myös Hangossa ja
Suistamon Loimolan kylässä pidettiin jonkin aikaa sotavankeja (s.
130-131 ja 305). Suurin Etelä-Suomen saksalaisleireistä oli Porin
lentokentällä, jonne suomalaiset lainasivat sotavankeja. Kun näistä
oli kuollut 93 (minkä lisäksi Poriin haudattiin 222 saksalaisten
tuomaa sotavankia), jäljelle jääneet palautettiin Suomen vastuulle
(s. 255). Näitä poikkeuksia lukuun ottamatta Saksan sotavankeja
pidettiin Pohjois-Suomessa, jossa saksalaiset liikuttivat heitä rajan
yli Norjaan ja päinvastoin piittaamatta valtioiden välisistä rajoista.
Vaikka Westerlund on tehnyt tarkkaa työtä yksittäisten leirien
paikallistamisessa Lapissa, hän kuvailee laajalti myös Norjan oloja,
sillä saksalaisten kannalta kyse oli yhdestä sotatoimialueesta.

Sotavankien vaihdossa Suomi sai 1418 sotavankia ja Saksa 2369 (s.
97-98), joista suurimman ryhmän (neljänneksen) muodostivat baltit.
Suomi toimitti saksalaisille pääasiallisesti sellaisia sotavankeja,
joiden kotiseutu oli Saksan miehittämä ja jotka saattoivat palata
kotiinsa tai halusivat astua Saksan palvelukseen. Venäläiset olivat
aliedustettuna (s. 99-100), vaikka kenraali Andrei Vlasovin
muodostamaan Venäjän vapautusarmeijaan (ROA) värvättiin miehiä
Suomenkin vankileireiltä. Vähemmän vapaaehtoisesti Saksan leireille
siirtyivät oletettavasti 52 juutalaista, mutta heidän osuutensa
kaikista Suomen ottamista juutalaisista sotavangeista ei olennaisesti
poikennut venäläisten osuudesta, joten heidän siirtämisensä perusteena
ei ollut uskonto tai rotu. Suomen leireillä juutalaisista pidettiin
jopa parempaa huolta kuin venäläisistä (s. 156).

Äkkiseltään voisi kuvitella, että siirto Suomen leireiltä Saksan
leireille olisi ollut rangaistus, mutta tilastot yllättävät:
vankikuolleisuus oli suurempi Suomen kuin Saksan leireillä Lapissa,
vaikka saksalaiset tunnettiin ankarasta komennostaan ja vankien
näännyttämisestä työllä! Ajallinen ja leirikohtainen vertailu
osoittaa, että sotavankien kuolemat Suomessa johtuivat heikommasta
elintarvikehuollosta ja suuremmissa leireissä levinneistä
kulkutaudeista; samasta syystä Saksan leireissä oli Lapissa pienempi
kuolleisuus kuin Virossa (s. 281). Sotavankien vaihto ei siis
tarkoittanut Suomen osallisuutta kansanmurhaan kuin niiden 52
juutalaisen osalta, joita suomalaiset siirsivät saksalaisille samoin
perustein kuin muitakin. Mikään ei viittaa siihen, että nämäkään
olisivat olleet 'luovutuksia' eli tapahtuneet saksalaisten
aloitteesta. Suomalaiset eivät vain halunneet tehdä mitään eroa
juutalaisten ja muiden välillä - sinänsä kunnioitettavaa
asiallisuutta, joka paradoksaalisesti kääntyi joissakin tapauksissa
kohtalokkaaksi piittaamattomuudeksi siitä tosiasiasta, että Saksa
kohteli ihmisiä eriarvoisesti. Samanlaista yliasiallisuutta nähtiin
sotien jälkeen suhteessa Neuvostoliittoon, koska ystävää ei sopinut
epäillä mielivaltaisesta tai -puolisesta suhtautumisesta
ihmisoikeuksiin ja kansainvälisiin sopimuksiin.

Suomi halusi korostaa, ehkä jopa liioitella, asiallisen
'objektiivista' suhtautumistaan niin sota-ajan Saksan kuin
sodanjälkeisen Neuvostoliiton pakolaisiin, sotavankikarkureihin ja
kansalaisiin ylipäätään. Tämä johtui nimenomaan halusta pysytellä
erossa näiden maiden harjoittamasta sortopolitiikasta. Suomalaiset
eivät olleet sokeita, eivätkä oikeastaan halunneet sulkea silmiään
todellisuudelta, mutta ideologista eroa voitiin korostaa toimimalla
niin kuin omassa ihannemaailmassa olisi toimittu ja sysäämällä vastuu
seurauksista niille, joille se toki kuuluikin.  Westerlundin kirjassa
on kuvauksia yksittäisistä teloituksista ja sotarikoksista, mutta
kyse ei ollut pelkästään sotavankien surmaamisesta, vaan Saksa
kohteli julmasti myös omia sotilaitaan. Joitakin teloituksia tehtiin
aiheesta, kuten silloin kun saksalaissotilas oli murhannut ja
raiskannut suomalaisnaisen Rovaniemellä huhtikuun lopulla 1942 (s.
90-91). Saksalaiset langettivat kuolemantuomioita myös pienemmistä
rikoksista kuten perunavarkaudesta ja vartiossa nukahtamisesta.
Kaikissa armeijoissa on ollut tapana teloittaa sotilaskarkureita,
mutta Paatsjoella saksalaisten kerrottiin syöttäneen yhden tällaisen
onnettoman hyttysille, kunnes hän kuoli (s. 92). Westerlund
toteaakin, että mitkään kansainväliset sopimukset ihmisoikeuksista ja
sotavangeista eivät velvoittaneet Suomea suojelemaan saksalaisia
sotilaita siltä vainolta, jota heidän sotavoimansa kohdistivat omiin
jäseniinsä (s. 265).

Westerlundin kirjassa on englanninkielinen tiivistelmä, paikka- ja
henkilönnimihakemistot sekä 1033 loppuviitettä, jotka ovat
enimmäkseen lyhyitä. Kirjassa on muutama kuva ja karttapiirros.



---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa Agricola-verkossa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/
Kommentoi arvostelua Agricolan keskustelufoorumilla osoitteessa
http://agricola.utu.fi/keskustelu/