[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Uspenskin ja Mäkelän seikkailuja lastenkirjallisuudessa, neuvostoyhteiskunnassa ja Suomessa

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:

---------------------------------------------------------

Pia Koivunen 
FM, tutkija, Tampereen yliopisto
---------------------------------------------------------

Arvosteltavana:
Mäkelä, Hannu: Eetu. Matkoja Eduard Uspenskin maailmaan. Tammi, 2008.
458 sivua.



Uspenskin ja Mäkelän seikkailuja lastenkirjallisuudessa,
neuvostoyhteiskunnassa ja Suomessa
---------------------------------------------------------

Hannu Mäkelän Eetu. Matkoja Eduard Uspenskin maailmaan on
monitasoinen kuvaus venäläiskirjailija Eduard Uspenskin elämästä ja
kirjailijantyöstä. Mäkelä valottaa oivallisesti niin Uspenskin
persoonaa, hänen satuhahmojaan kuin hänen toimintaansa
neuvostoyhteiskunnan kiemuroissa. Eetu seuraa Uspenskin ohella myös
Mäkelän omaa matkaa venäläiseen kulttuuriin, kieleen ja
kansanluonteeseen. Uspenskin ja Mäkelän hulvattomat seikkailut rajan
molemmin puolin kuvaavat mainiosti venäläisen ja suomalaisen
kulttuurin kohtaamisia eroineen, yhtäläisyyksineen ja
väärinymmärryksineen.

 


Venäläisen lastenkirjailijan Eduard Uspenskin (s. 1937) satuhahmot
Fedja-setä kumppaneineen ja krokotiili Gena ystävineen ovat
valloittaneet pienempiä ja vähän isompiakin lukijoita eri kielillä.
Minulle erityisen rakkaaksi hahmoksi on käynyt krokotiili Genan
ystävä Tsheburashka, suomeksi Muksis. Tuo sympaattisen nöyrä,
tieteelle tuntematon pikku otus on tullut tutuksi paitsi kirjasta ja
neuvostoanimaatiosta, myös nyky-Moskovan myyntikojuilla vastaan
tulevasta oheistavarasta, pehmoleluista tv-paitoihin.

Hannu Mäkelän Eetu. Matkoja Eduard Uspenskin maailmaan -teoksen
ilmestyttyä paloin halusta tutustua kirjailijaan, joka oli nämä
mainiot, mutta hieman arvoitukselliset hahmot luonut. Tutkijana en
voinut olla pohtimatta Uspenskin luomaa maailmaa ja sen hämmentävää
suhdetta käsityksiini neuvostoyhteiskunnasta. Uspenskin satumaailma
kun ei ollenkaan tuntunut sopivan siihen kuvaan, joka minulle oli
tutkimuksen ja kokemusten valossa muotoutunut. Miten Uspenski
onnistui luomaan 'virallisesta neuvostoliturgiasta' poikkeavan
satumaailmansa joutumatta sensuurin kohteeksi? Tähän kysymykseen ja
paljon muuhun Mäkelä kirjassaan vastaa.

Neuvostobyrokratian kiemuroissa

Mäkelä aloittaa Eetu -muistelonsa kertomalla siitä, kuinka innostui
aikoinaan opettelemaan venäjän kieltä. Kielitaidosta olikin sittemmin
hyötyä, kun hän sattumoisin Moskovan kirjamessuilla sai käsiinsä
Eduard Uspenskin lastenkirjan, Fedja-setä, kissa ja koira. Fedja-setä
sai Mäkelän lopulta kiinnostumaan myös Uspenskista, joka tuntui olevan
niitä harvoja 'oikeasti' kiinnostavia neuvostoliittolaisia
lastenkirjailijoita tuohon aikaan.

Kirjan alkupuolisko kertoo Mäkelän kärsivällisestä yrityksestä tavata
neuvostokirjailija. Kun kyseessä oli Neuvostoliitto, ei tapaaminen
ottanut järjestyäkseen. Lukuisat (teko)syyt ja kiemurat
Neuvostoliiton kirjailijaliiton kanssa kuvaavat osuvasti
neuvostojärjestelmää ja sen omituisuuksia.

Lopulta lukijan odotus palkitaan, ja Mäkelä vihdoin tapaa Uspenskin.
Jännitys ja järjestelmän testaaminen eivät kuitenkaan tähän lopu.
Seuraavaksi yritetään saada Uspenskin 'Fedja-setä' suomennettua ja
sen jälkeen kirjailija vierailulle Suomeen. Lukija pysyy koko tämän
haastavan prosessin ajan kutkuttavassa jännityksessä, vaikka
lopputulos on arvattavissa. Se, miten onnistumisiin päädytään useiden
yritysten kautta, onkin lopulta paljon kiinnostavampaa kuin itse
lopputulos.

Kun suhteet Uspenskiin on luotu, teoksia alettu suomentaa ja
kirjailijan vierailut 'turvalliseen' kapitalistimaahan ovat
muuttuneet enemmän tai vähemmän säännöllisiksi, kirjan tunnelma
muuttuu, eikä alun kaltaista jännitettä enää tule. Mäkelän kerronta
on edelleen mukaansatempaavaa ja Uspenskin elämän vaiheet jaksavat
kiinnostaa aina viimeisille riveille asti. Kutkuttava odotus on
kuitenkin poissa. Neuvostoliitto romahtaa, uusi Venäjä nousee
talousvaikeuksien jälkeen. Mäkelän ja Uspenskin välit viilenevät
toviksi, mutta ystävyys säilyy ja syvenee huolimatta maailman
muutoksista.

Monitasoinen luotaus ystävään ja kollegaan

Mäkelän kirja on sekoitus muistelua, omaelämäkerrallisia elementtejä
ja aikalaiskuvausta. Eduard Uspenski valottuu ihmisenä ja
kirjailijana ensisijaisesti suomalaisystävän ja kollegan
näkökulmasta. Ystävänä Mäkelä pääsee lähelle Uspenskia ja saa hänestä
esiin jotain sellaista, joka ulkopuoliselta tutkijalta saattaisi jäädä
huomaamatta.

Mäkelä tavoittaa oivaltavasti Uspenskin maailmoja:
lastenkirjallisuutta sekä teatteri- ja televisiotyötä, tutustumista
suomalaisiin kirjailijapiireihin ja Suomi-kliseisiin; saunaan,
viinaan ja mökkeilyyn. Yhteiset kokemukset tuovat esiin
kulttuurieroja, mutta myös yhtäläisyyksiä. Sekä Uspenski että Mäkelä
oppivat toimimaan naapurimaissaan maan tavalla. Eetu on monitasoinen
matka paitsi Eduard Uspenskin maailmaan, myös Hannu Mäkelän matka
venäläiseen kulttuuriin, kieleen ja kansanluonteeseen. Matkatovereina
tässä kulttuurien välisessä kohtaamisessa ovat Uspenskin suomentaja
Martti Anhava, kirjailijat Erno Paasilinna, Antti Tuuri, Alpo Ruuth
ja Paavo Haavikko.

Mäkelä avaa aikalaiskokijan silmin neuvostoyhteiskunnan
kummallisuuksia ja kirjailijan työn vaikeutta. Kun Mäkelä ja Uspenski
pääsevät vihdoin tapaamaan toisensa, ei keskustelu onnistu täysin
vapaasti. Osittain tämä johtuu kieliongelmista, mutta paljolti myös
valvonnasta. Mäkelä ja Uspenski eivät saa tavata yksin, sillä
'esiliinana' kulkee kirjailijaliiton edustaja, Valentina Morozova,
jonka läsnäolo rajoittaa keskustelun aiheita.

Niinpä Uspenski, joka haaveilee matkasta ulkomaille sosialistisen
leirin ulkopuolelle, vinkkaa Mäkelän kanssaan miestenhuoneeseen.
Kirjailijaliiton edustajalla ei naisena ole miestenhuoneeseen asiaa,
joten saniteettitilojen suojissa Uspenski esittää Mäkelälle hartaan
toivomuksensa tulla kutsutuksi Suomeen. Ja näin Hannu Mäkelästä ja
Suomesta tulee Eduard Uspenskin väylä länsimaiseen tietoisuuteen.

Hyvä tarina löytää lopulta lukijansa?

Entäs sitten se arvioijaa eniten askarruttanut kysymys? Miten Genan
ja hänen ystäviensä maailma on neuvostoyhteiskunnassa mahdollinen, ja
mikä tarinassa on sellaista, joka ei sovi annettuun kuvaan
neuvostomaasta?

Mäkelän analyysissa päällimmäisenä esiin nousee se, että Uspenski ei
tyytynyt kirjoittamaan sallitun rajoissa, vaan tarttui yhteiskunnassa
ilmeneviin ongelmiin. Sekä Fedja-sedässä että Genassa kantavana
teemana on neuvostoyhteiskunnan tabu: lasten yksinäisyys.

'Neuvostomaassa jokaisella on toveri, ja ideologia velvoittaa, että
vain yhdessä saadaan jotain todellista aikaan. [...] Nyt sitten
pienessä lastenkirjassa oli heti peräti kaksi yksinasujaa, ja sitten
vielä lisää yksinäisiä lapsia. Mikä ehkä pahinta, sellaisia lapsia,
jotka näyttivät selviytyvän yksin.' (s. 185)

Uspenskin mahdollisuus kirjoittaa tekstiä, joka tietyissä tapauksissa
olisi voitu tulkita jopa neuvostovastaiseksi, selittyy osin hyvällä
onnella, osin ulkomaisilla kontakteilla. Mutta ennen kaikkea hänen
nerokkailla tarinoillaan oli Mäkelän tulkinnan mukaan merkitystä.
Uspenskin yleisö eli neuvostolapset ihastuivat Fedjaan, Genaan ja
Tsheburashkaan paitsi kirjojen myös teatteri- ja animaatioversioiden
kautta, ja tämä suosio osaltaan vaikutti Uspenskin asemaan
kirjailijana vieden kirjailijaliiton byrokraateilta aseita Uspenskia
vastaan.

Voisiko tästä sitten päätellä, että riittävän hyvä tarina löytää
tiensä lukijoille suljetummassakin yhteiskunnassa? Vai oliko
neuvostolastenkirjallisuus sittenkin sallivampaa kuin me lännessä
olemme ajatelleet?



---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa Agricola-verkossa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/
Kommentoi arvostelua Agricolan keskustelufoorumilla osoitteessa
http://agricola.utu.fi/keskustelu/