[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Maailmansodan oodi - seuraavan sodan preludi?

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:

---------------------------------------------------------

Ville Kivimäki 
Tutkija ja jatko-opiskelija, Åbo Akademin historian oppiaine
---------------------------------------------------------

Arvosteltavana:
Jünger, Ernst: Teräsmyrskyssä (In Stahlgewittern (1920)). Kääntänyt
Markus Lång. Ajatus kirjat, Gummerus, 2008. 344 sivua.



Maailmansodan oodi - seuraavan sodan preludi? 
---------------------------------------------------------

Ernst Jüngerin (1895-1998) Teräsmyrskyssä - alunperin vuonna 1920
ilmestynyt In Stahlgewittern - kuuluu ensimmäisen maailmansodan
rintamakuvausten kirjalliseen kaanoniin. Kirja perustuu Jüngerin
omakohtaisiin kokemuksiin ja päiväkirjamerkintöihin lähes koko sodan
etulinjassa viettäneenä saksalaisupseerina. Toisin kuin Erich Maria
Remarquen klassikko Länsirintamalta ei mitään uutta (Im Westen nichts
Neues, 1929), Teräsmyrskyssä kasvaa sodan ylistykseksi inhimillisen
tahdon ja voiman ankarimpana koitoksena.


Jünger jatkoi teeman kehittelyä lukuisissa myöhemmissä kirjoissaan,
mm. Der Kampf als Inneres Erlebnis (1922) ja Feuer und Blut (1925).
Hän rakensi tälle pohjalle uusnationalistiseksi kutsutun
yhteiskuntakäsityksen, jossa rintamalla rakentunut 'kansa- ja
veriyhteisyys' murtaisi vanhat luokkarajat ja porvarillisen
kauppiasmoraalin. Darwinistisessa olemassaolonkamppailussa kunkin
yksilön arvo mitattaisiin hänen uhrialttiudestaan ja kyvystään
sulautua yhteisönsä intresseihin. Vaikka Jüngerin suhde
kansallissosialisteihin olikin jossain määrin ambivalentti, on
selvää, että hänen teoksensa ja ajattelunsa valmistivat tietä
Hitlerin valtaannousulle ja uudelle sodalle.

Edellä mainitut seikat käyvät ilmi professori Marjatta Hietalan
kirjoittamista jälkisanoista nyt ensi kertaa suomennettuun teokseen.
Jüngeristä vuonna 1975 väitelleen Hietalan saatteet ovatkin
välttämättömiä näin kiistanalaiselle kirjalle. Mielestäni ne olisivat
olleet paikallaan heti kirjan alussa, eikä piilotettuina
loppusivuille, jossa ne helpommin ohitetaan. Hietala ottaa varsin
varovasti kantaa Jüngerin ja natsien suhteeseen, eikä esimerkiksi
nosta esiin kirjailijan antisemitistisiä käsityksiä muuta kuin
pienenä mainintana. Selvitys Jüngerin elämästä ja uusnationalismin
aatesisällöstä taustoittaa kuitenkin hyvin kirjaa.

Jüngerin kuvaukset 'taisteluhautojen ruhtinaista' ja kuolemaa
viileästi silmiin katsovista teräskypäräheeroksista ovat saaneet
tutkimuksessa kohtuuttomankin suuren painoarvon 'saksalaisen
sotakokemuksen' stereotypiana. Osasyynä lienee kieli:
englanninkielisessä tutkimuksessa on usein varsin kepeästi tyydytty
käännettyihin teoksiin, kun on haluttu laventaa tutkimusta Saksaan.
Käännöksiin kuuluvat tietenkin Remarque ja Jünger. Jünger -viitteet
ovatkin jo klisee, kun halutaan kertoa sodan synnyttämästä 'uudesta
sankarimieheydestä' Saksassa. Jälkikäteisen tiedon valossa
Teräsmyrskyssä  ja Jüngerin muu tuotanto istuvat niin sopivasti
kertomukseen saksalaisesta Sonderwegista 1914-45, että tämä
houkuttelee oikomaan mutkia ja unohtamaan muun muassa 1920-luvun
pasifistiset tendenssit ja natsien valtaannousuun johtaneen
kehityksen monimutkaisuuden. Rintamalla todella varttui Jüngerin
edustamia radikaalinationalistisia kaadereita, heidän
sotakokemuksensa välineellistyi totalitaristisen revanssipolitiikan
käyttöön, mutta saksalaista rintamakokemusta ei voida yksin nähdä
uuden sodan juurena. 'Ei koskaan enää' oli myös monen
saksalaisveteraanin päällimmäisin tuntemus.

Erityisen ongelmallista onkin Jüngerin käyttäminen rintamakokemuksen
kuvaajana ikään kuin hänen kirjoissaan tiivistyisi jokin universaali,
saksalainen tai edes erityisen yleinen sotakokemus. Jünger on
irrotettu kontekstistaan: hän kuului kuitenkin moninkertaiseen
vähemmistöön rintamasotilaiden joukossa. Jo ennen sotaa hän oli
liittynyt Ranskan muukalaislegioonaan päästäkseen sotimaan ja
seikkailemaan. Hän oli keisarikunnan korkeimmalla kunniamerkillä
palkittu komppanianpäällikkö ja perheetön, korkeasti koulutetusta
kodista tuleva nuorukainen. Suurin kuriositeetti on kuitenkin
Jüngerin ilmiömäinen onni: jopa 14 haavoittumisestaan huolimatta hän
selvisi sodasta hengissä ja vailla vammautumista. Jüngerin
sotakokemus oli erityinen, ei tyypillinen. Tämä saattaa kirjaa
lukiessa unohtua, sillä Jünger kuvaa upseerien ja miehistön
yhteiselon hyvin saumattomana. Muutamin kohdin upseerin erityisasema
tulee kuitenkin näkyviin; niinpä esimerkiksi sivulla 61 pieni
maininta 'sotilaspalvelijastani' palauttaa mieleen, että Jüngerin ja
hänen sotilaidensa väliin aukeni luokkakuilu, jonka syvyys saattoi
jäädä ymmärtämättä upseerilta itseltään, mutta joka usein tulee
vahvana näkyviin rivisotilaiden muistelmissa.

Vaikka Jüngerin merkitys sotakokemuksen kuvaajana onkin tutkimuksessa
ylikorostunut, ei se tarkoita ettei kirja olisi ollut merkittävä.
Ennen kaikkea se vastasi lukijoiden tarpeeseen löytää hävitystä ja
koneellisen tuhovoiman leimaamasta sodasta miehekästä sankaruutta ja
jaloutta. Kuten Marjatta Hietala kirjoittaa, Teräsmyrskyssä oli
Saksan toiseksi myydyin kirja 1920-luvulla Thomas Mannin
Buddenbrookien jälkeen. Jüngerin herooista rintamakuvausta ahmivat
tulevan sodan sukupolvet, ja natsit löysivät sille helposti käyttöä
rakentaessaan sotaista mytologiaansa. Sinällään on kiinnostavaa,
ettei Jünger suoraan tue myyttiä 'taistelukentällä voittamattomasta',
mutta selkään puukotetusta armeijasta. Kirjan loppua kohden hän kuvaa
ympärillä tapahtunutta muutosta, kun nälän riuduttamat
saksalaisjoukot tuupertuivat espanjantautiin ja alati harvenevat
iskujoukot joutuivat kantamaan yhä raskaamman taakan muun
nostomiehistä haalitun sotaväen ollessa enää vähäiseksi hyödyksi
taistelussa.

Jüngerin rintamakuvauskaan ei lopulta poikkea niin paljon Remarquen
kirjasta kuin voisi luulla. Molemmat listaavat sivutolkulla
makaabereja kuolintapoja ja ihailevat rintamamiesten murtumatonta
toveruutta - Jünger tosin upseerin etäisemmästä näkökulmasta. Kaksi
kirjailijaa päätyvät tästä vain tyystin eri johtopäätöksiin.
Remarquelle sota oli valtavaa ihmiselämän haaskausta; Jünger löysi
juoksuhaudoista eksistentiaalisen täyttymyksen. Jälkimmäiselle
lopullinen käännekohta oli Saksan keväthyökkäys v. 1918:

'Suuri taistelu merkitsi minulle myös sisäistä käännettä, eikä vain
siksi, että tästä lähin pidin häviötä mahdollisena. Voimien suunnaton
latautuminen kohtalon hetkellä, jolloin taisteltiin kaukaisesta
tulevaisuudesta, ja näiden voimien niin yllättävä ja hämmentävä
purkautuminen olivat ensi kertaa vieneet minut yksilöä suuremman
kokemuksen syvyyksiin. Se erosi kaikesta aikaisemmin kokemastani:
tämä kaste ei vain avannut kauhun hehkuvia kammioita vaan myös vei
niiden läpi.' (s. 295)

Teräsmyrskyssä on yhtä aikaa kiehtova ja vastenmielinen kirja.
Kiehtova siksi, että se kertoo niin sumeilematta ihmisen kyvystä
haltioitua väkivallasta ja kuolemasta. Sodalla todella on 'lumoava'
puolensa - joillekin yksilöille erityisesti ja kestävämmin, mutta
lyhyesti ja hetkittäin kollektiivisestikin. Samasta syystä kirja on
myös vastenmielinen: Jüngerille taistelusta tuli egotrippi, jonka
statistin osaa saivat näytellä ympärillä silpoutuvat aseveljet ja
viholliset sekä kaiken menettäneet siviilit. Jünger ei hetkeksikään
pysähdy miettimään sodan mielekkyyttä tai edes päämääriä: taistelu
itsessään on merkitys. On kuvaavaa, ettei Jünger sitoudu
tunteellisesti juuri mihinkään, hän ei vihaa eikä rakasta. Hän
saattaa säälitellä kärsiviä siviilejä tai haavoittuneita sotilaita,
mutta näin nyt vain oli tapahduttava sodan itsensä vuoksi. Uteliaana
havaintona Jünger kuvaa, kuinka eräs nostoväkimies ja nelilapsisen
perheen isä sai surmansa. Miehen nostomiestoverit 'itkivät raivosta'
ja 'tuntuivat kantavan henkilökohtaista kaunaa englantilaiselle, joka
oli luodin ampunut.' (s. 65) Moiset purkaukset näyttivät
kummastuttavan Jüngeriä - eivätkö kaikki kokeneetkaan sotaa samalla
tavoin kuin hän, ritarillisena sankarileikkinä?

Tällainen narsismi on luotaantyöntävää: kaikkien on kuoltava ja
väkivallan on paisuttava ylimaallisiin mittoihin, jotta
kuvitteelliseen rintamakollektiivin sulautuva Jünger voi kokea
täyttymyksensä. Klaus Theweleit onkin analysoinut teoksessaan
Männerphantasien I-II Jüngeriä osana protofasistisia
Freikorps-miehiä, joille sodan kuolemantuotanto oli elämäntapa ja
psyykkinen elinehto, eräänlainen syntymäkokemus. Sotilasidentiteetin
symbolit minän osina ja koossapitäjinä olivat ihmishenkiä tärkeämpiä:
niinpä Jünger saattoi kesken rynnäkön ryhtyä etsiskelemään pudonnutta
rautaristiään kuin marjametsällä (s. 323). Edes edessä siintävä
tappio ei tunnu masentaneen Jüngeriä, sillä sodassa ei viime kädessä
ollut kyse valtiopoliittisista kohtaloista vaan eksistentiaalisesta
kokemuksesta. Syyskuussa 1918 sotasairaalaan saapui sähke, jossa
ilmoitettiin Jüngerin saaneen keisarikunnan korkeimman kunniamerkin
Pour le Mériten. Ihanaa, kärsimykset oli kuitattu.

Miksi Teräsmyrskyssä ilmestyy nyt suomeksi? Ehkä on haluttu muistaa
ensimmäisen maailmansodan päättymisen 90-vuotispäivää. Kirjan
sisältöön nähden muistamistapa kuitenkin oudoksuttaa, ellei
maailmansotaa haluta juhlistaa Jüngerin haltioitunein äänenpainoin.
Mieleen tulee, että kirja täydentää näppärästi ehtymätöntä
sotasankarigenreä kirjakauppojen valikoimissa. Historiallisena
dokumenttina Teräsmyrskyssä on arvokas ja sen suomentaminen puolustaa
paikkaansa, mutta sotaviihteenä se on tympeä kirja. Juuri tästä syystä
Marjatta Hietalan jälkisanojen paikka olisi ollut kirjan alussa.



---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa Agricola-verkossa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/
Kommentoi arvostelua Agricolan keskustelufoorumilla osoitteessa
http://agricola.utu.fi/keskustelu/