[Kansanaanestys] Kuntalain 4 luku !

Juha Ilvessalo juha at ilvessalo.com
Ti Helmi 24 23:23:59 EET 2009


Mitkähän seikat olisivat tärkeimmät kunnallisvalituyksen
perusteissa Hellstenin (mahd.) jääviyden lisäksi?

TOK:n nettisivujen mukaan hallintneuvostossa
oli ja on myös Petteri Orpo.
Lisäksi edustajistoon kuuluu:
	Achrén 	Ulla
	Eloranta Eeva-Johanna
	Helva Mika
	Hasan Ruth
	Kanerva Ilkka
	Kari Timo
	Karttunen Marjukka
	Kärkkäinen Jukka sekä
	Perho Maija
Lisäksi Jukka Mikkolan työnantaja aa-tsto LPSH
(Laaksonen Perho Salonen Heinonen Oy)/Jussi Perho
on systemaattisesti hoitanut Turun Toriparkki
Oy:n laki- ja hallintoasioita.

Tästä joukosta vain kaksi taisi puoltaa esim.
kansanääänestystä.

Juha

> Tervehdys
>
> En saanut kokoomuslaista toriparkkia vastustavaa juristia
> allekirjoittamaan
> kirjoitustamme. Mutta antoi vinkkiä muuten
>
> "Tutkikaa kuntalain 4 lukua ja miettikää kunnallisvalituksen laatimista
> valtuuston päätöksestä olla järjestämättä kansanäänestystä.
> Kunnallisvalitus
> on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista, joka alkaa, kun
> pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi. Se olisi konkreettisempaa
> kuin
> mielipidekirjoitukset ja voisi lykätä sitä hetkeä, kun toria ruvetaan
> repimään auki, ja antaa siten lisää aikaa toriparkin torjumistoimille.
>
> Älä pahastu näistä kokoomuslaisen juristin vähän kriittisistäkin
> huomioista,
> vaan yritetään edelleen torjua toriparkki. "
>
> Eiköhän perehdytä ! Vielä on aikaa. Sitä paitsi Hellstenin mahdollinen
> jääviys
> pitää myös selvittää. Jkv onnistunee maallikoiltakin ja uskoisin, että
> jostain
> löytäisimme lainoppineenkin apuun.
>
> Kirjoitetaan sitten kirjaa, kun taistelu on käyty loppuun, tulee
> paksumpikin.
>
> Onko joku muu löytänyt kokoomuslaista tai demaria allekirjoittajaksi?
> Entä tunteeko joku Anneli Lehtimäkeä, Helena Mannervoa, Satu Salosta, eli
> kristillisdemokraatiteja jotka kirjoittivat su Turkulaiseen? Lähtisivätkö
> he
> allekirjoittamaan ?
>
> terveisin
>
> Anne U.
>
>
>
>
> _______________________________________________
> Toriparkkikansanaanestys mailing list
> Toriparkkikansanaanestys at lists.utu.fi
> https://lists.utu.fi/mailman/listinfo/toriparkkikansanaanestys
>
>