[Kansanaanestys] Kuntalain 4 luku !
Tarmo Aaltonen
tarmo_a at luukku.com
Ti Helmi 24 22:18:42 EET 2009
Terve
Kannattaa ilman muuta harkita valituksen tekoa. Pöytäkirja on nähtävillä 26.2. Siitä sitten lähtee se 30 päivän valitusaika.
Terv.
Tarmo Aaltonen
En saanut kokoomuslaista toriparkkia vastustavaa juristia
> allekirjoittamaan
> kirjoitustamme. Mutta antoi vinkkiä muuten
>
> "Tutkikaa kuntalain 4 lukua ja miettikää kunnallisvalituksen laatimista
> valtuuston päätöksestä olla järjestämättä kansanäänestystä.
> Kunnallisvalitus
> on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista, joka
> alkaa, kun
> pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi. Se olisi
> konkreettisempaa kuin
> mielipidekirjoitukset ja voisi lykätä sitä hetkeä, kun toria ruvetaan
> repimään auki, ja antaa siten lisää aikaa toriparkin torjumistoimille.
>
> Älä pahastu näistä kokoomuslaisen juristin vähän kriittisistäkin
> huomioista,
> vaan yritetään edelleen torjua toriparkki. "
>
> Eiköhän perehdytä ! Vielä on aikaa. Sitä paitsi Hellstenin mahdollinen
> jääviys
> pitää myös selvittää. Jkv onnistunee maallikoiltakin ja uskoisin, että
> jostain
> löytäisimme lainoppineenkin apuun.
>
> Kirjoitetaan sitten kirjaa, kun taistelu on käyty loppuun, tulee
> paksumpikin.
>
> Onko joku muu löytänyt kokoomuslaista tai demaria allekirjoittajaksi?
> Entä tunteeko joku Anneli Lehtimäkeä, Helena Mannervoa, Satu
> Salosta, eli
> kristillisdemokraatiteja jotka kirjoittivat su Turkulaiseen?
> Lähtisivätkö
> he
> allekirjoittamaan ?
>
> terveisin
>
> Anne U.
>
>
>
>
> _______________________________________________
> Toriparkkikansanaanestys mailing list
> Toriparkkikansanaanestys at lists.utu.fi
> https://lists.utu.fi/mailman/listinfo/toriparkkikansanaanestys
...................................................................
Luukku Plus paketilla pääset eroon tila- ja turvallisuusongelmista.
Hanki Luukku Plus ja helpotat elämääsi. http://www.mtv3.fi/luukku