[Kansanaanestys] kollektiivikirjoitus:kuudes versio

anne.uotila at tyoterve.fi anne.uotila at tyoterve.fi
Mon Helmi 23 21:56:57 EET 2009


Terve Saara ja muut

Maunon ehdotukset palvelevat luettavuutta. Vaihdoin myös Maunon ehdottaman 
lauseen samalla, kun muotoilin tuon terveysnäkökohdan kokouksen toivomuksesta. 
Saaralle voi ilmoittautua, jos ei näine muutoksineen enää allekirjoita 
kirjoitusta. Demarien ja kokoomuslaisen nimille olisi myös käyttöä 
allekirjoittajina. 



Miksi valtuuston enemmistö käänsi selkänsä turkulaisille?

Kuntalaki antaa mahdollisuuden neuvoa-antavan kansanäänestyksen 
järjestämiseen. Äänestysten aiheita ei ole laissa mitenkään rajattu.  
Joulukuussa yli 13 000 äänioikeutettua turkulaista, lähes 9 % kaikista 
kaupungin äänioikeutetuista asukkaista, teki lain mukaisen kansalaisaloitteen 
kansanäänestyksen järjestämisestä koskien toriparkin mahdollista rakentamista.

Turun kaupunginvaltuuston enemmistö päätti kaupunginjohtaja Mikko Pukkisen 
(kok) esityksestä 16.2., ettei kansanäänestystä järjestetä. Kansanäänestyksen 
kaatoivat sosiaalidemokraattien ja keskustan valtuustoryhmät kokonaisuudessaan, 
yhdeksäntoista kokoomuslaista valtuutettua, kaksi valtuutettua RKP:stä sekä 
yksi Vasemmistoliitosta. Vähemmistöön jäivät vihreät, kristillisdemokraatit, 
perussuomalaiset, Suomen kansan sinivalkoiset, yhdeksän Vasemmistoliiton ja 
kaksi RKP:n valtuutettua sekä yksi kokoomuslainen varavaltuutettu.

Valtuuston enemmistö torjui mahdollisuuden vahvistaa turkulaisten 
kansalaisuutta ja sitouttaa heidät ja muut osapuolet mahdollisimman laajan ja 
avoimen päätösprosessin kautta toriparkkiratkaisuun ja samalla koko kaupungin 
kehittämiseen.

Valtuuston enemmistö käänsi näin selkänsä turkulaisten enemmistölle, jonka se 
tuomitsi pelkkään hallintoalamaisten ja demokratian sivustakatsojien osaan. 
Kehittyneeseen yhteiskuntaan kuuluu mahdollisimman avoin päätöksenteko ja 
hallinto. Edustuksellista demokratiaa ei palvele kansalaisten oma-aloitteisen 
vaikuttamisen poissulkeminen, vaan sen kunnioittaminen.

Valtuuston päätös syntyi muodollisesti lain mukaisesti ja laissa valtuustolle 
annetun harkintavallan puitteissa.  Poliittisesti ja moraalisesti päätös 
merkitsee kuitenkin sitä, että toriparkista myöhemmin kaupunginvaltuustossa 
tehtävä ratkaisu ei edusta turkulaisten enemmistön mielipidettä, eikä siksi ole 
tekotavaltaan tämän enemmistön silmissä hyväksyttävä.

Vaikka osallistuminen edistää tutkitusti terveyttä ja henkistä hyvinvointia, 
Turussakin pyöritetyt erilaiset kaupunkilaisten osallistamisohjelmat ovat 
osoittautuneet pelkiksi kulisseiksi.  Esimerkiksi toriparkkiasiassa 
kaupunkilaiset eivät saa tietää, mitkä tekijät päätöksiin todella vaikuttavat 
ja kenen etuja ja tahtoa niissä toteutetaan.

Kansalaiset ovat saaneet kaksi muutakin opetusta.  Ensiksi sen, että 
valtuustoon kannattaa äänestää henkilöitä, jotka tarpeen tullen uskaltavat 
antaa vastuun päätösten tekemisestä myös kuntalaisille itselleen. Toinen opetus 
on se, että kuntalakia tulee muuttaa.  Kuntalaisten määräosalla (esim. 5 %:lla) 
on oltava oikeus tehdä aloite, joka todella velvoittaa kansanäänestyksen 
järjestämisen.

Edustuksellinen ja suora demokratia eivät sulje pois toisiaan. Jotta 
kansalaisten laskeva luottamus poliittiseen järjestelmään saataisiin käännettyä 
nousuun, on edustuksellisen demokratian rinnalle luotava todellisia ja kaikille 
kansalaisille avoimia suoran vaikuttamisen keinoja. Demokratiaa voidaan 
laajentaa ja syventää. Osallistavamman demokratian siemen on Turussakin 
kylvetty!

Asko Mäki
Li Andersson
Saara Ilvessalo
Mauno Joukamaa
Olli Raimo
Jari Suominen
Henry Söderholm
Anne Uotila




      
_______________________________________________
Toriparkkikansanaanestys mailing list
Toriparkkikansanaanestys at lists.utu.fi
https://lists.utu.fi/mailman/listinfo/toriparkkikansanaanestys