[Kansanaanestys] Vast: Banderollit, kyltit, liivit
Mäki Asko
asko.maki at kaarina.fi
La Helmi 21 15:51:00 EET 2009
Hei,
Tällaisen sain aikaiseksi. Pyydän kommentteja ja ilmoittautumisia
allekirjoittajaksi, jos lähetämme julkaistavaksi.
Asko M
Valtuuston enemmistö käänsi selkänsä turkulaisille
Kuntalaki antaa mahdollisuuden neuvoa-antavaan kansanäänestykseen. Äänestysten
aiheita ei ole laissa mitenkään rajattu.
Joulukuussa yli 13 000 äänioikeutettua turkulaista (lähes 9% kaikista) teki
laissa myös mainitun kansalaisaloitteen kansanäänestyksen järjestämisestä
koskien toriparkin mahdollista rakentamista.
Turun kaupunginvaltuuston enemmistö (sosiaalidemokraattien ja keskustan
valtuustoryhmät kokonaisuudessaan, kokoomuksen 19 valtuutettua ja lisäksi kaksi
RKP:n valtuutettua ja yksi Vasemmistoliiton) päätti 16.2., ettei
kansanäänestystä järjestetä.
Vähemmistöön jäivät vihreät, kristillisdemokraatit, perussuomalaiset, Suomen
kansan sinivalkoiset ja yhdeksän Vasemmistoliiton valtuutettua sekä yksi
kokoomuslainen varavaltuutettu.
Valtuuston enemmistö julistautui näin kaikkitietäväksi ja
-voivaksi Päättäjäksi. Se torjui mahdollisuuden vahvistaa turkulaisten
kansalaisuutta ja sitouttaa heidät ja muut osapuolet mahdollisimman laajan ja
avoimen päätösprosessin kautta toriparkkiratkaisuun ja samalla koko kaupungin
kehittämiseen.
Valtuuston enemmistö käänsi näin selkänsä turkulaisten valtavalle enemmistölle,
jonka se tuomitsi pelkiksi hallintoalamaisiksi ja demokratian sivustakatsojiksi.
Nykyaikana on kummallinen ajatus, että johonkin luottamustehtävään valitut
tulisivat samalla viisaammiksi ja pätevämmiksi, kuin valitsijansa.
Kehittyneeseen yhteiskuntaan kuuluu mahdollisimman avoin kansanvalta ja
hallinto. Kansalaisille tulee avata lisää vaikutusmahdollisuuksia, ei sulkea
niitä.
Valtuuston päätös syntyi tietysti muodollisesti lain mukaisesti ja siinä
valtuustolle annetun harkintavallan puitteissa. Poliittisesti ja moraalisesti
päätös merkitsee kuitenkin sitä, että toriparkista myöhemmin
kaupunginvaltuustossa tehtävä ratkaisu ei edusta turkulaisten enemmistön
mielipidettä, eikä ole tekotavaltaan hyväksyttävä.
Jos valtuusto päättää toriparkin rakentamisen sallia, tämän päätöksen
vastustaminen kaikin rauhanomaisin keinoin on nyt vähintäänkin täysin
oikeutettua ja hyväksyttävää.
Turussakin pyöritetyt erilaiset kaupunkilaisten osallistamisohjelmat
osoittautuivat pelkäksi kulissiksi. Tosipaikan tullen pieni vähemmistö päättää,
kuten ennenkin. Eivätkä turkulaiset saa tietää, mitkä tekijät päätöksiin
todella vaikuttavat ja kenen etuja ja tahtoa niissä toteutetaan.
Olemme saaneet kaksi muutakin opetusta. Ensiksi sen, että valtuustoon
kannattaa valita henkilöitä, jotka tarpeen tullen uskaltavat aidosti antaa
päätöksen tekemisen kuntalaisten vastuulle. Jos sitä siis haluaa.
Toinen opetus on se, että kuntalakia tulee muuttaa. Kuntalaisten määräosalla
(esim. 5%:lla) tulee olla oikeus vaatia haluamansa asia sitovaan
kansanäänestykseen. Myös se on perusteltua, että jotkin merkittävät asiat
tulevat ilman eri harkintaa kansalaisten ratkaistavaksi.
Suora ja osallistava demokratia on ulotettava myös valtiolliseen
päätöksentekoon. Rajoittuminen pelkkään edustukselliseen
päätöksentekomenetelmäämme ei ole mikään absoluuttinen hyvä, vaan vanhentuneen,
eriarvoisen sääty-yhteiskunnan jäänne. Demokratiaa on laajennettava ja
syvennettävä.
Asko Mäki
jne.
Mauno Joukamaa (19.2.2009 12:25):
>Hei,
>
>En huomannut tästä aiemmin mainita, mutta mielenosoituksen jäljiltä jäänyt
tarpeisto vietiin tiistaina Ruohonjuuresta Aurinkotehtaalle Maan ystävien
toimistoon. Vasemmistoliiton liivit ja muut palautettavat tavarat (kuuluivatko
banderollien kepit näihin?) voi siis hakea sieltä. Osalle banderolleista ja
kylteistä saattaa varmaan olla käyttöä jo muutaman viikon päästä, mutta
jonkinlaista loppusijoitusratkaisua ei-lainatulle tarpeistolle voisi miettiä
ensi maanantain kokouksessa. Itse ainakin voin ottaa "Kansanäänestys nyt"
-lakanan pysyvään säilytykseen. :-)
>
>Terveisin,
>Mauno
>
>
>
>_______________________________________________
>Toriparkkikansanaanestys mailing list
>Toriparkkikansanaanestys at lists.utu.fi
>https://lists.utu.fi/mailman/listinfo/toriparkkikansanaanestys