KINFO: Infoa koulutuspolitiikasta + syksyn ensimmäiset kopokahvit / Information about educational affairs

TYK ry biokemiankopo biokemiankopo at tykry.fi
Ke Marras 12 19:31:38 EEST 2022


*In English below*


Olisiko sinulla hetki aikaa puhua koulutuspolitiikasta?

Vaikka ei olisi, kannattaa lukea tämä viesti loppuun - olit sitten piltti tai akateemisesti vanhempi opiskelija!

Koulutuspolitiikka keskittyy nimensä mukaisesti koulutuksen laadun valvomiseen ja kehittämiseen. Koulutuspoliittisina vastaavina, eli tuttavallisemmin kopoina, me toimimme opiskelijoiden oikeuksien edunvalvojina sekä yhteyshenkilöinä opiskelijoiden ja opetushenkilökunnan välillä, ja pysymme ajantasalla myös laitoksen sekä tiedekunnan ajankohtaisista koulutukseen liittyvistä asioista.

Koulutuspoliittisen vastaavan tärkein työ on pitää huolta siitä, että opiskelijan edut ja mielipiteet huomioidaan, sekä kursseilla opiskelijoita kohdellaan reilusti. Kopoihin voi ja kannattaa ottaa yhteyttä ongelmatilanteissa matalalla kynnyksellä. Ongelmatilanne voi olla kyseessä esimerkiksi silloin, kun kurssiarvostelu ei saavu sääntömääritellyn kolmen viikon aikana, kurssiarvostelujen periaatteet ovat epäoikeudenmukaiset, epäselkeät tai muuttuvat kurssin aikana tai kursseissa on muita merkittäviä puutteita. Lähtökohtaisesti on hyvä olla yhteydessä ensisijaisesti kurssin vastuuopettajaan tai -ohjaajaan, mutta siitä huolimatta meihin voi aina olla yhteydessä.

Biokemian kursseihin liittyvissä asioissa sähköpostia voi laittaa osoitteeseen biokemiankopo at tykry.fi (Tiia Siivola) ja kemian kursseihin liittyvissä asioissa kemiankopo at tykry.fi (Hilla Nieminen).

Paras tapa päästä vaikuttamaan omiin opintoihin ja kursseihin on vastata kurssipalautteisiin ja kopokyselyihin. Molempia reittejä pitkin ollaan päästy oikeasti vaikuttamaan kurssien sisältöihin ja laatuun.

Yksi kopojen tärkeistä tehtävistä on myös kopokahvien järjestäminen. Kopokahveilla opiskelijat ja opettajahenkilökunta pääsee keskustelemaan rennommalla otteella koulutukseen, elämään, säähän tai mihin tahansa liittyvistä asioista. Paikalle voi tulla tietämättä mistään mitään vain fiilistelemään tai antamaan näkökulmaa laitoksen ajankohtaisiin, polttaviin kurssiasioihin. Piltit saavat tapahtumasta myös pilttipisteen!

Bioteknologian laitoksen seuraavat kopokahvit järjestetään tiistaina 25.10. klo 15 elintarvikekemian seminaarihuoneessa, Pharmacityn seitsemännessä kerroksessa (C-rappu).


**************************************************************


Do you have a minute to talk about educational affairs?

Even if you do not, at least read this message through!

Educational affairs concern every student in our university because it focuses on overseeing and improving the quality of our education. In TYK ry we have two advocates for educational affairs: one for biochemistry (Tiia Siivola, biokemiankopo at tykry.fi) and one for chemistry (Hilla Nieminen, kemiankopo at tykry.fi). We make sure that everyone is treated fairly and according to the university's policies and national laws in their education.

If you encounter problems in your courses, you can always contact us, and we will help solve the issue. It is recommended to first try to solve issues with courses directly with the responsible teacher but this is not always possible.

One of the best ways to directly influence the quality of the courses is to always give course feedback (assuming the teacher wants to gather it).


Koulutuspoliittisin terveisin / with Educational Regards,
Tiia Siivola (Biokemian kopo / Biochemistry) ja Hilla Nieminen (Kemian kopo / Chemistry)
Turun Yliopiston Kemistit TYK ry


-------------- seuraava osa --------------
HTML liite on siirretty...
URL: <http://lists.utu.fi/pipermail/kinfo/attachments/20221012/ca76e6fb/attachment-0001.html>


Lisätietoja postituslistasta Kinfo