KINFO: Edelleen kaivataan vapaaehtoisia flavonoidiväriainetutkimukseen

TYK ry tiedotus tiedotus at tykry.fi
Ti Loka 15 19:26:58 EET 2016


Vapaaehtoisia miehiä flavonoidiväriaineiden tutkimukseen

Haemme tupakoimattomia 18-45-vuotiaita vapaaehtoisia miehiä tutkimukseen, jossa selvitetään sinimaltoisista perunoista eristetyn flavonoidivärijakeen vaikutusta aterianjälkeiseen glykemiaan ja insulinemiaan sekä jakeen metaboliittien erittymistä vereen, virtsaan ja ulosteisiin.

Turun yliopiston Biokemian laitos toteuttaa tutkimuksen syksyn 2016 aikana. Tutkimus sisältää kullakin tutkittavalla kaksi noin viiden tunnin tutkimuskäyntiä, joiden aikana nautitaan ateria ja otetaan verinäytteitä 4 tunnin ajan. Ennen ateriaa kerätään aamuvirtsa, ja aterian jälkeen kerätään vuorokausi virtsaa sekä ulostenäytteitä. Tutkimuskäyntien välillä pidetään kahden-kolmen viikon tauko. Tutkimukseen valittavat henkilöt toimivat itsensä kontrolleina.

Tutkimukseen osallistumisesta maksetaan kertakorvaus 40 euroa (20 euroa / tutkimuspäivä) tutkimuksen päätyttyä koko tutkimuksen ajan mukana olleille henkilöille. Korvaus on veronalaista tuloa. Kunkin tutkimuspäivän päätyttyä tutkimushenkilöille tarjotaan vähäflavonoidinen ja vähäkuituinen lounas. Osallistujat saavat vähäflavonoidisia elintarvikkeita kotiin kahdeksi jokaista tutkimuspäivää edeltäväksi ja tutkimuspäivän jälkeiseksi yhdeksi päiväksi eli yhteensä kuudeksi päiväksi. Tutkimuksen lopuksi tutkittavat saavat kotiin runsasflavonoidisia elintarvikkeita.

Voitte soveltua tutkimukseen, jos:
* olette 18-45-vuotias mies
* olette terve ettekä käytä säännöllistä lääkitystä
* ette tupakoi
* Painoindeksinne on 18,5-27 kg/m2

Tutkimuksesta ei ole odotettavissa tutkittavalle välitöntä pitkäaikaista hyötyä. Tutkimuksen aikana otettavien verikokeiden tulosten tietämisestä saattaa kuitenkin olla tutkittavalle hyötyä.

Mikäli olette kiinnostunut osallistumaan tutkimukseen, ottakaa yhteyttä arkisin klo 8-16 tutkijoihin.

Lisätietoja ja ilmoittautumiset:

Johanna Salo
FM, Tohtorikoulutettava
Elintarvikekemia ja elintarvikekehitys
Turun yliopisto
joevsa at utu.fi
0504106556


Kaisa Linderborg
Molekulaaristen elintarviketieteiden professori (vt)
FT, Dosentti
Elintarvikekemia ja elintarvikekehitys
Turun yliopisto
kaisa.linderborg at utu.fi?

****************************************************

Viestin välitti:

Jenni Lähdeniemi

Tiedotusvastaava

TYK ry

ajtlah at utu.fi
-------------- seuraava osa --------------
HTML liite on siirretty...
URL: <http://lists.utu.fi/pipermail/kinfo/attachments/20161115/a27bed79/attachment.html>


Lisätietoja postituslistasta Kinfo