[H-verkko] Arvostelu: Eläinten kielten salaisuudet

Pe Maalis 29 10:47:48 EET 2019

Agricolaan on lähetetty uusi arvostelu:
--------------------------------------------
Eläinten kielten salaisuudet
--------------------------------------------
29.3.2019 | Leena Rossi
--------------------------------------------
Ihminen ei ole ainoa eläin, jolla on sanottavaa maailmasta. Muutkin eläimet ”puhuvat” lajitoveriensa ja toisten lajien kanssa ja jopa omaksi ilokseen. Hollantilainen filosofi Eva Meijer on pienestä pitäen viettänyt aikaansa lukuisien eläinten kanssa, joten ei ole ihme, että hän on ryhtynyt tutkimaan eläinten kommunikointia. Hän liittää teoksessaan eläinten kommunikoinnin useiden tunnettujen kielitieteilijöiden ja filosofien teorioihin ja osoittaa, että eri eläinlajien viestintä on paljon monimutkaisempaa kuin aikaisemmin on ajateltu.
--------------------------------------------
Meijer, Eva : Mistä valaat laulavat? Eläinten kiehtova kieli. Käännös: Mari Janatuinen. Art House , 2018. 214 sivua. ISBN 978-951-884-699-7.
--------------------------------------------

Kirjassaan Mistä valaat laulavat? Eläinten kiehtova kieli Eva Meijer käsittelee empiiristä eläinten kielten tutkimusta ja sen herättämiä filosofisia kysymyksiä. Ihmiskielet ovat ehkä ainutlaatuisia kompleksisuudessaan ja monipuolisuudessaan, mutta muidenkin eläinten kielissä on samoja ominaisuuksia. Meijer haluaa osoittaa eläinten kielten moninaisuuden ja selvittää, mitä nuo kielet ehkä merkitsevät käsityksellemme eläimistä ja kielistä yleensä. Samalla hän tulee kertoneeksi myös eläintutkimuksen historiasta.
Eläinkielet ovat tutkimisen arvoisia
Kirjan lähtökohtia ovat: eläimillä on kieli, viestintä eläinten kanssa on mahdollista ja eläinten kieli on tutkimisen arvoinen ilmiö. Tutkimuksen ansiosta voimme oppia ymmärtämään eläimiä paremmin ja näkemään eläimet uudella tavalla. Maallikoiden tavoin eläinkielistä kirjoittavat tutkijat näkevät eläimillä ihmismäisiä ominaisuuksia, mutta koska ihmisillä on ihmisen katsanto, ei antropomorfismia voi täysin välttää.

Ihmisten tiedetään olleen kiinnostuneita muiden eläinten kommunikoinnista ja kielestä ainakin antiikin Kreikassa, mutta varmasti jo aikojen alusta ihmiset ovat kiinnittäneet huomiota eläinten viestimiseen. Jotta eläinten kanssa voitaisiin kommunikoida ja niiden älykkyyttä voitaisiin arvioida, on tutkimuksessa yritetty opettaa niille ihmiskieltä jo 1800-luvulla ja 1920-luvulla, mutta vasta vuoden 1950 paikkeilla alkoi eläinten käyttäytymistä ja kommunikaatiota tutkiva tieteenala, etologia, kehittyä kunnolla.

Etologian lisäksi eläimiä on tutkittu etupäässä biologiassa mutta myös psykologiassa, filosofiassa, eläinmaantieteessä ja eläintutkimuksessa (animal studies). Varhaisemmat tutkimukset ovat kohdistuneet pääasiassa muuhun kuin eläinten kieleen, mutta viime vuosina ovat juuri eläinten kielet ja kommunikointitavat nousseet huomion kohteiksi. Jopa etiikan ja poliittisen filosofian parissa on eläimiä alettu pohtia yhä enemmän.

Meijerin kirjan lähteissä on eläintutkimuksen klassikoita 1900-luvun jälkipuoliskolta sekä runsaasti 2000–2015 ilmestyneitä, englanninkielisiä julkaisuja. Muutaman viime vuoden aikana julkaistut tutkimukset puuttuvat, sillä alkuteos on ilmestynyt 2016. Verkkolähteitä Meijer mainitsee vain muutamia. Loppuviitteistä löytyy paljon tutustumisen arvoista luettavaa.

Mistä valaat laulavat? Eläinten kiehtova kieli olisi erinomainen paikka värikuvitukselle, mutta tätä kirjassa ei ole. Ainoat värikuvat ovat Samppa Rannan suunnittelemassa kannessa hauskasti kiiltävinä. Sisäpuolella on vain päälukujen alussa mustavalkoinen piirroskuva jostakin eläimestä, josta tekstissä kerrotaan, esim. papukaijasta, norsusta, delfiinistä ja simpanssista. Hyvä niinkin.

Ihmis- ja eläinkielellä puhumisesta
Meijer jakaa kirjansa seitsemään päälukuun, joissa hän käsittelee mm. eri eläinlajien kommunikaation monimuotoisuutta, kesytettyjen eläinten viestintää ja keholla ajattelemista, eläinten kielen rakennetta, kielioppia ja merkitystä sekä eläinten käyttäytymisen oikeudenmukaisuutta, moraalia ja empatiaa. Pääluvut jakautuvat vielä useisiin alalukuihin, joten tekstiä voi nauttia mukavina paloina. Harmi, että monet alalukujen otsikot vastaavat huonosti tekstin sisältöä. Siksi lukija kokea kirjan paikoin sekavaksi, varsinkin kun samantapaisia aihepiirejä ja ilmiöitä mainitaan useissa paikoissa. Välillä tuntuukin, ettei metsä näy puilta. Onneksi kiehtovaan sisältöön voi paneutua otsikoista huolimatta.

Johdannossa Meijer selittää, mistä kirjassa on kyse, ja tarttuu sitten ihmiskielellä puhumiseen. Hän kertoo kokeista, joissa eläimiä on opetettu käyttämään ihmiskieltä puheena, viittomina, koputuksina tai nyökytyksinä, vaikka eläimet viestivät keskenään aivan muilla keinoilla. Meijer mainitsee kielifilosofi Ludwig Wittgensteinin (1889–1951), jonka kielinäkemykset voivat auttaa, kun pohditaan eläinten kanssa käytettävää kieltä. Ne voivat myös valottaa kysymystä, onko eläimillä ylipäätään kieltä. ’Kielipelin’ käsitettä on käytetty eri tutkimuksissa. Kielipelissähän aikuiset, järkevät ihmiset määrittelevät tietynlaiset kieli-ilmaisut todelliseksi tai oikeaksi kieleksi. Äänien lisäksi kielipelin osia voivat olla myös eleet, asennot ja liikkeet.

Ihmiskieltä käyttävät tutkimukset kertovat vain sen, miten hyvä jokin eläinyksilö on käytetyssä kielipelissä, eivätkä huomioi eri eläinlajeille ominaisia kommunikointitapoja. Eläinten viestintähän on syntynyt niiden fyysisten ja kognitiivisten kykyjen pohjalta mukautuen kulloiseenkin elinympäristöön. Esim. valaat kommunikoivat äänellä, ja koirille hajut ovat tärkeitä; lepakot käyttävät hyvin korkeita ääniä ja norsut matalia. Papukaijat, pystyvät toistamaan ihmisten sanoja ja käyttävät niitä merkityksellisesti. Simpanssit eivät opi puhumaan, mutta ne oppivat viittomia, ja käyttävät keskenäänkin paljon eleitä. Myös gorillat on saatu oppimaan viittomia. Kommunikoitaessa eläinten kanssa ovat eleet, kehon asennot, katse ja kosketus tärkeämpiä kuin sanat.
Kielellä on erilaisia tehtäviä
Luvussa ”Elävä maailma” Meijer käsittelee erilaisia eläinkielten ilmaisuja sen pohjalta, mikä on kielten funktio sosiaalisissa kontakteissa. Hän osoittaa, että muut eläimet ilmaisevat itseään eri tavalla ja havainnoivat maailmaa eri tavalla kuin ihmiset. Hän kertoo eri lajien käyttämistä hälytyshuudoista, joita toisetkin lajit ymmärtävät, sekä tervehtimistavoista, joissa eläimet vaihtavat informaatiota aikeistaan käyttäen siihen ääniä, mutta myös kasvojen ilmeitä, eleitä, kehonkieltä ja jopa värejä.

Meijerin tarjoamat esimerkit eläinten kommunikoinnista ovat kiehtovia. Esim. valailla, papukaijoilla, juovapääsirkuilla ja talitiaisilla on erilaisia murteita. Varsinkin ruoan hankkimiseen ja rakkauteen liittyvät viestintätavat ovat moninaisia. Varmaan eläinkunnan pisimmät kosiskelumenot on albatrosseilla, jotka elävät hyvin vanhoiksi, jopa kuusikymmenvuotiaiksi – ehkä siksi niillä ei ole kiire. Linnut tulevat sukukypsiksi noin viisivuotiaina ja tanssivat sen jälkeen joka vuosi parin kuukauden ajan eri kumppanien kanssa hioen liikkeitä, huutoja, katseita, viittomista ja sulkien nokkimista. Lopulta kolmen tai neljän vuoden kuluttua jäljelle jää vain se oikea, jonka kanssa soidintanssi johtaa pariutumiseen – tavallisesti koko loppuelämän ajaksi.

Kielelle on esitetty lukuisia kriteereitä. Tutkimukset ovat osoittaneet, että eläinten kielet täyttävät osin samat tunnusmerkit kuin ihmisten kieli. Kielen kriteerien tutkimus voikin auttaa hahmottamaan eläinten kommunikoimiseen käyttämiä rakenteita, jotka puolestaan voivat valottaa eläinten maailman sosiaalisia rakenteita.
Kesytetyt eläimet
Odotin, että Meijer kirjoittaisi ”Kotieläimet”-otsikon alla niistä eläimistä, joita ennen vanhaan näki joka maatalossa. Hän mainitsee kanoista, sioista, lampaista ja lehmistä hyvin kiinnostavia seikkoja – mutta vain muutamalla rivillä. Enemmän kuin rauhanomainen vuorovaikutus häntä näyttää kiinnostavan vastarinta, joka on ongelma eläintuotannossa sekä eläintarhoissa, sirkuksissa ja delfinaarioissa. Vastarinnan taustalla on usein huono hoito tai kohtelu. Meijerin mukaan eläimet osoittavat vastarinnallaan luovuutta ja tahdonvoimaa. Kirjansa viimeisessä luvussa hän kirjoittaa enemmän eläinten vastarinnasta poliittisen toiminnan muotona.

Meijer paneutuu hartaammin lemmikkeihin kuin hyötyeläimiin. Jokainen koiran tai kissan omistaja on varma, että hän ymmärtää suojattinsa kieltä ja tämä puolestaan ymmärtää hänen puhettaan. Usein ymmärtäminen kuitenkin riippuu pikemminkin isännän tai emännän äänenpainosta, eleistä, ilmeistä tai tuoksuista kuin sanoista. Varsinkin koira, joka on ollut ihmisen kumppani jo 10 000 – 32 000 vuotta, on taitava oppimaan ihmisen kieltä. Tutkimusten mukaan koirista etevimpiä ovat bordercolliet. Eräs yksilö oppi kolmen vuoden aikana tunnistamaan yli tuhannen esineen nimen ja myös useiden yksinkertaisten lauseiden merkityksiä. Ymmärrystään ja tahtoaan koirat ilmaisevat ilmein, elein ja ruumiinkielin sekä joskus haukuin.

Koirien lisäksi Meijer kirjoittaa myös kissoista. Näiden uskotaan yleisesti olevan oman tiensä kulkijoita, mutta kirjoittaja oikaisee tätä käsitystä; toiset kissat nukkuvat mielellään kaksin, toiset jopa seitsemän tai kahdeksan yksilön ryhmissä samassa korissa, pesevät toisiaan ja käyvät toistensa luona syömässä. Ihmiselle kissat ovat oppineet viestimään maukumalla. Mutta Meijerin väite, että aikuiset kissat eivät mau’u toisilleen, on outo. Mielestäni maukumista on myös se mouruaminen, jota kollit harrastavat juoksennellessaan kevätöisin haistelemassa monia kiihottavia tuoksuja.

Narratiivinen etologia on sinänsä kiintoisa menetelmä, jota käyttivät mm. Len Howard tutkiessaan talitiaisia ja Konrad Lorenz tutkiessaan hanhia; kumpikin asui vuosikausia tutkimuskohteittensa kanssa samoissa tiloissa tarkkaillen niiden touhuja. Menetelmän esittelyn sijoittaminen lemmikkien tarkastelun keskelle hämmentää kuitenkin lukijaa.

Keholla ajatteleminen
Kommunikaation ja kielen ruumiillisuus on yksi Meijerin käsittelemistä aihepiireistä. Hän johdattaa lukijan aiheeseen Viisaan Hansin kautta. Tämä hevonen nimittäin osasi jo nelivuotiaana laskea kerto- ja jakolaskuja sekä neliöjuuria. Se osasi myös tavata ja lukea, kertoa päivämääriä ja kellonaikoja, erottaa nuotteja ja intervalleja sekä tunnistaa värejä, kunnes paljastui, että Hans ei suinkaan suorittanut noita kognitiivisia operaatioita omassa päässään, vaan reagoimalla hänelle kysymyksiä tehneen henkilön kehonkielen – ihmissilmälle – huomaamattomiin muutoksiin.

Meijer mainitsee useita eläinten kieltä ja ajattelua sekä eläinten kanssa kommunikointia koskevia tutkimuksia, jotka tukeutuvat eri tieteenalojen teorioihin. Hän on erityisen kiinnostunut tutkijoiden hankkiutumisesta tiiviiseen kanssakäymiseen villieläinten kanssa, niin että voivat tehdä osallistuvaa havainnointi eli seurata läheltä eläinten käyttäytymistä ja kieltä. Tällä menetelmällä Joan Goodall on havainnoinut simpansseja jo 1960-luvulla ja Barbara Smuts paviaaneja 1970-luvulta lähtien.

Eläimet eivät ole tällaisissa tutkimuksissa objekteja vaan itsenäisiä toimijoita, joilla on oma näkemyksensä maailmasta. Ne kouluttavat tutkijoita yhtä lailla kuin tutkijat niitä. Kun tutkijat ovat vuorovaikutuksessa eläinten kanssa, he oppivat lukemaan eläimiä ja tutkijoiden ja eläinten välille syntyy yhteinen kieli. Mutta keskinäiseen ymmärrykseen tarvitaan puheen lisäksi eleitä, kehonkieltä ja katsekontakteja.

Kokemus on keskeinen seikka toiseen tutustumisessa, ja kokemuksesta puhuttaessa ei voi välttää fenomenologiaa eikä fenomenologiasta puhuttaessa Maurice Meleau-Pontyn (1908–1961) käsitystä ajattelun ja kielen ruumiillisuudesta: kieli ja puhuminen yhdistävät subjekteja toisiinsa ja me ymmärrämme muita kehollamme. Toinen fenomenologi, Martin Heidegger (1889–1978) on taas pohtinut maailmassa olemista ja maailman hahmottamista kielen avulla. Vaikka mainitut filosofit näkivät ihmiset erilaisina kuin muut eläimet, heidän filosofiansa valaisee eläimiä koskevaa ajattelua juuri siksi, että he painottavat ruumiillisuutta ja maailmassa olemista.

Filosofeista Meijer ottaa puheeksi Wittgensteinin lisäksi myös Renè Descartesin (1596–1650) skeptisismeineen, Thomas Nagelin (s. 1937) kysymyksineen tietoisuudesta ja Jacques Derridaan (1930–2004) huomautuksineen, ettei filosofian eläinten ole annettu vastata. Klassikoiden ajattelun yksityiskohtien pohtiminen kiinnostanee filosofiasta innostuneita, mutta saattaa havahduttaa maallikonkin.
Rakennetta, kielioppia ja merkityksiä
Tutkimukset ovat jatkuvasti tuottaneet uutta tietoa eläinten kommunikoinnista ja kielistä, joissa on havaittu monimutkaisia rakenteita ja myös leikkiä. Leikkihän on keskeinen kommunikointitapa ja sisältää myös metakommunikaatiota. Meijer tarkastelee eläinkieliä järjestelminä, pohtii mitä kielioppi oikeastaan on sekä syventyy kielten rakenteeseen ja kompleksisuuteen. Hän toteaa, että ennen kuin voidaan arvioida, onko eläimillä kielioppia, on oltava hyvin selvillä eläinten tavoista ilmaista itseään ja näiden ilmaisujen merkityksestä. Kielen merkitys näkyy vasta käyttöyhteyksissä. Vaikuttaa siltä, että muutkin eläimet kuin ihmiset noudattavat kommunikaatiossaan sääntöjä ja malleja, jotka ovat niille merkityksellisiä. Mutta jos ihmiskielioppi otetaan lähtökohdaksi, eläinten kieliopin oikeaa arvoa voi olla vaikea havaita.

Nykyaikaisen kielitieteen perustan luoja Ferdinand de Saussure (1857– 1913) erotti languen ja parolen eli kielen rakenteen ja puheen (yksittäisten puhujien kielelliset ilmaukset). Varsin pysyvä rakenne on kielen perusta, mutta kielenkäyttö muuttuu helposti. Saussuren ajatukset lähtökohtanaan Meijer esittelee useiden eläinlajien kieliä. Näistä eniten on tutkittu lintujen laulua ja varsinkin laulujen rakennetta. Mutta linnut tuottavat ääniä myös sulillaan, siivillään ja pyrstöllään. Laulullaan linnut kosiskelevat ja tekevät muutakin, mutta näistä funktioista tiedetään toistaiseksi vähän. Jotta viestinnän merkitys ymmärrettäisiin, lauluanalyysiin tulisi liittyä myös sosiaalisten suhteiden sekä muiden toimintojen ja käytänteiden tarkastelu.

Myös valaiden laulu on kiinnostanut tutkijoita. Ryhävalaat voivat laulaa jopa 20 tuntia vuorokaudessa sen puolen vuoden aikana, jolloin ne laulavat. Laulussa voi olla 6–400 elementtiä, joita ne yhdistelevät kokonaisuuksiksi laulellen jopa eri sävellajeissa. Laulut muuttuvat kaudesta toiseen, ja eri ryhmillä on omat laulunsa. Myös eräillä yksilöillä on omat laulunsa. Lauluihin kuuluu äänten lisäksi naksahduksia. Usein laulut päättyvät samaan ääneen, joten niissä voi sanoa olevan loppusointua.

https://youtu.be/5tRMqbPH_pk

Lepakotkin laulavat, ja niiden ääniviestintä on hyvin kompleksista. Ne käyttävät niin korkeita ääniä, ettei ihminen niitä kuule. Äänillään lepakot houkuttelevat, puolustavat reviiriään, kasvattavat jälkeläisiään, karkottavat tungettelijoita ja tunnistavat toisiaan. Tuntuu uskomattomalta, että hiirilläkin on monimutkaisia lauluja ja jopa omat laulunsa kullakin. Myös koit, heinäsirkat ja sääkset puhuvat hyvin korkeilla äänillä. Hait käyttävät ääniä, hajuja ja sähköisiä signaaleja. Mehiläiset puolestaan kommunikoivat tanssilla, jossa ne käyttävät liikkeitä, eleitä ja hajuja. Ihminen vaan ei pysty kuulemaan, näkemään eikä varsinkaan haistamaan kaikkea, mitä kaikki muut eläimet viestivät.
Oikeudenmukaisuus, moraali ja empatia
Yksi kirjan kiintoisimmista luvuista on ”Oikeudenmukaisuus, moraali ja empatia”. Siinä tekijä tarkastelee leikin, kielen, metakommunikaation ja sääntöjen välistä suhdetta sekä eläinten moraalisuutta. Leikissä on sääntönsä, ja ne opitaan muiden kanssa ryhmässä toimittaessa. Leikissä eläimet käyttävä tiettyjä toimintoja näiden normaalin kontekstin ulkopuolella; leikissä toiminnot tarkoittavat jotakin muuta kuin tavallisessa elämässä. Ryhmä osoittaa kulloinkin hyväksyttävän käytöksen rajat.

Villit eläimet mukautuvat sosiaalisiin normeihin ja arvoihin omissa yhteisöissään mutta kesytetyt eläimet ihmisten ja eläinten jakamassa yhteisössä. Leikkimällä oppiminen on monille eläimille hyvin tärkeää niiden sosiaalisen, kognitiivisen ja fyysisen kehityksen kannalta. Leikissä määritellyt ja opitut sosiaaliset koodit ovat moraalisuuden ja oikeudenmukaisuuden perusta.

Koirat, sudet ja kojootit leikkivät kuten useimmat muutkin nisäkkään. Myös linnut, kalat ja matelijat leikkivät. Leikkiä muistuttavaa käyttäytymistä on jopa mustekaloilla, hummereilla ja hyönteisillä kuten muurahaisilla, mehiläisillä ja torakoilla. Osa eläinten ilmaisutavoista on synnynnäisiä kuten kasvojen ilmeet ja osa opittuja kuten peipon laulu ja ihmisen kirjoitus.

Marc Bekoff ja Jesica Pierce ovat tutkineet eläinten moraalisuutta empatian, yhteistyön ja oikeudenmukaisuuden pohjalta sekä laboratoriossa että kenttätutkimuksissa. He toteavat, että moraalisuudessa on kyse lajien välisestä jatkumosta – ts. jos ominaisuus esiintyy ihmisellä, se löytyy todennäköisesti myös muilta lajeilta. Jo Charles Darwin (1809–1882) totesi, että empatia – kyky ymmärtää, mitä toinen tuntee – on moraalisuuden perusta. Hän jopa väitti, että eläimillä on omatunto ja ne osaavat erottaa hyvän ja pahan. Empatiakyky sekä arvot ja normit vaikuttavat yksilön suhtautumiseen lajikumppaneihin ja joskus jopa toisten lajien edustajiinkin. Esim. delfiinien tiedetään pelastaneen ihmisiä hukkumasta, ja monilla ihmisillä on kokemuksia siitä, että lemmikkikissat ja koirat myötäelävät ihmistensä tunteita ja yrittävät lohduttaa heitä.

Pelko, suru, ilo, rakkaus, viha ja häpeä ovat inhimillisiä tunteita, mutta niitä esiintyy myös eläimillä. Koirat ja norsut tuntevat empatiaa kuolleita lajitovereitaan kohtaan; niillä on todettu traumaperäinen stressihäiriökin. Norsujen lisäksi myös kirahveilla on havaittu sururituaaleja, ja varisten on nähty hautaavan lajitovereitaan. Eläinten tunteiden ja empatiakyvyn tutkiminen näyttää olevan nykyisin hyvin muodikasta. Sitä voidaan tehdä sekä tarkkailemalla käyttäytymistä että aivotutkimuksen avulla.

Bekoff ja Pierce eivät pidä kaikkien eläinten käytöstä moraalisena, vaan vaativat, että ”moraaliseksi sanottaisiin vain sellaisten eläinten käytöstä, jotka elävät monimutkaisissa sosiaalisissa suhteissa, ryhmissä, joilla on selvät hyvää ja huonoa koskevat normit; joiden käytöksessä on joustavuutta ja joilla on rikas emotionaalinen elämä.”

Eläinten kanssa on opittava keskustelemaan
Jälkistrukturalismi ja -jälkihumanismi sekä eläintutkimus ja eläinmaantiede kyseenalaistavat ihmisen erityisaseman, vaikka tähän asti ihmiset ovat tehneet päätöksiä muiden eläinten puolesta ja niistä välittämättä. Poliittisen filosofian tutkijat Sue Donaldson ja Will Kymlicka ovat sitä mieltä, että muiden eläinten ryhmät ovat poliittisia yhteisöjä, joiden kanssa ihmisten tulisi olla tekemisissä samalla tavoin kuin toisten ihmisyhteisöjen kanssa. Jotta eläimet saisivat arvokkaan elämän, ei riitä, ettei niitä tapeta tai vangita. Pitää olla myös paikka, jossa ne voivat elää, jossa on tilaa solmia suhteita muihin ja mahdollisuus kehittää itseään muillakin tavoilla.

Villieläimet tulisi Meijerin mielestä nähdä suvereeneina itseään hallitsevina yhteisöinä, ja ihmisten toiminnan vaikutus niiden elinympäristöön olisi otettava huomioon. Sitä paitsi kesytettyjen eläinten tulisi saada kansalaisoikeudet. Niillä on oikeus olla osallisina ihmisten ja eläinten yhteisössä. Niillä on oikeus myös terveydenhuoltoon, kattoon pään päällä ja poliittiseen edustukseen. Eläinten poliittisia oikeuksia koskevan ajattelun juuret ovat oikeusfilosofiassa. – Moskovan metrossa sujuvasti liikkuvat kulkukoirat ovat hyvä esimerkki poliittisesti toimivista eläimistä, jotka ovat ottaneet paikkansa kysymättä lupaa ihmiseltä.

Meijerin mielestä ihmisten on opittava kommunikoimaan eläinten kanssa vastavuoroisesti, ei vai vain tyydyttävä tarkkailemaan niitä, jotta niiden näkemykset ja edut voitaisiin ottaa huomioon. Toisaalta on opittava kuuntelemaan ja toisaalta tehtävä selväksi, mitä me ihmiset haluamme. Ja jotta voitaisiin kommunikoida, on opittava eläinten kieltä. Se ei ole helppoa, mutta se on mahdollista.

Eläimet kertovat toisilleen ja meille, miltä niistä tuntuu ja mitä ne haluavat, sekä kuvailevat ympäristöään. Ne ottavat kontaktia, esittävät kysymyksiä ja antavat vastauksia, jos niitä vain osataan kuunnella. Kun tutkitaan, mitä eläimet meille sanovat, ei tarvitse pohtia, onko eläinten kommunikaatio kieltä vai ei. Meijer uskoo, että eläinkielten ja eläinten kanssa käytettävän kielen tutkiminen voi auttaa tarkastelemaan kriittisesti eläinten asemaa yhteiskunnassa sekä uusien yhteisöjen ja uudenlaisten suhteiden muodostamisessa muiden eläinten kanssa.

--------------------------------------------

Kirjoittaja:
Leena Rossi, FT, KK, tietokirjailija, Turku, leena.rossi at icloud.com

Tämä ilmoitus on luettavissa Agricola-verkossa osoitteessa https://agricolaverkko.fi/review/elainten-kielten-salaisuudet/
--------------------------------------------
H-verkko - sähköpostilistaH-verkko at lists.utu.fihttps://lists.utu.fi/mailman/listinfo/h-verkko
--------------------------------------------
Agricolan ylläpitoAgricola at lists.utu.fihttps://lists.utu.fi/mailman/listinfo/agricola