[H-verkko] Arvostelu: Katsokaa vaikka! Matkaopas sarjakuvan salattuun olemukseen

[Agricola - Suomen humanistiverkko]

Agricolaan on lähetetty uusi arvostelu:
--------------------------------------------
Katsokaa vaikka! Matkaopas sarjakuvan salattuun olemukseen
--------------------------------------------
7.1.2019 | Markku Laitakari
--------------------------------------------
Juri Nummelinin kirja Sarjakuvan lyhyt historia kertoo tiiviisti sarjakuvan pitkän historian ja luo myös laajan katsauksen nykyajan vaihtoehtoisesta sarjakuvasta.

--------------------------------------------
Nummelin, Juri: Sarjakuvan lyhyt historia. Avain, 2018. 206 sivua. ISBN 978-952-304-177-6..
--------------------------------------------

Ulkopuolisen, vihkiytymättömän, on vaikea sukeltaa sisään sarjakuvan salattuun maailmaan. Onko sarjakuva populaarikulttuurin osa, vai alakulttuuristen pienyhteisöjen salattua marginaalista julkaisutoimintaa? Näitä asioita mietin ottaessani käteeni Juri Nummelinin kirjan Sarjakuvan lyhyt historia.

”Sarjakuva kuuluu niihin asioihin, jotka tunnistaa, kun ne näkee. Tarkka määrittely ei kuitenkaan ole helppoa.” Näitä asioita tietokirjailija Nummelin pohtii teoksessaan. Nummelin esittelee teoksessaan, miten erilaiset sarjakuvan kulttuuriset muodot ovat limittyneet toisiinsa ja miten sarjakuvat ovat saaneet aikojen kuluessa vaikutteita toisiltaan ja muuttaneet muotoaan. Kuten tarinankertojat nuotiolla ovat kertoneet tarinoita, niin myös sarjakuva kertoo tarinoita. Sarjakuvat kertovat tarinoita huumorista, yhteiskunnasta, sodista, rakkaudesta, rikoksista sekä seksistä ja väkivallasta.



Sarjakuvan lyhyt historia -kirja kertoo visuaalisen sarjallisen ilmaisutavan pitkistä juurista. Sarjallisella kuvakerronnalla on vuosituhantiset perinteet. Nummelin luotsaa sarjallisen tarinankerronnan juuria aina luolamaalausten metsästyskuvista. Faaraoiden Egyptissä sarjallisilla kuvilla oli olennainen merkitys osana kuvakirjoitusta. Keskiajan ikonit kertoivat pyhimystarinoita pyhimyksen kuvan ympärillä. Nummelin katsoo kirkollisen visuaalisen perinteen rakentaneen vahvasti pohjaa oman aikamme sarjakuvalle.

Vaikka sarjakuvaa luetaan yleensä yksin, niin sarjakuvan olemus on vahvasti kollektiivinen. Sarjakuva kuvastaa yhteiskuntaa ja sen jäseniä. Sarjakuvan satavuotinen historia kuvastaa oman aikamme olemusta. Katsoessamme sarjakuvaa katsomme itseämme ja oman yhteisömme toimintaa. Sarjakuva on peili, joka vääristää, korostaa ja karrikoi, mutta osoittaa ken on maassa kaunehin ja millä kuninkaalla ei ole vaatteita.

Sarjakuvan lyhyen historian eräs mielenkiintoisimmista jaksoista kertoo paljastavasti Tintti-sarjakuvasta. Tintti syntyi lastensarjana katoliseen yhteisöön 1920-luvun lopulla, mutta Tintti-sarjakuva sai nopeasti 1930-luvun kuluessa natsisävyjä ja Tintti  oli vuosikymmenen lopulla jo avoimen  juutalaisvastainen. Sodanjälkeisinä vuosina Tintti onnistui vain vaivoin irtautumaan natsileimastaan. Tässä pelkistyy sarjakuvan piilovaikuttamisen luonne selkeimmin, mutta aina vaikutussuhteet eivät ole olleet yhtä ilmeisiä.
Katsomme vaihtoehtosarjakuvaa…
Asterix-sarjakuva kertoo tarinaa siitä, kuinka vähemmistö on taistellut valloittajia vastaan. Samalla tavalla sarjakuvan vaihtoehtoiset muodot ovat ehkä taistelleet suurten kustantamojen monopoliasemaa vastaan. Kirjassa Sarjakuvan lyhyt historia esitellään sarjakuvaa populaarikulttuurin osana. Sarjakuvaa on väheksytty rahvaan ajanvietteenä tai marginaalisten ryhmien salattuna toimintana ja ennen kaikkea lasten harmittomana viihdykkeenä.

Sodanjälkeisten vuosikymmenten nopeat muutosprosessit ilmenevät pyrkimyksenä vapaampaan ilmaisuun. Juri Nummelin käsittelee kirjassaan laajasti vaihtoehtosarjakuvan eri muotoja. Nykysarjakuva ja sarjakuvakirjat ovat olleet vastareaktio ylikansalliselle viihdeteollisuudelle. Nykysarjakuva liittyy yhteiskunnan ilmiöihin ja kuvastaa niitä. Nummelinin mukaan yhteiskunnalliset ongelmat, yksilön kipupisteet ja yksilön luontosuhde voisivat olla aikamme sarjakuvan nousevia teemoja.



Sarjakuvateollisuus on ollut suurten monikansallisten yritysten hallussa. Disneyn Aku Ankka on esimerkki ylikansallisesta massalevityksestä. Massaviihteen sarjakuvan esittely jää kirjassa yllättävän ohueksi, kun otetaan huomioon sarjakuvan merkittävä vaikutus aikamme viihdeteollisuudessa. Sarjakuvasyndikaattien luominen merkitsi Nummelinin mukaan tekijöille parempia korvauksia, samalla se merkitsi myös jakelun keskittymistä. Nummelin esittelee laajasti erilaisten vaihtoehtosarjakuvien ilmenemismuotoja. Hän kertoo, kuinka suurten kustantamojen valtavirralle ja suurten yhtiöiden valta-asemalle syntyi tarve tekijöiden omakohtaiseen ilmaisuun. Sarjakuvan tekijöiden toimesta syntyi pienkustantamoja ja niiden kokeilevaa, omaelämäkerrallista, journalistista ja vaihtoehtoista sarjakuvaa sekä underground-sarjakuvaa. Sarjakuvantekijöiden sarjakuvaromaanit muuttivat käsityksen sarjakuvan luonteesta.

Sarjakuvan lyhyt historia -kirjan hieman kronikoivien tekstien lomassa luovat vaihtelua tietoiskulaatikot, joissa kiteytetään yksittäisten tapausten kautta sarjakuvan historiaa. Tietolaatikko Underground-sarjakuva Englannissa avaa yhteiskunnallista muutosprosessia 1960-luvulla ja sen heijastumista jälkijättöisesti konservatiivisen Englannin 1970-luvun sarjakuvaan. Itse sarjakuvan tekijät joutuivat julkisen ajojahdin kohteiksi ja osaa heistä odotti jopa vankeustuomio. Tietolaatikko Naisten underground kartoittaa feministisen sarjakuvan luonnetta sen taistellessa naisten oikeuksien puolesta. Naiset sarjakuvantekijöinä pyrkivät myös vahvistamaan naisten asemaa sarjakuvan miehisessä maailmassa.

Sarjakuvan lyhyt historia on myös teknisten innovaatioiden historiaa. Tekniset innovaatiot ovat sysänneet aina visuaalista kerrontaa eteenpäin. Keskiajan puupiirrokset esittelivät raamatun tapahtumia ja kirjapainotekniikan tekniset edistysaskeleet kehittivät sarjakuvan ilmaisua. Kirjapainotaito ja uudet graafiset menetelmät mahdollisti sarjakuvien levityksen laajoille massoille ja samalla se demokratisoi kuvan. Sanomalehtien levikin räjähdysmäinen kasvu mahdollisti sarjakuvan laajan esiinmarssin.

Sarjakuva yrittää nykyään vastata nettiajan mukanaan tuomiin uusiin ongelmiin julkaisemalla sarjakuvaa netissä. Nykyään digitaalinen massamedia mahdollistaa sarjakuvalle aivan uusia ulottuvuuksia.
Katsomme taidetta…
Juri Nummelinin kirjassa sarjakuva rinnastuu läheisesti sisartaiteeseen elokuvaan. Monet sarjakuvien hahmot elävätkin nykyään omaa elämäänsä elokuvien hahmoina. Nummelin rajaa sarjakuvan maailmaa suhteessa animaatioon ja elokuvaan, joista hän on kirjoittanut aikaisemmin. Uuden aallon elokuva sekä rock-musiikki ja hippialakulttuuri vertautuu Nummelinin kirjassa underground-sarjakuvaan. Undergroundin tarina alkaa yleensä marginaalista ja liudentuu myöhemmin valtavirtaan.

Juri Nummelin kutsuu tutkimaansa sarjakuvaa taiteeksi. Nummelinin mukaan sarjakuvien tekijöiden tavoitteena on ollut kohottaa sarjakuva muiden taiteiden joukkoon. Taidesarjakuva terminä on lähtökohtaisesti jo taiteellisesti kunnianhimoinen. Nähdäkseni massatuotetut kuvat eivät ole mahtuneet taiteen kehyksiin eikä niitä ole nostettu taidegallerioiden seinille. Sarjakuva populaarin massakulttuurin osana on rajannut sen korkeakulttuurin ulkopuolelle ja sarjakuva on taidehistoriassa rajautunut marginaaliin. Itse kuvataiteen ja sarjakuvan suhde jää Nummelinin teoksessa ohueksi. Sarjakuva on kuitenkin mielestäni ammentanut kuvataiteesta ja päinvastoin. Taidehistorioitsija Aby Warburgin kuvataulut hahmottivat 1900-luvun alussa kuvien sarjallista luonnetta. Taidemaalari Max Ernst hyödynsi omassa kollaasimaisessa tekotavassaan sarjakuvantekijöiden ajattelua.



Sarjakuvat ovat saavuttaneet myöhemmin taiteen aseman tullessaan taidemuseoiden seinille kuvataiteilijoiden luomuksina. Pop-taiteen viittaukset sarjakuvan teoksiin 1970-luvulla rikkoivat kuvataiteen rajoja. Pop-taiteilijat Roy Lichtenstein ja Andy Warhol kuvasivat sarjakuvien tekijöiden yksittäisten ruutujen suurennoksia taiteen viitekehyksessä. Suomessa Kalervo Palsa oli merkittävä kuvataiteilija ja taidesarjakuvan tekijä, jonka sarjoissa kuolema ja erotiikka limittyivät toisiinsa.

Nummelin avaa heti kirjan alussa lyhyessä mutta tiiviissä osiossa sarjakuvan omaa luonnetta taiteen sisällä. Nummelin johdattelee näin lukijan sarjakuvan lukutaitoon. Sarjakuvalla on oma visuaalinen kielioppinsa, jonka omaleimaista kieltä on vihkiytymättömän vaikea määrittää. Sarjakuvassa liike, mittasuhteet, muoto ja värit, sekä aika ja tyyli ovat elementtejä, kun analysoidaan sarjakuvaa visuaalisena ilmaisumuotona. Sarjakuva on kuvan ja tekstin yhdistelmä, jossa kuvien sarjallisuus kuljettaa tarinaa eteenpäin.



Sarjakuvassa liike ja tapahtumat ovat myös merkittäviä kerrontaa luotsaavia tekijöitä. Liike ja aika erottavat sarjakuvan kuvataiteen ilmaisusta. Monien aikatasojen hahmottaminen on osa lukutaitoa. Lukijan on tajuttava ajalliset ja paikkaan liittyvät siirtymät pienistä vihjeistä. Kuvien keskinäinen suhde määrää kuvien ajallista suhdetta, mutta sarjakuvassa erillisten ruutujen väliin katsojalle jää mielikuvitukselle riittävästi tilaa täytettäväksi.

 
Kuuntelemme Sarjakuvaa …
Taidehistoria näkee kuvataiteen yleensä lähinnä eurooppalaisena ilmiönä, kun taas elokuva nähdään mielellään hollywoodimaisena tuotteena.  Nummelin katsoo kuitenkin sarjakuvaa hyvin globaalina ilmiönä, laajasti ja raikkaan avartavasti. Nummelinin teoksen voisi nimetä myös matkaoppaaksi sarjakuvan salattuun maailmaan. On merkittävää, että lyhyen sarjakuvan historiaan on mahtunut laajahko katsaus eri maiden ja maanosien sarjakuvan esittelyä. Nummelin nostaa erityisesti esille venäläisen sarjakuvan, jonka juuret juontavat ortodoksisen kirkon ikoniperinteeseen. Venäläinen avantgarde mullisti puolestaan kuvallisen ajattelun 1900-luvun alussa. Japanilaista mangaa ja USA:n sarjakuvaa käsitellään eri yhteyksissä laajemmin.

Suomalainen sarjakuva saa Nummelinin kirjassa oman lukunsa. Sarjakuvan kieltä ovat aikanaan Suomessa vaalineet kirjailija Jalmari Finne Janne Ankkasen tekijänä ja Kieku ja Kaiku-sarjakuvan on kirjoittanut kirjailija Mika Valtari. Muumien äiti Tove Jansson oli myös kirjailija.

Nummelin on tietokirjailija, jonka tuotanto on laaja ja polveilee populaarikulttuurin esittelyistä novellikokoelmien kokoamisiin.  Hänen kaunokirjallisista teoksista mainittakoon teokset Jumalten tuho ja Viimeinen bjarmialainen. Tietokirjailija Nummelin on aiemmin avannut populaarikulttuurin ilmaisuvälineitä kirjoissaan Valkoinen hehku (2005), Elokuvan lyhyt historia (2009) ja Animaation lyhyt historia (2015). Näissä teoksissa kirjan muoto, layout sekä kuvat jäsentävät kerrontaa paremmin, kuin mitä nyt käsiteltävässä kirjassa.

Sarjakuvan lyhyt historia -kirjan laaja lähdeluettelo auttaa lukijaa tutustumaan laajemmin sarjakuvan maailmaan. Myös laajahko kirjallisuuden lähdeaineisto ja henkilöhakemisto auttavat lukijaa aiheen syvempään tarkasteluun.

***

Kirjan takakannessa esitellään, että kirja sopii opettajille ja alan harrastajille, toteamus rajaa näin ehkä tahtomattaan satunnaiset selaajat kirjan ulkopuolelle.

Kuvataidetta tai visuaalisuutta esiteltäessä itse kuvat jäävät usein näkymättömyyteen. Vaikka Asterix huutaa kuvastripissä ”Katsokaa vaikka!”, niin Nummelinin sarjakuvan lyhyeen historiaan ei aina ole mahtunut kuvaa sarjasta, jota käsitellään. Sarjakuvia esiteltäessä lukijalle olisi toki paikallaan nähdä esimerkkejä kerrottavasta kuvasta. Kuvasarjojen näyttäminen olisi esimerkiksi selventänyt viittauksia sarjakuvien keskiaikaisiin juuriin. Satunnaista lukijaa olisi myös helpottanut, jos esimerkiksi vaikeasti hahmottuvasta undergroundsarjakuvasta itse kuvia olisi esitelty laajemmin.

Katsauksen Nummelinin kirjaan Sarjakuvan lyhyt historia on hyvä lopettaa  sarjakuvaa luonnehtivaan Asterix’en toteamukseen :
”Tämä on taikajuoma, jota meidän tietäjämme valmistaa. Se antaa meille yli-inhimilliset voimat…” … …”PAF! Katsokaa vaikka.”
Lisätietoa:

Sarjakuvasta ovat kirjoittaneet aiemmin suomeksi monet kirjoittajat mm. Kaukoranta, Heikki & Kaukoranta, Soile & Kemppinen, Jukka (toim.): Sarjakuvan maailmat. Antologia. (1982). Harri Römpötti Kaiken maailman sarjakuvat (2018).  Timo Ronkainen Kirjoituksia Kopeliinista, Maaronista ja Mytekista sekä muista tunnetuista sarjakuvista (2018). Heikki Jokinen toimittama Sata sarjakuvaa (2004).

--------------------------------------------

Lisätietoja:
 Kaukoranta, Heikki & Kaukoranta, Soile & Kemppinen, Jukka (toim.): Sarjakuvan maailmat. Antologia,1982. (Pdf-tiedosto Doria julkaisuarkistossa): http://www.doria.fi/handle/10024/72505
Veli-Matti Huhta: Kohti muinaisten ilojen puutarhaa (Arvio teoksesta Kiiltomadossa 27.11.2018): http://www.kiiltomato.net/juri-nummelin-sarjakuvan-lyhyt-historia/

--------------------------------------------

Kirjoittaja:
Markku Laitakari, FM, taidehistorioitsija, graafinen suunnittelija, Turku, mark.laitakari at gmail.com


Tämä ilmoitus on luettavissa Agricola-verkossa osoitteessa https://agricolaverkko.fi/review/katsokaa-vaikka-matkaopas-sarjakuvan-salattuun-olemukseen/
--------------------------------------------
H-verkko - sähköpostilistaH-verkko at lists.utu.fihttps://lists.utu.fi/mailman/listinfo/h-verkko
--------------------------------------------
Agricolan ylläpitoAgricola at lists.utu.fihttps://lists.utu.fi/mailman/listinfo/agricola