[H-verkko] Arvostelu: Taistelu Koivistosta ryhtyy puolueettoman yhteenvedon sijasta taisteluun Koiviston puolesta

Ma Heinä 16 16:02:10 EEST 2018

Agricolaan on lähetetty uusi arvostelu:
--------------------------------------------
Taistelu Koivistosta ryhtyy puolueettoman yhteenvedon sijasta taisteluun Koiviston puolesta
--------------------------------------------
16.7.2018 | Juho Ovaska
--------------------------------------------
Risto Hauvonen kokoaa yhteen Mauno Koiviston presidenttikauden keskeisimmät kiistakohdat ja tulkintaerimielisyydet, mutta Koiviston presidenttikauden historiakuvan rakentaminen jää teoksessa keskeneräiseksi. Puutteellisen analysoinnin vuoksi teos ei lunasta alussa annettua lupausta historiografisesta kokonaiskuvasta suomalaisessa lähihistorian tutkimuksessa.
--------------------------------------------
Hauvonen, Risto: Taistelu Koivistosta. Mauno Koiviston presidenttikausi lähihistorian puntarissa. Sigillum, 2017. 350 sivua. ISBN 978-952-7220-04-7.
--------------------------------------------

Risto Hauvosen teos Taistelu Koivistosta. Mauno Koiviston presidenttikausi lähihistorian puntarissa esitellään johdannossa tutkijan väitöskirjasta innoituksen saaneeksi jatko-osaksi, jossa tutkimusmenetelmänä on hyödynnetty Donald C. Wattin kehittämää typologiaa historiakuvan kehittymisestä tutkimuskohteena olevassa tapahtumassa. Historiantutkijoille Wattin typologia on ehkä tuttu, mutta muun yleisön palvelemiseksi sovellettavaa metodia olisi ollut perusteltua avata hieman laajemmin. Toisaalta työn varsinaisen sisällön kannalta Wattin typologialla ei ole todellista roolia, eikä siihen viitata varsinaisessa tekstissä johdannon jälkeen, joten herää kysymys, miksi typologia ylipäänsä mainitaan kirjan alussa.

Johdannossa todetaan teoksen tarkoituksena olevan Mauno Koiviston presidenttikausista esitettyjen kuvausten ja tulkintojen analysointi Koiviston presidenttikauden keskeisten tapahtumien ensimmäisistä uutisista ja silminnäkijäkertomuksista tuoreimpiin tutkimuksiin – ei tapahtumien tutkiminen alkuperäislähteiden valossa. Näillä rajauksilla tekijä paaluttaa työnsä lähtökohdiksi selkeän historiografisen profiilin.

Hauvonen aloittaa työnsä käsittelemällä syksyn 1981 presidentinvaalikamppailun tapahtumia ja vuoden 1982 presidentinvaaleja, joihin ensimmäinen luku keskittyy. Muut tarkastelun kohteet ovat presidentinvaalit vuonna 1988, Koiviston nimittämien hallitusten muodostamiset vuosina 1982, 1983, 1987 ja 1991 sekä 1990-luvun talouslama ja Neuvostoliiton hajoaminen. Esitys on kronologinen lukuun ottamatta kahta viimeistä lukua, joiden tapahtumat ovat ajallisesti päällekkäisiä, mutta ne esitetään temaattisesti jaoteltuna omissa luvuissaan.

Presidentinvaalien ja eduskuntavaalien vaalikamppailut ja niiden jälkeiset sisäpoliittiset valtaratkaisut ovat tietyllä tapaa yhteismitallisia tarkastelukohteita, mutta talouslama ja Neuvostoliiton hajoaminen kuuluvat selvästi eri sarjaan. Varsinkin viimeksi mainitun kohdalla tekijä hyppää sisäpoliittisten valtakamppailuiden jälkeen täysin eri aihepiiriin. Kokonaisuuden kannalta tilalle olisi sopinut paremmin vaikkapa Euroopan yhteisön jäsenyyden hakeminen ja siitä käydyn sisäpoliittisen keskustelun historiakuvan analysointi. Se olisi täydentänyt Koiviston presidenttikauden parin viimeisen vuoden hyvin ohuelle jäävää tarkastelua. Viimeisen luvun aiheen valinta on sikäli ymmärrettävää, että läpi kirjan kummittelee Neuvostoliiton haamu, mitä tekijällä näyttäisi olevan kova halu tulkita ”Mitä todella tapahtui” -näkökulmasta, vaikka se ei tekijän oman rajauksen mukaan työhön kuulukaan.
Huolimattomuutta ja yksipuolista kritiikkiä
Johdannon perusteella voisi odottaa, että työssä on käytetty kattavasti ajanjaksoa käsitteleviä tutkimuksia, analysoitu ja vertailtu niissä esitettyjä tulkintoja, lähteitä ja päättelyn uskottavuutta Koiviston presidenttikauden tapahtumista. Nyt nämä odotukset jäävät monin paikoin täyttymättä, tai vertailu on keskittynyt vain joidenkin tutkijoiden arviointiin.

Esimerkiksi sivulla 33 nostetaan esiin Viktor Vladimirovin järjestämä tapaaminen NKP:n keskuskomitean kansainvälisen osaston apulaispäällikön Vitali Shaposhnikovin ja Mauno Koiviston kanssa lokakuussa 1981. Hauvonen viitaa tapauksessa Juhani Suomen tutkimukseen ja valittelee lähdeviitteiden puutetta Suomen teoksessa, minkä vuoksi hän ei kykene arvioimaan Suomen tulkinnan uskottavuutta. Samaa tapausta ovat kuvanneet Suomen lisäksi ainakin Vladimirov (1993, s. 389–390), ja Lipponen (2014, 144–145) omissa muistelmissaan sekä Antti Blåfield ja Pekka Vuoristo jo vuonna 1982 ilmestyneessä kirjassaan (s. 132), mitä myös Koivisto kommentoi (1994, s. 33). Näissä teoksissa mainittuja versioita ja niiden kertojia Hauvonen ei mainitse kirjassaan, mikä on kummallista, sillä kaikki mainitut julkaisut ovat kyllä kirjan lähdeluettelossa ja niihin viitataan muissa kohdin.

Koiviston presidenttikauden historiantutkimuksen bibliografianakin työ jää vajaaksi. Lähdeluettelosta ei löydy esimerkiksi Jorma Kallenaution Suomi kylmän rauhan maailmassa ja Pekka Visurin Suomi kylmässä sodassa, tai Markku Kuisman, Matti Klingen, Juhana Aunesluoman, Tapani Paavosen tai Unto Hämäläisen tuotantoa. Myöskään Antti Kuusterän ja Juha Tarkan Suomen pankki 200 vuotta, osa 2 ei kuulu Hauvosen lukemistoon, vaikka hänen kirjansa yksi pääluku käsittelee 1990-luvun lamaa, josta edellä mainitussa teoksessa on vankkaa perustutkimusta.

Kirjassa on referoitu valittuja lähteitä kattavasti, mutta teksti on pitkälti toteavaa, vailla kriittistä pohdintaa ja työhön valitun logiikan mukaista arviointia muiden tulkinnoista. Kritiikittömään otteeseen eräässä yksityiskohdassa on kiinnittänyt huomiota myös Jaakko Kalela (Jaakko Kalela, Historiallinen aikakausikirja 1/2018). Kirjoittajan olisikin toivonut antavan huomattavasti merkittävämmän panoksen analyyttiseen pohdintaan, joka olisi tuottanut teokselle lisäarvoa.

Nyt analyysi jää monin paikoin pintapuoliseksi ja tekstissä esiintyy runsaasti toistoa, kun tapahtumat kuvataan useaan otteeseen eri kertojien teosten pohjalta. Kirjassa ei ole kyetty erottelemaan keskeisiä tulkintaerimielisyyksiä ja vertailemaan niitä ilman, että tapahtuman koko kuvaus toistetaan useaan otteeseen. Osittain tästä johtuen teksti muistuttaa monin paikoin leikkaa–liimaa-menetelmällä toteutettua muiden töiden uudelleensanoittamista.

Paikoitellen kirjoittajalla tuntuu olleen valikoiva ote esitettävien asioiden suhteen, vaikka niihin olisi löytynyt vaihtoehtoisia tulkintoja. Esimerkiksi sivuilla 34–35 Hauvonen analysoi viime aikoina keskustelun kohteena ollutta Kekkosen päiväkirjamerkintää 18.7.1981 (Historiallinen aikakausikirja 1-2/2018). Hauvonen nostaa esiin Juhani Suomen (2005), Timo Soikkasen (2008) ja Alpo Rusin (2007) tulkinnat, jotka kaikki lähtevät siitä, että Kekkosen päiväkirjamerkinnän sisältö olisi paikkansa pitävä. Edellä mainittujen tutkimusten jälkeen Paavo Lipponen on kirjoittanut (2014) Kekkosen päiväkirjamerkintää kriittisesti arvioivan ja muiden lähtökohdista täysin poikkeavan tulkinnan, jota Hauvonen ei kuitenkaan käsittele, vaikka Lipposen muistelmateos on ollut hänellä lähteenä.

Mainitut esimerkkitapaukset antavat heti kirjan alussa vaikutelman yleisestä huolimattomuudesta ja väistämättä kokonaisvaikutelma on se, että työhön on kasattu tekstirunko, joka olisi edellyttänyt merkittävää jatkotyöstämistä.

Niissä kohdin, missä Hauvonen keskittyy esitettyjen tulkintojen kriittiseen arviointiin, kohteena on ensisijaisesti Juhani Suomi, mikä on noussut jopa otsaketasolle useaan otteeseen. Tekijä vakuuttaa alussa kohtelevansa kaikkia tulkintoja tasapuolisesti, mutta kirjan puoliväliin mennessä ehtii syntyä selkeä kuva siitä, kenen puolella tutkija on. Koiviston toimet ja tulkinnat ovat yksinomaan ymmärrettäviä, toisin kuin kaikkien niiden, joilla on ollut Koiviston kanssa erimielisyyksiä tai kritisoitavaa Koiviston toimista.
Puutteellinen analyysi Koiviston presidenttikauden historiankirjoituksesta
Työstä jää puuttumaan järjestelmällinen kokonaisanalyysi Koiviston presidenttikausien historiakuvan kehittymisestä ja kilpailevien tulkintojen syntymisestä ja niiden esittäjistä. Läheltä löytyvä vertailu- ja esimerkkikohde olisi ollut tekijän oma väitöskirja, jossa oli selkeästi systemaattisempi ja analyyttisempi ote. Edes johtopäätösluku ei otsikostaan huolimatta tarjoa merkittävää yhteenvetoa Koiviston presidenttikauden historiankirjoituksesta, vaan toistaa pitkin matkaa esiintyvät moitteet Juhani Suomen taidottomasta Koivisto-tutkimuksesta.

Yksittäisiä asiavirheitä tai epäselvyyksiä (esim. s. 77, 81, 86), puuttuvia lähdeviitteitä (s. 59) tai muita lipsahduksia esiintyy siellä täällä. Toiset häiritsevämpiä kuin toiset, mutta osa on niin ilmeisiä, että huolellinen tarkastus olisi ollut paikoillaan. Tämä pätee myös henkilöhakemistoon, jossa on jo muutaman sivun otannan perusteella havaittavissa lukuisia puutteita ja virheellisiä sivunumeroita, eli se ei palvele tarkoitustaan. Herää epäilys, että henkilöhakemisto on laadittu jostakin muusta kuin kirjan lopullisesta taittoversiosta. Tällaisessa teoksessa lähdeviitteiden esittämistapana lukijoita palvelisi huomattavasti paremmin taittoratkaisu, jossa lähdeviitteet olisivat tekstisivujen alareunassa.

Ottaen huomioon kirjan puutteet ja julkaisuajankohta pian presidentti Koiviston kuoleman jälkeen, herää epäilys, että keskeneräistä työtä ei ole maltettu tehdä loppuun, vaan kirjoittajalla ja kustantajalla on tullut kiire saada teos julkaistuksi mahdollisimman pian.

Kirjan aiheessa olisi ollut potentiaalia kuvaamaan yleisemminkin suomalaista historiankirjoitusta ja lähihistorian tutkimusta, jos siinä olisi pohdittu Koiviston presidenttikauden tutkimuksen vaiheita vaikkapa alussa mainittua Wattin typologiaa paremmin hyödyntäen. Kirjan kuvauksen kohteena oleva ajanjakso on riittävän pitkä, että siitä olisi löytynyt eri tutkimusvaiheissa olevia kausia, mutta nyt tällainen aspekti jää uupumaan.

Näiden huomioiden pohjalta kirjaa ei voi suositella laajan yleisön luettavaksi ja aihepiirin muille tutkijoille sen lisäarvo ei liene kovin merkittävä. Ainoa kohderyhmä, jolle Hauvosen teosta voisi varauksin suositella, on Suomen 1980-luvun politiikan tutkimusta aloittelevat tutkijat. Sikäli Hauvosen työ toimii yhteenvetona, että sen avulla saa yleiskuvan Koiviston kauden merkittävistä tapahtumista, niitä koskevista kiistoista sekä tärkeimmistä muistelmateoksista.

--------------------------------------------

Lisätietoja:
Mauno Koivistosta julkaistiin uutuusteos: ”Kyseessä oli puhdas kamppailu vallasta, jonka Väyrynen hävisi 10-0” (Topi Juga, Demokraatti, 17.8.2017): https://demokraatti.fi/mauno-koivistosta-julkaistiin-uutuusteos-kyseessa-oli-puhdas-kamppailu-vallasta-jonka-vayrynen-havisi-10-0/
Mauno Koivisto tuki Mihail Gorbatshovia loppuun asti (Seppo Varjus, Ilta-Sanomat, 14.8.2017): https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005324865.html
Mauno Koiviston aika kirjallisuuslähteiden näkökulmasta (Pekka Tikka, Historia jatkuu... -blogi, 14.9.2017): http://historiajatkuu.blogspot.com/2017/09/mauno-koiviston-aika.html
Mauno Koiviston ajasta aikalaisten näkemys (Ajantasa, Yle Radio Suomi, 17.8.2017): https://areena.yle.fi/1-4181798

--------------------------------------------

Kirjoittaja:
Juho Ovaska, tohtorikoulutettava, Turun yliopisto, jveova at utu.fi

Tämä ilmoitus on luettavissa Agricola-verkossa osoitteessa https://agricolaverkko.fi/review/taistelu-koivistosta-ryhtyy-puolueettoman-yhteenvedon-sijasta-taisteluun-koiviston-puolesta/
--------------------------------------------
H-verkko - sähköpostilistaH-verkko at lists.utu.fihttps://lists.utu.fi/mailman/listinfo/h-verkko
--------------------------------------------
Agricolan ylläpitoAgricola at lists.utu.fihttps://lists.utu.fi/mailman/listinfo/agricola