[H-verkko] Arvostelu: Mies ja hänen kirjastonsa – tyylikäs lukijaelämäkerta valaisee kohdettaan laajemminkin

Pe Heinä 13 19:16:16 EEST 2018

Agricolaan on lähetetty uusi arvostelu:
--------------------------------------------
Mies ja hänen kirjastonsa – tyylikäs lukijaelämäkerta valaisee kohdettaan laajemminkin
--------------------------------------------
13.7.2018 | Helena Pilke
--------------------------------------------
Professori Seppo Hentilän teos Max Jakobsonin kirjasto – kokoajansa näköinen on sekä lukija- että kirjailijaelämäkerta. Samalla se kertoo Jakobsonista diplomaattina ja ulkopoliittisena taustavaikuttajana.
--------------------------------------------
Hentilä, Seppo : Max Jakobsonin kirjasto - kokoajansa näköinen . Kansalliskirjasto , 2018. 160 sivua. ISBN 978-951-51-4311-2 (nid.), 978-951-51-4312-9 (PDF).
--------------------------------------------

Seppo Hentilän mukaan Max Jakobson (1923–2013) ei ollut bibliofiili; hän ei maailmalla liikkuessaan kolunnut kirjakauppoja eikä antikvariaatteja, vaan hankki mitä tunsi työn takia tarvitsevansa tai mitä kulloinkin halusi lukea. Jakobson ei myöskään halunnut omistaa kaikkia lukemiaan kirjoja, vaan pisti niitä kiertoon ystäville ja tuttaville. Vuosien mittaan kokoelma karttui kuitenkin niin, että kun tytär Linda Jakobson vuonna 2014 lahjoitti isänsä kirjat Kansalliskirjastolle, niitä oli peräti 90 hyllymetriä - eivätkä kaikki olleet siinä.

Max Jakobson -kokoelman joukossa ei ole varsinaisia harvinaisuuksia; jokseenkin kaikki nämä politiikkaa, historiaa, maanpuolustusta, kulttuuri- ja taidehistoriaa sekä eräitä muita tieteenaloja käsittelevät koti- ja ulkomaiset teokset löytyvät suomalaisista tiedekirjastoista. Silti kokoelma on arvokas, monipuolinen ja kiinnostava; valtaosa siitä tullaan asettamaan Kansalliskirjaston avokokoelmaan vapaasti lainattaviksi, jolloin teokset hyödyttävät opiskelijoita, tutkimusta ja muuten vain kirjoista kiinnostuneita suomalaisia.
Innokkaan lukijan muotokuva

Nyt käsillä oleva, Kansalliskirjaston kustantama teos ei ole varsinainen elämäkerta, vaan piirtää kuvaa kohdehenkilöstään erityisestä tarkastelukulmasta, tämän omistamien kirjojen kautta. Kirjassa tytär kertoo Max Jakobsonin lukeneen paljon ja aina; lähes poikkeuksetta teokset olivat tietokirjallisuutta.

Samalla kun Seppo Hentilä tutkii Jakobsonin kirjastoa ja tekee päätelmiä tutkimuskohteestaan lukijana, hän kuvailee hyllyiltä löytyviä kirjoja ja niiden tekijöitä. Max Jakobson tunsi aikansa suomalaiset yhteiskuntatieteilijät ja historiantutkijat – näiden alojen teoksia kirjastossa on eniten – henkilökohtaisesti, ja myös osa kansainvälisistä tutkijoista, poliitikoista ja muista merkittävistä henkilöistä oli hänen tuttujaan.

Kirjastoa kuvaillessaan Hentilä tulee samalla tarjonneeksi opastetun kiertokäynnin 1900-luvun historiaa ja politiikkaa käsittelevään kirjallisuuteen ja kertauskurssin kirjojen tekijöistä. Muun muassa Winston Churchill, johon Jakobson omissa teoksissaan usein viittasi, englantilainen diplomaatti Harold Nicolson, Israelin presidentiksi noussut Irlannissa syntynyt Chaim Herzog, Henry Kissinger, Sir Isaiah Berlin ja monet muut esitellään minielämäkerroin teostensa yhteydessä.

Jakobsonilla ei ollut tapana tehdä reunamerkintöjä kirjastonsa teoksiin. Tämä on tutkimuksen kannalta vahinko, merkinnät kun olisivat näppärästi paljastaneet hänen reaktionsa. Nyt tutkija on pohtinut kirjojen merkitystä lukijalleen selvittämällä, mitä teoksia Jakobson omiensa lähteinä käytti. Niinpä teos on samalla sekä lukija- että kirjailijaelämäkerta, ja lisäksi se tarjoaa kiinnostavan matkan 1900-luvun loppupuolen Suomen ulkopoliittisen linjan lähteille, jossakin määrin myös maailmanpolitiikkaan – olihan Max Jakobson Suomen YK-suurlähettiläs vuosina 1965–1971 ja ehdolla jopa järjestön pääsihteeriksi.
Ennen kaikkea kirjoittaja
Kosmopoliitti Max Jakobson eli pitkän ja monivaiheisen elämän; hän ehti työskennellä lehtimiehenä, diplomaattina, talouselämän lobbarina ja vapaana kirjoittajana. Lapsuudenperhe oli isän puolelta juutalainen; myös äiti kääntyi juutalaiseksi myöhemmin.

Viipurissa asuneet Jakobsonit muuttivat Helsinkiin 1930-luvun alussa; kodin tuhoutuminen talvisodan pommituksissa selittää sen, ettei Max Jakobsonin kirjastoon juuri kuulu ennen vuotta 1945 julkaistuja teoksia. Tuolloin nuorukainen oli kotiutunut jatkosodasta, aloitteli lehtimiehen uraansa pätkätyöläisenä Ilta-Sanomissa ja Helsingin Sanomissa ja opintojaan Helsingin yliopistossa. Ura jatkui Lontoossa, ensin BBC:n suomenkielisessä toimituksessa, sitten Uuden Suomen kirjeenvaihtajana, josta hänet houkuteltiin Washingtoniin Suomen suurlähetystön lehdistöavustajaksi. Lontoon-vuosien jälkeen, vuonna 1953, syntyi esikoisteos Englanti valinkauhassa.

Läpimurtoteoksensa Diplomaattien talvisota. Suomi maailmanpolitiikassa 1939–1940 Jakobson julkaisi vuonna 1955. Kirja on osoittautunut paitsi kansainväliseksi menestykseksi, myös klassikoksi. Se on käännetty englanniksi, ruotsiksi ja saksaksi; suomeksi siitä on ilmestynyt 8 painosta, viimeisin vuonna 2009. Hentilän mukaan kirjalla oli osuutensa siihen, että Jakobson kutsuttiin Suomeen ulkoministeriön palvelukseen; se avasi hänelle ovia myös ulkomailla. Kuusikymmenluvulla hän kuului presidentti Kekkosen lähipiiriin; yhteistyö alkoi kun Jakobson sai tehtäväkseen valmistella Kekkosen Amerikan-valtiovierailun syksyllä 1961. Valmistelujen lisäksi hän kirjoitti presidentin matkalla pitämiä puheita ja toimi Kekkosen tulkkina.

Tuo matkahan jäi sittemmin historiaan ns. noottikriisin ansiosta, nyt käsillä olevan teoksen kansikuva esittääkin Jakobsonia puhumassa tiedotusvälineiden edustajille matkalta palattuaan.

Max Jakobson oli 1960-luvulla ja myöhemminkin Suomen aktiivisen puolueettomuuspolitiikan keskeisiä tekijöitä – hän oli monessa asiassa Kekkosen luottomies, joskaan ei kuulunut ns. perässähiihtäjiin – ja myös sen tunnetuksi tekijöitä. Maailmalla hän tapasi tietenkin suuren määrän erilaisia vaikuttajia, joiden käsityksiä Suomesta Neuvostoliiton vasallivaltiona hän pääsi oikomaan, mutta paljon laajemman yleisön tavoittivat hänen kirjansa. Kuumalla linjalla. Suomen ulkopolitiikan ydinkysymyksiä 1944 on käännetyin: se on ilmestynyt ruotsiksi, englanniksi (USA:ssa, tosin pitkän taivuttelun jälkeen), norjaksi, saksaksi, espanjaksi ja portugaliksi. Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa ruoti myös 1970-luvun alkupuolella Suomen Kuvalehden nimimerkki Veikko Viisi; Max Jakobson oli yksi tuon nimimerkin taakse kätkeytyneistä ulkoministeriön korkeista virkamiehistä.

Jakobson oli ennen kaikkea kirjoittaja. Diplomaattiura ei antanut mahdollisuuksia sanoa kaikkea mitä hän olisi halunnut, eikä tilannetta juuri parantanut siirtyminen Elinkeinoelämän Valtuuskunnan (EVA) johtoon Suomen Ruotsin suurlähettilään paikalta. Valtaosa Jakobsonin kirjallisesta tuotannosta on syntynyt vuoden 1984 jälkeen; tuolloin hän päätti jäädä vapaaksi kirjoittajaksi pääasiallisina foorumeinaan Helsingin Sanomat, Suomen Kuvalehti ja International Herald Tribune. Hentilä pitääkin sekä Hesarin että Kuvalehden kansainvälistymistä pitkälti Jakobsonin ansiona.

Kirjoittamisen tuli paloi Jakobsonissa pitkään ja korkealla liekillä. Viime vuosisadan loppuvuosina hän ryhtyi isoon kirjoitusurakkaan: alun perin kaksiosaiseksi ajateltu teos ilmestyi kolmiosaisena: Väkivallan vuodet (1999), Pelon ja toivon aika (2001) ja Tilinpäätös (2003), jolloin kirjoittaja täytti 80 vuotta. Tämä Jakobsonin Millennium-kirja vertautuu historioitsija Eric Hobsbawmin Äärimmäisyyksien aikaan. Sekin käsittelee 1900-luvun historiaa ja muutoksia, ja kirjoittaja on sijoittanut itsensä ja omat kokemuksensa tekstiin – näin teki kirjasarjassaan myös Jakobson.

Saatavilla myös verkossa
Jakobsonin koko elämää ja uraa ei Hentilän teos kata; lisätiedon lähteenä hän viittaa vuonna 2010 ilmestyneeseen Jukka Tarkan kirjaan Max Jakobson: Kylmän sodan diplomaatti. Mutta kiinnostava ja lukemisen arvoinen Hentilän kirja on; valaiseehan se kohdehenkilönsä ohella 1900-luvun (etenkin sen loppupuolen) kansallista ja kansainvälistä politiikkaa, joskin ymmärrettävistä syistä sangen lyhyesti.

Erikoismaininnan ansaitsee Maara Kinnermän toteuttama kirjan ulkoasu: vaakatasossa eli valokuva-albumin tapaan avautuvat sivut mahdollistavat tyylikkään taiton, jossa vuorottelevat graafiset elementit ja erilaiset väripinnat, kirjojen kansikuvat, tekijöiden kuvat sekä uutiskuvat Jakobsonin uran eri vaiheista. Siellä täällä sivuilla näkyy myös Max Jakobsonin hauska exlibris, jossa hänen rakas mäyräkoiransa Bella nojaa isäntänsä nimeen.

Hentilän teos on ilmestynyt Kansalliskirjaston julkaisusarjassa, jonka saatavuus kirjana on hivenen heikko: sitä on yleensä myytävänä vain kirjastossa ja Akateemisessa Kirjakaupassa, mikä rajaa ostajat lähinnä pääkaupunkiseutulaisiin. Kansalliskirjasto julkaisee kuitenkin myös verkossa, joten kirja on luettavissa tai imuroitavissa pdf-tiedostona – vieläpä ilmaiseksi.

--------------------------------------------

Lisätietoja:
Max Jakobsonin kirjasto: kokoajansa näköinen (vapaasti ladattava PDF-versio Doriassa): http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-51-4312-9
”Mitä luet, sellainen olet” – Näin kertoo Max Jakobsonin kirjasto (Markku Jokipii, Verkkouutiset, 1.7.2018): https://www.verkkouutiset.fi/mita-luet-sellainen-olet-tama-paljastuu-max-jakobsonin-kirjastosta/
Jakobson, Max (1923 - 2013) (Kansallisbiografia): https://kansallisbiografia.fi/kansallisbiografia/henkilo/5006

--------------------------------------------

Kirjoittaja:
Helena Pilke, tietokirjailija, FT, Helsinki, helena.pilke at helsinkinet.fi

Tämä ilmoitus on luettavissa Agricola-verkossa osoitteessa https://agricolaverkko.fi/?post_type=review&p=29050
--------------------------------------------
H-verkko - sähköpostilistaH-verkko at lists.utu.fihttps://lists.utu.fi/mailman/listinfo/h-verkko
--------------------------------------------
Agricolan ylläpitoAgricola at lists.utu.fihttps://lists.utu.fi/mailman/listinfo/agricola