[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Riivatun värikäs Dostojevski

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Pentti Stranius <pentti.stranius at telemail.fi> Kirjailija. Tutkija-toimittaja.
Freelancer, Joensuu
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Martti Anhava, Tomi Huttunen ja Pekka Pesonen (toim.).: Dostojevski –
kiistaton ja kiistelty. Kustannusosakeyhtiö Siltala, 2017. 255 sivua.


Riivatun värikäs Dostojevski
---------------------------------------------------------

Kolmen venäläisen kirjallisuuden huipputuntijan, Martti Anhavan, Tomi Huttusen
ja Pekka Pesosen toimittama Dostojevski-kirja yllättää monipuolisuudellaan.
Sen tusina kirjoittajaa edustavat paitsi kirjallisuutta, myös esimerkiksi
teatteria ja elokuvaa. Myös toimittajat tuovat omilla artikkeleillaan uutta ja
aika lailla ristiriitaistakin näkökulmaa Dostojevskin elämäkertaan,
romaaneihin ja ennen kaikkea kieleen.

Kolmen venäläisen kirjallisuuden huipputuntijan, Martti Anhavan, Tomi Huttusen
ja Pekka Pesosen toimittama Dostojevski-kirja yllättää monipuolisuudellaan.
Sen tusina kirjoittajaa edustavat paitsi kirjallisuutta, myös esimerkiksi
teatteria ja elokuvaa. Myös toimittajat tuovat omilla artikkeleillaan uutta ja
aika lailla ristiriitaistakin näkökulmaa Dostojevskin elämäkertaan,
romaaneihin ja ennen kaikkea kieleen.

Dostojevski – kiistaton ja kiistelty on nimensä veroinen teos. Siitä on
aloittelijankin hyvä ponnistaa Suuren Kirjailijan kieli- ja aatemaailmaan.
Dostojevskia kannattaa tietysti lukea alkukielellä – ja samalla kokeilla
miten hyvin venäjää taitaa! – mutta tätä venäläisen kirjallisuuden
kenties luetuinta klassikkoa on hyvin saatavilla myös suomeksi. Martti Anhavan
975-sivuinen suomennos Karamazovin veljeksistä on tuorein Dostojevski-aiheinen
käännöskirjallisuuden järkäle vuodelta 2014.

Dostojevskin kieli

Anhava pistää kahdessakin Dostojevski – kiistaton ja kiistelty -kirjan
artikkelissaan ylistetyn kirjailijan kielen ”järjestykseen” riisuen samalla
siitä turhan mystiikan. Hän myös osoittaa senkin, ettei Dostojevskin
lauseista aina ota pirukaan selvää ja kirjailija saattaa erehtyä vaikkapa
siinä, missä kerroksessa milläkin sivulla Rodion Raskolnikovin murhaama
koronkiskurieukko asuikaan. Näinhän käy Rikoksessa ja rangaistuksessa. Anhava
kirjoittaa myös, että esimerkiksi Dostojevskin viljelemä nimistö ei lainkaan
loista värikylläisyydellä, vaikka nimet usein sisältävät taka-ajatuksia:
”Fjodor Dostojevskilla ei ollut kiinnostusta eikä liioin taipumuksia
kielelliseen irroitteluun” (s. 36).



Kuva: Fjodor Dostojevski 1821-1881

Kääntäjän työtä Anhava pohtii toisaalla. Häneltä on taatusti vaatinut
uskallusta korjata Suuren Kirjallisuusneron kömmähdyksiä suomennoksissaan.
Anhava tuo myös laajalti esiin Vladimir Nabokovin nuivan suhtautumisen
kollegaansa: Nabokoville Dostojevski edusti keskinkertaista
viihdekirjallisuutta, josta hän teki Venäjällä oman brändinsä.

Toisaalta Dostojevski oli myös oman kielensä, tiettyjen sanojen ja sanontojen
vanki. Tästä kirjoittaa oivaltavasti Tomi Huttunen. Huttunen on laskeskellut
esimerkiksi sen, montako kertaa sana ”äkkiä” (vdrug) esiintyy
venäjänkielisissä alkuteoksissa. Johtopaikalla on Karamazovin veljekset (1165
kertaa!), minkä jälkeen suunnilleen 600-700 kertaa tuo ”äkkiä” toistuu
Keskenkasvuisessa, Idiootissa, Riivaajissa ja Rikoksessa ja rangaistuksessa
(s.195). Kiistattahan tuossa on kysymys tavattomasta toistosta, jonka voi
tietysti selittää myös sanan merkitys välillä elokuvallisesti
leikkauksittain etenevässä kielessä. Tosin, en väittäisi Dostojevskin
kieltä sittenkään kovin elokuvalliseksi.

”Mahdottoman helteisenä päivänä heinäkuun alussa...”

Toimittajakolmikosta Pekka Pesonen pitäytyy asiantuntevasti Dostojevskin
Pietarissa, keskeisten romaanien maamerkeissä ja tietenkin Rodion Raskolnikovin
jalanjäljillä. Kun olen itsekin asunut vuoden päivät Heinätorin kulmilla ja
ollut järjestämässä paria Dostojevski-teemamatkaa Pietariin, ei voi kuin
ihailla niin Pesosen kuin esimerkiksi Pietarin Dostojevskin kotimuseon
henkilökunnan tietomäärää ja taitoa tehdä kirjailija ja hänen
kotikulmansa vuosi vuodelta aina yhtä eläviksi! Pesosen johdantoartikkeli on
paikallaan myös siksi, että se paikantaa maisemat kaupungin kartalla ja
pohjustaa hyvin teoksen tulevat näkökulmat Dostojevskiin.

Pesonen puuttuu myös mielenkiintoisella tavalla Dostojevskin
epilepsiakohtauksiin. Hän näkee ne tiivistymänä dostojevskilaisesta
”kaikki tai ei mitään” -maailmasta, jossa kontrolloimaton itseilmaisu
poistaa kaikki rationaaliset selitykset ja korostaa paradoksisten kaksijakoisten
voimien yhtäaikaista kokemista”. Näin hyvän ja pahan ikiaikainen
vastakkaisuus voi olla jopa hedelmällisyyden lähde Dostojevskin tuotannossa
(s. 27).

Dostojevski elokuvissa, teatterissa ja maailmalla

Dostojevski-elokuvista kirjoittaa elokuva-arkiston ohjelmistosuunnittelija ja
elokuvahistorioitsija Antti Alanen. Artikkeli onkin erinomainen lähde kaikille
Dostojevski-sarjoja suunnitteleville filmihulluille. Eräs Alasen mainitsemista
ja ilman muuta parhaista venäläisistä Dostojevskin tuotantoon pohjaavista
elokuvista on Aleksandr Alovin ja Vladimir Naumovin ohjaama uskomaton tai Ilkeä
tapaus (Skvernyi anekdot, 1966/1987), joka lähenee tyyliltään surrealismia
hurjine juopottelukohtauksineen. Irstailu ja byrokratian pilkka oli liikaa
Moskovan Goskinon johdolle. Mestariteos hyllytettiin 20 vuodeksi.



Kuva: Elokuvasta Скверный анекдот (Inhottava juttu) 1966.

Teatterimaailmaa edustaa Kalle Holmberg, joka toteutti oman
”vaellusteatteri”-versionsa Dostojevskin tuotannosta 1980-luvun alkupuolella
Ateneumissa. Siinä oli mukana suuri joukko keskeisiä suomalaisia
näyttelijöitä. Hannu-Pekka Björkman kertaa omassa osuudessaan Dostojevskin
tunnettua ja tuntemattomampaa elämäkertaa hyvin persoonallisesti. Tulee
mieleen kuinka suuri merkitys Suuren Kirjailijan syntymiselle loppujen lopuksi
olikaan seisominen teloittajien edessä, kun armahdus tulee viime hetkellä –
tai vaikka Siperiassa vietetyt vuodet, pelihimo, rahapula ja kaatumatauti.
Oletan, että ”itse elämä” kaiketi teki Dostojevskista ja hänen teostensa
hahmoista niin riivatun värikkäitä ja ristiriitaisia.

Tiina Kartano ja Tommi Uschanov vievät Dostojevskia maailmalle. Kartano
esittelee Venäjällä kovasti arvostettua Friedrich Schellingia ja tämän
hyvä ja paha -teorioiden mahdollista vaikutusta Dostojevskiin. Uschanov
ylistää Dostojevskia myös syvällisenä ajattelijana muistuttaen siitä,
miten esimerkiksi filosofi Ludwig Wittgenstein arvosti kirjailijaa..

Dostojevskin pimeä puoli

Vaikka Dostojevski tuntui teoksissaan ymmärtävän aivan erinomaisesti
köyhää väkeä ja Pietarin kellariloukkojen asukkaita, hänellä oli
sittenkin – nyttemmin jo yleisesti tunnettu – pimeä puolensa. Se näkyi
suhteessa juutalaisiin. Kristina Rotkirch on ottanut aiheellisesti esiin juuri
juutalaiskysymyksen kirjailijan tuotannossa.

Dostojevski käsitteli juutalaisia vuonna 1877 julkaistussa kirjoituksessaan
Juutalaiskysymys, jonka sisältö on karua tekstiä. Siinä kirjailija ei
suinkaan valittele juutalaisten kaltoinkohtelua Venäjän historiassa.
Päinvastoin, hän ei pidä juutalaisia edes kansana, vaan pelkkänä heimona ja
toteaa, että juutalaiset ovat itse syyllisiä kun ovat niin ylpeitä ja
halveksivat venäläisiä.

Dostojevski toistaa vanhaa virttä väittäessään, että maailmassa ei liene
toista kansaa, joka jatkuvasti valittaa surkeaa kohtaloaan, vaikka samalla
hallitsee pörssin välityksellä koko Eurooppaa – vaikuttaen politiikkaan,
kulttuuriin ja arvoihin. Siis sama retoriikka, joka puri myöhemmin myös
fasismin kannattajiin Hitlerin Saksassa. Toisaalta, puolidokumentaarisessa
teoksessaan Muistelmia kuolleesta talosta Dostojevski kirjoittaa vielä
1860-luvun alussa kovinkin positiivisesti juutalaisesta kultasepästä, Isai
Fomitsista, jota hän luonnehtii toki hieman ”huvittavaksi” hahmoksi.
Fomitsin esikuvana on Dostojevskin vankitoveri Siperian vuosilta. 

Dostojevski – kiistaton ja kiistelty -teos antaa ehkä hieman repaleisen,
mutta silti moninaisen kuvan kirjailijasta, jonka monet ovat valmiit listaamaan
kirjallisuushistorian ykköseksi. Ehkäpä värikkääseen ja aidon
ristiriitaiseen Dostojevskiinkin pätee tuo vanha totuus (jonka lausujan nimen
olen autuaasti unohtanut): ”Suurmies tarvitsee aina jonkun, joka siivoaa
paskat”.

 

---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/