Agricolan kirja-arvostelut: Koko kansan Hannes – elämäänsä tyytyväinen mies

agricola at utu.fi agricola at utu.fi
Su Loka 26 17:07:21 EET 2017


Agricolaan on lhetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Leena Rossi <leena.rossi at icloud.com> FT, KK, tietokirjailija, Turku
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Seppänen, Liisa: Aika velikulta: Hannes Hynösen pitkä taival 1913–2015.
Otava, 2017. 233 sivua.


Koko kansan Hannes – elämäänsä tyytyväinen mies
---------------------------------------------------------

Liisa Seppnen ei ole tavannut 102-vuotiaaksi elnytt sotaveteraani Hannes
Hynst, mutta hn on kirjoittanut miehen elmntarinan:Aika velikulta:
Hannes Hynösen pitkä taival 1913–2015. Hän on tehnyt sen taitavasti
kytten mikrohistorian keinoja ja sijoittaen miehen ajatuksineen ja toimineen
aikaansa ja sen ilmiihin sek ymprivn kulttuuriin. Tekstin sek
runsaiden sitaattien ja kuvien myt lukijalle piirtyy valoisa kuva
”tavallisesta” miehestä, joka valloitti suomalaisten sydämen
itsenisyyspivn 2014.

Johannes Hynsest tuli julkkis, koko kansan Hannes, kun hnt haastateltiin
tasavallan presidentin itsenisyyspivn juhlavastaanotolla 6.12.2014.
Tuolloin 101-vuotias sotaveteraani hurmasi sek paikalla olevat ett
television ääressä juhlivat kansalaiset aitoudellaan, luontevuudellaan – ja
tanssillaan! Juhlien jlkeen tiedotusvlineet riepottivat miest
haastattelusta toiseen ja tekivt hnen elmnvaiheitaan, kokemuksiaan ja
ajatuksiaan koko kansalle tutuiksi.

Kaikki viestimet antoivat mynteisen kuvan ikinuoresta kohteestaan. Maiju
Lemettinen kirjoitti Ilkka-lehdessä 3.1.2015: ”Satayksivuotiaan piti tulla
Mikkelist linnan juhlien tungokseen ja havahduttaa suomalaiset siihen, ett
ikihmisill on ajatuksia ja tunteita. Sodat kestnyt hymyilev mies
lohduttaa jo olemassaolollaan. Hynsen opetus on, ett hyvn elmn ei
tarvita rikkautta eikä myötämäkeä, vaan oikeaa asennetta.”

Sympaattinen on mys se kuva, jonka tietokirjailija, vapaa toimittaja, TM Liisa
Seppänen (s. 1957)piirtää ”koko kansan Hanneksesta” kirjassaan Aika
velikulta: Hannes Hynösen pitkä taival 1913–2015. Tekijä käyttää
tutkijan tavoin runsaasti monipuolisia lhteit: kirkonkirjoja,
koulutodistuksia, kirjeenvaihtoa, muistiinpanoja, vieraskirjoja, pivkirjoja,
kalentereita, muistivihkoja, kronikoita, mietelmi ja haastatteluja; mukana on
fanipostia, siunauspuhe, muistokirjoitus ja kuolintodistuskin. Nm nkyvt
lhdeluettelossa, jossa ei kuitenkaan mainita tilastoja, sdksi ja
tutkimuskirjallisuutta, joihin tekij mys nojautuu. Suurelle yleislle
tarkoitetussa kirjassa ei myskn ole lhdeviitteit, mutta niit ei
lukija kaipaakaan.

Seppl asettaa Hanneksen elinvuosien taustaksi Suomen pmiesten
hallintokaudet suuriruhtinas Nikolai II:n vuosista tasavallan 12. presidentin,
Sauli Niinistn ja EU:n aikaan. Lukijan muistin virkistykseksi hn luettelee
lukujen alussa kunkin ajanjakson merkittvi tapahtumia. Nist jotkut
koskettavat mys Hannesta, mutta osa ei vaikuta hnen arkiseen elmns
milln tavalla. Itsekin savolaisen syrjkyln kasvattina Seppnen tuntuu
tavoittaneen torpparin pojan olemuksen ja elmn keskeiset piirteet niin,
ett ne koskettavat. Moni arjen historioitsija voisi ottaa kirjailijasta mallia
siin, miten sujuvasti ja luontevasti yksiln elmn voi sitoa kunkin ajan
olosuhteisiin ja suomalaiseen elmntapaan vain muutamalla rivill tai
kappaleella.

Yksi kymmenest

Johannes Hynnen syntyi Venjn aikaan, 10.1.1913 sydn-Savossa, Joroisten
kunnassa, Lahnalahden kylss, Selnpn torpan savusaunassa. Ennen
Hannes-poikaa Alfred ja Hilda Hynnen olivat saaneet jo kuusi lasta, Vilhon,
Iidan, Hiljan, Uunon, Olgan ja Viljon, mutta nist kaksi nuorimmaista oli
kuollut jo pienen. Hanneksen jlkeen syntynyt Einokin menehtyi alle
kaksivuotiaana. Yhdekss ja kymmenes lapsi, Anna ja Helena syntyivt
itseniseen Suomeen. Nuoren aikuisen iss kuolivat viel Uuno ja Vilho.



Kuva: Hynsen perheen lapset 1923. Kirjan kuvitusta.

Hannes oli vilkas ja puhelias lapsi, melkoinen vinti, joka sai koiruuksiensa
ja kolttostensa takia tukkaplly tai vitsaa ajan kasvatusperiaatteiden
mukaisesti. Hn seurasi kotikyln ihmisten touhuja uteliain ja valppain
silmin. Hn oppi lukemaan jo viisivuotiaana ja tankkaili sanomalehdist
otsikoita ”punikeista” ja ”lahtareista” kiikuttaessaan 1918
kapinakevn postia kyln talosta toiseen. Hn lauloi iloisesti
Kerenskistä ja hyppelehti samalla oman koreografiansa mukaan. – Liekö
tss ollut Hanneksen elinikisen tanssitaidon ja -innostuksen alku?

Neljn talvena Hannes kvi Lahnalahdessa kiertokoulua, ennen kuin psi
vuonna 1922 naapurikyln perustettuun kansakouluun. Kolmen kansakouluvuoden
jlkeen hn kvi viel jatkokurssin. Hilja-siskon pyhkoulussa hnen
sieluunsa juurtui hiljainen ja syv luottamus Jumalaan. Se varmasti auttoi
osaltaan kestmn, kun kuolema vieraili perheess. Kun keuhkotuberkuloosi
vei Hilda-idin vuonna 1923, kuopus oli vain 2-vuotias ja Hanneskin vain 10:n
ikinen. Vuonna 1927 Uuno nukkui pois psiisaamuna ilmeisesti keuhkotautia
sairastettuaan, ja Vilho menehtyi talvisodan pommituksissa Kuhmossa. Jljelle
jneet sisaret Iida, Hilja, Anna ja Helena elivt puolestaan 100 vuoden
tietmille. Pisimpn, 102-vuotiaaksi, eli Hannes. Hn ei pelnnyt
kuolemaa, sill hn uskoi, ett kuoltuaan ihminen psee uuteen ja
parempaan kotiin.

Opintokerhoa ja kultaista nuoruutta

Kyh torpan poika olisi halunnut opettajaksi, mutta hnell ei ollut varaa
seminaariin eik edes kansanopistoon. Hannes omaksui kuitenkin oppia ja tietoa
kaikkialta, mist sai. Trke opas oli koulun hiihtokilpailusta saatu
palkinto, Kotikasvatus-Yhdistyksen julkaisu, Nuorison kyts: Maaseudun
nuorisolle kytsohjeita koonneet Artturi Lehtinen, Vilho Reima ja M.
Tirronen. Poika luki kirjan tarkkaan ja kytti sit mys opintokerhossa,
jonka hn perusti heti koulun jlkeen ja jota hn ohjasi sotavkeen
lhtns asti.

Opintokerhotyss Hanneksen tiedot karttuivat ja esiintymistaito harjaantui.
Ryhmss ei kuitenkaan puhuttu politiikasta. Nuorison kyts -kirjassakin
sanottiin: ”Seurapiirissä ei keskustelu noista asioista ole paikallaan, koska
niistä helposti aiheutuu kiistoja.” Eikä uskon asioita pohdiskeltu. Kirjan
mukaan uskonto on asia, jota ei suuressa seurassa pid repostella, vaikka
pieness toveripiiriss siit voi keskustella. Myhemminkn Hannes ei
toitottanut poliittista kantaansa eik julistanut uskoaan. Synnyinlahjanaan
hn lienee saanut luontevat ihmissuhdetaidot sek vanhempien kasvatustyn
tuloksena sydmen sivistyksen, lhimmisen huomioimisen ja kunnioittamisen.

Hanneksen is, Alfred lunasti vuonna 1927 Syvlahden torpan omakseen, ja
hnest tuli itseninen pienviljelij. Muutos oli merkittv tuolloin
14-vuotiaalle Hanneksellekin: ”Voi veikkoset, kyllä se tuntui erilaiselta
mennä työhön omalle pellolle, kun sai tehdä kaiken oman perheen hyväksi!”
Elm hirsimkiss oli vaatimatonta. Ei ollut shk, radiota eik
puhelinta kuten ei muillakaan pikkutiloilla tuohon aikaan. Listienesti oli
haettava halkometsst ja rataplkkyjen teosta. Nuori Hannes hiihteli
oravametsll; elmns ensimmisen puvun ja polkupyrnkin hn osti
oravannahkarahoilla.



Kuva: Selnpn torppa Joroisten Lahnalahdessa. Kirjan kuvitusta.

Pstyn kesll 1929 ripille Hannes aloitti tansseissa kymisen ja
tanssi niin, ett hnen tanssi-intoaan ihan paheksuttiin. Hn mys lauloi ja
nytteli iltamissa. Kolmen ystvns kanssa hn ideoi teatteriesityksi ja
kierteli useilla paikkakunnilla esiintymss. Ohjelmistoon kuuluivat ainakin
Aleksis Kiven ”Lea” ja ”Seitsemän veljestä” sekä ”Jääkärin
morsian”. Politiikka ei nuorta miestä houkutellut, vaikka Lahnalahden entiset
torpparit lksivt joukolla mukaan Suomen pienviljelijin puolueen
toimintaan.

Täyttäessään 20 vuotta vuonna 1933 Hannes ”pani elämän risaiseksi” –
osti Klubi-askin ja tarjosi tupakat kavereilleen. Itse hn ei polttanut eik
viinaakaan maistanut. Samana vuonna Alfred-is toi kotiin uuden puolison,
Ada-lesken. Talonpito alkoi jd yh enemmn Hanneksen huoleksi, mutta
varusmiespalvelus Viipurin kentttykistss keskeytti viljelytyt ja
moninaiset harrastukset vuonna 1934. Jossakin vliss Hannes seurustelikin,
mutta lopetti suhteen siihen paikkaan, kun kuuli tytn sanoneen, ett Hannes
on mukava poika mutta niin kyh. Ylpeys se on torpan pojallakin! Silti
hänelle jäi nuoruudesta kaunis kuva: ”Jos nyt pikkuisen kehun, niin minulla
oli aika vilkas nuoruus Joroisissa ennen sotavuosia. Siin ei ollut mitn,
mink jttisin pois. Se oli kaunista aikaa, kaikki oli puhdasta ja
viatonta.”

Vuonna 1937 ers kaivosyhti tarjosi Selnpst hyvn hinnan, ja Alfred
myi tilan. Hannes sai etsi uuden paikan. Mikkelin maalaiskunnasta, Vatilan
kylst lytyi Kuusela. Uuteen kotiin muuttivat Alfred ja Ada sek
24-vuotias Hannes, 19-vuotias Anna ja 17-vuotias Helena. Tytt hoitivat karjan,
Ada taloustyt sek Hannes ja Alfred maataloustyt kahden hevosen.
Ruumiillisen tyn vastapainoa Hannekselle tarjosivat keskustelut runoilevan ja
kirjoittelevan kengitysseppä Torsti Turusen kanssa – tämän sielunkumppanin
hn tapasi jollakin kaupunkireissullaan.

Maaliskuussa 1938 tapahtui kauaskantoisempi kohtaaminen: porsaanhakumatkallaan
Hannes pistytyi Makossa, myllri Jooseppi Pntisen talossa. Siell hn
tapasi mys talon 18-vuotiaan tyttren, Toinin. Nuoret viihtyivt toistensa
seurassa ja alkoivat tapailla toisiaan, mutta tanssipaikoille kirkkokuorossa
laulava, vakavamielinen Toini ei ilmestynyt. Seuraavana vuonna tytt alkoikin
seurustella Unton kanssa. ”Kyllä se harmitti, mutta en voinut oikeastaan olla
vihainen vaan iloinen Toinin puolesta, sill Unto oli uskovainen ja hyv mies,
ja ajattelin heidän sopivan yhteen.”

Hevosmies ja kranaatinheitinjoukkueen johtaja

”Suomen elämä kohosi kuin pullataikina”, luonnehti Hannes 1930-luvun
jlkipuoliskoa. Mutta tuo kohoaminen loppui 30.11.1939. Jo jonkin aikaa
ilmapiiri oli ollut uhkaava, ja syksyll Toini oli nhnyt unen, jossa itinen
taivas synkkeni ja sielt vyryi ikn kuin roomalaisia valjakoita lntt
kohti. Rynnistmisestn huolimatta valjakot eivt psseet puolen taivaan
yli. Siin ne laukkasivat paikoillaan. Koko talvisodan ajan tytt kantoi
varmuus siit, ett venliset eivt pysty valloittamaan Suomea.

Sodassa Hannes sai vastuulleen tykistpatterin hevoset. Hn oli ksitellyt
hevosia pienest piten, eivtk Laatokan talviset metstkn
yllttneet savotoissa ja maatilalla karaistunutta miest. Mutta jo sodan
ensimmiset pivt jrkyttivt hnt: oli kysymys tuhoamisesta ja
tappamisesta. Hnen selviytymisstrategiansa mukaan tunteet piti siirt
sivuun ja sodan tapahtumia piti katsoa kylmsti vain tehtvin, jotka tytyi
suorittaa niin hyvin kuin pystyi. Silloin pelkokin katosi ja toimintakyky
silyi.



Kuva: Hannes Hynnen ja Toivo Paakkari jossakin rintamalla sodan aikana.

Vatilassa ihmiset tunsivat olonsa turvalliseksi, ja Helsingin evakoitakin
sijoittui taloihin: Hanneksen kotona asui kaksi perhett ja Toinin kotitalossa
yksi. Vaikka Toini seurusteli Untonsa kanssa ja Hannes kirjoitteli kenttpostia
toiselle naapurin tytlle, kumpikin lhetteli terveisi mys toisilleen. Kun
sota loppui, Hannes palasi kotiin kantakortissaan merkinnät: ”käytös
hyvä” ja ”lomautetaan toistaiseksi 29.4.1940”.

”Toistaiseksi” päättyi huhti-toukokuun vaihteessa 1941
kertausharjoituksiin, joissa Hannes koulutettiin kranaatinheittimen johtajaksi.
25.6. alkaneessa jatkosodassa hn palveli kranaatinheitinkomppaniassa antaen
tulitukea hykkvlle jalkavelle. Kun nuori isnt viipyi neljn
perkkisen kesn maataan puolustamassa, talonpidosta vastasivat Alfred
ja naisvki. Makon peltotyt teki Toini, kun is oli huonokuntoinen ja veli
rintamalla. Asemasodan ajan Hannes vietti Kannaksella Lempaalassa ja kvi
kirjeenvaihtoa Toini kanssa, vaikka tm kihlautui Untonsa kanssa kevll
1942. Sitten yhtkki Toinilta saapui viesti, ett hn oli purkanut
kihlauksensa Unton kanssa. Mit konstailua tuo mahtoi olla? Toisaalta ilo
likhti Hanneksen mieless: tytt oli vapaa.

Sodassa Hannes joutui neljsti lhelt-piti -tilanteeseen, mutta selviytyi,
ja kesll 1944 alkaneelta Neuvostoliiton suurhykkykselt hn vlttyi,
koska oli juuri silloin pssyt maanviljelyslomalle Kuuselaan.
Hykkyksest hn kuuli radiosta, joka oli vihdoin hankittu Hynsille.
Mys sodan lopun taisteluista hn selvisi ehjn, mutta sai
kranaatinheittimen paukkeesta muistoksi kuuroutuneen oikean korvan.

Sodan muistoja Hannes ei torjunut. Mitn traumaterapiaa ei ollut tarjolla,
mutta miehet hoitivat toisiaan. Hanneskin puhui muistoistaan paljon ja monien
aseveljien kanssa, kunnes tarve vhitellen helpotti. Tm vuosikausien
rauhallinen purkuprosessi tuotti tasapainoisen miehen. Mys sotakirjallisuuden
lukeminen palveli samaa tarkoitusta. Hanneksen mielest osa sotakirjoista oli
kirjoitettu kuulopuheiden ja mielikuvituksen pohjalta, mutta Vin Linnan
Tuntematon sotilas oli todenmukainen kertomus. ”Sellaista sodassa oli.”

Maata ja perhett rakentamaan

Jatkosodan ptytty 19.9.1944 Hannes palasi kotitilalle eik hnen
tarvinnut en osallistua Lapin sotaan. Emnt taloon oli kuitenkin
lydettv, sill ystvt ja kylnmiehet paheksuivat jo, kun 31-vuotias
isnt oli yh poikamies. Hnell oli toki naispuolisia ystvi, ja yhden
heist, Vatilan koulun opettajan, Rauhan, hn tutustutti hienovaraisesti
Toinin hylkmn Untoon, ja parihan heist tuli. Hn itse ajatteli vain
myllrin tytrt ja kosi tt uudenvuoden iltana 1944 kuutamokvelyll:
”Jos minä hommaan jauhot, niin tulisitko sinä leivän leipojaksi?”
”Suatanhan minä tullakin”, vastasi Toini. Nuorten ensi kohtaamisesta oli
kulunut seitsemn vuotta.

Lhes vuoden pituisen kihlauksensa aikana nuoret kirjoittelivat toisilleen
ahkerasti. Toini oli varma, ett he kaksi kuuluvat yhteen. Hannes puolestaan
tunnusti: ”En minä rakasta sinua kiihkeästi kuin hullu ja mieletön. Minun
tunteeni on sydmen syvyyksiss, se on hiljaista ja vakaata, mutta se on
sellaisena kestnyt nm monet vuodet, ja toivoisin sen yh kestvn
siihen asti, kunnes jompikumpi meistä seisoo toisen haudan partaalla.”

Helmikuussa 1945 Hanneksen is kuoli 74-vuotiaana. Alfred oli toivonut
psevns viimeiseen lepoon Joroisten multiin, ja niinp Hannes kuljetti
isns arkun reell 90 kilometrin matkan sakeassa lumipyryss
mrnphn. Joulukuun 22. pivn 1945 Hannes ja Toini vihittiin
morsiamen kotona, mist nuoripari ajoi hjuhlien jlkeen Kuuselaan
aloittamaan yhteist elmns, joka kesti melkein 65 vuotta.

Kun Toinin is kuoli vuonna 1946 ylltten 59-vuotiaana, Elsa-anoppi alkoi
houkutella nuoria muuttamaan Makkoon, koska Toinin Elis-velje kiinnosti
liike-elm enemmn kuin maatilan tyt. Kuusela myytiin, ja kesll 1947
Hannes, Toini ja alle vuoden ikinen esikoinen, Pertti muuttivat Makkoon.
Siell oli iso tupa ja kaksi kamaria, joten Elsa sek kaksi nuorta perhett
mahtuivat hyvin taloon. Asuminen vljeni, kun Elis rakensi oman talon
lähistölle, ja muutti lopulta pois – Kanadaan asti.



Kuva: Hannes ja Pertti peltotiss 1950-luvun alussa. Kirjan kuvitusta.

Makkoon kuului 78 hehtaaria mets ja reilut kahdeksan hehtaaria peltoa.
Navetassa oli puolenkymment lehm, lampaita, porsaita ja kanoja. Monen muun
pientilallisen tavoin Hannes viljeli pelloillaan ihmisille ruista, vehn ja
perunoita sek elikoille kauraa, ohraa, hein, lanttua ja rehujuurikasta.
Ryytimaassa kasvoi porkkanaa, kaalia, naurista, hernett ja papua. Mutta
elannon hankkiminen kasvavalle perheelle vaati listienesti, jota Hannes sai
mm. metstist, rahdinajosta ja jteiden jdyttmisest. Mys
naapureiden viljojen jauhattaminen vanhassa myllyss tiesi pieni
lisansioita.

”Minun elämäni kohentui samaan tahtiin kuin Suomen elämä”, kuvasi Hannes
kehityst sotien jlkeen. Hn kunnosti rakennuksia ja hankki koneita;
1950-luvun kuluessa tilalle saatiin lavakuivuri, lypsykone, leikkuupuimuri ja
traktori lislaitteineen. Toinille Hannes osti Upo-pulsaattoripesukoneen,
vaikka vaimo piti konetta tarpeettomana kuten kyln ukotkin, joille Hannes
totesi hankkineensa vehkeen likaisten poikiensa pesemiseen. Television perhe sai
perintn Elsa-mummilta, joka oli ostanut sen vuonna 1963 katsoakseen siit
jumalanpalveluksia. Vuonna 1966 pihaan ilmestyi lopulta autokin, Fiat 600, jota
Hanneksen puolesta ajoi Pertti. Yleens koneita ostettiin, jos ostos oli
jrkev, jos siihen oli varaa ja jos Toini hyvksyi.



Kuva: Mainosjuliste 1954, Museokeskus Vapriikki.

Luottamusta ja rakkautta

Vuosina 1946–1961 Hynöset saivat kuusi poikaa ja yhden tytön. Hanneksen
mukaan hevosten ja lasten kasvatuksessa ptivt samat periaatteet:
”Keskustele rauhallisesti, kuuntele. Opeta, ole kärsivällinen, anna paljon
kiitosta ja aseta selvät rajat!” Lasten kertoman mukaan isä ei koskaan
menettnyt malttiaan eik puhunut rumasti, mutta oli pttvinen ja
ehdoton auktoriteetti. Luottamus ja rakkaus olivat hnen kasvatuksensa ydin,
mutta sntjkin oli: kiroilla ei saanut, ei myskn kiusata toisia.
Hannes keksi omatekoisia manailuja: ”kelevottoman kattilat” ja ”juuttaan
pakana”. Vanhaan tapaan oven yläpuolella oli koivuvitsa varoituksena, ja
vlill tlln tihin syyllistynyt joutui sen itse hakemaan. Pienest
piten lapset kulkivat vanhempiensa mukana navetassa ja muissa askareissa
osallistuen tihin kykyjens ja halujensa mukaan. Jokainen osallistui
kotitihin ja oppi mys parsimaan sukkia.

Iloisella, seurallisella ja ihmisrakkaalla Hanneksella oli aina aikaa toisille
ihmisille ja kaikki olivat tervetulleita taloon. Hn teki mys oma-aloitteista
sosiaalityt: selvitteli naapureiden ja avioparienkin kiristyneit vlej,
holhousasioita sek hankalia perinnnjakoja. Mies oli perustamassa
kalastuskuntaa sek kynnistmss tiekunnan ja Hynsten sukuseuran
toimintaa. Kansakoulun johtokuntaankin hn kuului. Savolaisen pienviljelijn
kuvaan toi oman lisns se, ett mies opetti lapsia pyhkoulussa. Toini
puolestaan tuki virsien veisuuta kauniilla nelln. 

Sek Hannes ett Toini kannustivat lapsiaan koulunkyntiin, mutta antoivat
heidän valita koulunsa. Anni-tytär oli ylpeä isästään: ”Minun ei
tarvinnut hvet is murrosisskn. Is oli luonteva kaikkien
kanssa, ei pokkuroinut ketn eik halveksinut ketn. Kaikki olivat
hänelle ennen muuta ihmisiä.” Sitä tytär kuitenkin harmitteli, ettei
saanut kotoa riitelemisen mallia. Hn net jrkyttyi kovasti, kun kohtasi
muualla riitelevi ihmisi. Nuorimman pojan, Paulin mieleen oli jnyt isn
antama parisuhdevinkki: ”…heitä nainen seinälle, ja jos pysyy siellä,
älä ota missään tapauksessa, kyseessä on pahansisuinen tapaus!”
Lastenlapsista Veera muisti papan korostaneen, ett nuoren ihmisen pit
osata kyttyty hyvin ja olla kohtelias, koska silloin hnt erehdytn
luulemaan viisaaksi. Siiri taas sai isoisältään harrastusneuvon: ”Ihmisen
pit iloita siit, mit hn tekee. Jos palloa potkii vkisin, siit ei
tule mitään.”

Omia ja yhteisi harrastuksia

Kun elm oli kaikkein kiireisint, Hannes piti taukoa
tanssiharrastuksessaan, mutta Toini jatkoi kirkkokuorossa laulamista. Yhteisen
harrastuksen kaksi hevosten ystv lysi ravikilpailuista, joissa kumpikin
ohjasti Nps-ruunaa. 1950- ja 1960-luvulla Hannes ja Toini saivat yhdess 70
ravipalkintoa. Vlill piti melkoista kiirett: Toini saattoi jonakin
sunnuntaina joutua rientmn aamulypsyn jlkeen kirkkokuoroon laulamaan
jumalanpalveluksessa ja sielt edelleen jraveihin.

Hanneksen ja Toinin vapaa-aika lisntyi vuonna 1976, kun 24-vuotias
Matti-poika osti Makon tilan sukupolvenvaihdoksen yhteydess. Hannes oli
silloin 63-vuotias. Elkkeelle jmistn Hannes juhlisti vierailemalla
Linnanmell ensimmisen lapsenlapsensa kanssa ja testaamalla siell kaikki
laitteet. Hn ei puuttunut en tilan asioihin, vaan seurasi asioita sivusta.
Omaksi huvikseen hn kalasteli, kasvatti varhaisperunaa, pilkkoi polttopuita,
sitoi saunavastat talveksi ja teki muuta pient. Hn viihtyi edelleen Vatilan
tutuissa ympyriss ja itselleen luontaisissa verkostoissa.

Elkkeelle jmisen myt Hannes palasi tanssiharrastuksensa, jota Toini
seurasi hyvksyen vierest, ehdottipa tanssikumppaneitakin. Mies osallistui
jopa MTV:n Lauantaitanssien kuvauksiin daaminaan Toinin serkku. Mys toiseen
vanhaan harrastukseensa Hannes tarttui: hn perusti opintokerhon ja ohjasi
sit yhdeksn vuotta. Yhdess puolisot sukelsivat mys seuramatkojen
maailmaan, ja suuri osa Euroopan maista tuli heille tutuiksi. He kvivt jopa
Kanadassa Toinin Elis-veljen vieraana. 1980-luvulla todetut syvt
hillitsivt jonkin verran miehen aktiivisuutta, mutta eivt hnt
lannistaneet. Viimeiseksi ulkomaanmatkaksi ji retki Garda-jrvelle vuonna
1991, mink jlkeen pariskunta matkusteli kotimaassa ja kvi kylpyliss.

80-vuotispivns jlkeen Hannes muutti Toininsa kanssa kaupunkiin,
Mikkeliin Kattilansiltaan kerrostalokaksioon. Se sijaitsi hissittmn talon
kolmannessa kerroksessa! Alku oli vhn hankalaa, kun uudessa ympristss
oli vhn tekemist. Mutta hyvin pian Hannes tutustui naapureihin ja kasvatti
talon pikkuvke tavoille. Vaikka pienet fyysiset vaivat hidastivat vauhtia
ajoittain, miehen muisti oli kirkas ja ymmrrys veitsenterv. Hnen
kalenterinsa tyttyi sotaveteraanien, elkelisten tanssiryhmn,
Elkeliiton ja seurakunnan riennoista. Lasten ja lastenlasten vierailut ja
tietokirjojen lukeminen tyttivt muun ajan. Historiasta kiinnostunut Hannes
perehtyi monen maan menneisyyteen, mutta Venjn historiaa hn ei pystynyt
lukemaan.

Loppusuoralla

Loppukesll 2010 Hannes nki unen, jossa Toini puki mustaa mekkoa ylleen.
Hn arvasi, ettei se tiennyt hyv. Syyskuun ensimmisen pivn Toini
saikin sairauskohtauksen menetten puhe- ja liikuntakykyns. Kahdeksan viikkoa
hn vietti sairaalassa, ennen kuin menehtyi lokakuun lopussa 90-vuotiaana.
Avioliitto oli kestnyt lhes 65 vuotta. Hautajaisten jlkeen Hannes tarttui
pastori Mari Parkkisen kanssa elmn suuriin kysymyksiin saaden
keskustellessaan lohdutusta murheeseensa ja uuden ystvn. Mari tajusi
elm nhneen miehen tarinoiden arvon, nauhoitti niit ja teki niist
muutaman pienen radio-ohjelmankin.

Kun sydninfarkti vei 99-vuotiaan miehen mielen miinukselle vuonna 2012,
Matti-poika totesi: ”Kuules nyt, ei täältä lähdetä omin luvin, vaan se
asia päätetään ylemmällä tasolla.” Niinpä mies terästäytyi, täytti
kohta 100 vuotta, harrasti ruuanlaittoa, sai taas uusia ystvi ja kiipesi
joka piv vhintn 180 porrasta, jos ei pssyt sn takia ulos
kvelemn. Ja vuonna 2014 hn oli 101-vuotiaana Linnan juhlissa
kunniavieraana muiden sotaveteraanien kanssa. Juhlien jlkeisess
mediamyllkss Hannes muun muassa totesi:

”En haluaisi puhua sodasta, ne eivät ole mukavia muistoja. Jos ei ole ollut
sodassa, ei voi kuitenkaan ymmrt. Kun noita asioita kyselln, muistot
jäävät mieleen viikkokausiksi, ennen kuin olo tasaantuu.”

Vhitellen vanhan miehen askel alkoi vistmtt painaa, eik portaiden
kiipeminen sujunut ilman vlipyshdyst. Vaikka lapset ja lasten lapset
auttoivat mink ehtivt, 102-vuotiaan Hanneksen oli syyskuussa 2015 lopulta
suostuttava ottamaan vastaan pivittisen kotihoidon palveluja, joita hn ei
ollut aikaisemmin erityisesti tarvinnut. Mies ei kuitenkaan sulkeutunut
kotiinsa, vaan otti vastaan vieraita ja kvi itsekin ystviens luona sek
jumalanpalveluksissa ja monissa muissakin tilaisuuksissa.

Marraskuun 10. pivn Hannes piti Jalkavkimuseon Ritarisalissa puheen
kutsuntatilaisuudessa ja antoi sen jlkeen kotonaan laajan haastattelun
Helsingist tulleelle toimittajalle. Illalla klo 17.10 hn kaatui
takaraivolleen, teki turvahlytyksen ja joutui sairaalaan tutkittavaksi.
Sairaalassa olo venyi pivst toiseen, ja oli selv, ett loppu on
lhell, mutta Hannes pysyi hyvntuulisena ja rauhallisena. Talvisodan
syttymisen vuosipivn aamuna 30.11.2015 Hannes Hynnen joi aamukahvinsa,
kävi vuoteelleen lepäämään ja sulki silmänsä… 





---------------------------------------------------------
Tm arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/


Listietoja postituslistasta H-verkko