[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Narconomics: How to Run a Drug Cartel

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Risto Mikkonen <synkopaatti at gmail.com> VTM, Turku
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Tom Wainwright: Huumeparonin käsikirja – näin huumebisnes toimii (Analyysi
kansainvälisen huumekaupan toiminnasta). Kääntänyt Antti Immonen. Docendo,
2017. 288 sivua.


Narconomics: How to Run a Drug Cartel
---------------------------------------------------------

The Economistin toimituspäällikön teos analysoi huumekauppaa
kansainvälisenä liiketoimintana, jonka toimintaperiaatteet ovat samat kuin
muillakin kansainvälisillä markkinoilla toimivilla suuryrityksillä. Tom
Wainwright avaa globaalin ongelmavyyhden helppolukuisesti ja mukaansa tempaavana
kertomuksena. Teoksen ansioita ovat käytännönläheiset ja myönteiset
ratkaisuehdotukset huumeongelmien voittamiseksi.

The Economistin toimituspäällikkö Tom Wainwright pureutuu esikoiskirjassaan
Huumeparonin käsikirja yhteen aikakautemme merkittävimmistä ongelmista.
Kansainvälinen huumekauppa ja sen kriminaalivalvonta on ongelmavyyhti, joka
kietoutuu yhteen ihmisoikeus-, ympäristö-, kehitys-, talous-, turvallisuus-
sekä terveysongelmien kanssa. Tätä kutsutaan kansainväliseksi
huumeongelmaksi.

Huumeet ovat uutisvirran vakiokamaa, niitä käsitellään elokuvissa ja
TV-sarjoissa, mutta julkinen huumekeskustelu on yksipuolista painottuen
kriminaalivalvonnan näkökulman toistamiseen. Huumeiden käyttäjiä on
maailmassa YK:n huumetoimiston, UNODC, arvion mukaan noin 250 miljoonaa, joista
29,5 miljoonaa kärsii ongelmakäytöstä tai huumeriippuvuudesta ja
yliannoksiin kuolee 180 000 ihmistä vuosittain. Huumeiden kasvatuksessa,
kuljetuksessa, jalostuksessa, salakuljetuksessa ja kaupassa toimii arvioiden
mukaan saman verran ihmisiä. Kyse ei ole marginaalisesta ilmiöstä, mutta se
on hajonnut ympäriinsä kaikille mantereille.



Kuva: Tom Wainwright luennoi Chicago Council on Global Affairsin luentosarjassa.
Kuvakaappaus Youtube-videolta, 2.3.2016.


Kriminaalivalvonnan tuloksia ei ole arvioitu puolueettomasti

Huumepolitiikkamme on kuin vertauskuvan vasara, joka saa kaikki ongelmat
näyttämään nauloilta. Monimutkaisen ongelmakokonaisuuden yksinkertaistava
kriminaalivalvonnan ratkaisumalli on koettu uskottavaksi yksinkertaisuutensa
vuoksi. Tässä mallissa taistelu huumekauppaa vastaan on hyvän kamppailua
pahaa vastaan, ja siksi kaikki keinot ovat sallittuja.

Tätä lähestymistapaa kutsutaan kontrollipuheeksi, puhetavaksi, joka on
oikeuttanut kriminaalivalvonnan toimenpiteet vuosikymmenien ajan ilman, että
sen tuloksia arvioitaisiin puolueettomasti ja monitieteisesti. Se edustaa
vankilateollista kompleksia, joka on kaapannut kansainvälisen
huumevalvontajärjestelmän vuoden 1961 huumausaineyleissopimuksen
valmisteluprosessista lähtien. Huumepolitiikan pääasialliset kohteet, eli
köyhien maiden maanviljelijät ja toisaalta rikkaiden maiden syrjäytyneet ja
syrjäytetyt huumeriippuvaiset eivät ole saaneet näkökulmaansa keskusteluun.



Kuva:The Economist-lehden huumeaiheisia kansikuvia.

The Economist-talouslehti edustaa liberaalia talousajattelua ja on yli
kahdenkymmenen vuoden ajan johdonmukaisesti arvostellut huumekaupan
kriminaalivalvontaa ja kannattanut huumeiden laillistamista “vähiten huonona
vaihtoehtona”. The Economist raportoi säännöllisesti huumekaupasta ja
huumepolitiikasta. Vuonna 2015 lehti julkaisi netissä ajankohtaiset dokumentit
“Drugs: War or Store?” kriminaalivalvonnan vaihtoehdoista ja
vankilajärjestelmää kritisoivan “Prison: Breaking the Cycle”.

The Economistin kriittinen uutisointi on esimerkki kansainvälisen
huumevalvontajärjestelmän kasvavasta arvostelusta ruohonjuuritasolta maailman
johtajien vuonna 2011 perustamaan järjestöön Global Commission on Drug
Policy. Siihen kuuluu maailman huippujohtajia kuten Kofi Annan, joka toimi YK:n
pääsihteerinä vuoden 1998 Drug Free World - We Can Do It! toimintaohjelman
aikaan. 

Aineet kovenevat ja hinnat laskevat

Tom Wainwright on kiertänyt pari vuotta maailmaa pitkin salakuljetusketjuja
tavaten alan ihmisiä lain molemmin puolin, sekä myös sen ison
väliinputoajien joukon. Hän nostaa esille kieltolain täytäntöönpanon
paradokseja. Ensiksi kieltolaki nostaa kielletyn tuotteen voittomarginaalin niin
suureksi, että kriminaalivalvonnan toimenpiteillä on tuotteen loppuhintaan
vain marginaalisia vaikutuksia. Kokaiinigramman hinta katukaupassa on kymmeniä
euroja, mutta miljardeja maksaneiden huumeiden vastaisten kampanjoiden,
myrkkyruiskutusten, sotilasoperaatioiden ja huumeparonien pidätysten vaikutus
on enää senttejä - teoriassa. Käytännössä aineiden vahvuus on noussut ja
hinnat laskeneet.

Vaikka paikallinen operaatio olisi onnistunut kyseisen valtion kohdalla, siirtyy
huumeiden valmistus, salakuljetus ja kauppa muualle. Puhutaan ns.
ilmapallovaikutuksesta. Kokaiinin vastainen kampanjointi karkotti tuottajat
Perusta Kolumbiaan, ja myöhemmin siellä tapahtunut kampanjointi palautti sen
takaisin Peruun. Kampanjat onnistuivat paikallisesti, niitä hehkutettiin
kansainvälisesti ja uutisvirrassa nähtiin kuvia palavista huumerovioista ja
pidätetyistä huumeparoneista. Kokaiinin tarjonnassa ei tapahtunut mitään
muutoksia paitsi, että sen vahvuus on noussut ja hinta laskenut – kysynnän
ja tarjonnan lakien mukaisesti.



Kuva: Kolumbiassa kokapensaita myrkytettiin lentokoneista Yhdysvaltojen
rahoittaman Plan Columbia (2000-2015) ohjelman osana. Archive for the U.S.
Department of State.

Vuosikymmeniä jatkunut miljardien pumppaaminen tällaiseen toimintaan on
synnyttänyt uuden taloudenalan, vankilateollisen kompleksin. Huumesota maksaa
maailman valtioille 100 miljardia dollaria vuodessa. Tämä näkyy selvimmin
Yhdysvalloissa, missä vankiväestö on kasvanut presidentti Richard Nixonin
aikojen 200 000:sta liki kahteen miljoonaan. Yksityisistä vankiloista on tullut
niin tuottoisa bisnes, että se ylläpitää kieltolakia yhteiskunnalle
seuraavista haitoista huolimatta. Köyhissä maissa käydyt huumesodat ovat
täyttäneet vankilat räjähdyspisteeseen ja tukkineet oikeuslaitokset
tehottomiksi. Meksikossa murhatun Jyri Jaakkolan tapausta seuranneet ovat
voineet todistaa tämän omin silmin.  

Vankilat rikollisten työnvälistystoimistoina

Vankilaa on totuttu pitämään ratkaisuna huumeongelmaan, mutta Wainwright
osoittaa kirjassaan, kuinka vankilat ovat järjestäytyneen rikollisuuden
työnvälitystoimistoja. Pienetkin taloudelliset kannustimet köyhien maiden
nuorisolle toimisivat paremmin rikollisuuden torjunnassa kuin kallis ja
epäinhimillinen vankilalaitos.

Todellisuus on kriminaalivalvonnan näkökulmaa paljon monimutkaisempi
ongelmavyyhti, mistä meillä on muistutuksena huumepoliisin pomon Jari Aarnion
oikeusprosessi Suomessa. Tapaus on Suomessa esitetty poikkeuksena, mutta se on
itse asiassa sääntö. Aarnion kanssa samoihin aikoihin on tuomittu mm. Viron
ja Norjan huumepoliisien päälliköt, Norjan tapauksessa oli kyse jopa 14
tonnin hasismäärän maahantuonnista.

On tietysti väärin syyllistää yksittäisiä huumepoliiseja siitä, että he
ovat yrittäneet toteuttaa poliitikkojen asettamia tavoitteita: huumepoliisille
on asetettu mahdottomia tavoitteita ja siksi sen pitää esittää uskomattomia
tuloksia ja tarinoita. 

Aarnio-tapauksesta tiedämme, että hän käytti luottotoimittajia
levittämään huumepoliisin sepitteitä. Kriminaalivalvonnan hegemonia eli
henkinen yliote on luja. Suurta yleisöä ei voi syyttää näköharhasta sen
vaatiessa yhä tiukempaa valvontaa ja ankarampia rangaistuksia, mihin valtiot
ovat vuosikymmenien mittaan vastanneet yhä uusilla säädöksillä, ohjelmilla,
kampanjoilla, operaatioilla, konferensseilla, lain kiristyksillä ja
ankarammilla rangaistuksilla. 

Huumekauppa osana kannattavaa kansainvälistä kauppaa

Kriminaalivalvonnan näkökulma hallitsee populaarikulttuuria muutamaa arthouse
elokuvaa tai TV-sarjaa lukuun ottamatta. Netflixin kuuluisan kolumbialaisen
huumeparonin Pablo Escobarin elämästä kertova suosittu tv-sarja Narcos on
saanut kehuja autenttisuudestaan, mutta siinä ei kerrota, että Escobarin
miljardibisnekset eivät olisi toteutuneet kaikessa laajuudessaan ilman
kansainvälisten pankkien tarjoamia rahoituspalveluja. Huumeparonien joutuessa
vankilaan tai luotien lävistäminä katuojaan, ovat pankkiirit voineet jatkaa
toimintaansa.

Nykyaikainen kansainvälinen huumekauppa on globalisaatiokehityksen
kääntöpuoli. Pankkisalaisuudet ja veroparatiisit kiinnostavat huumeparoneja
samalla tavalla kuin kotimaisia veronkiertäjiä. 300 miljardin dollarin
vuosittainen liikevaihto ilman veroja ja sosiaaliturvamaksuja päihittää
minkä tahansa laillisen bisneksen ja lahjoo heikkojen valtioiden poliitikkoja
ja virkamiehiä. 

Tilanne on vakavampi kuin yksittäinen epäonnistuneeksi luokiteltu valtio.
Vuonna 2008 YK:n huumetoimiston, (United Nations Office on Drugs and Crime)
UNODC:n, pääsihteeri Antonio Costa varoitti huumerahan pelastaneen useita
kansainvälisiä pankkeja finanssikriisissä. Vain pieni osa huumekaupan
voitoista päätyy alkuperämaihin suurimman osan jäädessä kiertämään
länsimaisiin rahoituslaitoksiin tuottamaan puhdasta voittoa. Jatkuva rahavirta
luo paineita etsiä uusia aloja, diversifioitua, uusien sijoituskohteiden
löytämiseksi.

Italia on esimerkki valtiosta, jossa mafian rahoittamat yritykset esittävät
kilpailijoita parempia urakkatarjouksia ja pääsevät mukaan EU:n
aluetukirahoihin. Tämä näkyy ikuisesti keskeneräisinä
infrastruktuuriprojekteina ja kasvavina jätevuorina. Mafian vallasta kertoo se,
että sen toimintatavoista kirjoittanut kirjailija Roberto Saviano   joutuu
elämään jatkuvassa poliisivartiossa. Italian terrorismi- ja mafiarikosten
pääsyyttäjä Franco Roberti kannattaa huumekaupan laillistamista, koska hän
on työssään nähnyt, miten mafia ja terroristijärjestöt liittoutuvat
huumeiden salakuljettamiseksi.

Jari Aarnion henkilöä ja 800 hasiskiloa oleellisempaa on nähdä ja tunnistaa
se, kuinka epäonnistunut huumepolitiikkamme on korruptoinut (merkityksissä
rapauttaa ja heikentää) oikeusvaltion periaatteita myös Suomessa.

Kielto ei ole valvontaa

Valvontajärjestelmän aiheuttamia haittoja kuten ihmisoikeusrikoksia,
huumekuolemia ja oikeuslaitoksen rapautumista on esitetty toiminnan ei-aiottuina
seurauksina. Valvontajärjestelmän laatineilla miehillä oli aikoinaan hyviä
tarkoitusperiä mutta he toimivat oman aikansa moraalikoodistolla ja
tietopohjalla. Käsitysten suhteellisuudesta on esimerkkinä kannabiskasvin ja
sen vaikuttavan aineen THC:n erilainen huumeluokitus. Meidän pitää tunnustaa
se, että kyseessä on vakava järjestelmävirhe.

Tom Wainwright esittää kirjansa lopussa neljän kohdan yhteenvedon sekä
korjausehdotuksia.

1. Pakkomielle tarjonnasta. Huumesota kohdistuu suhteettomasti, jopa
pakkomielteisesti tarjontaan eli salakuljettajiin. Kysynnän vähentämiseen
tähtäävät ohjelmat ovat niitä, joista leikataan tai säästetään, mutta
ne ovat käytännössä osoittautuneet kustannustehokkaimmiksi keinoiksi
vähentää ongelmia ja huumeiden käyttöä.

2. Rahan säästäminen alussa ja siitä myöhemmin koituvat kulut.
Säästäminen vankien ja riippuvaisten hoidossa on lisännyt rikollisuutta ja
tartuntatauteja. Ongelma ei ole rahan puute vaan sen tuhlaaminen vääriin
kohteisiin eli lähinnä huumepoliisiin.

3. Toimiminen kansallisesti maailmanlaajuista liiketoimintaa vastaan.
Globalisaatio on synnyttänyt nykyaikaisen kansainvälisen huumekaupan mutta
sitä vastaan soditaan kansallisilla operaatioilla. Ainoa kansainvälinen
toimija eli YK:n huumetoimisto, UNODC, on pakkomielteisen huumesodan
päätekijä, joka ei kykene arvioimaan oman strategiansa puutteita
uskottavasti.

4. Kieltämisen sekoittaminen kontrollointiin. Sen jälkeen kun YK juhlallisesti
julisti huumeettoman maailman ohjelman vuonna 1998, on aineiden lukumäärä
kasvanut, niiden vahvuus noussut ja hinnat laskeneet. Kieltäminen ei ole
valvontaa, koska nykyisessä järjestelmässä huumeiksi luokitellut aineet
eivät ole missään valvonnassa. Laillistamista ei enää perustella aineiden
suhteellisella turvallisuudella vaan niiden käytön aiheuttamilla haitoilla:
niiden tuominen laillisen valvonnan piiriin on tehokkaampaa kuin antaa mafian
hoitaa kauppaa.

Luonnollisista päihteistä synteettisiin

Kieltolaki aiheutti sen, että tuottajat ovat yrittäneet valmistaa koko ajan
vahvempia tuotteita markkinoille. Kannabiksen kohdalla tämä huipentui ns.
synteettisten kannabinoidien ilmestymiseen markkinoille 2000-luvulla, joista
tuli katuaineita, koska koirat eivät haista niitä, ne eivät näy
virtsakokeissa, ne ovat halvempia kuin oikea kannabis ja niitä myydään
tavallisissa myymälöissä ja kioskeissa. Näillä synteettisillä
kannabinoideilla on rankemmat vaikutukset ja haitat kuin oikealla
kannabiksella. 

Wainwright kertoo kirjassaan käytännön ratkaisuista esimerkkejä muun
muassa  Coloradosta, jossa kannabiksen laillistaminen on ollut selkeä
menestystarina. Coloradossa syötäviä kannabistuotteita valmistava Dixie
niminen yritys joutui asiakaspalautteen takia laimentamaan tuotteidensa
kannabinoidipitoisuuksia. Laillistamisen myötä ihmiset voivat tietää
tarkkaan, mitä he polttavat ja kuinka kyseinen kannabislajike heihin
vaikuttaa. 

Sveitsin ja Portugalin esimerkit

Kannabista vahvempien aineiden kaupan valvontaan ei välttämättä tarvitse
kannabiksen kaltaista myyntijärjestelmää. Eniten aineita käyttävien
ongelmaisten käyttäjien ottaminen hoitojärjestelmiin, joiden kautta he
pystyvät tyydyttämään riippuvuuttaan, poistaa markkinoilta ne
suurkuluttajat, jotka ovat käyneet kauppaa oman käyttönsä rahoittamiseksi.
Näistä meillä on käytännön esimerkkejä Sveitsissä ja Portugalissa.

Huumeongelman käsite pitää purkaa järjellisesti käsiteltäviin osiinsa.
Huumekeskustelussa käytetty jaottelu pehmeisiin ja koviin aineisiin on oire
aiheeseen liittyvästä moraalista, ei farmakologiasta. Huumevalvonta tarkoittaa
sitä, etteivät aineet ole missään valvonnassa. 

Ehkä merkittävin tekijä nykyisen muutoksen taustalla ovat muuttuneet
käsitykset riippuvuuden taustoista. Riippuvuus on esitetty aineen kemiaan
sitoutuneena ominaisuutena, riippuvuuspotentiaalina, jonka perusteella aineita
sijoiteltiin erilaisille listoille ja luetteloihin. Nykyään ymmärrämme
riippuvuusilmiön olevan yhteyden puutetta toisiin ihmisiin ja
ongelmakäyttäjien taustalla vaikuttavat lapsuuden ja nuoruuden traumaattiset
kokemukset. Huumesopimuksien alkuperäinen tavoite oli ihmiskunnan kivun ja
kärsimyksen lievittäminen, ei sen lisääminen.

Yhdysvalloissa suurimman huumeongelman sanotaan olevan pyöröovi liittovaltion
hallinnon ja lääketeollisuuden välillä: vuodesta 1999 vuoteen 2015
opioidilääkkeisiin on kuollut 188 000 ihmistä. Vuonna 2016 niihin kuoli
peräti 30 000 ihmistä, joista puolella oli lääkärin määräämä resepti.
Ehkä sen takia nykyiseen opioidiepidemiaan suhtaudutaan enemmän
kansanterveydellisenä kuin huumeongelmana. 

Kannabiksen erityistapaus



Kuva: Cannabis Sativa

 

Argumentti kannabiksen globaaliksi laillistamiseksi on vakuuttava ja
yksinkertainen. YK:n arvioiden mukaan 80% maailman 250 miljoonasta huumeiden
käyttäjistä käyttää kannabista. Sen kaupan arvo on 140 miljardia dollaria
vuodessa, koko laittoman huumekaupan 300 miljardin dollarin potista. Meksikon
huumekartellien liikevaihdosta kannabiksen on arvioitu muodostavan jopa puolet.
Kannabiksen laillistaminen muuttaa globaalin huumeongelman mittasuhteita.

Kannabiksen lääkekäyttö on kannabiksen käytön uusi määrittely, koska
senkin uskottiin olevan kiellettyä kieltolain takia. Lääkekäytön
uudelleenlaillistaminen on nostanut keskusteluun sen, kuinka paljon kannabista
käytetään terveydellisten syiden vuoksi. Suomessa ns. itselääkitsijöitä
arvioidaan olevan tuhansia. Heidän osuuttaan kannabiksen kokonaiskulutuksesta
voidaan vain arvioida, koska mitään tilastoa ei ole olemassa.

Kannabiksen lääkekäyttöä ei alunperin kielletty huumesopimuksissa mutta sen
maine kärsii edelleen kieltolain vaikutuksista. Silloin kun kannabis oli
apteekeissa Suomessakin, ei tunnettu nuorison väärinkäyttöepidemioita.
Kannabis on kaikella tapaa erityistapaus kansainvälisessä huumevalvonnassa.

Huumesopimuksien perustana olevassa luokittelussa vaikutuksiltaan niinkin
erilaiset aineet kuin heroiini, kokaiini ja kannabis luokitellaan samaan
kategoriaan huumaaviksi aineiksi, narcotics. Kannabiksen luokittelua näiden
rinnalle vakavaa riippuvuutta aiheuttavana huumausaineena, jolla ei ole mitään
lääkinnällistä käyttöä, pidetään historiallisena virheenä.

Vuonna 2010 The Lancet lehdessä julkaistu aineiden monikriteerivertailu
osoitti, että aineiden luokittelu laittomiksi huumeiksi ja laillisiksi
päihteiksi ja lääkkeiksi ei vastaa niiden haitallisuutta käyttäjälle ja
yhteiskunnalle. Huumekeskustelussa pääsääntöisesti sekoitetaan farmakologia
ja moralismi, mikä näkyy varsinkin ns. haittakeskustelussa. 

Poliisi on ilmoittanut takavarikoivansa 23 000 kannabiskasvia vuodessa mikä
tarkoittaa tuhansia kotietsintöjä vuosittain. Poliisin tietojen mukaan
Suomesta on tullut liki omavarainen kannabiksen suhteen. Huumesopimuksien
tarkoituksena oli ehkäistä rajojen yli kulkevaa kauppaa eli kansainvälistä
salakuljetusta. Kannabiksen kotimainen kasvatus on siten merkittävämpi tekijä
tämän torjunnassa kuin kriminaalivalvonta, mutta silti sen “valvontaa” on
ankaroitettu 2000-luvulla Suomessa poliisin ohjeistuksilla ja asetuksilla.

Wainwright muistuttaa huumesodan tulleen maksamaan länsimaille jo biljoona
dollaria kriminaalivalvonnan menoina. Yhdysvalloissa leviävän kannabiksen
lääke- ja viihdekäytön laillistamisen on havaittu kääntäneen
opioidikuolleisuuden laskuun sen laillistaneissa osavaltioissa. Vanha
porttiteoria on käännetty nurinpäin. Huumepolitiikkamme kokonaisarviointi on
se älyllinen kvanttihyppy, joka on meneillään myös Suomessa.

Kansainvälisestä huumekaupasta ja sen valvonnasta on viime vuosina suomennettu
Roberto Savianon kirjojen lisäksi Ioan Grillon ja Misha Glennyn perusteelliset
reportaasit järjestäytyneestä rikollisuudesta ja huumejengeistä. (Ioan
Grillo, Huumesota, Gummerus 2017,  Misha Glenny: Hämärän markkinat –
Nettirosvot, nettipoliisit ja sinä) Johann Harin loistava huumesodan
mentaalista taustaa avaava Chasing the Screamodottaa vielä suomentajaansa. Tom
Wainwrightin kirja asettuu tähän jatkumoon avaten globaalin ongelmavyyhden
helppolukuiseen ja mukaansa tempaavaan narratiiviin. Sen ansioina ovat
käytännön ratkaisuehdotukset ja myönteinen asenne ongelmien ratkaisuun:
vaihtoehtoja työkalupakkiin.

 

---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/