[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Sensuroitu sota

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Pentti Stranius <pentti.stranius at telemail.fi> Kirjailija. Tutkija-toimittaja.
Freelancer, Joensuu
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Pilke, Helena: Julkaiseminen kielletty. Rintamakirjeenvaihtajat ja päämajan
sensuuri 1941-1944. SKS, 2016. 304 sivua.


Sensuroitu sota
---------------------------------------------------------

Rintamakirjeenvaihtajat olivat jatkosodassa niitä reporttereita, jotka
tallensivat ”aitoa” rintamaelämää juoksuhaudoissa. Artikkelit ja kuvat
kulkivat aikalaisille, sotilaille ja siviileille – ja onneksi
jälkipolvillekin. Julkaiseminen kielletty  käsittelee TK-miesten sensuroitua
materiaalia.

 

Rintamakirjeenvaihtajat, ns. TK-miehet laativat tuhansia artikkeleita,
piirsivät kuvia rintamaoloista, valokuvasivat ja filmasivat sotaa, joskus jopa
taistelutapahtumia. Päämaja oli se paikka ja sensuurilaitos, jonka läpi
TK-miesten työn tulokset kulkivat ennen kuin päätyivät lehtiin tai
valkokankaalle. Kirjeenvaihtajat olivat päämajan tiedotusosaston alaisia.
Kaikkea heidän kirjoittamaansa ei suinkaan julkaistu, mutta suuri osa
sensuroiduistakin töistä säilyi arkistoissa nykypäiviin saakka.



Kuva: TK-miehiä teltassa. SA-kuva.

Rintamakirjeenvaihtajien hankala työnkuva

Helena Pilke on kaivanut jatkosodan julkaisemattomat artikkelit päivänvaloon,
Pääesikunnan tiedotusosaston ja puolustusvoimien luvalla. Uudessa
tietokirjassaan Julkaiseminen kielletty hän lainaa lukuisia sensuroituja
juttuja ja analysoi myöskin syitä niiden kieltämiseen. Äkkipäätä
arvioiden sensuuri oli suhteellisen tarkkaa ja monen artikkelin kohdalla tulee
ajatelleeksi, miksiköhän tämäkin on sensuroitu? Tunnetuimpiin, sekä
päämajassa että rintamalla työskenteleviin TK-miehiin kuuluivat kirjailija
ja kulttuurimies Olavi Paavolainen sekä Martti Haavio, joiden artikkelit
päätyivät yleensä lehtiin sellaisenaan. Elokuvaajista kuuluisin oli Erik
Blomberg. Lukuisia muitakin kirjailijoita, taiteilijoita ja kameramiehiä sekä
kuvaajia rintamalla liikkui.

Julkaiseminen kielletty ei ole perinteinen sotakirja. Siinä kuvataan
rintamaoloja nimenomaan TK-miesten näkökulmasta. Kirjeenvaihtajien työtä
haittasi paljolti se, että esimerkiksi tarkkoja tapahtumapaikkoja, joukkojen
liikkumisia ja kokoja tai kaatuneiden määriä ei sotaoloissa saanut julkaista
lainkaan, jotta tieto ei kulkeutuisi viholliselle.

Toinen seikka, joka esti usein laadukkaan työn tekemistä, oli se, että
korsujen ja eturintaman jermut eivät aina välttämättä luottaneet
kirjoituskoneen tai kameran kanssa liikkuvaan kirjeenvaihtajaan. Hänet luettiin
siviiliksi ja eliittiin kuuluvaksi. Niinpä päämaja määräsikin yhdessä
vaiheessa kirjeenvaihtajat oikeisiin rintamaoloihin ja korsuelämään
muutamaksi viikoksi. Se oli monelle hankala paikka siksikin, että kaikilla ei
ollut (armeijan lisäksi) mitään varsinaista sotilaskoulutusta tai kokemusta.
Korsuelämä toi kuitenkin TK-miesten juttuihin uutta syvyyttä ja esimerkiksi
monet asemasodan aikana syntyneet artikkelit kuvaavat erilaisia harrastuksia,
urheilukilpailuja, ohjelmakiertueita ja pienimuotoisia juhlallisuuksiakin
rintamalla. Eniten artikkeleita ja kuvia syntyi silti sodan alkuvaiheessa,
nimenomaan vuonna 1941 kun hyökkäysvaihe eteni menestyksekkäästi.



Kuva: Suomalainen sotilas-taiteilija maalaa Viipurin linnasta kuvaa. Viipuri
1941.09.12 kuvaaja Erik Blomberg. SA-kuva.

Sensuurin periaatteet ja mittasuhteet

Millaisia TK-miesten artikkeleita sitten sensuroitiin? Karkeasti arvioiden
julkaisukieltoon joutuivat liian räväkät taistelukuvaukset yksityiskohtineen;
esimerkiksi tarkka-ampujien haastatteluja sensuroitiin. Samoin jutuista
poistettiin vähätkin positiiviset arviot vihollisen menestyksistä. Sodan
johtoa tai esimiesupseereita ei saanut arvostella. Asemasodan aikana ei voinut
liiemmin kirjoitella siitä sotaväsymyksestä, mikä iski korsu- ja
juoksuhautaelämään kyllästyneisiin sotilaisiin. Sodan loppupuolella alettiin
karttaa esimerkiksi ”ryssä”-sanaa, ja hillitä uutisointia vaikkapa mottiin
tai Leningradin piiritykseen joutuneiden kannibalismista. Partisaanien
tekemistä julmuuksista haluttiin myös vaieta, jotta paniikki ei leviäisi
rajaseudun siviiliväestön keskuuteen.

Helena Pilken laskelmien mukaan sensuroituja juttuja kertyi mappeihin 1070 eli
noin 14 % kaikista kirjoitetuista. Sensuroituja kirjoittajia oli 184, mikä
tarkoittaa keskimäärin kuutta kiellettyä juttua per kirjoittaja. Tosin
vaihtelu kirjoittajaa kohti oli suurta: joku räväkkä huumorimies saattoi
päätyä sensuroiduksi miltei joka juttunsa kohdalla, toinen kirjoitti ehkä
nimenomaan siinä toivossa, että ”totuudenmukaiset” artikkelit
päätyisivät edes jälkipolville.



Kuva: Korven Kaiku. Pielisen-Karjalan ja Kainuun kenttälehti 31.8.10941. Kuva
Jorma Pilke.

Joitakin taistelukuvauksia, valokuvia ja elokuvia on Suomessa kuten monessa
muussakin maassa epäilty lavastetuiksi. Mannerheimin luottomies,
”vakoilupäällikkö” Aladar Paasonenkin epäili usein valokuvien ja
tarinoiden autenttisuutta ja ilmaisi esimiehelleen kuinka häntä tympäisi
lukea ainaisia sankarillisia tarinoita, joihin ei itse uskonut. Toisaalta, eri
rintamalohkoilla oli ilmassa myös kateutta, jos ja kun TK-miehet kertoivat
muiden kuin oman pataljoonan menestyksellisistä operaatioista. TK-miehille
saatettiin totta kai kertoa taistelujen tauottua hyvinkin valikoitua totuutta.

Kirjan loppupuolella Helena Pilke pohtii sensuurin ja propagandan suhdetta.
Suomessa ei ollut mittasuhteiltaan sellaista propagandakoneistoa kuin Saksassa
tai Neuvostoliitossa, mutta kyllä TK-miehetkin propagandaa osaltaan suolsivat.
He olivat tavallaan puun ja kuoren välissä ja hyvinkin eriarvoisessa asemassa:
aniharvoin he uskalsivat julkisesti arvostella päämajan päätöksiä saati
omien artikkeliensa sensurointia. Yksityisesti kritiikkiä kyllä rintamalla
kuuli kuten Olavi Paavolainenkin muistelee Synkässä yksinpuhelussaan.

TK-miehet harrastivat harvoin mitään yleisempiä analyyseja sodasta. Enemmän
kerrottiin yksittäistapahtumista tuoreeltaan ja jonkun henkilön suulla. Sota
näyttäytyy sensuroitujen ja julkaistujen artikkeleiden perusteella huomattavan
siistiltä, kun siitä on kauhun ja pelon vivahteet, verisyys ja julmuudet
karsittu.



Kuva: TK:n rintamakirjeenvaihtaja T.J. Eronen. Pälkjärvi, Matkaselkä 29.7.
1941. Kuvaaja T. V. Vuorela. SA-kuva

---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/