[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Krimin ja Suomen kohtalonyhteys yli 160 vuotta sitten

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Antero Leitzinger <leitzinger at welho.com> VTT, Helsinki
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Johnsson, Raoul; Malmberg, Ilkka: Kauhia Oolannin sota - Krimin sota Suomessa
1854-1855. John Nurmisen Säätiö, 2013. 464 sivua.


Krimin ja Suomen kohtalonyhteys yli 160 vuotta sitten
---------------------------------------------------------

John Nurmisen Säätiö tekee arvokasta kulttuurityötä julkaisemalla kauniita
kirjoja, joita ei edes hinnalla pilata. Kirjamessuilta löytää kovakantisia,
runsaasti kuvitettuja järkäleitä, joissa myös teksti on painavaa asiaa,
kaikin puolin huoliteltua ja pätevää tietoa. Krimin sota on vieläpä
ajankohtainen aihe, vaikka sijoittuukin 1850-luvulle ja tunnetaan Suomessa
paremmin ”Oolannin sotana”.

Tämän komean kirjan pääosa, noin 340 sivua, on omistettu Raoul Johnssonin
selostamalle Suomen rannikoiden tapahtumille. Teoksen alussa on kuitenkin myös
noin 80 sivun edestä Ilkka Malmbergin johdantoa, ja lopussa vielä
kaksisivuinen ”Venäläinen torjuntavoitto” -luku rauhanteosta, joista saa
riittävän käsityksen 1850-luvun maailmanpolitiikasta ja Mustanmeren
taisteluista. Jo sinänsä hyödyllistä tekstiä elävöittävät valokuvat
(Krimin sodassa kirjeenvaihtajat oppivat ensimmäisen kerran paremmin
hyödyntämään valokuvaustekniikkaa), sanomalehtien sivut, kartat ja mm. Ivan
Aivazovskin vettä tihkuvat maalaukset.



Kuva: Roger Fenton Major Hallewell, 1855. Fenton Crimean War Photographs,
Library of Congress, LC-USZC4-9295

Suomalaiset seurasivat konfliktin kärjistymistä Kaukasiassa ja Balkanilla,
jossa Anders Ramsayn mukaan ”Turkkilaiset ja kurdit tappoivat joukoittain
armenialaisia ja bulgarialaisia” (s. 47) – tämä tosin vaikuttaa
pikemminkin vasta 1870-luvun tapahtumien muistelulta. Venäjä oli ylpistynyt
sotavoimiensa voittamattomuudesta ja tavoitteli vaikutusvaltaa Jerusalemissa,
jonne matkusti Nikolai Gogolin tapaan runsaasti venäläisiä pyhiinvaeltajia.
Jerusalemin kristityt eivät kuitenkaan tulleet toimeen keskenään, vaan
pääsiäisenä 1846 joukkotappelussa kuoli 40 munkkia ja Betlehemin
syntymäkirkosta kähvellettiin seuraavana vuonna tähti. Nikolai I:n haave
pyhiinvaelluksesta meni pilalle vuoden 1848 Euroopan vallankumousten vuoksi.

Suomalaiset ovat olleet monessa mukana. Venäjän lähettiläänä
Konstantinopolissa turkkilaisia provosoimassa ja ylipäällikkönä Krimillä
tunaroimassa oli Suomen kansalainen, kenraalikuvernööri Aleksandr Menshikov,
joka sai eron ylipäällikön tehtävistään neljä päivää ennen kuin
kenraalikuvernöörin virastaan. Taisteluihin osallistui Krimillä useita
suomalaisia upseereja, vaikka Suomen Kaarti ei ehtinytkään Liettuaa
pidemmälle. Paikalla kävivät niin nuori Leo Tolstoi kuin  Florence
Nightingale ja tämän venäläinen vastine Darja Mihailova sekä kirurgiaa
kehitellyt Nikolai Pirogov. Ranskassa ja Britanniassa koettiin ensi kertaa
sanomalehdistön mahti sotaväsymyksen levittäjänä. Kulttuuriin omaksuttiin
paikannimistöä (Pariisin metroasemille), ruokalajeja, golftermi, krimiturkki
ja sanapari ”red line”. Nobelin veljekset saivat maailmanmainetta
valmistamalla Venäjän laivaston Suomen rannikolle kylvämiä miinoja.

Suomessa ensimmäisiä ”Oolannin sodan” laukauksia ei ammuttukaan
Ahvenanmaalla vaan Tammisaaren lähellä 19.5.1854. Historian professoriksi
nimitetty Zachris Topelius järkytti Venäjän tappiota toivoneita ystäviään
24.5.1854 runolla, joka vakuutti suomalaisten uskollisuutta Venäjälle.
Syyskuussa sää kylmeni liikaa, mutta vihollinen palasi Suomenlahdelle
toukokuusta marraskuuhun 1855.



Kuva: E. T. Dolby: HMS Bulldog tulittaa Bomarsundia, 15 elokuuta 1854. Wikimedia
Commons.

Britanniassa kveekarit arvostelivat omaa hallitustaan ja keräsivät rahaa
Raahen tuhojen hyvittämiseksi. Ranskankin laivasto osallistui
”engelsmannien” liittolaisena taisteluihin Suomen merillä ja rannoilla.
Suomalaiset eivät kuitenkaan kantaneet sodasta kaunaa vihollisille. Vankeja
kohdeltiin puolin ja toisin herrasmiesmäisesti, Kokkolassa brittiupseerit
saivat osallistua tanssiaisiin, ja Englantiin kuljetetut suomalaisvangit
sepittivät tunnetun laulun. Viimeinen suomalainen sotavanki menehtyi
Englannissa kesäkuussa 1856 rauhan jo tultua.

Brittiläis-ranskalainen laivasto ei milloinkaan hyökännyt Turkuun, vaikka
siellä tulikin paniikki 22.8.1854. Ilmeisesti tähän viittaa sveitsiläisen
Nobel-kirjailijan Karl Spittelerin 35 vuotta myöhemmin kirjoittama hulvattoman
hauska veijaritarina Turun pommitus (suom. Turku 2011), jonka Johnssonkin olisi
voinut mainita.

Oikeinkirjoituksessa on horjuntaa Asovanmeren kohdalla (s. 41). Krimin sodan
traagisimmista seurauksista olisi voinut mainita tataarien kiihtyneet
karkotukset ja sivunäyttämöllä nykyisessä Sotshissa 1864 huipentunut
tsherkessien kansanmurha. Vaikka sota koettiin Venäjän tappioksi, Venäjä
toipui nopeasti nöyryytyksestään kun taas liittoutuneet länsimaat tulivat
haluttomiksi puuttumaan enää aseellisesti Mustanmeren ympäristön
konflikteihin. Ahvenanmaa demilitarisoitiin.



Kuva: Suomenlinnan pommitus 1855, julkaissut Gustav Kühn, Neu Ruppin, Helsingin
kaupunginmuseo, CC BY 4.0

 

 

---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/