[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Yhteisistä äänistä yksityisiin ja tulkintoja menneistä äänimaisemista

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Anne Savola <anne.savola at satakunta.fi> FM, ympäristöasiantuntija,
Satakuntaliitto
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Järviluoma, Helmi ja Piela, Ulla (toim.): Äänimaisemissa. Suomalaisen
Kirjallisuuden Seura, 2016. 280 sivua.


Yhteisistä äänistä yksityisiin ja tulkintoja menneistä äänimaisemista
---------------------------------------------------------

Kalevalaseuran vuosikirjana ilmestynyt Äänimaisemissa-niminen teos tarjoaa
ajankohtaisen kattauksen äänimaisemia koskevaan tutkimuskenttään Suomessa ja
avaa äänimaisemaa sekä äänimaiseman merkityksiä niin nykyisyydestä kuin
menneisyydestä käsin. Monipuolisen äänimaisematietouden ohella kirjassa
esitellään myös uusia tutkimustapoja. Kirja muodostaa antoisan lukupaketin,
jonka soisi kuluvan äänistä ja erilaisista aistimuksista kiinnostuneiden
käsissä. 

Kirjan nimi on ytimekäs ja lyhyt: Äänimaisemissa. Ytimekkään nimen ohella
myös kansi on kiinnostava ja se houkuttaa ottamaan kirjan käteen. Kirjan
kansikuva on tietyllä tavalla rujo ja viestittää mielestäni varsin osuvasti
äänimaisemasta. Varis istuu raakkumassa kaadetun puun kannon päällä ja
taustalla siintää tyyneltä vaikuttava vesimaisema.

Teos koostuu kolmestatoista artikkelista, joiden teemana ovat arjen muuttuvat
äänimaisemat, mutta myös ääni- ja radiotaiteen tai musiikin keinoin
rakennetut sekä näyttelyihin kuultaville asetetut äänimaisemat. Ääni- ja
mielenmaisemia tarkastellaan laajalti sekä tutkimuskohteena että taiteen
teemana. Arjen äänet sekä hiljaisuus, sanat, musiikki, kokemukset, muistot ja
niiden tulkintojen synnyttämät äänimaisemat ovat kirjan artikkeleissa
keskeisessä roolissa, kun äänimaiseman syntyä ja merkityksiä
käsitellään. Kirjan ovat toimittaneet professori Helmi Järviluoma ja
Kalevalaseuran toiminnanjohtaja, filosofian tohtori Ulla Piela.

Suomalaisessa tutkimuksessa termi äänimaisema alkoi yleistyä 1990-luvun
alusta alkaen. Tämän jälkeen äänimaisematutkimuksesta on ilmestynyt useita
julkaisuja ja aihepiiristä on tehty useita väitöskirjoja. Kirjan toinen
toimittaja, professori Helmi Järviluoma, on yksi Suomen
äänimaisematutkimuksen uranuurtajista. Äänimaisemissa-kirjaan on koottu
uutta ja ajankohtaista äänimaisematutkimusta ja -esseistiikkaa Suomessa.

Kirja lähestyy laajasti ja erilaisista näkökulmista äänimaisemien syntyä
ja merkityksiä. Artikkelit on ryhmitelty neljään osaan. Ensimmäisessä
luvussa – I Yhteisistä yksityiseen – professori Heikki Uimonen, filosofian
tohtori Juhana Venäläinen ja filosofian tohtori Meri Kytö pohtivat
artikkeleissaan yhteisen ja yksityisen äänimaiseman ongelmia. Toisessa luvussa
– II Hiljaisuuden ja luonnon kaikuja –dosentti Outi Ampuja, filosofian
maisteri Tuomo Alhojärvi ja dosentti Juha Torvinen keskittyvät
hiljaisuusteemaan ja luontoyhteyden kokemiseen. Kolmannessa luvussa – III
Äänimaisemien välittäminen, esittäminen ja kokeellisuus – filosofian
tohtori Tanja Tiekso, filosofian maisteri Harri Huhtamäki, tekniikan
lisensiaatti Ari Koivumäki ja filosofian maisteri Rauno Lauhakangas paneutuvat
teksteissään syväkuunteluun arkipäiväisten äänien ja taiteen tekemisen
rajoilla, äänten mahdollisuuksiin luoda mielenmaisemia sekä maisema- ja
vedenalaisen maailman kuuntelemiseen. Kirjan viimeisessä luvussa – IV Menneet
äänet, nykyiset tulkinnat – filosofian maisteri Marko Niemelän,
valtiotieteen tohtori Kaarina Kilpiön ja filosofian maisteri Laura Puromiehen
kirjoitukset sisältävät uusia tulkintoja menneistä äänimaisemista ja
artikkeleissa esitellään myös metodisia kokeita.

Yhteisistä yksityiseen

Uimonen avaa kirjan ensimmäisen luvun avaavassa artikkelissa yhteisen ja
yksityisen äänimaiseman ongelmia käsittelemällä muuttuvia suomalaisia
äänimaisemia ja kuulumisen politiikkaa. Aineistona hänellä on vuonna 2014
toteutetun Muuttuvat suomalaiset äänimaisemat -kirjoituskilpailun kuvaukset.
Aineiston käsittelyä edeltää kuulemista, kuulumista ja kuulumaa koskevien
käsitteiden ansiokas avaaminen. Tarkastelussaan hän käsittelee myös
suomalaisen maantieteilijä Johannes Gabriel Gränön tunnetuksi tekemää
kuuluma-käsitettä, jonka hän esitteli vuonna 1930 ilmestyneessä Puhdas
maantiede -teoksessaan. Lopuksi hän päätyy analysoimaan kuulumaa ja
symbolisen kuulumisen politiikkaa ja niiden mahdollista käyttöä
äänimaisematutkimuksessa.



Kuva: Altai 1919-1921, Johannes Gabriel Gränö.

Hiljaisuusteema nousee usein esille muun muassa mediassa puhuttaessa
luontomatkailusta ja sen kehittämisestä Suomessa. Aihepiiriin liittyy vielä
paljon keskusteltavaa ja tutkimuksellisia tarpeita. Tästä syystä on erityisen
mielenkiintoista lukea Venäläisen artikkelia, joka sisältää ajankohtaista
ja konkreettista pohdintaa äänimaisemien kestävistä käyttökulttuureista ja
äänimaiseman kestävyydestä. Lisäksi hän käsittelee kirjoituksessaan myös
hiljaisuutta, jonka hän on ryhmitellyt kolmeen hiljaisuuden ideaalityyppiin –
mielenhiljaisuuteen, luonnonhiljaisuuteen ja kuuntelunhiljaisuuteen - sekä
avannut niitä koskevia jännitteitä.

Äänimaiseman yhteiskäytön ja yhteishallinnan vaikeuksia ja haasteita
käsitellään äänimaiseman yhteisvaurauden näkökulmasta. Kydön teksti –
Asumisen rajat, yksityinen äänimaisema naapurisuhteita käsittelevissä
nettikeskusteluissa – käsittelee mielestäni käytännössä samaa
äänimaiseman yhteisvaurauteen liittyvää tematiikkaa kuin Venäläinen on
tehnyt. Kytö keskittyy pohdinnoissaan yksityisen äänimaiseman ymmärtämiseen
verkossa käytävien nettikeskustelujen pohjalta.

Hiljaisuuden ja luonnon kaikuja

Kirjan toisen osion kahdessa ensimmäisessä artikkelissa keskitytään
ajankohtaiseen hiljaisuusteemaan ja näissä artikkeleissa on myös useita
yhtymäkohtia ensimmäisessä osiossa tehtyihin tarkasteluihin. Tekstejä
kannattaakin vertailla toisiinsa. Outi Ampuja esittää kirjoituksessaan
tulkintoja hiljaisuuden merkityksestä. Aineistona hän on käyttänyt
ideoimansa Suomalainen hiljaisuus -keruukilpailun materiaalia. Ampujan mukaan
hiljaisuuden merkityksen ja käyttötarkoituksen muuttumista elämän myötä ei
ole aiemmin juurikaan tutkittu. Lisäksi tutkimuksessa on sovellettu
nelikenttäanalyysia kokemuksellisen hiljaisuuden teoreettisena ja laadullisena
tutkimusvälineenä. Nelikenttämenetelmää on Ampujan mukaan mahdollista
kehitellä eteenpäin ja soveltaa menetelmää esimerkiksi matkailukäytössä
hyödynnettyjen hiljaisuuksien sisältämien mahdollisuuksien ja uhkien
tunnistamiseen. Mielestäni olisi hienoa, jos tähän tartuttaisiin
 matkailututkimuksessa, koska hiljaisuusmatkailuun liittyy monia haasteita
äänimaisemien kestävän käyttökulttuurin näkökulmasta.

Tuomo Alhojärvi tarkastelee kirjoituksessaan merkillistä hiljaisuusmatkailua
ja toisintulkintoja hiljaisuudesta, luonnosta ja taloudesta. Tarkastelun pohjana
on matkailukonsepti, jossa hiljaisista äänimaisemista ja kuunteluun
kannustavista kokemuksista tehdään matkailutuotteita ja -palveluita.
Aineistona on keväällä 2014 tehty viidentoista pohjoiskarjalaisen
matkailualan pienyrittäjän haastattelut. Alhojärven mukaan yrittäjien
näkemyksissä hiljaisuus paljastuu muun muassa moninaiseksi ja
ristiriitaiseksi, luontokokemus vaikeasti käsiteltäväksi ja ennakoitavaksi.
Hiljaisuusmatkailun kehittämisestä kiinnostuneiden tutkijoiden ja myös
matkailualalla toimivien olisikin hyvä lukea ajatuksella yrittäjien
näkökulmista kumpuavia tutkimustuloksia.

Kolmas artikkeli, jossa Juha Torvinen pohtii musiikin kykyä välittää
ylisukupolvista, esikäsitteellistä tietoa,  on luonteeltaan toisenlainen kuin
artikkeliosion aiemmat tekstit. Torvinen pohtii artikkelissaan musiikin, luonnon
ja saamelaisen kansanperinteen suhdetta kahdessa säveltäjä Kalevi Ahon
pohjoisuusaiheisessa konsertossa. Luonto, luontosuhde ja luontoyhteys yhdistää
tämän artikkelin edellisten artikkelien hiljaisuustematiikkaan.

Ekofeministinen kokeellisuus ja syväkuunteleva muusikkous

Äänimaisemaa lähestytään kirjassa erilaisista näkökulmista ja kolmannen
osion artikkeleissa äänimaisemaa tarkastellaan aiemmista artikkeliosioista
poiketen. Tanja Tiekso pohtii kirjoituksessaan ekofeminististä kokeellisuutta
ja syväkuuntelevaa muusikkoutta. Hän lähestyy aihepiiriä omakohtaisen
testaamisen keinoin ja hyödyntää soittamisessaan syväkuuntelun metodia.
Syväkuuntelussa tavallista ja jokapäiväistä kuuntelemista laajennetaan
etsimällä musiikillisia merkityksiä arkisesta ääniympäristöstä.
Syväkuuntelun keinoin taide synnyttää uutta ymmärrystä maailmasta ja
Tiekson mukaan musiikki toimii välittäjänä tässä prosessissa.
Syväkuuntelun metodiikassa on mielestäni yhtymäkohtia esimerkiksi
hiljaisuuden tuotteistamiseen ja Tiekson harjoitteisiin liittyvät kokemukset
ovat kiinnostavia.

Harri Huhtamäki käsittelee kirjoituksessaan - Äänimaisemista mielenmaisemiin
- äänillä kirjoittamista ja äänellisen kerronnan suunnittelua
radiotoiminnassa eri aikakausina. Samalla hän tarkastelee kuuntelijan roolia
äänimaiseman kuuntelemisessa. Ari Koivumäki puolestaan kirjoittaa
artikkelissaan maiseman äänittämisestä ja esittämisestä lähtien
äänitystilanteen suunnittelusta äänimaiseman luokittelutapoihin. Hän pyrkii
kuvaamaan yksityiskohtaisesti työtapansa suunnitella äänimaisemia. Molemmat
kirjoitukset tarjoavat käytännönläheistä tietoutta äänittämisestä ja
ääniympäristön tuottamisesta äänimaisemaksi. Rauno Lauhakangas kirjoittaa
vedenalaisesta äänimaailmasta käsitellen niin ihmisen suhdetta suuriin
merieläviin kuin valaiden laulua ja valaiden äänenkäytön ulottuvuuksia.
Samalla hän käy läpi koejärjestelyjä ja kokemuksia, joissa pyritään
kommunikoimaan valaiden kanssa. Lopuksi hän toteaa kokemustensa perusteella,
että valaiden äänimaailman tutkimus on yhä satunnaista ja ihmiskeskeistä.



Kuva: Valaita. Wikipedia

Menneet äänet, nykyiset tulkinnat

Neljännessä artikkeliosiossa keskitytään tulkitsemaan menneisyyden
äänimaailmaa nykyisyydestä käsin. Artikkeliosion aloittaa Marko Niemelän
historiallista äänimaisemaa koskeva tarkastelu, jonka hän toteuttaa
tulkitsemalla gadamerilaisen hermeneutiikan hengessä Ilkka Paavalniemen
Rovaniemen juhannusmarkkinoilta ottamaa valokuvaa vuodelta 1922. Niemelä käy
artikkelissaan dialogia menneisyyden kanssa ja ikään kuin kuuntelee valokuvaa.
Niemelän tavoitteena on monipuolistaa valokuvien käyttöä
äänimaisematutkimuksen ja mikrohistorian keinoin ja päinvastoin. Mielestäni
hän onnistuu tässä hyvin.

Kaarina Kilpiö pohtii artikkelissaan niitä käsityksiä, joita suomalaisilla
mainos- ja taustamusiikin ammattilaisina toimineilla on ollut
”yleisöstään” 1950-luvulta 1980-luvulle. Aineistona hänellä on
erilaisista tutkimushankkeista koostuneista tekstiryhmiä. Kilpiön mukaan
tutkimuksessa käytetty aineisto ja tulokset kertovat paitsi
kuuntelijakuluttajaa koskevan ajattelun kehityksestä myös mainos- ja
taustamusiikkiammattien luonteesta myyntityönä.



Kuva: Vanhassa savusaunassa. Helsingin kaupunginmuseo

Laura Puromies paneutuu artikkelissaan - Kiukaan sihahdus, kuikan ujellus -
saunomisen ääniin menneisyydestä nykyhetkeen. Aineistona hänellä on kahden
saunaan liittyvään perinnekilpailun aineistot, joissa saunamuistot ajoittuvat
1900-luvun alusta vastausten kirjoittamisajankohtiin 1990-luvun alkuun ja 2010
-luvulle. Puromies on etsinyt laajasta aineistosta kokemuskertomuksia ja
muistoja, joissa aistitusta saunasta nimenomaan äänet tulevat mainituksi.
Artikkeli avaa uudella tavalla saunaan liittyvää aistimellista havaitsemista
keskittyen äänelliseen ulottuvuuteen.

Ajankohtainen kattaus suomalaisesta äänimaisematutkimuksesta

Kalevalaseuran vuosikirjana ilmestynyt kirja tarjoaa ajankohtaisen kattauksen
äänimaisemia koskevaan tutkimuskenttään Suomessa ja avaa äänimaisemaa
sekä äänimaiseman merkityksiä niin nykyisyydestä kuin menneisyydestä
käsin. Teoksen artikkelit ovat Kalevalaseuran nimeämien asiantuntijoiden
tarkastamia kahta artikkelia lukuun ottamatta. Luonteeltaan erilaisten
artikkelien ryhmittely on onnistunut ja lukija pystyy helposti valitsemaan
halutessaan ne artikkelit, jotka häntä kiinnostavat, jos aika tai kiinnostus
ei riitä koko kirjan läpikäyntiin. Monipuolisen äänimaisematietouden ohella
kirjassa esitellään äänimaiseman uusia tutkimustapoja, joita on mahdollista
testata muissa tutkimuksissa.

Useissa kirjan artikkeleissa käsitellään niin äänimaisemien kestävyyttä
kuin myös hiljaisuutta ja sen hyödyntämistä matkailussa. Johdanto-osiossa on
nostettu esiin myös tuulivoimaloiden infraäänet, mutta esitettyä
näkökulmaa ei ole tarkemmin perusteltu. Olisinkin mielelläni lukenut myös
ääniympäristön ja erityisesti ääniympäristön laadun käsittelystä
maankäytön suunnittelussa, koska ääniympäristön käsittely kaavoituksessa
liittyy läheisesti äänimaisemien kestävyyteen ja mahdollisuuteen kokea myös
hiljaisuutta. Toisaalta kyseinen aihepiiri voisi hyvinkin olla jopa kokonaisen
uuden kirjan aihe.

Kirja muodostaa antoisan lukupaketin, jonka soisi kuluvan äänistä ja
erilaisista aistimuksista kiinnostuneiden käsissä. Tutkijoiden ohella teos
tarjoaa myös hyödyllistä tietoa niin matkailualan toimijoille kuin ihmisen
hyvinvoinnin kehittämisen parissa työtä tekeville. Toivon mukaan kirja
löytää tiensä myös eri alojen oppimateriaaliksi, koska kirjan sisältö
lisää ymmärrystä äänimaisemasta ja ääniin liittyvistä ilmiöistä.

 

---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/