[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Diakonian ja koko Suomen historiaa

agricola at utu.fi agricola at utu.fi
La Joulu 9 12:02:02 EET 2017


Agricolaan on lhetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Essi Huuhka <eshuuh at utu.fi> FM, Vitskirjatutkija, Yleinen historian, Turun
yliopisto
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Paaskoski, Jyrki: Ihmisen arvo. Helsingin Diakonissalaitos 150 vuotta. Edita,
2017. 453 sivua.


Diakonian ja koko Suomen historiaa
---------------------------------------------------------

Jyrki Paaskosken teos Helsingin Diakonissalaitoksen vaiheista on laaja ja hyvin
kontekstoitu esitys diakoniatyn vaiheista pkaupungissa. Teos tarkastelee
Diakonissalaitosta osana suomalaisen yhteiskunnan kehityst 150 vuoden ajalta.



Suomen ja Venjn historian dosentin Jyrki Paaskosken teos tarkastelee
Helsingin Diakonissalaitosta osana suomalaisen yhteiskunnan kehityst 150
vuoden ajalta. Helsingin Diakonissalaitos sai alkunsa vuonna 1867,
nlnhdn aikana, kun leskieverstinna Aurora Karamzin teki aloitteen
katoaikana sairastuneiden auttamisesta. Diakonialaitoksen esikuvana oli vuonna
1836 perustettu saksalainen Kaiserswerthin diakonissalaitos. Vaikka
hdnalaisten auttaminen on kuulunut kristinuskoon vuosisatojen ajan,
diakonia-ajattelu aloitti eurooppalaisessa kristillisen auttamisen perinteess
uuden ajanjakson. Nm ajatukset tulivat mys Suomeen, ja kuten Paaskoski
kirjoittaa, ”kristillis-sosiaalisen työn nousu ja käynnistyminen
Helsingiss sek muuallakin Suomessa oli oman aikansa suuria yhteiskunnallisia
murroksia.” (s. 47) Uutta oli myös naisten aktiivinen rooli.



Kuva: Sisar Amanda Cajander toimi Helsingin Diakonissalaitoksen ensimmisen
johtajattarena 1867–1871. Hänet vihittiin diakonissaksi Pietarin
Diakonissalaitoksessa 1866. Sisar Amanda teki kentttyt mys kaupungilla,
muun muassa Antipoffin pahamaineisessa vuokrakasarmissa sek ruuanjakelijana
"Sopassa". (kuva ja kuvateksti Helsingin Diakonissalaitos)


1800-luvun diakoniaty osana kristillis-sosiaalisen tyn nousua

Paaskosken tavoitteena on kuvata Diakonissalaitosta osana niin diakonian kuin
mys sosiaalityn, koulutuksen ja terveydenhuollon laajaa kentt 150 vuoden
ajanjaksolla. Juuri tst nkkulmasta syntyykin teoksen kantava ja
kiitettv teema. Paaskoski jaottelee 150 vuoden periodin neljn
vaiheeseen. Nm ovat hdnalaisten auttamisty laitosten ymprill (n.
1940-luvulle saakka), seurakuntadiakonian aika (vuoteen 1972), vahvan
hyvinvointivaltion aika (1990-luvulle) sek neljnten hyvinvointivaltion
vaikeudet ja kolmannen sektorin merkityksen uusi nousu. Ihmisen arvo ksittelee
monipuolisesti Diakonissalaitoksen vaiheet ja keskeiset henkilt, mutta liitos
laajempiin yhteiskunnallisiin vaiheisiin kantaa lpi teoksen. Vaikka teoksella
juhlitaan laitoksen 150-vuotista taivalta, muutamista hankalista vaiheista
kirjoitetaan kriittiseen svyyn.



Kuva: Ty seurakunnissa oli oman sairaalan lisksi keskeinen tyala. Sisaret
tekivt kotikyntej asiakkaiden luokse. Kuvassa diakonissa Ester Srs
potilaan ja hnen omaistensa kanssa 1920-luvulla. (teoksen kuvitusta)

Helsingin Diakonissalaitos oli 1860-luvulta alkaen ”fliedneriläinen
sisarkoti”, jossa sisaret asuivat sekä saivat siellä koulutuksen ja vakaan
typaikan. Vuosikymmenten ajan laitoksen keskeisin tymuoto oli sairaanhoito.
Kristillinen vakaumus oli diakonissaksi tulon ehto, ja elm sntelivt
muun muassa tarkat pukukoodit, kytnnss jatkuva ty sek hyvin pieni
palkka, kvartaaliraha, jolla kompensoitiin laitoksella asumista ja sielt
saatua koulutusta. Niss asioissa laitos pysyi vuosikymmeni
muuttumattomana, mik aiheutti varsinkin nuorempien diakonissojen osalta
kritiikki. Vanhempi ja nuorempi sukupolvi olivat kysymyksess napit
vastakkain, mutta sotien jlkeisin vuosina laitoksen oli lopulta pakko
muuttua: Sisarkotijrjestelm ajettiin alas 1950-luvulla.

Diakonissalaitos sodassa

Teoksen mielenkiintoisimmat osiot ksittelevt Diakonissalaitosta Suomen
historian murrosvaiheissa: niin sisllis- kuin toisessa maailmansodassa. Suomen
itsenistymisen aikaan kirkon suhde radikalisoituvaan sosiaalidemokraattiseen
tyvenliikkeeseen oli ongelmallinen, mutta diakonissat olivat tekemisiss
tyvenliikkeen toimijoiden kanssa kyhinhoidon ja seurakuntatyn kautta.

Sisllissodan aikana Diakonissalaitos asemoitui selvsti valkoisen osapuolen
taakse muun muassa piilottelemalla valkoisia laitoksen tiloissa talvella 1918.
Muutoinkin laitoksen tarjoama apu painottui valkoisten vankien tukemiseen,
sill Diakonissalaitoksen johto ei sallinut diakonissojen osallistua Helsingin
punaisten sairaanhoitoon. Tilanteet kuitenkin vaihtelivat kaupungista toiseen,
ja muualla Suomessa diakonissoja toimi mys esimerkiksi punakaartien
ensiapuosastojen kautta. Sisaria mys tyskenteli sodan vankileireill. Omine
mielipiteineen Diakonissalaitoksen johto oli valkoisten puolella, mutta
periaatteena oli silti, ett kaikkia tarvitsevia oli autettava. Ristiriita oli
konkreettinen, sill yksittiset sisaret saivat toteuttaa omaa kutsumustaan
mys punaisia auttamalla.



Kuva: Haavoittuneita saksalaisia kuljetetaan hevosilla Diakonissalaitokselle,
Julius Holmberg 1918, Museovirasto, Historian kuvakokoelma. Kuvan
kyttoikeudet: CC BY 4.0.

Toisen maailmansodan aikana laitos toimi sotasairaalana, ja laitoksen
rakennukset kokivat mys vaurioita Helsingin pommituksien aikana. Diakonissoja
toimi kotirintamalla, pakolaisten parissa sek esimerkiksi kenttsairaaloissa
sek talvisodan psidontapaikoissa sairaanhoitajina. Vaikka ty oli
raskasta, monet diakonissat kokivat sen mys oman kutsumuksen toteuttamisena
sek ilona voida auttaa hdss olevia. Uuden rajan taakse jivt Viipurin
ja Sortavalan diakonissalaitokset, joista sijoitettiin niin diakonissoja kuin
potilaitakin muun muassa Helsinkiin. Paaskoski kuvaa mys yleens vhemmn
esill olleita sodan paikkoja: diakonissojen mukana pstn miehitettyyn
It-Karjalaan sek suomalaisten poliittisten vankien leireille. Nm vaiheet
on kuvattu kiinnostavasti ja uskottavasti. Monet diakonissat jakoivat ajatuksen
”pyhästä sodasta” ja Itä-Karjalasta luvattuna maana.

Diakonissalaitos itsenisess Suomessa

Kun vielä 1920–1930-luvuilla erilaiset ja usein juuri kristillistaustaiset
jrjestt kantoivat suuren vastuun sosiaalisesta huoltotyst, tilanne alkoi
sotien jlkeen muuttua. 1940-luvulta alkaen kirkkolaissa oli mrys, jonka
mukaan jokaisessa seurakunnassa oli oltava diakonissan/diakonin virka. Diakonian
kohteena olivat erityisesti kaikkein huonoimmassa asemassa olevat
”väliinputoajat”, joita muut avustuskeinot eivät tavoittaneet. Tässä
vaiheessa mys tyvest tuli diakonian aktiivisen toiminnan piiriin.
Paaskoski nostaa muutoksen syyksi muun muassa sotakokemuksien yhdistvn
voiman.



Kuva: Laitoksen sairaalassa tehtiin ensimmiset leikkaukset jo 1870- luvun
alussa. (teoksen kuvitusta)

Sotien jlkeen diakoniapiireiss suhtauduttiin valtiolliseen tai kunnalliseen
huoltotyhn varauksellisesti, sill lakisteisess toiminnassa ei ole
kristillist ulottuvuutta, joka taas kirkollisessa diakoniassa oli olennaista.
Diakonian piiriss kytiinkin kovaa keskustelua sen suhteesta maalliseen,
kunnalliseen sosiaalityhn.

Paaskoski ksittelee huolellisesti Diakonissalaitoksen vaiheita suhteessa
laajempiin yhteiskunnallisiin tilanteisiin, ja erilaiset laitoksen
kehittmisyritykset saavat paljon huomiota, onhan kyseess juuri laitoksen
150-vuotishistoria. Sisarkotina Diakonissalaitos oli suomalaisittain hyvin
poikkeuksellinen tyyhteis, ja patriarkaalinen johtamiskulttuuri ja
vanhentuneeksi koettu sisarkotijrjestelm kohtasivat kovaa kritiikki
erityisesti 1930–1940-luvuilla. Vaikka Diakonissalaitos on heijastanut muun
yhteiskunnan kehityst ja vastannut eri aikojen ongelmiin, on uudistuminen
silti kirjan valossa tapahtunut usein hitaasti ja kivuliaasti.

Diakoniaa hyvinvointivaltiossa

Yleisesti diakonia joutui sotaa seuranneina vuosikymmenin uudistumaan, ja
toisaalta hyvinvointivaltion kasvu si sen ominta toiminta-alaa.
Sairaanhoidosta siirryttiin kohti muita auttamisen muotoja. Diakoniakoulu
muuttui diakoniaopistoksi ja mys miehi alkoi hakeutua diakonikoulutukseen.
Opiston opiskelijat tosin hakeutuivat töihin ”kentälle”, seurakuntiin ja
sosiaalihuoltoon, kun taas toisaalla Helsingin Diakonissalaitoksen trkein
painopiste oli 1960–80-luvuilla vanhustenhuollossa. Laitoksen omien seinien
sisll toiminta jatkui perinteiseen tapaan, enemmnkin yksityisklinikkana,
ja rakennustoiminta ja kiinteisthankinnat kukoistivat. Oltiin jo kaukana
menneiden vuosikymmenten kyhinavusta.



Kuva: Entisess lastenkodin huvilassa Pitjnmell avattiin kesll 1988
pivkeskus asunnottomille alkoholistimiehille. Hankkeen vetj, oikealla
seisova Sakari Selin oli myhemmin kynnistmss muitakin laitoksen
diakoniahankkeita. (teoksen kuvitusta)

Pihdeongelmaisten ja syrjytyneiden auttaminen alkoivat nousta 1980-luvulla,
kun laitos haki kirvonneen kritiikin myt uutta suuntaa toiminalleen.
1990-luvun lama syksi juuri nm ryhmt turvaverkkojen lpi, jolloin
esimerkiksi asunnottomien sek pihde- ja mielenterveysongelmaisten auttaminen
tulivat pitklti kolmannen sektorin tyksi. Pkaupunkiseudulla tmn
tyn krjess oli Diakonissalaitos. 2000-luvulla Diakonissalaitos on alkanut
tyskennell mys esimerkiksi romanikerjlisten sek pakolaisten ja
turvapaikanhakijoiden parissa. 1990-luvulla alkanut, ja 2000-luvulla jatkunut
hyvinvointipalveluiden rapauttaminen ja leikkaukset ovat tuoneet
Diakonissalaitokselle uusia mahdollisuuksia profiloitua heikompiosaisten
puolestapuhujana samalla, kun sen palveluille on ollut aiempaa enemmn
kysynt.

Vaikuttava teos avustustyn historiasta

Paaskosken teos on niin painava ja isokokoinen, ett siihen tutustuminen
sujunee parhaiten pöydän ääressä – vaikka tuohan painava paperi ja kirjan
koko sille juhlavuutta. Ihmisen arvo on kuitenkin miellyttvsti taitettu ja
runsaasti kuvitettu. Paaskoski onnistuu erinomaisesti tavoitteessaan kuvata
Helsingin Diakonissalaitosta osana suomalaisen yhteiskunnan kehityst 150
vuoden ajalta. Juhlakirjalle kaikenkattavuus sopii, mutta pient tiivistmisen
varaakin olisi varmasti ollut. Teos on niin hyvin taustoitettu, ettei sen
lukeminen vaadi taustatietoja diakoniasta, kristillisest tyst, eik
liikoja Suomenkaan historiasta. Opettavaista tai alleviivaavaa makua siin ei
silti ole.

Kirja on parhaimmillaan kuvatessaan kehityst 1800-luvulta
jlleenrakennusaikaan. Lainaukset yksittisten diakonissojen kirjeist tuovat
kirjaan paljon eloa ja inhimillisyytt. Ne mys muistuttavat yksittisist
elmntarinoista, jotka eivt aina ole seuranneet laitoksen johtajien
mielipiteit.





---------------------------------------------------------
Tm arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/


Listietoja postituslistasta H-verkko