[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Pappiloiden viehätystä

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Sari Tuuva-Hongisto <sari.tuuvahongisto at gmail.com> FT, projektitutkija,
Itä-Suomen yliopisto
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Knapas, Marja Terttu; Heikkilä, Markku; Åvist, Timo: Suomalaiset pappilat.
Kulttuuri-, talous- ja rakennushistoriaa. SKS, 2016. 231 sivua.


Pappiloiden viehätystä
---------------------------------------------------------

Suomalaiset pappilat teos käsittelee pappiloiden sosiaalihistoriaa,
kulttuurihistoriallista merkitystä, arkkitehtuuria sekä puutarhoja. Lisäksi
teoksessa esitellään kiinnostava kokoelma pappiloita ja niiden asukkaita eri
puolilla Suomea 1700-luvulta 1900-luvulle. Kirjassa on näyttävä ja runsas
kuvitus ja arvokas ulkoasu.
 

Suomalaiset pappilat muodostaa kiinnostavan kokonaisuuden esittelemällä alussa
asiantuntija-artikkelein pappiloiden historiaa ja arkkitehtuuria ja loppuosa
kirjasta koostuu eri paikkakuntien pappiloiden kuvauksista. Timo Åvistin
pappiloiden sosiaalihistoriaa käsittelevässä luvussa esitellään
pappissäädyn historiaa, asemaa ja merkitystä. Markku Heikkilä valottaa
pappilakulttuuria, Marja Terttu Knapas pappiloiden arkkitehtuuria sekä
puutarhoja. 

Säädeltyä asumista

Pappilat pappien virkataloina olivat monella tavoin säädeltyjä ja
määriteltyjä. Pappilakulttuurin taustalla on keskiajalla kehittynyt
virkataloperinne, johon kuului seurakuntalaisten velvoite rakentaa ja
ylläpitää papin asunto, pappila. Jo vuonna 1570 oli annettu määräys
pappiloiden seitsemästä laillisesta huoneesta tai huoneryhmästä, ja
esimerkiksi vuonna 1892 määriteltiin huonekorkeudeksi 3,5 metriä.  

Kirjonkirjoja sekä rippikirjoja säilytettiin pappiloissa, tavallisesti
kirkkoherran virkahuoneessa. Tästä syystä pappilat olivat seurakuntalaisille
tuttuja ja niissä asioitiin usein. Kihlautuessa, avioituessa, julkiseen virkaan
hakiessa tarvittiin kastetodistus ja vierailu pappilan virkahuoneessa tai
kansliassa. Maaseutupappiloiden kanslian ja kirkonkirjojen suojaamiseksi
pappiloissa tulikin olla tulenkestävä holvi. Kirkkoherranvirastot eriytyivät
pappiloista vasta 1900-luvun puolella. 



Kuva: Hollolan pappila 1930-luvulla. Teoksen kuvitusta.

Tavallisesti pappilat sijaisivat kauniilla paikoilla järven rannoilla. Pappilat
pyrittiin rakentamaan vesiväylien tuntumaan ja siksi useimpien pappiloiden
näköalana järvimaisema. Pappiloihin kuuluivat puutarhat, hedelmä-,
keittiö-, ja kukkatarhat, hedelmäpuut ja marjapensaat. Pihoilla
kukkivat syreenien muodostamat lehtimajat, jasmiinipensaat, punaiset pionit ja
keltaiset liljat. Järvien rantaan tehtiin  usein uimahuone, pihaväylillä
olivat puukujanteet, samoin erilaiset lehtipuut, koivut, tammet, poppelit,
vaahterat, huonekasvit, lintuhäkit kuuluvat pappiloiden kuvastoon. Pappilat
olivat myös uutuuksien esittelijöitä ja pappiloiden kautta monet hyöty- ja
koristekasvit tulivat tutuiksi. Pappilat myös usein järjestivät esimerkiksi
opastusta kasvitarhojen hoitoon. 

Vielä vuoden 1949 palkkauslaissa  pappila säilyi kirkkoherran virka-asuntona,
huoneiden lukumäärälle ei asetettu ylärajaa, mutta huoneita tuli olla
vähintään viisi. Vuonna 1970 luontaisetuasumisen verotuskäytäntö kiristyi
ja 1990 papit siirtyivät kokonaispalkkaukseen ja pappilat muuttuivat
tavanomaisiksi vuokra-asunnoiksi. Samalla seurakunnilta poistui velvoite
huolehtia kirkkoherran asunnosta ja siten myös pappiloiden
säilyttämisestä.  

Perinteen säilyttäjiä ja uudistusten keskuksia 

"Maaseudulla pappi on sivistyksen tärkein edistäjä, talonpojan tuki ja turva,
pappila on pitäjän päämaja. Talonpoikaistalojen joukosta pappilat erottuvat
ulkoasullaan, aistikkuudellaan ja siisteydellään",

kirjoitti Zachrias Topelius 1845-1852 ilmestyneessä teoksessaan Finland
framstäld teckningar. Tästä samasta keskeisyydestä ja aistikkuudesta saa
hyvän kuvan Suomalaiset pappilat teoksen kautta. Kirjassa käsitellään
pappiloita ennen toista maailmansotaa, ennen pappilakulttuurin hiipumista ja
katoamista.



Kuva: Iitin pappila Topeliuksen teoksessa Finland framstäldt i teckningar,
1845.

Suomalaiset pappilat on komea kirja, kovakantinen, hyvin taitettu, laadukas  ja
kalliisti tehty. Teosta on markkinoitu kevään uutuusteoksena. Tässä
mielessä esipuheen lähes kymmenen vuoden takainen päiväys ihmetyttää.
Samannimistä kirjaa löytyykin pienellä nettihaulla vuodelta 2010, tosin
erilaisella kannella. Käsillä oleva kirja on siis teoksen toinen painos. 

 

---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/