[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Kierros Karjalankannaksella

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Pentti Stranius <pentti.stranius at telemail.fi> Kirjailija. Tutkija-toimittaja.
Freelancer, Joensuu
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Tuominen, Arvo: Kannaksen kaleidoskooppi. Reuna Oy, 2017. 213 sivua.


Kierros Karjalankannaksella
---------------------------------------------------------

Lukuisia televisiodokumentteja Venäjästä tehnyt YLE-toimittaja Arvo Tuominen
on pistänyt hienot Karjalankannaksen ja Laatokan kierroksen kokemuksensa myös
kirjan kansien väliin. Tuloksena on erilainen matkakirja, jossa parikymmentä
paikkakuntaa saa persoonallisen, ”kaleidoskooppimaisen” käsittelyn. Mukana
on aina ripaus historiaa, paljon ihmiskohtaloita, nykyaikaa ja uusia
näkökulmia.

Arvo Tuomisen tietokirja ja matkaopas Kannaksen kaleidoskooppi ei ole mikään
yksi yhteen -tuote televisiodokumenteista, vaan se sisältää uutta ja
mielenkiintoista faktaa ja detaljia matkalla Viipurista Koiviston, Terijoen,
Kuokkalan, Kivennavan, Käkisalmen ja Antrean kautta takaisin Viipurin
länsipuolelle, Säkkijärvelle. Moni mielenkiintoinen pikkupaikka saa siinä
sivussa aivan uutta hohtoa Tuomisen lennokkaissa lauseissa. Lukija ymmärtää,
että Karjalankannas (Tuominen kirjoittaa sanat yhteen) onkin kulttuurisesti
mitä rikkainta ja värikkäintä aluetta Euroopassa.

Uutta kerrottavaa Tuomisella on esimerkiksi Inon linnoituksista, jotka olivat
tiettävästi mukana salaperäisenä ”vyöhykkeenä” Andrei Tarkovskin
elokuvassa Stalker. Myös Vammelsuu ja Vammeljärvi tulevat esiin kulttuurin ja
vallankumoustenkin kehtona: Vammeljärvellä lepäili Lenin ennen Lokakuuta 1917
– ja siellä myös ”ryöstökapitalismin” teoreetikot Jegor Gaidar ja
Anatoli Tshubais suunnittelivat yksityistämisohjelmaansa Neuvostoliiton
kuolinkouristuksissa.



Kuva: Arvo Tuominen Inon linnoituksen raunioilla (Arvo Tuomisen dokumentista
Kannaksen kierros, kuvaaja Igor Jurov, 2015, Yle Areena)


Viipurin ohella myös Terijoki ja Rajajoki saavat uutta näkökulmaa. Harvapa
tietää, että juuri Terijoella murhattiin venäläinen liberaalipoliitikko
Mihail Herzenstein 1906 ja siellä vaikuttivat O.W.Kuusisen nukkehallitusta
ennen muun muassa Tito Colliander, Emmi Jurkka, Ilmari Kianto, Johannes
Linnankoski, Toivo Pekkanen ja Olavi Paavolainen.

Rajajoen ”Suomen kaunein” asemarakennus oli aikoinaan nähtävyys, mutta nyt
jo mennyttä kulttuurihistoriaa; se tuhoutui talvisodassa.



Kuva: Harppulinna Terijoen Kellomäessä tuhoutui kesällä 1944.

Venäläisen intelligentsian, Anna Ahmatovan, Ilja Repinin, Dimitri
Shostakovitsin ja Aleksander Solzhenitsynin kesänviettopaikkoja taas olivat
Kellomäki ja Kuokkala. Kellomäen (Komarovo) hautausmaalla lepää peräti 40
venäläistä akateemikkoa ja yli 50 kirjailijaa ja runoilijaa. Karjalankannas
ja Terijoen hiekat olivat jo neuvostoajan loppupuolella eräänlainen
vapaa-ajattelun saareke, jonne tultiin kesäisin mieluusti byrokratiaa pakoon ja
keskustelemaan arkaluontoisistakin tabu-aiheista.

Oma lukunsa Kannaksen kaleidoskoopissa on tarina Kirjasalon tasavallasta. Paikka
sijaitsee Raudun ja Kivennavan välimaastossa. Kirjasalon kylän inkeriläiset
perustivat tuon lyhytikäisen tasavallan (1919-20) Suomen tuella.



Kuva: Pohjois-Inkerin rykmentin komentaja George (Yrjö) Elfvengren Kirjasalossa
1919 (Heninen.net)

Tasavallalla oli oma lippu, postilaitos, armeija ja lehti. Päämiehenä toimi
”Terijoen pyöveli”, ristiriitainen everstiluutnantti George Elfengren,
jolla oli Tuomisen mukaan monta roolia: tappaja, runoilija, filatelisti.
Nykyisin Kirjasalon alue on Arvo Tuomisen mielestä kenties ”...maailman
ekologisin tasavalta, siellä ei asu kukaan ja harva edes piipahtaa”.

Arvio ilmestyi Karjalan Sanomissa 16.3. 2017.

***

Pentti Stranius: Arvo Tuomisen haastattelu

Arvo Tuomisen Venäjä- ja Karjala-suhteet Kannaksen kaleidoskooppi on
sivistävää luettavaa pikku paikoista, joissa karjalaisuus, suomalaisuus ja
venäläisyys lyövät kättä, vielä näkyvät ja historian havina on
kuultavissa. Mistä Arvo Tuominen sitten ammentaa tietonsa ja miksi? Sitä piti
kysyä tekijältä itseltään.



Kuva: Arvo Tuominen Viipurissa (Arvo Tuomisen dokumentista Kannaksen kierros,
kuvaaja Igor Jurov, 2015, Yle Areena)

Olet tehnyt monta upeata dokumenttia Karjalaan ja Venäjään liittyen. Mistä
innostuksesi on peräisin

Se lähti liikkeelle 1990-luvun puolivälissä, jolloin ryhdyin ihmettelemään
sitä kuilua mikä vallitsi Venäjällä kokemani todellisuuden ja suomalaisen
median siitä välittävän kuvan kesken. Ryhdyin sen tähden opiskelemaan
venäjää ja tekemään sieltä juttuja, joissa pyrin tavoittamaan sitä omaa
itse havainnoimaani todellisuutta. Tietenkään Venäjää ei enää esitetä
sellaisena rikollisvaltiona kuin tuolloin, eikä venäläisiä ali-ihmisinä,
kuten tuolloin, mutta mielestäni kuva on edelleenkin vino.

Mikä Sinua viehättää Karjalankannaksen pikkukylissä ja kaupungeissa, ovatko
maisemat geeneissä, karjalaisvertako suonissa?

Minulla on vakaat hämäläiset ja stadilaiset sukujuuret, joten geeneissä ei
karjalaisuutta pitäisi olla, vaikka mistä sitä tietää josko laukkuryssä
olisi joku sukupolvi aiemmin asialla ollut? Minua viehättää pikkukylissä
niiden mutkaton meininki, kiva porukka ja kauniisti rakennettu, sopivasti
rappiolla oleva ympäristö. Ajan hopean harmaiksi patinoimat vanhat
puurakennukset ovat ilo silmille. Toivottavasti Tikkurilan maalitehtaan
myyntitykit epäonnistuvat niiden pilaamisyrityksissään.

Miten saat ihmiset kertomaan vapautuneesti dokumenteissasi, itsestään,
pienistä detaljeista ja ikävistäkin asioista?

Kun venäläisten kanssa ensin juttelee ihan niitä näitä, sinä syntyy
jonkinlainen sanaton luottamussopimus, joka aukaisee kaikki padot. Ihan sama
onko kyseessä herra tai renttu. Kuunteleminen on Venäjällä vähintään
yhtä tärkeätä kuin puhuminen. Jos menee isännän elein suunnilleen
työntämään mikrofonin haastateltavan kurkkuun, niin ei siitä kovin
hääppöistä jälkeä synny.

Teet myös matkanjohtajan hommia ja tarinasi ovat suosittuja. Mistä ammennat
lähteitä, tietoa ja jaksamista?

Matkanjohtajan hommat ovat mukavia, sillä siinäkin tiedon virta on
kaksipuolista. Aina löytyy bussista ihmisiä, jotka kertovat uusia tarinoita ja
uusia näkökulmia. Se on tavattoman mukavaa ja motivoivaa. Itselläni on myös
aika paljon kontaktipintaa venäläiseen yhteiskuntaan ja minulla on ollut
mahdollisuus tutustua arkistoihin, joten olen pystynyt tarjoamaan uutta tietoa.
Matkanjohtajan hommassa on myös se hyvä puoli, että voi paasata omaa
näkemystään bussilastilliselle ihmisiä, jotka eivät pääse karkuun. Kun
työ on leikkiä, niin silloin ei tylsisty eikä väsähdä.

Luulisin että sinulle Venäjä ei ole uhka vaan mahdollisuus. Miksi?

Minulle Venäjä on antanut vain hyvää. Mielessä ei ole yhtään negatiivista
kokemusta. Tai sitten olen ne vodkalla pois huuhdellut. Venäjällä on kiva
hengailla, ihmiset ovat positiivisia, kukaan ei valita, kaveria jeesataan ja
elämästä ainakin yritetään nauttia. Eikä Suomea kestä, ellei pääse
välillä Venäjälle latautumaan.

Pentti Stranius, FL, kirjailija, Venäjä-tutkija ja freelance-toimittaja.

 

---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/