[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Jakautuneen kansakunnan analyysiä

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Pekka Wahlstedt <pekka_wahlstedt at hotmail.com> Kirjallisuuskriitikko, Helsinki
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Markus Kantola: Jakautunut kansakunta. Gaudeamus, 2017. 400 sivua.


Jakautuneen kansakunnan analyysiä
---------------------------------------------------------

Yhdysvalloissa kansakunnan syvä jakautuminen kahtia on yhä kasvava ongelma.
Jako toisilleen vihamielisiin leireihin näyttää vain syvenevän ja
kärjistyvän entisestään. Niinpä on avartavaa ja hyödyllistä lukea teos,
joka uppoutuu Yhdysvaltojen jakautumisen historiaan ja alkusyihin. Teoksessa
tarkastellaan Yhdysvaltojen lähihistoriaa sen presidenttien kautta. Ehdokkaiden
persoonalla ja imagolla on yhä  tärkeämpi merkitys uudessa
mediaympäristössä.

 

Jakautuneisuus on nykyään Yhdysvaltojen suurin ongelma, joka näyttää vain
syvenevän ja kärjistyvän entisestäänkin. Niinpä on avartavaa ja
hyödyllistä julkaista teos, joka uppoutuu Yhdysvaltojen jakautumisen
historiaan ja alkusyihin. Markus Kantolan teos tarkastelee aihetta presidenttien
kautta ja kannalta - karismaattisilla ja retorisesti taitavilla presidenteillä
on kautta Yhdysvaltain historian ollut suuri vaikutus demokratian mallimaan
historiaan. Esimerkkinä vaikka 1930-luvun suuren laman pelastajahahmo ja
hyvinvointivaltion rakentaja Franklin D. Roosevelt. 



Kuva: Franklin D. Roosevelt aloitti suositut ”takanvierus jutteluiksi”(
Fireside chat) nimitetyt puheensa radiossa vuonna 1933. Näillä epävirallisen
tuntuisilla puheillaan radiossa suoraan yleisölle hän onnistui selittämään
politiikkaansa ohi muun median. Kuva vuodelta 1935. Kuvaaja Harris & Ewing,
United States Library of Congress's Prints and Photographs division. Wikipedia.

Lapsuus politiikkaa selittämässä

Kirja pureutuu ulkoisen ympäristön lisäksi ja jopa enemmän presidenttien
persoonaan ja lapsuuden oloihin, joissa persoona on muodostunut. Monien suurten
päätösten motiivit voidaan jäljittää presidenttien lapsuuden kokemuksiin,
usein ongelmallisiin sellaisiin.

Tämä psykologian huomioiminen on avartavaa, koska politiikkaa on analysoitu
tavallisesti sosiologisesta, useimmiten vasemmistolaisesta, rakenteisiin
pureutuvasta näkökulmasta. 

Jakautunut kansakunta kirjan kirjoittaja Markus Kantolan mukaan jakautuneisuus 
ja siihen liittyvä hyvän ja pahan vastakkainasettelu alkoi  varsinaisesti
vuonna 1968, jolloin Richard Nixon valittiin valkoiseen taloon. Nixon aloitti
vastustajiensa demonisoimisen. Hän leimasi hipit, Vietnamin sodan vastustajat
ja muut vaihtoehtoliikkeet uhaksi yhdysvaltalaisten turvallisuudelle. Tällainen
tunteisiin ja pelkoihin vetoaminen kuuluukin tänään presidentti Donald
Trumpin retorisen kaluston perusarsenaaliin. 

Nixon myös herätti yhdysvaltalaisten pelon ja epäluottamuksen omia
maanisiään kohtaan,  kun Watergaten salakuuntelu paljastui ja Nixon menetti
virkansa. Nixonia on pidetty omaa etuaan ajavan ja laskelmoivan presidentin
perikuvana. Kantola kuitenkin löytää Nixonista myös aidosti positiivista.
Tämä muun muassa  paransi köyhien perusturvaa ja halusi turvata ihmisten
terveydenhuollon kaikille kuuluvilla sairausvakuutuksilla. 

Kirjan mukaan presidentin empatia vähäosaisia ja sairaita kohtaan kumpusi
Nixonin omasta köyhästä lapsuudesta ja siitä, kun hänen veljensä vakavat
sairaudet ajoivat vanhemmat vararikkoon. 

Ennakkoasenteiden purkua

Teoksen parhaita puolia onkin, että Kantola purkaa myös niitä
vastakkainasetteluja, joita presidenteistä itsestään on ulkoapäin luotu.
Oikeistolaisia republikaaneja ja näiden johtajia Nixonista Ronald Reaganiin ja
Georg W. Bushiin on pidetty ahneina ja itsekkäinä  rikkaiden etujen ajajina
ja vasemmistolaisia demokraatteja tasa-arvon ja yhteisöllisyyden vaalijoina. 

Todellisuus ei ole kuitenkaan näin selvästi mustavalkoinen, vaan
oikeistolaisilla on piiloon jääneitä vasemmistolaisia puolia –  ja
toisinpäin. Presidenttien persoonan merkityksen huomioiminen auttaa tässä.
Esimerkiksi Reaganin halu panostaa vanhusten terveydenhoitoon oli aitoa, koska
69-vuotiaana  virkaansa valittu presidentti tunsi jo omassa kehossaan vanhuuden
tuomat vaivat ja sairaudet. 

Pahuuden voimia vastaan

Yksi Reaganin tuoma huono puoli oli, että karismaattinen entinen näyttelijä
toi politiikkaan viihteellisyyden ja pinnallisuuden, joka on tekniikan
kehityksen ja median muutoksen saattelemana vain vahvistanut asemiaan
politiikassa.

Vastakkainasetteluja Reagan jatkoi ja vahvisti  julistamalla Neuvostoliiton
”pahuuden valtakunnaksi”. Pahuuden valtakunnan romahdettua pahuuden voimat
siirtyivät Irakiin,  ja nyt Donald Trumpin valtakaudella  se on muuttunut
siirtolaisiin kohdistuneeksi vainoksi. 



Kuva: Ronald Reagan pitää Evil Empire puhettaan National Association of
Evangelicalsin tilaisuudessa 1983.

Kirjassa ei ole Trumpille omistettu omaa lukua, mutta epilogissa viitataan,
että  toisin kuin Nixonilla, Reaganilla ja Bushilla,  Trumpin koko kampanja
imi käyttövoimansa syyllisten etsimisestä, nimeämisestä sekä ihmisten
leimaamisesta - Trump demonisoi jopa aiemmin pyhänä pidetyn
vaalijärjestelmän ja sälytti syyn demokraattien salaliitolle. 

Onko Trump uusi  Hitler ja onko hän rakentamassa demokratian mallimaasta
diktatuuria ihailemansa Putinin tavoin?? Kirja ei tarjoa selvää vastausta,
mutta vihjaa että manipulaatioon, pelotteluun perustuva johtajuus ei kanna
pitkällekään. Ovathan näihin paheisiin perustuneet diktatuurit kautta
aikojen lopulta kaatuneet ja jättäneet pelkät rauniot jälkeensä. 

 

---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/