[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Ikuisuuskysymyksistä, keskustellen

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Matias Slavov <matias.slavov at jyu.fi> Filosofian tohtori, Jyväskylän yliopisto
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Hume, David: Keskusteluja luonnollisesta uskonnosta (Dialogues concerning
Natural Religion). Kääntänyt Tapani Kilpeläinen. Niin&näin, 2015. 152
sivua.


Ikuisuuskysymyksistä, keskustellen
---------------------------------------------------------

David Humen Keskusteluja luonnollisesta uskonnosta (Dialogues concerning Natural
Religion) lukeutuu uskonnonfilosofian merkittävimpien teoksien joukkoon. Humen
veljenpoika julkaisi sen nimettömänä tämän kuoleman jälkeen vuonna 1779.
Vaikka teos on ajalleen tyypillisesti kirjoitettu dialogi-muotoon, monet sen
keskeisistä väitteistä olivat aikanaan hyvin rohkeita ja kiistanalaisia.
Kärjekkäästi ja hauskasti kirjoitettu teos on mielenkiintoista luettavaa
vaikkapa lukion tai yliopistojen filosofian, historian tai uskonnon kursseille.

Kirja-arvioissa harvemmin kiinnitetään ensimmäiseksi huomiota kansikuvaan tai
esimerkiksi taittoon tai käytettyyn fonttiin. Nyt on kuitenkin tehtävä
poikkeus. Pasi Romppasen laatima kuva on kyllä päheä! Kolmen keskustelijan
siluetit varjostavat sumuista vesialueen kivistä reunaa. Kivien keskeltä
nouseva usva ikään kuin houkuttelee lukijaa tutustumaan vielä tuntemattoman
veden syvyyksiin.

Luonnollinen uskonto

Teoksen otsikon mukaan pääaihe on luonnollinen uskonto. Tällä tarkoitettiin
1700-luvulla uskonnollisten näkemyksien (kuten usko, tunne ja käytäntö)
oikeuttamista sellaisten perusteiden ja todisteiden nojalla, jotka ovat
riippumattomia yliluonnollisesta ilmestyksestä (Coleman 2007, xi). Teos
sisältää kuitenkin huomattavasti laajempia filosofisia pohdintoja ihmisen
asemasta maailmankaikkeudessa. Kirjassa esiintyy kolme päähenkilöä:
Cleanthes, Filon ja Demea. Nimet ovat antiikista mutta keskustelut
varhaismoderneja. Dialogissaan hahmot pureutuvat niin tieto-opin, semantiikan ja
luonnonfilosofian kuin elämän- ja moraalifilosofiankin ikuisuuskysymyksiin.



Filonia on yleensä pidetty David Humen (1711‒1776) äänitorvena. Monet
tämän argumentit muistuttavatkin Humen aikaisempien teoksien, etenkin Treatise
of Human Nature (1739-40)ja Enquiry concerning Human Understanding (1748),
keskeisiä kantoja. Treatisessa Hume loi filosofiansa rungon kartoittamalla
ihmismielen mentaalisen maantieteen eli selittämällä mielen kognitiiviset
rakenteet, sekä esittämällä säännöt syy‒seuraussuhteiden
tunnistamiseksi. Enquirynlopputulemana koulumetafysiikka ja jumaluusoppi
joutavat roviolle, sillä niin pahasti ne ylittävät inhimillisen päättelyn
ja tutkimuksen rajat.

Toisaalta Filon esittää suuren tulkinnallisen haasteen kirjan viimeisessä 12.
luvussa. Hän nimittäin sympatisoi seuraavaa kantaa:

”… koko luonnollinen teologia palautuu yhdeksi yksinkertaiseksi, vaikka
jokseenkin moniselitteiseksi, tai vähintäänkin määrittelemättömäksi
kannaksi, jonka mukaan maailmankaikkeuden järjestyksen syy tai syyt
todennäköisesti muistuttavat ihmisälyä jonkin kaukaisen analogian
pohjalta” (s. 136).

Nykylukija jää pähkäilemään, onko Hume deisti, agnostikko vai ateisti. On
kuitenkin hyvä pitää mielessä, että varhaismodernin jumaluuskäsityksien
luokittelut olivat erilaisia kuin nykyiset systemaattiset luokittelut. Jo
vaikuttavan luoja-Jumalan epäily oli merkki ateismista. Hume jopa joutui
syytetyksi ateismista vuonna 1745 Treatise-teoksensa jälkipuinnin yhteydessä
(2). Syynä tähän olivat jakamattoman sielusubstanssin kieltäminen sekä
emotivistinen meta-etiikka. Jos hyvän ja pahan erottaminen perustuu
tunnevaikutelmille, eikä pysyvää persoonallista identiteettiä ole,
Pietarilla ei ole kovin paljon aineistoa taivaspaikasta päättämiseen. Hume ei
ehkä tästä syystä koskaan saanut akateemista virkaa Edinburghin
yliopistosta. Keskusteluja luonnollisesta uskonnosta on siis ymmärrettävästi
monitulkintainen ja postuumisti sekä nimettömästi julkaistu teos.

Suomennos on tarkka ja erittäin ammattimaisesti tehty. Lukija ei törmää
hankaliin kansainvälisiin termeihin vaan sujuvaan ja kaunokirjallisesti
ansiokkaaseen kotimaiseen proosaan. Suomentajan viitteitä on sopivasti niin
etteivät ne vie liiaksi huomiota itse päätekstistä. Jonkin termin käännös
jäi kuitenkin mietityttämään. Sana "philosophy" on käännetty mutkattomasti
"filosofiaksi". Tämä on nykylukijalle hieman hämäävää. Ephraim Chambersin
ensyklopedia vuodelta 1728 määrittelee sanan "philosopy" muun muassa
seuraavasti:



Chambers tarkentaa määritelmäänsä seuraavan kuvion avulla:



Vaikka Chambers toteaa, että "sanaa filosofia käytetään useammassa eri
merkityksessä antiikin sekä modernien kirjoittajien parissa", kuten
perinteinen ja sananmukainen "viisauden rakastaminen", yllä oleva määritelmä
filosofiasta samaistaa sen erityistieteisiin. Luonnonfilosofia, "natural
philosophy", piti sisällään esimerkiksi fysiikan, tähtitieteen ja anatomian.
Ihmistieteiden filosofia, "moral philosophy", sisälsi muun muassa psykologian,
historian, taloustieteen ja sosiologian, tai niiden esi-muodot.

Tämä käsitteellinen epäselvyys on nähtävissä sivulla 17, jossa Filon
toteaa, että

"se, mitä kutsumme filosofiaksi, ei ole mitään muuta kuin samanlaista mutta
säännönmukaisempaa ja menetelmällisempää toimintaa. Moisista asioista
filosofoiminen ei eroa olemuksellisesti arkielämän järkeilystä, ja sen
täsmällisemmän ja tunnollisemman etenemismenetelmän ansiosta voimme odottaa
filosofialtamme vain suurempaa vakautta ellemme suurempaa totuutta."

Ymmärtääkseni yllä olevan sitaatin tarkoitus on osoittaa, että
luonnonfilosofia, kuten Newtonin fysiikka, sekä ihmisluontoa koskeva tiede,
kuten Humen kognitiivinen psykologia, eivät eroa olemuksellisesti
jokapäiväisen kokemuksen tarjoamista todisteista ja päättelyn logiikasta.
Hume argumentoi, että "vulgaaria" kokemusta ja päättelyä on kuitenkin
korjattava hänen osoittamiensa sääntöjen avulla (etenkin
syy‒seuraussuhteen tunnistamista koskevat ehdot). Tähän paikkaan
”suomhuomviite” olisi tehnyt poikaa.

Ja vielä pikkuinen valitus. Koska teos on dialogi, taiton yhteydessä olisi
ollut viisasta lisätä marginaaliin keskustelijan nimi. Näin olisi helpompi
seurata, kuka on kulloinkin äänessä.

Nämä ovat osaltani kuitenkin vain hyvin yksityiskohtaisia huomioita. Pidän
Tapani Kilpeläisen työtä hienona ja tervetulleena sivistystekona. Detaljeja
voi aina ronkkia. Mutta aina voi myös vastata: Tulkoot muut ja tehkööt
paremmin. Ja Dialoguesia tuskin voi juuri paremmin suomentaa. Kilpeläisen
viimevuotinen suomennos on laadittu Dorothy Colemanin vuoden 2007 moderninnoksen
pohjalta. (Hume, David: Essays concerning Natural Religion and Other Writings.
Dorothy Coleman (ed.) Cambridge Texts in the History of Philosophy. New York:
Cambridge University Press, 2007.)

Alkuperäistä käsikirjoitusta säilytetään Skotlannin kansalliskirjastossa.

 

 

---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/