[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Mies, Pallo, Pastilli, Polaris ja Puppy

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Leena Rossi <leeros at utu.fi> FT, KK, tietokirjailija, Turun yliopisto,
kulttuurihistoria
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Svenskberg, Aila (toim.): Eero Aarnio – Värin ja ilon muotoilija. WSOY &
Desingnmuseo, 2016. 240 sivua.


Mies, Pallo, Pastilli, Polaris ja Puppy
---------------------------------------------------------

Muotoilutoimittaja Aila Svenskbergin toimittama Eero Aarnio _Värin ja ilon
muotoilija on runsaasti kuvitettu ”homage to” -teos, jossa kymmenen
muotoilualan asiantuntijaa kirjoittaa ehkä tunnetuimman suomalaisen muotoilijan
elämästä ja tuotannosta.

Eero Aarnio – Värin ja ilon muotoilija-teos on tietokirja, mutta sen
tekijöillä on varmasti ollut mielessään aivan erilainen ”paketti” kuin
minulla, vähän tiukkapipoisella kulttuurihistorioitsijalla oli, kun tartuin
kirjaan saadakseni selville, millainen mies aikaansaannoksineen teoksessa
esitellään. Tunnustan heti, että suhtaudun varsin konservatiivisesti
tietokirjaan ja sen tekemiseen: sisältö on tärkeämpi kuin muoto, johon asia
on tungettu. Aiheesta riippuen teksti tai kuvitus on olennaisempi; monissa
teoksissa kumpikin on yhtä tärkeä. Ulkoasukaan ei ole yhdentekevä, mutta se
ei saa viedä lukijan / katselijan  kaikkea huomiota.

Pakettiin pantu

Kookkaan ja kovakantisen Aarnio-kirjan valko-vihreät kannet vinoon painettuine
nimineen saivat minut myönteisen uteliaaksi, vaikka tuntuivat sanovan: tässä
pakkauksessa on tuote nimeltä Eero Aarnio. Ne lupailivat kikkailua myös
sisällään. Ihailin kuitenkin kansia tovin, ennen kuin aloin selvittää,
mitä kirjan sivuilta löytyisi. Huh! Kuvittelin ryhtyväni lukemaan ja
katselemaan kirjaa ilman ennakko-odotuksia. Mutta heti sen avattuani jouduin
myöntämään, että minulla oli ollut paljonkin ennakko-odotuksia, ja selailun
edistyessä paljastui lisää odotuksia, jotka eivät täyttyneet.

Totesin: Sisällysluettelossa ei ole otsikkoa. Esipuheessa ei kerrota, kenelle
ja miksi kirja on tehty eikä sitä, mistä aihepiireistä eri kirjoittajat
artikkeleissaan kertovat. Kustantajia ei ole mainittu nimiöllä; sen sijaan ne
on präntätty näyttävästi kirjan viimeiselle lehdelle. Kirjoittajien
esittely puuttuu. Alkujaan muilla kielillä kuin suomeksi kirjoitettujen
tekstien kääntäjiä ei ole mainittu. Vain kolmen kirjoittajan tekstissä on
lähdeviitteet. Eriaikaisia valokuvia on sijoitettu samalle aukeamalle
osoittamatta niiden asiayhteyttä. Neonvärisiä otsikoita on vaikea lukea.
Sivunumerot puuttuvat ”Muotoilijan aikajanasta”, jossa luetellaan mm.
Aarnion eri vuosina muotoilemat esineet.

Teoksen graafisesta suunnittelusta vastaava BOND, palkittu ”brand-driven
creative agency”, on varmaan erinomainen identiteettien, digitaalisten
palvelujen, myymälöiden ja tilojen sekä pakkausten ja tuotteiden muotoilija
sekä brändien luoja ja uudistaja, kuten yritystä verkkosivuilla
luonnehditaan. Mutta sen perusteella, millaiseen pakettiin yrityksen dynaamiset
työntekijät ovat pakanneet Aila Svenskbergin toimittaman Eero Aarnio -teoksen,
en päästäisi BONDia paketoimaan omia julkaisujani, sillä kirjan visuaalinen
ilme näyttää sekavalta, levottomalta ja osin halvalta. Jonkun toisen silmiin
se saattaa loistaa menevänä ja innovatiivisena.

Mitä paketin sisällä?



Kuva: ”Olin tuntematon muotoilija, jonka oli pakko tehdä huonekalu, joka
jää mieleen. –  kun se laitetaan näyteikkunaan, sen ohi ei kävele
kukaan.” Eero Aarnion lasikuituinen Pallotuoli esiteltiin Kölnin messuilla
vuonna 1966. Se oli silloin ja on edelleen raikas, rohkea, uskallettu ja
erilainen. Eero Aarnio istumassa Pallotuolissa.

Olkoonpa Aarnio-pakkaus millainen tahansa, on tarkistettava, miltä se sisältä
näyttää ja mitä siinä sanotaan. Useat kirjan sivut ja aukeamat hivelevät
silmää tasapainoisine sommitteluineen, levollisine väreineen ja
väriyhdistelmineen tai ilahduttavat mieltä pirteine kontrasteineen. Pieninä
ja suurina pintoina usein toistuvat neonvärit kuitenkin ärsyttävät sekä
silmiä että mieltä ja vaikeuttavat niin katsomista kuin lukemista. Sitä
paitsi vihreä tuo mieleen huomioliivit ja oranssi supermarketien alennuslaput.
Kolmen erilaisen painopaperin käyttökin ihmetyttää.

Kansilehden kuvassa mietteliäs 83-vuotias Eero Aarnio istuu Pastilli-tuolissa,
ja takakannen sisäpuolella sama kuva on symmetrisenä. Idea on hauska, mutta
toteutus neonvihreällä ja mustalla tuntuu pelkältä kikkailulta. Kikkailu
jatkuu heti ”likatittelillä” ja nimiöllä, jotka muodostavat kahden lehden
kokonaisuuden. Päällimmäisessä, vitivalkeassa lehdessä on kaksi pyöreää
erikokoista reikää, joista näkyy neonvihreällä taustalla valkea
otsikkoteksti ympyräksi väännettynä. Toimittajan nimi on painettu sivulle
mustin kirjaimin. Toisella lehdellä nuori Eero Aarnio istuu Pastillissa ja
hymyilee koko sivun mustavalkoisessa kuvassa neonvihreiden otsikko-ympyröiden
takana.

Nimiöön puhkotut reiät lienee tarkoitettu humoristisiksi yksityiskohdiksi,
sillä ne tuovat mieleen lastenkirjat. Leikkisyyttä riittää pitkin teosta
nimenomaan Aarnion suunnittelemien eläinhahmojen kuvien ansiosta. Sekä
arkisilla ja kotoisilla että minimalistisen tyylikkäitä sivuilla värejä
riittää niin kuvatuissa esineissä kuin niiden taustoissa, vaikka mustaakin on
melkein ahdistavan paljon. Valokuvia ja piirroksia on melkoinen määrä,
yhteensä yli 220; toiset kuvat ovat koko sivun tai aukeaman laajuisia, toisilla
sivuilla on useita kuvia. Varsinkin Carl Bergmanin / Duotonen tekemät koko
aukeaman levyiset artikkelien aloituskuvat ovat upeita. Myös Studio (Otso)
Pietisen niukan tyylikkäät kuvat viehättävät. Eero Aarnion omia otoksia ja
piirustuksia on yli kaksikymmentä ja muita kuvia hänen arkistostaan on ainakin
yhtä monta.

Entä kirjan tekstit? Varsinaisia artikkeleita 240-sivuisessa kirjassa on
seitsemän, ja niiden tekstiä on alle neljälläkymmenellä sivulla, siis melko
vähän. Artikkeleiden jälkeen teoksessa on runsaasti kuvitettuja liitteitä
sekä hakemisto ja kuvalähteiden luettelo. ”Muotoilijan aikajanalla”
-liitteessä on lueteltu lähinnä Aarnion uraan ja tuotantoon liittyvät
tapahtumat, kilpailuihin osallistumiset, palkinnot ja muut huomionosoitukset
sekä hänen muotoilemansa huonekalut ja muut esineet, näyttely-, sauna- ja
sisustussuunnitelmat, yms. Myös ”Curriculum vitae”-osiossa on lueteltu
opiskeluun ja perheeseen liittyvien tapahtumien lisäksi muotoilijan uran
tapahtumat, palkinnot sekä yksityis- ja ryhmänäyttelyt, Aarniota koskevat
julkaisut ja eri museoiden kokoelmiinsa hankkimat teokset.
”Kotialbumi”-osiossa on esitelty Aarnioiden seitsemästätoista kodista
seitsemän yhdellä tai kahdella kuvalla kukin.

Designmuseon johtaja Jukka Savolainen aloittaa kirjan lyhyellä esipuheella
”Muodon vuoksi” ja toteaa modernistisen suomalaisen muotokielen ja
kansainvälisen avantgarde-ajattelun yhtyvän Aarnion muotoiluajattelussa, joka
ymmärtää menneisyyden merkityksen, mutta rakentaa ennakkoluulottomasti aikaan
istuvia tuotteita ja muotoilua katsoen koko ajan eteenpäin. Muotoilijan
tuotannossa näkyy leikkisyys, tinkimätön muodon taju ja halu luoda uutta.
Valitettavasti tekstiä on vaikea lukea, sillä se on rajattu ympyrän muotoon
– kai Aarnion Pallotuolista muistuttaen.

Eero Aarnion elämää, tuotantoa ja työuraa valaisevat kulttuuriin, muotiin ja
taiteeseen erikoistunut toimittaja Sami Sykkö, kirjan toimittaja Aila
Svenskberg ja Aalto yliopiston tohtorikoulutettava Sanna Simola. Kukin tekee sen
hieman eri seikkoja painottaen. Varsinkin parin viime vuosikymmenen tuotanto
painottuu artikkeleissa, mutta kirjoittajat hahmottavat myös sympaattista
henkilökuvaa nopeasta, rohkeasta, mutkattomasta ja aloitteellisesta
taiteilijasta, joka on myös varma osaamisestaan. Neljä kirjoittajaa keskittyy
puolestaan erityisteemoihin: muotoilijan pop-yhteyksiin, Italia-yhteyksiin,
huipputuotteiden kopioinnin kiroihin ja valaisimiin. Lisäksi italialaisten
muotoiluyritysten, Alessin ja Magisin, johtajien lyhyet terveiset on sijoitettu
artikkelien joukkoon ja painettu omille mustille aukeamilleen neonoranssein
jättikirjaimin.

Mies Kalliosta



Kuva:Sisustusarkkitehti, graafinen suunnittelija, teollinen muotoilija ja
valokuvaaja Eero Aarnio (s. 1932) vuonna 1967.

Eero Aarnio syntyi vuonna 1932 Helsingin Kalliossa yhtenä maalari-isän ja
ompelija-äidin kolmesta pojasta. Hän pääsi ylioppilaaksi vuonna 1953,
aloitti sisustusarkkitehtiopintonsa vuonna 1954 ja päätti ne 1957. Toimittuaan
vuosina 1960–1962 Asko Oy:n suunnittelijana hän siirtyi vapaaksi
muotoilijaksi ja on siitä lähtien tarjonnut palveluksiaan sekä entiselle
työnantajalleen että lukuisille muille kotimaisille ja ulkomaisille
yrityksille. Vuosikymmenien aikana Aarnio ei ole vain suunnitellut huonekaluja,
valaisimia tai sisustusesineitä, vaan hän on mm. ehtinyt myös avustaa
elokuvissa ja valokuvata sekä suunnitella esitteitä, lehdenkansia,
liikemerkkejä, messuosastoja, pakkauksia ja sisustuksia.

Perheellä on ollut Aarnion työssä tärkeä sija. Pirkko-puoliso on toiminut
jatkuvasti kamarikriitikkona, jolle uudet ideat on esitetty ensimmäiseksi ja
jonka mielipiteitä on myös kuunneltu. Hän on myös tehnyt monia
käytännönläheisiä ratkaisuja. Tyttäret ovat puolestaan pienestä pitäen
osallistuneet isän esineiden kuvauksiin ja myöhemmin yritysten toimintaan.

Simola toteaa, että muotoilijan maailmassa paistaa aurinko ja kaikki on
mahdollista. Sykkö puolestaan sanoo Aarniota ”wau-muotoilijaksi” ja
lausahtaa suorastaan surkuhupaisen luonnehdinnan miehen aktiivisuudesta:
”Muotoilijan ideamylly jauhaa aina vain uusia huonekaluja ja
sisustusesineitä”. Lukijan korvissa ihan rouskuu, kun mööpelit murskautuvat
myllyssä.

Aarnio ei kuitenkaan ole suunnitellut pelkästään ”wauta” eli
”palloja” ja ”pillereitä”. Hän on luonut myös iloisenvärisiksi
maalatut koivuiset H-palikat (1961), joita Juho Jussilan leikkikalutehdas
valmisti ja joita omille lapsillenikin hankin tietämättä, kuka ne on
muotoillut. Huippukalliiden luksusesineiden ohella Aarnio on tehnyt edullista
arjen designia eli jokamiehen makuun, olohuoneeseen ja kukkarolle sopivia
huonekaluja sekä julkitilojen kalusteita. Näistä tunnetuimpia on pinottava
kevyt muovi-istuin, Polaris, (1967) joka on tuttu urheilukatsomoista ja muilta
tapahtuma-areenoilta.

Vaikka Aarnio otti 1960-luvulla suvereenisti haltuunsa lasikuitu- ja
muovikalusteiden teon, hän suunnitteli seuraavillakin vuosikymmenillä edelleen
tuoleja, pöytiä, ruokailuryhmiä ja leposohvia käyttäen materiaalinaan
sitä, mikä sopi kulloiseenkin tarkoitukseen parhaiten – puuta, metallia,
kangasta, nahkaa, muovia ja lasikuitua. Hän tutki jo vuonna 1980
tietokoneavusteisen suunnittelun mahdollisuuksia, ja tuloksena syntyi mm.
Kimara-tuolisarja (1982) Askolle.

Kuten muotoilija itse sanoo, teollinen muoto lähtee tuotteen raaka-aineesta,
konstruktiosta ja käyttötarkoituksesta. Tarkoituksenmukaisuus on ensimmäinen
tavoite, ja työvaiheiden rationalisoinnilla voidaan valmistuskustannukset
minimoida. Nyky-Suomessa erityisen tärkeältä tuntuu tämä Aarnion huomio:
”Tekemällä huippudesignia ja huippulaatua voi pyytää hinnan, jolla
suomalainen työ kannattaa.”

Yhteyksiä länteen ja itään

Muotoiluun erikoistunut brittiläinen kirjoittaja ja toimittaja Laura Houseley
etsii artikkelissaan värikkään ja svengaavan 1960-luvun olemusta Aarnion
tuotannosta, vaikkakin taiteilija itse toteaa: ”Minulla ei ollut aikomustakaan
luoda sen enempää ’pop-muotoilua’ kuin ’avaruusajan’ esineitä, kuten
monet leimaavat töitäni. Muotoiluni ei kumpua mistään ulkoisista
vaikutteista. Sisäinen maailmani ja oma mielikuvitukseni ovat minulle
tärkeintä.”



Kuva: Eero Aarnion suunnittelemia tuoleja. Dedece, n:o7, Eero Aarnio
retrospective in Helsinki.

Milanon Triennale Design -museon johtaja Silvana Annicchiaricokirjoittaa
puolestaan Aarnion Italia–yhteyksistä keskittyen niihin esineisiin, joita
muotoilija on suunnitellut italialaisille valmistajille Alessille ja Magisille.
Hän löytää myös yhteyksiä Aarnion sekä Joe Colombon ja Stefano
Giovannonin välille. Väittämättä mitään suorista vaikutteista tai
matkimisesta hän toteaa Aarnion muotokielestä, että se ”asettuu vaivatta
vuoropuheluun samasta näkökulmasta lähtevien italialaisten suunnittelijoiden
kanssa”. Hän näkee myös, että ”italialainen design on ollut Aarniolle
osmoottisen inspiraation lähde”. –En vaan ymmärrä, mitä se tarkoittaa.

Toimittaja ja kirjailija Hannu Pöppönen kertoo artikkelissaan kopioinnista eli
huippumuotoilun kääntöpuolesta, johon hän pääsi tutustumaan kiinalaisessa
laittomia kopioita valmistavassa tehtaassa. Hän sai jopa ottaa valokuvia
tehtaan sisällä. Erityisesti Kiinassa kaikenlainen tunnettujen
suunnittelijoiden – mm. Le Corbusierin, Eero Saarisen, Arne Jacobsenin, Isamu
Noguchin sekä Charles ja Ray Eamesin – tuotteiden jäljittely on
miljoonabisnes, joka pyörii laadun kustannuksella. Kukaan ei voi kuvitella,
että parin sadan euron kiinalainen Pallotuoli olisi yhtä laadukas kuin
Suomessa valmistettu lähes 8000 euroa maksava aito esine. Pallotuolin ohella
Kiinassa kopioidaan Aarnion Ponya, Kuplaa, Tomaattia ja Parabel-pöytää ja
myydään tuhansia tuotteita hänen nimellään. Aarnio itse ei enää jaksa
eikä välitä taistella piratismia vastaa, sillä se veisi kohtuuttomasti aikaa
ja rahaa. Hän ottaa kopioinnin kunnianosoituksena: ”Huonoja alkuperäisiä
tuotteita ei kopioida.”

2000-luvun aluevaltaukset

Aarnio laajensi muotoiluaan 2000-luvulla valaisinten ja sisustusesineiden /
lastentuotteiden alueelle. Kuitenkaan ne eivät syntyneet täysin ennakoimatta,
sillä hän jo vuonna 1962 hän oli tehnyt kotiinsa valaisimen, jota ei voitu
ottaa sarjatuotantoon, koska se oli liian monimutkainen. Vuonna 1973 hän teki
ensimmäisen eläinhahmonsa eli Ponyn (alkujaan Mustang) Asko Oy:lle
polyuretaanilla ja vaahtomuovilla peitetyn metallikehikon avulla. Samoja
materiaaleja hän käytti myös vuonna 2001 suunnittelemassaan Tipissä, jota
valmisti Purvac Oy.

Sileiden muovisten valaisinten ja eläinhahmoisten sisustusesineiden muotoilun
Aarnio aloitti toden teolla muutamaa vuotta myöhemmin. Italialaiselle Magisille
hän muotoili Puppy-koiran (2005) ja Pingy-pingviinin (2011) sekä Serralungalle
Paloma-kyyhkysen (2013), Doggy-koiran (2015) ja Pulcino-linnunpoikasen (2015),
joita voidaan käyttää niin puutarhakalusteina kuin sisustusesineinäkin.
Linnuista on tehty valaisimiakin. Trioli-lastentuolistaan (2005) Aarnio sai
arvostetun Compasso d’Oro-palkinnon (2008).

Tietokirjailija ja toimittaja Anna-Kaisa Huusko esittelee artikkelissaan
”Veistoksen valossa” Aarnion valaisintuotantoa, johon sisältyy näyttäviä
sisustusvalaisimia kotimaisille yrityksille (Innolux/Innojok Oy, Martela Oyj,
Melaja Oy). Muotoilija on tarttunut lamppujen suunnitteluun kuvanveistäjän
otteella ja siirtänyt letkeän ja hyväntuulisen muotoiluotteensa myös
valaisimiin. Tulokset ovat veistoksellisia ja pelkistettyjä mutta
leikitteleviä. Aarnio on osoittanut valaisintuotannollaan, että on helppo
erottua, kun tekee erilaisia, houkuttelevia ja kauniita esineitä. Tärkeää on
myös, että pystyy toteuttamaan vapaankin muodon tuotannossa tehokkaasti.

Tuplakupla (2003), Origo (2007), Swan (2007), Kubo (2009), Cake (2011) ja Haiku
(2013) ynnä useat muut Aarnion suunnittelemat valaisimet ovat päässeet
suomalaisiin koteihin tai ovat tuttuja sisustuslehdistä tai lamppukauppojen
ikkunoista joko yksittäisinä esineinä tai sarjoina. Parista mallista
valmistetaan myös kirkasvalolaitteita.



Kuva: Eero Aarnion vuonna 2001 suunnittelema Tupla Kupla-valaisin. Kuva
DesignEero Aarnio

Kirjan artikkeleissa ja niiden kuvituksessa tulee vastaan suuri määrä Aarnion
vuosikymmenien aikana muotoilemia esineitä. Valitettavasti tekstejä ja
kuvitusta ei ole synkronoitu, joten teksteissä mainittujen esineiden kuvat
osuvat vain harvoin lähekkäin. Teksteissä on myös paljon esineitä, joiden
kuvaa ei kirjasta löydy.

Eero Aarnion retrospektiivinen näyttely oli esillä 8.4.–25.9.2016
Helsingissä Designmuseossa, joten siihen ei voi enää tutustua. Eero Aarnio
– Värin ja ilon muotoilija -kirjasta ja verkosta löytyy kuitenkin paljon
tietoa ja kuvia varsinkin Aarnion uusimmasta tuotannosta. Historioitsijan
kaipaamia varhaisempia ”tavallisia” esineitä on verkosta kuitenkin vaikea
jäljittää.

 

---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/