[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Fintiaanit journalistien mailla

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Jari Nikkola <jarinik at utu.fi> Tohtorikoulutettava, Turun yliopisto, Yleinen
historia
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Kettu, Katja; Koutaniemi, Meeri; Seppälä, Maria: Fintiaanien mailla. WSOY,
2016. 316 sivua.


Fintiaanit journalistien mailla
---------------------------------------------------------

Fintiaanien mailla on mielenkiintoinen syksyn 2016 kirjatapaus. Toisaalta se tuo
jossain määrin esille uutta tietoa suomalaisten siirtolaisten ja USA:n
pohjoisen keskilännen alkuperäisväestön jälkeläisistä, fintiaaneista.
Toisaalta se hukkaa kirjallisen läpilyönnin mahdollisuutensa syvällisempää
vertaisarviointia kestävän analyysin puutteeseen.

Fintiaanien mailla on näyttävästi kuvitettu journalistinen katsaus ilmiöön,
joka totta puhuen ansaitsisi syvällisempää analyysia kuin Katja Ketun, Katja
Koutaniemen ja Maria Seppälän viihteellisemmin orientoitunut, faktaa ja
fiktiota sekoittava teos lopulta pystyy tarjoamaan.

Toisaalta pintajulkisuuteen ja laajennettuun päivittäisjournalismiin
vivahtavalla otteellaan Fintiaanien mailla tekee palveluksen aiheeseen
liittyvän populaaritiedon levittämisen suhteen.

On totta, että esimerkiksi taitelija Carl Gawboyn, juoksija-aktivisti Warner
Wirran (”The Flying Finndian”) ja elokuussa 2016 edesmenneen aktivistin Jim
Northupin tarinat ovat vähemmän kuultuja suomalaisessa pintajulkisuudessa.
Sama varmasti koskee alkuperäisväestöön kohdistunutta pakotettua
sisäoppilaitoskäytäntöä radikaaleine assimilaatio-ohjelmineen. Nyt aiheet
nousevat esille tässäkin yhteydessä, hyvä niin.



Kuva: Maria Seppälä, Katja Kettu ja Katja Koutaniemi. Kuvaaja Veikko Somerpuro

Silti esimerkiksi lääkäri Arne Vainion ja taiteilija-opettaja Lyz
Jaakolan tarinat ovat olleet esillä täkäläisessäkin
päivittäisjulkisuudessa jo aiemmin. Fintiaaniaihetta on myös yleisemmin
käsitelty sekä Suomessa että Yhdysvalloissa. Aiheesta on myös julkaistu
aihepiiriin liittyviä kaunokirjallisia teoksia. Sikäli kirjan sivuilta syksyn
2016 mediajulkisuuteenkin välittynyt käsitys työn ja aihepiirin esilletuonnin
ainutlaatuisuudesta on, jos ei väärä, niin ainakin kevyesti harhaanjohtava.

Fintiaanius

Fintiaanit tai ”finnishnaabet” ovat amerikansuomalaisten siirtolaisten ja
ojibwe-heimon alkuperäisväestön jälkeläisiä. Ryhmän edustajia voi tavata
ennen muuta Minnesotan ja Michiganin pohjoisosien vanhojen kaivosseutujen
ympärillä, jonne suomalaiset asettuivat voimakkaimmin 1900-luvun kahtena
ensimmäisenä vuosikymmenenä.

Samat seudut yhdistettynä Kanadassa Ontarion alueeseen ovat toimineet myös
ojibwe-yhteisön pitkäaikaisina asuinsijoina. Toisensa suomalaiset ja alueen
alkuperäisväestö löysivät reservaattien ympärillä sijainneiden
homestead-maiden lähipiirissä. Arvostukseltaan ryhmät edustivat sosiaalisen
kategorian silloista pohjasakkaa Yhdysvalloissa. Kirjan tiedoista poiketen
kategoriaan tosin voi myös lisätä silloiset tulokkaat Etelä- ja
Itä-Euroopasta.

Identiteettinä, väljänä sellaisena tai ei, fintiaanius liittyy
nimenomaisesti 100-150 vuoden takaiseen muuttoaaltoon Suomesta Yhdysvaltoihin.
Toisinaan tehty rinnastus muinaisen 1600-luvun puolivälin Delawaren alueen
metsäsuomalaisten ja silloisen alkuperäisväestön suhteisiin ei
mielekkäällä tavalla liity termin käyttöön.

Journalismia, ei tutkimusta

Kirjan tutkimuksellisista haasteista pienimmästä päästä eivät ole
vakavasti puutteelliset aineistoluettelot. Lähdemateriaali painottuu kirjan
loppuun liitetyn bibliografian mukaan journalistisiin teksteihin turhankin
paljon. Etenkin kun alan tutkimuskirjallisuuttakin olisi ollut reilusti
saatavilla.

Amerikansuomalaisuuden historiaa koskien emeritusprofessori Auvo Kostiaisen
toimittama tuore koosteteos Finns in the United States: A History of Settlement,
Dissent, and Integration (2014) on asianmukaisesti listalla mutta sen käsittely
jää teoksen monipolvisen sisällön huomioiden lähinnä trivialiteetin
asteelle. Varsinainen analyysi aiheesta puuttuu, niin ikävää kuin se onkin.
Puhumattakaan siitä, että muu alan tutkimuskirjallisuus on sivuutettu täysin.

Näin ollen teoksen käsitykset esimerkiksi amerikansuomalaisuudesta
etnisyytenä, kulttuuriperintönä, sukupolvisena muutoksena ja historiana
jäävät pitkälti kliseiden tasolle. Tietääkseni myös osa haastatelluista,
kuten Arne Vainio, on tullut kiinnostuneeksi suomalaisjuuristaan vasta
viidenkymmenen ikävuoden jälkeen. 

Silkkoja asiavirheitäkin satelee. Jim Kurtti, amerikansuomalaisen
perinnekeskuksen johtaja Pohjois-Michiganissa, esimerkiksi on itse kolmannen
amerikansuomalaisen sukupolven edustaja, ei hänen isovanhempansa, jotka
itseasiassa muuttivat Yhdysvaltoihin Kuusamosta. Niin ikään hänen ikänsä
menee teoksessa vuosikymmenen verran väärin. 

Sinänsä harmittomien teknisten kömmähdyksien ohella tekijäkolmikon
käsitykset amerikkalaisuudesta, amerikansuomalaisista, alkuperäisväestöstä
ja fintiaaneista ovat ammattitutkimuksen näkökulmasta melkoisia raakileita.
Argumentaatiota tuntuisivat ohjaavan vanhakantainen antiamerikanismi ja
nykyhetkisempi antikonsumerismi siten, että pääpaino on raflaavien
vastakkainasettelujen luonnissa ja vastakulttuuristen kliseiden vahvistamisessa.

Ohjaavan ”defaultin” puitteissa ei ole isokaan ihme, että kolmikko patistaa
lukijaa kovin mielellään kurkistamaan ”Amerikan valtavirran ja
mainostaulujen” taakse.  Selittämättä jää kokonaan mitä tämä
valtavirran amerikkalaisuus on. Yhtenäisen ”amerikkalaisuuden” ja ns.
”melting potin” idea on yksi haastetuimpia ajatuksia akateemisissa
piireissä viimeisen viidenkymmenen-sadan vuoden ajalta, jos siitä on kysymys.
Entä mitä virkaa mainitut, ilmeisen symboliset, mainostaulut analyysissa
oikeastaan hoitavat?

Ehkä eniten teosta rasittaa perehtymättömyys etnisen historian tutkimukseen.
Lähdeluettelosta tai leipätekstistä ei löydy viitteitä, että aihepiiriin
olisi välttämättä lainkaan perehdytty. Sosiaali- ja siirtolaishistorian
kautta aiheeseen tehdään orastavia (joskin melko moneen kertaan pureksittuja)
koukkauksia mutta esimerkiksi sukupolvisten muutosten analyysi ja ymmärtäminen
jäävät teoksessa melko heikolle tolalle.



Kuva: Powwow-tanssijuhla, Meeri Koutaniemi.

Myös etnisyyksien sisäisen diversiteetin ymmärtäminen jää teoksessa
selkeästi vajaaksi. Esimerkiksi amerikansuomalaisen yhteisön sisällä asiasta
on puhuttu viimeistään 1980-luvun puolivälistä alkaen. Akateemisen analyysin
kohteena ovat olleet amerikansuomalaiset naiset, saamelaiset,
ruotsinsuomalaiset, lestadiolaiset ja niin edespäin. 

Tätä kautta esimerkiksi kirjan lopussa esitetyt väitteet
amerikansuomalaisuuden kuolemasta tai fintiaani-identiteetin noususta jäävät
perin ohuelle pohjalle, väljiksi impressioiksi ilman mielekästä
todistuspohjaa. Kumpikaan ryhmistä ei ole sadan vuoden taakse jähmettynyt
historiallinen monoliitti vaan kummatkin etnisyyksistä ovat muuttuneet ajassa
ja paikassa voimakkaasti. Tämä ei mielestäni käy riittävästi tekstistä
esille.

Vastarintaromantiikkaa?

Epäselväksi jää turhan usein myös, onko teos lopultakin vain
vastarintaromanttinen teos alkuperäisväestön ruohonjuuritason aktivismista,
vai onko sillä myös todellista annettavaa fintiaanietnisyyden tutkimuksen
suhteen? Nyt vaikutelma painottuu ensimmäiseen vaihtoehtoon kenties liiaksikin.
Ymmärrän omasta kokemuksestanikin aihepiirin käsittelyn vaikeudet mutta silti
maailmoja syleilevin solidaarisuuspuhe on kenties nyt hieman väärässä
yhteydessä, etenkin suhteessa teoksen nimeen. 

Asetelma on teoksen kannalta melko kriittinen sikälikin, että ns. myöhäisten
sukupolvien etnisyyttä koskevan alan kirjallisuutta ja artikkeleita on
julkaistu huomattavissa määrin viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana.
 Verkostoituminen alan akateemiseen tutkimukseen olisi varmasti auttanut aiheen
käsittelyssä eteenpäin. Sama koskee erittäin laajamittaista kansainvälistä
alkuperäisväestön tutkimusta, joka olisi saattanut auttaa karkeimpien
kliseiden välttämisessä.

Summa summarun? Jos teos tuo uusia kiinnostuneita lukijoita amerikansuomalaisen
kulttuurin ja fintiaanietnisyyden pariin, on se totta kai hyvin positiivista.
Teos etenee mallikkaasti mutta sillä on omat kriittiset puutteensa.

Tutkimukselliseksi läpimurroksi teoksesta ei analyyttisine ja metodologisine
heikkouksineen kuitenkaan ole. Sekä amerikansuomalaisuus että fintiaanius ovat
huomattavasti moniselitteisempiä ilmiöitä kuin kenties hieman pintapuolinen
teos tässä kohdin antaa ymmärtää.

 

---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/