[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Sosiaalihistorian klassikko Helsingin Pitkänsillan pohjoispuolelta

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Matti Peltonen <matti.peltonen[ät]helsinki.fi> Professori, emeritus, Helsingin
yliopisto
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Waris, Heikki: Työläisyhteiskunnan syntyminen Helsingin pitkänsillan
pohjoispuolelle I–II. Into Kustannus, 2016. 671 sivua.


Sosiaalihistorian klassikko Helsingin Pitkänsillan pohjoispuolelta
---------------------------------------------------------

Heikki Wariksen 1930-luvulla julkaistu väitöskirja ilmestyy nyt jo toisen
kerran uusintapainoksena, tällä kertaa lyhentämättömänä versiona, johon
on lisätty esipuhe ja valokuvaliite. Teos käsittelee työläisyhteiskunnan
syntyä Helsingin Pitkäsillan pohjoispuolelle. Wariksen säätyläistausta
näkyy esimerkiksi työläisten alkoholin käytön kuvauksissa.

Heikki Wariksen (1901-1989) alun perin vuosina 1932 ja 1934 ilmestynyt
klassikkotutkimus sai toisen tulemisensa jo 1973 Weilin & Göösin julkaisemassa
300-sivuisessa lyhennelmässä, jonka ilmestyessä tekijä itse oli vielä
antamassa siunauksensa tiivistämiselle. Nyt Into Kustannus on venynyt
julkaisemaan koko alkuperäisteoksen alaviitteineen ja liitteineen. Alkuun on
vielä lisätty sosiaalipolitiikan tutkijan Jorma Sipilän esipuhe ja
presidentti Tarja Halosen alkusanat ja loppuun Leena Enbomin toimittama
täydentävä valokuvaliite.

Esipuheessa Jorma Sipilä pitää Wariksen sosiaalihistoriallisen työn
sosiaalipoliittista viritystä paradoksaalisena, mutta oppihistoriallisesta
näkökulmasta se on helposti ymmärrettävissä. Sosiaalipoliittinen asenne oli
tyypillistä saksalaiselle (kansantaloustieteen) historialliselle koulukunnalle,
joka vielä 1900-luvun alkuvuosikymmeninä oli kansantaloustieteen tärkein
suuntaus ja arvosteli usein tiukasti historiantutkimuksen vanhakantaista
historismia (”rankelaisuutta”). Kun ulkomaalaisia jatko-opiskelijoita meni
vuosisadan vaihteessa Suomesta, Ranskasta tai USA:sta Saksaan opiskelemaan
historiantutkimuksen uusia virtauksia, niin esimerkiksi Berliinissä he menivät
kansantaloustieteen professorien luennoille tai ainoan ei-historistisen
historianprofessorin Karl Lamprechtin laitokselle Leipzigiin. 1900-luvun
alkupuolella historiallinen koulukunta etabloitui myös Yhdysvalloissa
institutionalismina.

Siihen aikaan merkittävimpiä historiallisen koulukunnan edustajia olivat
Werner Sombart ja Max Weber. (Kansantaloustieteen) historiallisen koulukunnan
edustajia kutsuttiin joskus ”kateederisosialisteiksi”, koska he suhtautuivat
myönteisesti valtion rooliin yhteiskuntaelämässä ja kannattivat
protektionistista ulkomaankauppapolitiikkaa. Tätä kautta sosiaalipoliittinen
asenne kytkeytyi luontevasti Heikki Wariksen akateemiseen tutkimusotteeseen.

Wariksen väitöskirjalleen hahmottelema jäsennys oli kolmiosainen.
Ensimmäinen käsitteli Pitkänsillan pohjoispuolelle asettuneen työväen
suhdetta ympäristöönsä ja sitä miten erityinen industrialismin synnyttämä
asutusmuoto, työväen vuokrakasarmi syntyi. Tässä jaksossa seudun
asutushistorialla, väestöolojen muutoksella ja asumismuotojen kehityksellä on
pääosa. Ensimmäisellä osalla Waris väitteli vuonna 1932 vasta 30-vuotiaana.

Tutkimuksen toisen osan teemana oli Kallion työväestön suhde omaan
ruumiiseensa, alueen hygieniaolot, ravitsemuksen ongelmat ja työväestön
tyypillisimmät sairaudet. Toinen osa ilmestyi 1934 ja sisältyy nyt uuteen
laitokseen kiitettävällä tavalla kokonaisuudessaan.

Muistitieto lähteeksi

Tutkimuksen kolmannen osan piti käsitellä uuden työläisyhteisön asukkaiden
suhdetta omaan mieleensä, moraalia ja työväestön siveellistä rappiota.
Tämä osa tutkimusta ei koskaan valmistunut, mutta olisi kiinnostavaa tietää
oliko siitä luonnosta tai edes jäsennystä. Wariksen nuorempi kollega Eino
Jutikkala väitteli samana vuonna 2-osaisella tutkielmalla Läntisen Suomen
kartanolaitos Ruotsin vallan viimeisenä aikana.Myös Jutikkalan tutkimuksen
kunnianhimoinen kolmas osa jäi kirjoittamatta. Hänen kohdallaan syynä
epäilemättä oli luvatun kolmannen osan teeman, kartanotalouden tutkimisen
vaikeus. Vertailukelpoista lähdemateriaalia ei yksinkertaisesti ollut. Wariksen
kohdalla kolmannen osan unohtuminen saattoi liittyä enemmän ajankohdan
poliittiseen tilanteeseen. Miten kirjoittaa työväestön ajattelusta
mainitsematta kertaakaan työväenluokkaa ja työväenaatetta? Se oli onnistunut
kahdessa ensimmäisessä osassa, mutta olisi ollut teennäistä kaavaillussa
kolmannessa jaksossa.



Kuva: Työläisiä Juttutuvassa 1900-luvun alkupuolella.

Toinen Heikki Wariksen työn ”totaalihistoriallinen” puoli on
lähdeaineiston monipuolisuus. Tavanomaisemman aineiston (henkikirjat ja
väestötilasto, viranomaiskertomukset ja komiteamietinnöt) rinnalla hän
käytti myös muistitietoa (haastatteluja), joka tuolloin oli vielä
historiantutkijoiden enemmistön kaihtamaa aineistoa. Epäilijöille Wariksella
oli veret seisauttava neuvo: muistitietoon tulisi soveltaa samanlaista
lähdekritiikkiä kuin muuhunkin aineistoon. Kesti monta vuosikymmentä, ennen
kuin historiantutkimus otti tästä onkeensa.

Wariksen lähestymistapa ei ollut historistinen (historian ainutkertaisiksi
käsitettyjä tapahtumia aikajanalle asetteleva) vaan historiallisen koulukunnan
ihanteiden mukainen. Siksi hän yleisti rohkeasti ja sovelsi malliajattelua
(näkyvimpänä esimerkkinä ”työväenyhteiskunta”). Hänen ajattelunsa oli
analyyttistä, kokonaisuuksia osiinsa jakavaan ja päättely asioiden
osoittamista tai ”todistamista”. Historismi, joka vielä 1930-luvun alussa
oli varsinaisen historiantutkimuksen sisällä varteenotettava suuntaus, piti
tärkeimpänä analyysimenetelmänään ”eläytymistä”, sillä heidän
mielestään menneisyyden ainutkertaisia tapahtumia ei voinut käsitellä
millään systemaattisella tavalla (esim. vertailla keskenään). Tosin
eläytyminen historiallisten toimijoiden ajatusmaailmaan oli jo tuolloin
historistisen suuntauksen omassakin piirissä kiistanalainen menettely. Monet
suomalaiset tutkijat ajattelivat, että historiantutkijalla piti olla jokin
henkilökohtainen suhde tutkimuskohteeseen, jotta eläytyminen aiempaan
elämään onnistuisi. Waris rikkoi tätäkin sääntöä vastaan, sillä hän
ei ollut ”vanhaa työläissukua” eikä ollut itse koskaan tehnyt
ruumiillista työtä. Sen sijaan hän väitti oppineensa kokemuksen kautta
toimiessaan kristillisessä setlementti-liikkeessä Kallion alueella
ymmärtämään työmiehen elämää.

Wariksen säätyläistausta näkyy tutkimuksessa

Historismin ”eläytymismetodin” keskeinen ihanne oli kirjoittamishetken
ilmiöiden ja vaikutteiden eliminoiminen. Historiantutkijan olisi pitänyt
”sammuttaa itsensä” kuten eräissä aikakauden metodioppaissa neuvottiin
(antamatta kuitenkaan tarkempia ohjeita shamanistiseen tekniikan soveltamiseen
historiantutkimuksessa). Kukaan ei kuitenkaan pääse itseään ja
maailmankatsomustaan pakoon, varsinkaan jos pitää kirjoittaa monisatasivuinen
tutkimus. Wariksen säätyläistaustaa heijastaa yllättävän voimakkaasti se,
miten hän on omaksunut aikakauden raittiusliikkeen oikeistosiiven ajattelutavan
(ei niinkään kieltolakimyönteisen, vaan enemmän rahvaan alkoholinkäytön ja
rikollisuuden yhdistävän alkoholi-ideologian). Wariksen ainoa monipuolisesti
kuvaama aspekti Pitkänsillan pohjoispuolen työväestön työoloissa oli
”ylettömyys juovutusjuomien käytössä”. Jo yksi pullo olutta ruokatuntia
viettävän työmiehen kädessä sai hänet menettämään malttinsa, vaikka
hän hyvin tiesi alueen juomaveden ja pääosan myydystä maidostakin
terveydelle vaaralliseksi.

Teoksen alkupuolella on kuvaus ”suitsijuopumuksesta” Itäisellä
Viertotiellä (nykyisellä Hämeentiellä), kun elintarvikkeita kaupunkiin
tuoneet renkimiehet hurjastelivat kotiinpäin tyhjine kuormineen ja ainakin
Pitkällä sillalla ajoivat ylinopeutta. Ilmiön äärimuoto saa tällaisen
kuvauksen: ”Jos oli hevoskaupoissa oltu, juotiin harjakaisiksi pullo viinaa
tai viisi pulloa olutta tuttujen ja tuntemattomien kanssa.” (s. 63). Kokonaan
toinen sävy ilmaantuu tekstiin kun Waris kertoo kaupungin säätyläisherrojen
retkeilyistä Pitkänsillan pohjoispuolella aiemmin 1830- ja 1840-luvuilla
sijainneisiin ravintoloihin ja ilotaloihin. Sellainen ilonpito oli ”ajan tavan
mukaista”. (s. 222–224)



Kuva: Liikennettä Pitkälläsillalla 1900-luvun alussa. Helsingin
kaupunginmuseo.

Samoihin aikoihin Wariksen väitöskirjan lyhennetyn version kanssa ilmestyi
uusi laitos hänen opettajansa ja väitöskirjansa ohjaajan Väinö Voionmaan
klassikkoteoksesta Suomen karjalaisen heimon historia (1969, alkuteos ilmestyi
1915). Vuosien mittaan Suomalaisen kirjallisuuden seura on julkaissut uusia
laitoksia Warista inspiroineen Gunnar Suolahden esseekokoelmista, mutta kukaan
ei ole rohjennut tarttua tämän pääteokseensa Suomen papisto 1600- ja
1700-luvuilla (WSOY,1919). Entiseltä kustantajalta ei voi odottaa
kulttuuritekoja, mutta Wariksen kohdalla nyt kunnostautunut Into Kustannus voisi
harkita jo kauan sitten rauenneiden julkaisuoikeuksien käyttämistä.

 

 

---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/