[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Paluu luontoon - Peter Mangsin rotusota

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Tommi Kotonen <tommi.kotonen at jyu.fi> yhteiskuntatieteiden tohtori
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Palmkvist, Joakim: Äventyr i Svenssonland – seriemördaren Peter Mangs.
Albert Bonniers Förlag, 2015. 350 sivua.


Paluu luontoon - Peter Mangsin rotusota
---------------------------------------------------------

Joakim Palmkvist kertoo teoksessaan Äventyr i Svenssonland sarjamurhaaja Peter
Mangsin tarinan. Malmössa viiteentoista murhaan tai murhanyritykseen
syyllistynyt Mangs kävi omaa rotusotaansa usean vuoden ajan.
Äärioikeistolaisista aatteista vaikuttunut Mangs toimi niin yksinäisenä
sutena liittymättä poliittisiin järjestöihin. Palmvkistin teos keskittyy
kuitenkin tekijän yksityisempiin motiiveihin jättäen poliittisen ulottuvuuden
sivummalle. 

John Ausonius, Anders Breivik ja Peter Mangs. Kolme skandinaavimiestä joilla
kaikilla oli rikkonainen perhetausta, epäonnistuneita urasuunnitelmia,
hämärtynyt omakuva ja vähän tai ei lainkaan ystäviä reaalimaailmassa.
Kolme kansallismielisesti motivoitunutta sarjamurhaajaa, jotka pyrkivät
vaikuttamaan politiikkaan terroritekojensa kautta. Tässä valossa ei yllätä,
että Joakim Palmkvistin teos Malmössä ulkomaalaistaustaisia ihmisiä
jahdanneesta sarjamurhaaja Peter Mangsista noudattelee analyysissaan aiemmasta
kirjallisuudesta tuttuja kaavoja.

Gellert Tamasin suuren suosion saanut, vuonna 2002 ilmestynyt teos Lasermannen
John Ausoniuksesta, Tukholmaa kauhun vallassa pitäneestä ”lasermiehestä”,
analysoi tarkasti kohdehenkilön perhetaustaa, koulukiusaamista ja
yksilöllistä kehitystä jatkuvine identiteettikriiseineen. Rinnan tekijän
tarinan kanssa Tamas käy läpi aikakauden poliittista ilmapiiriä. Åsne
Seierstadtin Norjan vuoden 2011 joukkomurhaa käsittelevän teoksen Yksi
meistä: Kertomus Norjasta keskiössä ovat kohdehenkilön Anders Breivikin
ohella myös hänen uhrinsa. Breivikin persoonan kehitystä kuvataan
lähietäisyydeltä. Rasistinen ideologinen tausta on teoksissa läsnä, mutta
päähuomio on tekijän psyyken kehityksessä.



Kuva: John Ausonius tuomittiin elinkautiseen murhasta, kymmenestä
murhayrityksestä ja pankkiryöstöistä.

Joakim Palmkvistin sarjamurhaaja Peter Mangsista kertova teos Äventyr i
Svenssonland korostaa, jos mahdollista, vieläkin enemmän yksilön kehitystä
ideologian sijaan. Mangs oli niin sanottu yksinäinen susi, eli ilman taustalla
olevaa suoraa järjestökytköstä toimiva saalistaja, joka alkoi jahdata
pistooli kourassa maahanmuuttajan näköisiä ihmisiä, iskien ensimmäisen
kerran vuonna 2003 ja jatkaen iskujaan vuoteen 2010.

Kaikista Mangsin teoista ei ilmeisesti ole edelleenkään varmuutta, ja hän on
tunnustanut vain osan. Palmkvist listaa 15 erillistä ampumatapausta. Mangs jäi
kiinni pitkän ajojahdin jälkeen tuttavien kertomuksien sekä profiloinnin
avustuksella. Poliisitutkintaa viivästytti muun muassa se, että kesti
pitkään hahmottaa tapaukset yhdeksi saman tekijän toteuttamien ammuskelujen
sarjaksi ja ymmärtää ne Malmössä riehuneen jengiväkivallan sijaan
poliittisiksi iskuiksi. Lisäksi aseisiin perehtynyt Mangs keräsi useimmiten
hylsyt talteen ja vaihteli aseita sekä käsitteli niitä huolellisesti jälkien
peittämiseksi.

Voimattomuuden tunteita internetin kaikukammioissa

Palmkvistin teoksessa kuvataan syiden tekoihin juontavan juurensa erityisesti
voimattomuuden tunteesta ja yksityiselämän pettymyksistä. Tämä ei
kuitenkaan kerro vielä paljoa: maailmassa on runsaasti vastaavia tuntemuksia
kokeneita, mutta heistä kaikista ei tule sarjamurhaajia. Harva tarttuu
aseeseen, vaikka motivaatiota saattaisikin olla. Mangsin toiminta oli kuitenkin
poliittisestikin motivoitunutta, ei sattumanvaraista, ja suuntautui erityisesti
muslimeihin, jotka eivät hänen mukaansa kuuluneet länsimaiseen yhteiskuntaan.
Tappolistoja hän tosin laati myös muun muassa juutalaisista.

Kuten Palmkvist teoksessaan toteaa, internetin kaikukammiot olivat keskeisessä
roolissa niin Breivikin kuin Mangsinkin ideologisessa kehityksessä kohti
poliittisesti motivoitunutta väkivaltaa. Radikalisoituminen tapahtui
tietokoneen ääressä. Mangsilla oli myös ruotsalainen edeltäjä, John
Ausonius, josta kertova Tamasin teos kului hänen käsissään. Ausonius kävi
rotusotaa, kuten Mangskin omalla tavallaan. Breivik pyrki aloittamaan Mangsin
kanssa kirjeenvaihtoakin vastausta saamatta – molempien istuessa tuolloin jo
vankilassa.

Mangs ja salaliiton lähteet

Mangs oli salaliittoteorioiden ja äärioikeistolaisen propagandan
suurkuluttaja. Hän viittasi kirjoituksissaan arjalaisen rodun aggressiiviseen
luonteeseen, ja luki pyrkimyksen ”kesyttää” tämä aggressio osaksi
”uutta maailmanjärjestystä” (NWO) ajavan eliitin pyrkimystä alistaa koko
ihmiskunta valtaansa. Juutalaisvetoinen projekti NWO, New World Order, oli
keskeisimpiä Mangsin uskomia salaliittoteorioita. Rikosten tekeminen oli
puolestaan osa Mangsin pyrkimystä vapautua pakotetuista
käyttäytymismuodoista, ”villiintyä” ja palata arjalaisen luontaiseen
olotilaan.

Erikoista kyllä, Palmkvistin teoksessa ei viitata lainkaan yhteen
tärkeimmistä Mangsin inspiraation lähteistä: amerikkalaisen
kansallissosialistijohtajan William Piercen tuotantoon. Ausonius ei ilmeisesti
tuntenut teosta, vaikka hänen tekojensa aikaan toiminut Vit Arisk Motstånd –
nykyisen Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen edeltäjä – pitikin Piercen teoksia
raamattunaan. Breivik ei myöskään suoraan ole viitannut Pierceen, vaikka
yhtäläisyyksiä löytyykin. Mangs sitä vastoin ahmi Piercen tuotantoa.
Erityisesti häntä kiehtoi Piercen romaani Hunter, jossa kuvataan miten
yksinäinen tappaja lähtee rotusodan merkeissä saalistamaan rotujen
sekoittumisen kannattajia.



Kuva: Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen ja Vit Arisk Motstånd järjestöjen
logot.

Mangs tutustui Piercen tuotantoon asuessaan Floridassa isänsä luona 1990-luvun
lopulla. Hän kiinnostui jo tuolloin erilaisista salaliittoteorioista uuden
maailmanjärjestyksen luomiseksi, ja myös Breivikin tapaan Oklahoman
terrori-iskun tekijästä Timothy McVeighista, jolle Pierce oli yksi
inspiraation lähde. Palmkvist sijoittaa Mangsin poliittisen radikalisoitumisen
kuitenkin myöhempään aikaan, ensimmäisen murhatyön jo tapahduttua.
Pelkästään henkilökohtaisista kaunoista sekään ei silti kummunnut.
Palmkvistin kirjassa syy ja seuraus kääntyvät päälaelleen: muodostuu kuva
että murhatöihin ryhtynyt Mangs olisi hakenut oikeutusta teoilleen
ideologiasta, eikä niinkään että ideologia oli yksi tärkeä toiminnan
laukaiseva tekijä.  

”Yksinäinen susi” terrorismin taustalla on erityisesti amerikkalainen
ilmiö. Jopa yli puolet heidän tekemistään iskuista viimeisen neljänkymmenen
vuoden aikana on sattunut nimenomaan Yhdysvalloissa. Tämä juontaa osin
juurensa sikäläiseen ideologiseen kehitykseen valkoisen ylivallan
järjestöissä, joiden keskeisiin ajattelijoihin Pierce kuului:
äärioikeistoryhmät propagoivat ja sovelsivat hajautettua johtajattoman
vastarinnan taktiikkaa järjestöjen toimintakyvyn suojaamiseksi, ja
ylipäätään toiminnan jatkamiseksi. Viranomaisten oli tämän käsityksen
mukaan hyvin hankala hajottaa vain löyhästi toisiinsa liittyvien yksittäisten
toimijoiden verkostoa.  

Kuten kansainvälistymisen trendeihin sopii, amerikkalaisen äärioikeiston
teoriat ja retoriikka vaikuttavat Suomessakin. Oklahoman pommi-iskun
ihailijoihin kuului muun muassa Jokelan koulusurmaaja, jonka
väkivaltafantasioissa ja antihumanismissa voi nähdä Piercen tekstienkin
kaikuja. Koulusurmat tietysti ovat omanlaisensa alue, vaikka niissä voidaan
nähdä samoja piirteitä kuin terrorismissakin. Ehkä suomalaiselle
poliittiselle kulttuurille tyypillisesti sanaa terrorismi kuitenkin vältettiin,
ja poliittiset motiivitkin nähtiin pitkälti toisarvoisina. Myös
äärioikeistolaisessa alakulttuurissa, kuten RAC-musiikissa, viitataan monesti
Pierceen ja muihin radikaaleihin amerikkalaiskirjoittajiin.

Oikea silmä sokea?

Äärioikeistoterrorismissa tuntuu olevan yleisesti yksi yhteinen piirre liki
maasta riippumatta: sitä ei kuvata terrorismina eikä sitä edes tahdota
sellaiseksi tunnistaa ja tunnustaa. ”Yksittäinen hullu” lienee useissa
tapauksissa yleisempi luonnehdinta kuin poliittinen terrori. Palmkvistin teos
kuvaa hyvin tätä tulkintakehystä. Vaikka Ruotsissa oli jo kokemusta yhden
hyvin vastaavan tapauksen selvittämisestä John Ausoniuksen kohdalla, kesti
kauan ennen kuin poliisi otti vakavasti mahdollisuuden että kyseessä olisikin
rasistisesti ja poliittisesti motivoitunut sarjamurhaaja.

Vastaavuuksia voidaan löytää myös Saksasta, jossa äärioikeiston
terrorisolu Nationalsozialistischer Untergrund (NSU) saattoi jatkaa toimintaansa
vuosikausia ilman että kukaan yhdisti sitä äärioikeistolaisiin motiiveihin.
NSU:n tapauksessa arvailtiin jokseenkin kaikkea muuta: uhriksi joutunut
tavallinen perheenisä olikin todellisuudessa osa turkkilaista alamaailmaa tai
pyöritti huumekauppaliigaa. Lehdistö puhui teoista uhreja väheksyvästi
Döner-murhina. Kuten Palmkvist kuvaa, Mangs jopa itse asiassa hyödynsi
virhepäätelmiä: Hän pyrki provosoimaan satunnaisella ammuskelullaan
rikollisjengejä sotaan toisiaan vastaan ja piilottamaan samalla oman
toimintansa osaksi alamaailman taisteluita.

Osin tunnistamisen ongelmaa tietysti selittää se, että terrorismin
tyyppiesimerkit haettiin aikanaan erityisesti Punaisen armeijakunnan tapaisista
toimijoista, tai nykyään islamilaisesta terrorismista. Nämä tahot
toteuttivat ja toteuttavat näyttäviä iskuja joiden takana olevat ryhmät
useimmiten ilmoittautuvat tekijöiksi poliittisten julistusten saattamina pian
iskujen jälkeen. Äärioikeistoterrorissa asianlaita on usein ollut toisin:
tavoitteena on ollut kylvää yleistä kauhua ja pelkoa ja aiheuttaa
yhteiskunnallista kaaosta, ei manifestoida omaa poliittista sanomaa. Siten
teoista vastuulliset eivät katso tarpeelliseksi ilmoittaa toimistaan ja
teoistaan: Epämääräisyys ja epätietoisuus ruokkii paremmin pelkoa. Tätä
epätietoisuutta niin Mangs kuin Ausoniuskin käyttivät hyväkseen.  

Ongelmistaan huolimatta Palmkvistin teos tarjoaa lukijalle kiintoisan kuvan
sarjamurhaajan uran kehityksestä, ja erityisen tarkasti kuvataan Mangsin
pyrkimyksiä kovettaa itseään hallitsemaan tekoihin liittyviä
adrenaliiniryöppyjä. Samalla kirja on kertomus poliisin suunnistusyrityksistä
Malmön alamaailman ryteiköissä ja hiljalleen kehittyvästä ajatuksesta että
heillä olikin etsittävänään Lasermies 2.0. Poliittisen ja ideologisen
puolen vähäisyys on valitettavaa, ja johtunee osin materiaalin puutteesta,
mutta tätä paikannee osaltaan Mattias Gardellin samoin viime vuonna ilmestynyt
Mangsia käsittelevä teos, jonka erilainen näkökulma paljastuu jo kirjan
nimessä Raskrigaren.

 

 

---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/