[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Roomalainen koti antiikin arjen peilinä

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Tuomo Marttila ja Nea Uusisalo <nmkuusi at utu.fi> opiskelija, Turun Yliopisto
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Roberts, Paul: Life and Death in Pompeii and Herculaneum. Oxford University
Press, 2013. 320 sivua.


Roomalainen koti antiikin arjen peilinä
---------------------------------------------------------

British Museumin antiikin Kreikan ja Rooman taiteen kokoelman johtavana
kuraattorina toimineen Paul Robertsin teoson osa samannimistä British Museumin
näyttelyä, joka esittelee havainnollisesti roomalaista kotia domusta, sekä
sen asukkaiden jokapäiväistä elämää.

Pompeijin ja Herculaneumin kaupungit hautautuivat 79 jaa. Vesuviuksen
tulivuorenpurkauksessa, mikä samalla säilöi ainutkertaisen palan näiden
tavallisten roomalaiskaupunkien historiaa. Roberts onkin keskittynyt
tutkimuksessaan juuri tavallisten roomalaisten elämään ja materiaaliseen
kulttuuriin, sekä arkeologiaan ja on ollut mukana kaivauksilla Napolin
lahdella, mikä selittää osaltaan kirjan painottumista kaupungeista
löydettyihin esineisiin. Roberts kirjan pääosassa ovat molempien kaupunkien
arkeologiset löydökset, mikä tuo näin esiin usein Pompeijin varjoon
jäänyttä Herculaneumia. Teoksen uudenlaisena tutkimusnäkökulmana näiden
kahden kaupungin historiaan voidaan pitää keskittymistä roomalaiseen kotiin.

Teos on kirjoitettu aihetta koskevan näyttelyn pohjalta, joten sen lukeminen
tutkimuskirjallisuudeksi ei ole yksinkertaista. Kirjan alussa aihetta ei rajata
sen tarkemmin tai selkeämmin kuin taidenäyttelyn piiriin, eikä esimerkiksi
varsinaista historiallista kontekstointia juurikaan tehdä. Teoksen
alkulehdillä mainitaan esimerkiksi ajallinen sijoitus sekä maantieteellinen
sijainti. Lisäksi kaupunkien oma historia on avattu hyvin lyhyesti
arkeologiseen tutkimukseen liittyvän historian kohdalla, jolloin esille tuodaan
myös näiden kaupunkien ainutlaatuisuus ja arvokkuus tutkimuksen lähteinä.



Kuva: Pietro Fabris, Temppeliä kaivetaan esille Pompeijissä 1700-luvulla.

Erityisesti toisessa luvussa, The Urban Context, taustoitetaan kaupunkien
syntyä ja kehitystä historiantutkimuksen tavoin. Tästä päästään
Herculaneumissa vuonna 1709 alkaneisiin kaivauksiin ja kaupunkien arkeologiseen
tutkimukseen, mikä jatkui erityisesti 1800-luvun puolella, jolloin kaivauksia
johti kuuluisa Giuseppe Fiorelli. Kuitenkaan esimerkiksi kulttuurivaikutteista
Pompeijin tai Herculaneumin jälkeiseen aikaan tai näitä kaupunkeja
edeltävään aikaan ei oikeastaan ole kirjan alun yleisesityksen lisäksi.
Muutamia mainintoja kirjassa on kokonaisuutena, mutta ne kaikki tuntuvat
sijoittuvan sivulauseisiin. 

Tilojen kautta antiikin arkipäivään

Kirjan alussa olevan lyhyen esittelyn jälkeen teos pureutuu kaupunkien
kiinteiden rakenteiden, kuten kodin huoneiden tai puutarhan, avulla kaupungissa
eläneiden ihmisten jokapäiväiseen elämään. Kirja onkin jaettu luvuiksi
nimenomaan eri tilojen avulla. Esimerkiksi cubiculumia ja atriumia varten on
erilliset luvut. Cubiculumista kertovassa luvussa tarkastellaan samalla myös
esimerkiksi makuuhuoneen merkityksen muuttumista, sekä siihen liittyviä
esineitä ja niiden käyttöä, mikä johtaa kappaletta avarammille vesille
kulttuurin tarkastelun puitteissa. Teoksen loppua lähestyttäessä aiheet
muuttuvat erilaisiksi ja lukujen teemat ovat kulttuurisesti tarkemmin
suunnattuja, sillä luvut käsittelevät esimerkiksi ruokailua tai sisustamista.

Herculaneumin ja Pompeijin rakennusten seiniltä löydetyt vaali-ilmoitukset
tuovat esiin näiden kaupunkien poliittisia vaikuttajia. Tämä tieto voidaan
yhdistää historiallisiin lähteisiin, jotka usein toimivatkin arkeologisen
tutkimuksen apuna. Robertsin kirja pyrkii tähän kaupunkien historian ja
arkeologian yhdistämiseen, mutta onnistuu siinä vain osittain, mittavien
arkeologisten löydösten esittelyn ohessa. Kodin lisäksi kirja tuokin esille
kaupunkien monet liikeyritykset: baarit, leipomot, lampputyöpajat, jotka tosin
liittyivät läheisesti osaksi useimpia roomalaisia koteja joiden asukkaat ja
orjat harjoittivat näitä liiketoimia. Aivan teoksen viimeisessä luvussa on
vielä tarkempi historiallinen esitys kaupunkien tuhosta. The Death of the
Cities kertoo antiikin aikalaiskirjoitusten pohjalta Vesuviuksen purkauksesta
muistihistorian tavoin.

Tämän esityksen jälkeen teoksessa on otsikoitu tekstin ulkopuoliset huomiot,
lähdeviitteet, näyttelylista, kuvalähteet ja luonnollisesti hakemisto. Läpi
teoksen onkin löydettävissä pieniä numeroita tekstin seasta, jotka ovat
viittauksia lähteisiin tai kirjoittajan omiin huomioihin. Järjestelmä on
periaatteessa toimiva, mutta käytännössä hankala. Usein jäi hiukan
epäselväksi, mistä jokin tieto oli peräisin tai kuka asian esitti.
Tekstissä ei itsessään mainittu esimerkiksi niiden tutkijoiden nimiä, jonka
aineistoon tai tutkimukseen poimitut tiedot perustuivat, vaan kaikki
konkreettiset tutkimustiedot oli sijoitettu lähdeviitteen taakse. Useimmat
suoremmat ja selkeämmät viittaukset olivat puolestaan valokuviin, eivätkä
lähteisiin. Tämä on tietysti ymmärrettävää sen vuoksi, että kuvien
näkeminen luonnollisestikin havainnollisti tekstiä aivan eri tavalla kuin
esimerkiksi tutkijoiden mainitseminen.



Kuva: Vahtikoira mosaiikissa Pompeij.

Hyvälaatuiset, jopa koko sivun suuruiset, kuvat esittelevät kaupunkien taloja
ja raunioita, sekä niistä löydettyjä esineitä. Alun karttakuvat molempien
kaupunkien esiin kaivetuista osista, sekä perinteisen domuksen pohjapiirros
auttavat hahmottamaan kirjan seuraavissa luvuissa esiintyviä useita rakennuksia
ja niiden huoneiden sijaintia. Lukijan täytyy kuitenkin huomioida, kirjailijan
tavoin, että kaupunkien arkeologiset kaivaukset jatkuvat yhä ja siksi niiden
tutkimus on vielä kesken. Kaupungeista parhaiten tunnettuja yksityiskohtia ovat
Pompeijista löydetyt mosaiikit Aleksanteri Suuren taistelusta, sekä leipurista
ja tämän vaimosta, mutta kirja esittelee myös vähemmän tunnettuja
mosaiikkeja esimerkiksi vartiokoirista, sekä upeista seinä - ja
lattiakoristeluista. Myös erilaisia maalauksia on löydetty Pompeijin ja
Herculaneumin taloista paljon kuten Mysteerien huvilan upeat freskot, sekä
Salviuksen baarin elämästä kertovat

humoristisen sarjakuvamaiset seinämaalaukset. Seksuaalisuus oli Herculaneumissa
ja Pompeijissa avoimesti esillä juuri eroottisissa freskoissa, sekä kaikkialta
kaupungeista löydetyissä hyvänonnen fallos-symboleissa. Robertsin kirjan
pääosassa ovat kuitenkin sen kuvien esittelemät kodeista löydetyt esineet
muun muassa peilit, sormukset, ruukut ja koristellut arca-säilytysarkut, joiden
mahdollisia käyttötarkoituksia ja sijoituspaikkoja teos pyrkii
selvittämään.

Kokoava yleisesitys

Läpi teoksen kieli säilyy yhtenäisen yksinkertaisena ja selkeänä, mikä on
ensimmäistä kertaa aiheeseen perehtyvälle lukijalle helpotus. Oppikirjamainen
esitystapa onkin varmasti helpompi tapa saavuttaa suuri yleisö ja kerätä
lukijoita vähän vähemmän koulutetusta lukijakunnasta tai vaihtoehtoisesti
ehkäpä joihinkin muihin tieteisiin perehtyneestä yleisöstä. Tutkijalle teos
on kuitenkin hiukan ongelmallinen, sillä Robertsin kirja on hyvin pitkälle
kokoava esitys. Tämän vuoksi teoksesta on hyvin vaikea esimerkiksi löytää
perustaa uusille ajatuksille, sillä suora viittaus tuntuisi olevan vain
välipysähdys matkalla kohti sitä kirjoittajaa, joka toi ajatuksen esiin ennen
Robertsia.

Tieteellistä – ja latinankielistä – alkuperäissanastoa käytetään
domuksesta ja sen eri huoneista: cubiculumista, atriumista ja tabulariumista;
sekä niistä löydetyistä esineistä kuten kotijumalten palvonta-alttarista
larariumista puhuttaessa. Kirjan sisältämät faktat esitetään hyvin
yleismaailmallisina eikä perusteluja välttämättä kaivata.



Kuva: Vettiin talon lararium Pompeiji.

Kaiken kaikkiaan teos on varmasti toimiva oppikirja ja positiivisessa mielessä
kokoava yleistys, mutta tutkimuksen tekemisessä se on hankala viittauskohde ja
tutkijalle siten jopa vähän turhanpäiväinen. Tavallaan hyvä pohja
tutkimuksen aloittamiseen ja suuntaamiseen sekä poikkitieteellisyyden
välittämiseen, mutta ei tarpeeksi informatiivinen varsinaisen tutkimuksen
tekemiseen.

Life and Death in Pompeii and Herculaneum toimii hyvänä yleisteoksena
keskisuuren ja pienen roomalaiskaupungin elämästä kiinnostuneille, mutta
tutkimuslähteenä sitä ei voisi suoraan suositella käytettäväksi. Laaja ja
mielenkiintoinen kirja onkin tiedetekstiä enemmän populaari yleisesitys
Pompeijin ja Herculaneumin kaupunkien arkeologisesta tutkimuksesta, joka
taustoittaa aihettaan historian avulla.

 

---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/