[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Rivimiehen näkökulma

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Juha Vahe <juha.sukunimi at dnainternet.net> Tietokirjailija
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Vaara, Seppo: Sodan kosketus. Docendo, 2016. 250 sivua.


Rivimiehen näkökulma
---------------------------------------------------------

Sodan poikkeuksellisissa oloissa tapahtui runsaasti vähälle huomiolle
jääneitä rikoksia, onnettomuuksia ja vakavia sairastumisia. Armeijan
taistelumoraali ei vuonna 1944 ollut kehuttava. Sodan kosketus –teoksen
rehellisyys ikävissä ja ”kiusallisissa” asioissa on sen suurimpia
vahvuuksia. Kuvitus on suurimmaksi osaksi yksityiskokoelmista ja aiemmin
julkaisematonta. Kirjoittaja Seppo Vaara on itse taittanut kirjan
tyylikkäästi.

 

Viimeistään ensimmäisestä maailmansodasta lähtien on tiedostettu, että
sodista on kirjoitettu kovin paljon kenraalien näkökulmasta ja runsaslukuiset
rivimiehet ovat jääneet vähemmälle huomiolle, vaikka heidän vastuullaan
taistelut viime kädessä olivat. Suomellakaan ei ole mitään syytä ylpeillä
tilanteesta. Viime sodat koskivat välittömästi vajaata 20 prosenttia
väestöstä ja välillisesti suunnilleen kaikkia. On totta, että Kansa
taisteli –lehti http://kansataisteli.sshs.fi ja lukuisat populaarit sotakirjat
ovat valottaneet rivimiehen asemaa. Toisaalta viime sotiin kohdistunut
akateeminen tutkimus on aktivoitunut vasta siinä vaiheessa, kun veteraanien
rivit ovat harvenneet ja muistikuvat sodasta hämärtyneet.

Täydennetty päiväkirja

Teosta Sodan kosketus ei voi pitää tyypillisenä tietokirjana. Siitä puuttuu
lähdeluettelo ja kirjoittajan synteesi. Kirjan sanotaan perustuvan
päähenkilön päiväkirjaan, mutta päiväkirjaa on täydennetty hyvin
runsaslukuisesti kirjeenvaihdolla, haastatteluilla ja otteilla melko
sattumanvaraisesti valituista kirjoista.

Sodan kosketus on kirjoitettu hyvin henkilökohtaisella otteella.
Päähenkilönä on siviilissä Nivalan Osuuskaupassa työskennellyt Martti
Vaara (1920-1966), joka jatkosodan aikana toimi alikersanttina kenraalimajuri
Ruben Lagukselle alistetussa 1. Jääkäriprikaatissa. Muina keskeisinä
henkilöinä ovat päähenkilön pikkuveli ja serkku. Toimittajana on
päähenkilön vuonna 1954 syntynyt poika Seppo Vaara. 

Kirja on varsin selkeä kehityskertomus. Talvisota jäi päähenkilölle ja
hänen toveripiirilleen vieraaksi. Sodan syttymistä ei kovin pahasti
pelästytty, mutta rauhan ehdot olivat pettymys. Jatkosotaan lähdettiin
korkohengessä. Merivoimissa palvellut ystävä murehti, pääseekö hän
ollenkaan ”katsomaan ryssää silmästä silmään”.  Kaverukset lupaavat
tapaavansa voittajina Moskovassa.



Kuva: Sotilaita ruokailemassa 1941, SA-kuva, Hedenström.

Kuvaus sodasta keskittyy marsseihin, leiriytymiseen, ruokailuun, kirjeenvaihtoon
ja loman odotukseen. Itse taisteluista on lakonisia toteamuksia X:n kaatumisesta
ja Y:n haavoittumisesta.

Loman odotuksesta voi päätellä asenteiden sotaa kohtaan muuttuvan
negatiivisemmiksi. Kirjan laajin ja koskettavin kuvaus liittyy päähenkilön
pikkuveljeen Eino Vaaraan. Pikkuveli on sotilaskoulutuksen jälkeen vain hetken
rintamalla, sairastuu siellä ja pitkän sairauden jälkeen kuolee
kevättalvella 1944 ilmeisesti keuhkosairauteen, vaikka diagnoosia kirjassa ei
mainita. Yhteismajoituksessa tuberkuloosi levisi usein kohtalokkaasti.

Einon kuolema on kirjassa selvä käännekohta. Samoihin aikoihin päähenkilö
alkaa suhtautua sotaan ja sen lopputulokseen yhä kielteisemmin. Kesän 1944
taisteluissa 1. JPr kärsii erittäin raskaita tappioita, joita kirjassa
korostetaan. Tappiot olivat tosin suuria jo hyökkäysvaiheessa 1941, mutta
siitä ei päähenkilö juurikaan kirjoita.

Kuri ja taistelumoraali

Jääkäriprikaati oli Suomen armeijassa nuorista asevelvollisista koottu selvä
valioyhtymä. Kuitenkin myös sen taistelumoraali laski muun armeijan mukana,
mistä kirjassa on runsaasti mainintoja. Armeijan ratkaisu ongelmiin oli
tehostaa kuria, mihin päähenkilö suhtautui hyvin kielteisesti. Vuosia sodassa
ollut mies ei innostu ns. rättisulkeisista sen jälkeen kun näki, miten paljon
Suomen armeija 1.JPr mukaan lukien jätti vetäytyessään materiaalia
jälkeensä. Päähenkilö sai joukon rangaistuksia, vaikka on lähtökohdiltaan
uskonnollinen suojeluskuntalainen.



Kuva: Onnettomuus Uhtuan suunnalla, U.Laukka, SA-kuva.

Lapin sodassa Martti Vaara haavoittuu ja lopulta kotiutetaan kolmannen luokan
vapaudenristin (VR 3) kera, jonka myöntäminen alikersantille oli hyvin
harvinaista. Kirjassa ei selosteta myöntämisperusteita, mutta ilmeisesti se
liittyy 56 kuukautta kestäneeseen asepalvelukseen, kaikkiaan kahteen
haavoittumiseen ja osallistumiseen moniin koviin taisteluihin.

Kirja antaa peräti naturalistisen kuvan sodasta. Etenkin selustassa alkoholia
käytetään runsaasti. Humalassa hyvät ystävykset tappelevat siinä määrin,
että häviäjä joudutaan viemään sotasairaalaan, mistä hänet passitettiin
vielä toipumislomalle kotiin selityksin, että vammat olivat muka tulleet
rakennustöissä. Tarinan kertonut veteraani toteaa kuivasti: ”Prenikka vain
puuttui tästä suorituksesta.” Toinen suomalainen sotilas tappaa suomalaisen
siviilin ilmeisesti viinan himossa. Martti Vaaran kanssa yhtä aikaa kotiutunut
henkilö oli loukkaantunut hevosen potkaisusta ja kotiuttamismatkalla kaverukset
joutuivat vakavahkoon junaonnettomuuteen.



Kuva: Viinajakoa Syvärillä, voimalaitoksen lohko 4.6. 1943. Otso Pietinen,
SA-kuva.

Kirjan kehityskertomus tiivistyy kahteen virkkeeseen. Kesäkuussa 1941
kirjeessä toivotettiin ”Voi hyvin, tapa paljon ryssiä.” Kirjaa tehtäessä
konekivääriampujana toiminut veteraani vastasi kysymykseen tuottamistaan
tappioista: ”Voi niin monta äitin poikaa.”  

 

 

---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/