[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Turistina keskiajan Suomessa

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Jussi Hanska <jussi.hanska at staff.uta.fi> Historian didaktiikan
Yliopistonlehtori, Tampereen yliopisto
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Aalto, Ilari; Helkala, Elina: Matkaopas keskiajan Suomeen. Atena, 2015. 256
sivua.


Turistina keskiajan Suomessa
---------------------------------------------------------

Matkaopas keskiajan Suomeen on ammattitutkijan kirjoittama matkaopas vuoden 1400
Suomeen. Se on välttämätön survival guide jokaiselle itseään
kunnioittavalle aikamatkaturistille Itämaahan. Kuinka käyttäydyt pidoissa,
missä ovat parhaat kirkot ja entäpä kuinka Turussa voi majoittua välttäen
kirpun puremat?

Ilari Aallon (teksti) ja Elina Helkalan (kuvitus) Matkaopas keskiajan Suomeen on
teos, joka herättää kysymyksen, miksei kukaan keksinyt kirjoittaa sitä
aikaisemmin? Historiallinen matkaopas on muualla maailmassa pitkään ollut
historian popularisoinnin alalaji.  Ilahduttavaa on, ettei tätä markkinarakoa
Suomessa ole täyttänyt historiantutkimuksesta ja arkeologiasta pihalla oleva
toimittaja, vaan asialla on teemaan tiedemiehen vakavuudella perehtynyt
arkeologi. Lopputuloksena on kirja – sanottakoon se heti – jossa
tieteellinen asiantuntemus elää symbioosissa oivaltavan popularisoinnin
kanssa. Lopputulos on kaikin puolin nautittava kokonaisuus, josta ei suoranaisia
asiavirheitä löydy. Elina Helkalan kuvitus sekä laaja valokuvamateriaali
täydentävät esteettistä kokonaisuutta ja teoksen taittokin on vallan
mukiinmenevä.

Siispä keskityn lillukan varsista naputtamisen sijaan pohtimaan hieman Aallon
kirjahankkeen perusteita ja sen käyttöarvoa pedagogisesta näkökulmasta.
Lähtökohdaksi Aalto on valinnut Suomessa vallinneen tilanteen vuonna 1400.
Lukiessa pohdiskelin, miksi tämä valinta on täytynyt ylipäätään tehdä,
kun lähdetilanteesta johtuen tekijä joutuu käyttämään paljon materiaalia
myös myöhemmältä keskiajalta ja jopa uuden ajan puolelta. Olisiko kuitenkin
ollut luontevampaa – jos tarkka vuosi piti ylipäätään valita – päätyä
esimerkiksi vuoteen 1500 jolloin keskiajan suomalainen yhteiskunta oli monessa
mielessä kehittynyt huippuunsa?

Lähdeaineiston käyttöön liittyvää huomiotani ei pidä tulkita moitteeksi.
Valitettavasti Suomen keskiajan lähdeaineisto on kovin heikosti säilynyt ja
suhteettomasti painottunut fiskaalisiin oloihin ja maan omistukseen liittyviin
dokumentteihin. Tämän vuoksi tutkija joutuu väistämättä tekemään
johtopäätöksiä myöhemmän ajankohdan perusteella ja olettamaan muun
Euroopan tilanteen perusteella, mitenkä asiat Suomessa todennäköisesti
olivat. Tässä suhteessa Aallon tulkinnat ovat pääsääntöisesti
kestävällä pohjalla. Hieman skeptisesti voi korkeintaan suhtautua siihen,
kuinka yleisiä ns. mysteerinäytelmät keskiajan Suomessa olivat. Esimerkiksi
tulkinta siitä, että Pyhän Henrikin surmavirsi olisi alkujaan ollut osa
tällaista mysteerinäytelmään, on melko rohkea.

Toinen Aallon matkaopasta lukiessa mieleen nouseva seikka on, kuinka eri tavalla
arkeologi ja historioitsija voivat ”nähdä” saman ajanjakson. Lähinnä
kirjallisten lähteiden kanssa operoiva historiantutkija näkee keskiajan Suomen
pääsääntöisesti kristillisenä maana, jossa kirkko näkyy selkeästi
katukuvassa, vai kenties pitäisi sanoa kylänraitin kuvassa. Arkeologin ja
kansantieteilijän näkökulmassa tähän kuvaan syntyy aivan toisenlainen
pohjavire. Aallon keskiajan Suomea kansoittavat dominikaaniveljien lisäksi
myös pakanatietäjät ja shamaanit. Tässä suhteessa Matkaoppaan lukeminen oli
ammattimaiselle keskiajantutkijallekin virkistävä kokemus, joka pakottaa
uudelleen ajattelemaan omaa kuvaansa siitä, minkälainen keskiajan Suomi
lopultakin oli.

Kuten tälle populaaritieteelliselle genrelle muuallakin on tyypillistä, Aallon
teos noudattaa modernin matkaopaskirjallisuuden konventioita ja jäljittelee
niiden kieltä: ”Jos haluat nähdä vähällä vaivalla mahdollisimman monta
kirkkoa, suuntaa Turun seudulle: Aurajoen vartta kulkiessa voi parhaimmillaan
nähdä neljä kirkkoa yhtä aikaa, ja itse kaupungissa kirkkoja on peräti
kolme.” Tämä tekee teoksesta kevyttä luettavaa ja helpottaa sen käyttöä
pedagogisiin tarkoituksiin. Aallon ja Helkalan teosta voisi helposti käyttää
esimerkiksi aineistona uusien lukion opetussuunnitelman perusteiden mukaisella
TO1 (Teemaopinnot 1) kurssilla. Kyseessä on valtakunnallisesti syventävä
lukio-opintojen kurssi, jossa valittua ilmiötä lähestytään useamman
oppiaineen näkökulmasta ja menetelmillä. Kirjan pohjalle olisi helppoa
rakentaa kurssi, jossa Suomen keskiaikaa lähestyttäisiin esimerkiksi
historian, äidinkielen, kuvaamataidon ja draaman keinoin.

Perinteisemmällä lukion Suomen historia Ruotsin vallan aikana
käsittelevällä (HI 5) kurssillakin Matkaopas on erittäin hyödyllinen
apuväline niin opettajille kuin oppilaillekin. Monissa kouluissa käytetään
tämän kurssin materiaaleina sekä tietopohjalta että sisällön valikoinnin
suhteen auttamattomasti vanhentuneita materiaaleja. Matkaopas tarjoaa sellaista
arkipäivän- ja kulttuurihistoriaa, joka monista koulukirjoista valitettavasti
puuttuu.

Kaiken kaikkiaan Aalto ja Helkala sekä heidän kustantajansa ovat tehneet
merkittävän kulttuurityön tuodessaan modernin tieteellisen kuvan keskiajan
suomalaisesta yhteiskunnasta helposti lähestyttävässä ja didaktisesti
monikäyttöisessä muodossa lukijoiden saataville. Teosta voi toki lukea myös
puhtaana viihdekirjallisuutena – siinäkin se täyttää paikkansa enemmän
kuin hyvin.

---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/