[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Marssioppaita puolin ja toisin

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Pentti Stranius <pentti.stranius at telemail.fi> Kirjailija. Tutkija-toimittaja.
Freelancer, Lieksa
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Kosonen, Matti; Tuomikoski, Pekka: Suomen armeijan marssiopas Itä-Karjalaan
1938. Kustannusosakeyhtiö Tammi, 2016. 278 sivua.


Marssioppaita puolin ja toisin
---------------------------------------------------------

Matti Kososen ja Pekka Tuomikosken tietokirja Suomen armeijan marssiopas
Itä-Karjalaan on paljon enemmän kuin pelkkä marssiopas. Se taustoittaa
varhaisen vakoilutoiminnan alkuhistoriaa itsenäisessä Suomessa ja sisältää
paljon dokumenttiaineistoa. Teos sisältää paitsi marssioppaan tekstin,
myös otteita erilaisista sopimuksista Suomen ja Neuvosto-Venäjän välillä,
kuten myös otteita valtiomiesten puheista sekä vähemmän
tunnetuista kirjelmistä.

 

Vuonna 2014 julkaistiin suomeksi Antero Uiton toimittama Puna-armeijan
marssiopas Suomeen 1939.
http://www.karisto.fi/portal/suomi/kustannusliike/kirjat/?action=kirja&pid=1482
Se sisälsi paljon ainutlaatuista vakoilutietoa rajaseudusta, tieyhteyksistä ja
muun muassa Mannerheim-linjasta. Vaikka kuva suomalaisista ja ”lahtarien
Suomesta” oli kovin mustavalkoinen, marssiopas osoitti Neuvostoliiton
valmistelleen hyökkäystä ja talvisotaa perusteellisesti jo ennen Mainilan
laukauksia. Erilaiset ehdotukset aluevaihdoista ja niiden hylkääminen Suomen
puolelta olivat vain lopullinen tekosyy hyökkäykselle.

Tutkija Matti Kososen ja tietokirjailija Pekka Tuomikosken toimittama Suomen
armeijan marssiopas Itä-Karjalaan 1938 on tavallaan vastaveto puna-armeijan
kirjaselle. Se sisältää sotilastiedustelun syntyhistoriaa,
aikalaisdokumentteja ja yhteenvetoja vaatimattomasta vakoilutoiminnastamme
1920-30-luvuilla. Taustalla ovat vaikuttaneet sotahistoriaan, vakoiluun ja
Karjalan kysymykseen perehtyneet Pasi Tuunainen, Jukka Partanen ja Pekka
Nevalainen Itä-Suomen yliopistosta.



Kuva: Osa I/JR30:stä ylittää Karmalan salmea Pälkjärvi 1941, SA-kuva.

Vakoilutoiminnan perustarkoitus

Kirjoittajien työnjako on sellainen, että Tuomikoski maalaa leveämmällä
pensselillä tapahtumien historiallisia yhteyksiä ja tiedustelun asiantuntija
Kosonen selvittää vakoiluorganisaatioita, sen tehtäviä ja operaatioita
yksityiskohtaisemmin. Hän piirtää myös muutaman värvätyn vakoilijan
tarkemman henkilökuvan. Sensaatiomaisin tapaus 1920-luvulta oli Uhtuan
Vuokkiniemen rajavartioston päällikön Ivan Filimonoffin loikkaus Suomeen
keväällä 1926; hän kun toi mukanaan myös melkoisen arkiston.

Marssiopas käyttää pääosin vakoilusta käsitettä ”tiedustelu” ja
organisaatioista sen mukaisia termejä. Kirjoittajat kuitenkin osoittavat varsin
selvästi mistä oli kysymys 1930-luvun tietojen keruussa naapurista.
Kaikenlaisen tiedustelun tarkoitus oli hankkia mahdollisimman paljon
yksityiskohtaista vakoilutietoa, josta olisi hyötyä sodan syttyessä. Sotaan
siis valmistauduttiin aktiivisesti Suomenkin puolella 1930-luvun lopulla.
Ensiarvoisen tärkeää oli saada mukaan ”heimopakolaisia” ja agentteja
vihollisen puolelta – niitä, jotka olisivat valmiit sabotaasitoimintaan:
räjäyttämään siltoja, rautateitä, muona- ja viljavarastoja,
sotatarviketehtaita. Myös tietoja naapurin tiestöstä, kanavista,
lentokentistä, rajavartiojoukoista, varuskunnista, sotaharjoituksista,
kuljetuskalustosta, aseistuksesta ja Muurmannin radasta kerättiin. Karjalaiset
ja venäjää osaavat vakoilijat kartoittivat myös väestön mielialoja
”kansannousuun” ja saattoivat piirtää kohteista tarkkojakin karttoja.

Vakoilutiedoilla oli varmasti merkitystä jo talvisodassa, mutta erityisesti
jatkosodassa, suomalaisjoukkojen miehittäessä Itä-Karjalaa. Toisaalta
tiedustelu saattoi vaikuttaa myös ylioptimistisiin mielialoihin vielä vuosina
1943-44 kun Saksa oli jo häviämässä sotansa itärintamalla.

Marssioppaan plussat ja miinukset

Suomen armeijan marssiopas tarjoaa paljon perustietoa ja taustahistoriaa
tiedustelutoiminnan alkuvaiheista itsenäisessä Suomessa. Myös erilaisia
”rauhansopimuksia” ja ”ystävyysasiakirjoja” ja Mannerheimin sekä
muidenkin valtiomiestemme ja presidenttiemme puheita ja kirjelmiä lainataan
paljon, esimerkiksi Tarton rauhansopimusta tai marsalkkamme kuuluisaa
”miekkatuppipuhetta” - tuota ”valaa” Karjalan vapauttamisesta.

Marssioppaan lukija jää kaipaamaan tarkempia kuvauksia tai sitaatteja
nimenomaan varsinaisista tiedusteluraporteista ”Itä-Karjalan kentiltä ja
kunnailta”. Mitään perusteellisempaa yhteenvetoa vakoilun roolista niin
talvi-kuin jatkosodassa ei Marssioppaassa myöskään ole. Tämän teoksen
rinnalla kannattaa lukea Antero Uiton vuonna 2014 toimittamaa Puna-armeijan
marssiopasta Suomeen 1939. Mikään vakoilun huippumaahan Suomi ei ole koskaan
ollut eikä ole nytkään, mutta suurvaltojen ”temmellyskenttänä” toki
sijainnistaan johtuen merkittävä.

---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/