[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Holokaustitutkimuksen uusi merkkiteos

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Aulis Kallio <aulis.kallio at yahoo.com> Vapaa toimittaja, tietokirjailija, Tampere
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Snyder, Timothy: Musta maa. Holokausti: tapahtumat, opetukset (Black Earth: The
Holocaust as History and Warning). Kääntänyt Helasvuo, Antero.
Kustannusosakeyhtiö Siltala, 2015. 442 sivua.


Holokaustitutkimuksen uusi merkkiteos
---------------------------------------------------------

Yalen yliopiston historian professori Timothy Snyderin uusi teos Musta maa.
Holokausti: Tapahtumat, opetukset tarjoaa uudenalaista ajatusmallia Euroopan
juutalaisten kansanmurhasta vieden eteenpäin hänen edellisen kirjansa ideoita.
Teoksen nimi viittaa Ukrainaan, joka oli Hitlerille Saksan
elintarvikeomavaraisuuden takaava laajentumisalue, ja valtioton tila jossa
käydä yksipuolista rotusotaa planetaarista vihollista, juutalaisuutta,
vastaan. Snyderin uusin kirja on saanut asiantuntija-arvioissa brittiläisissä
ja amerikkalaisessa lehdissä sekä kiitosta että kovaa kritiikkiä.

 

Timothy Snyder (s.1969) on tunnettu teoksistaan, jotka välittävät itäisen
Euroopan historiaa ja kokemuksia läntiselle lukijakunnalle, joka ei niitä
juurikaan tunne. Häneltä on suomennettu aiemmin teos Tappotanner. Eurooppa
Hitlerin ja Stalinin välissä, 2014 (alkuteos (Bloodlands. Europe Between
Hitler and Stalin, 2010), joka on merkittävin teos kahden totalitaarisen
järjestelmän vuorovaikutteisesta joukkotuhonnasta itäisessä Euroopassa
vuodesta 1930 vuoteen 1945.

Snyderin kirjan esipuhe alkaa Wienin kuudennen kaupunginosan siellä aiemmin
asuneiden juutalaisten muistoksi katukäytäviin messinkilaatoin tehdystä
muistomerkistä. Maaliskuussa 1939 Saksan miehityksen jälkeen katujen varsilla
asuneet juutalaiset joutuivat välittömästi puhdistamaan kadut niihin
maalatusta Itävalta- sanasta. Valtion tuhon myötä alkoi vuorokaudessa
juutalaisiin kohdistunut väkivalta.



Kuva: Wienin juutalaisia pakotettiin pesemään katuja anschlussin jälkeen
1938.



Kuva: Esimerkkejä katumuistomerkeistä (stolpersteine) Wienissä.


Snyder esittää kysymyksen, miksi Wienin juutalaisia alettiin vainota juuri
silloin kun Itävalta pyyhittiin maailmankartalta. Ja miksi heidät vietiin
surmattaviksi tuhansien kilometrien päähän Valko-Venäjälle vaikka
Itävallassa oli vahva antisemitistinen ilmapiiri.

Hän tiivistää holokaustin mysteerin, juutalaiset olivat olleet erottamaton
osa Wienin ja muiden Euroopan suurkaupunkien väestöä. Heitä oli elänyt
miljoonittain viisisataa vuotta Wienistä pohjoiseen, itään ja etelään
olevilla alueilla eli Itä-Euroopassa. Vajaassa viidessä vuodessa yli viisi
miljoonaa heistä surmattiin.

Esitellessään kirjansa ulottuvuuksia Snyder painottaa holokaustia
varoituksena. Kirjan viimeinen luku esittelee kauhuskenaarioita uudesta
ekologisesta paniikista ilmastomuutoksen ja vähenevien luonnonvarojen
maailmassa. Se voi johtaa kriiseihin ja kansanmurhiin. Monet kritiikit katsovat
että tulevaisuuden ennakointi on Snyderin kirjan suurin heikkous. On jopa
todettu sarkastisesti, että tulevaisuudenspekulaatiot varjostavat kirjassa
varsinaisen historian osuutta ja natsismistakin muotoutuu kuva jonkinlaisena
ekologisena paniikkiliikkeenä. Minä en olisi ihan niin kärjekäs, mutta näen
kyllä tässä ongelman.

Heikkous on luonnonvastaista

Kirjan johdantoluku Hitlerin maailma ja ensimmäinen luku Elintila
käsittelevät Hitlerin maailmankatsomusta. Snyderille Hitler ei ole laisinkaan
perinteinen saksalainen nationalisti vaan uudenlainen ”rotuanarkisti”. Hän
julistaa ekologista ajattelumallia jossa kaikki on palautettavissa luontoon,
jossa vallitsee eloonjäämiskamppailu. Tämän käsityksen hän on ominut
suositusta darvinistisesta luonnonvalintaa käsittelevästä kirjallisuudesta.
Ihminen on yksi eläinlaji, joka on jakautunut rotuihin joiden välinen
kamppailu johtaa vahvimman rodun voittoon. Tämän luonnontilan on
”epärotu” juutalaiset vääristänyt luomalla maailmanlaajuisia
ajattelumalleja, jotka korostavat ihmisten kykyä elää yhdessä. Viime
kädessä juutalaisuus on Hitlerille planetaarinen vihollinen, joka auttaa
heikkoja luonnonvastaisesti hallitsemaan vahvoja. Näin juutalaiset ovat saaneet
itse vallan.

Hitler hylkäsi ajatuksen, että Saksa lähtisi uudelleen siirtomaakilpailuun,
vaan hän katsoi että Saksan ”Afrikka” on idässä, jossa slaavilainen
alempi rotu elää hedelmällisillä mailla juutalaisten hallitsemina.
Saksalaisten on kolonisoitava itäalueet niin kuin amerikkalaiset lännen. Saksa
voisi luoda omavaraisen maaimperiumin, joka voisi elää ehkä rinta rinnan
rotuveljien hallitseman brittiläisen meri-imperiumin kanssa.

Kirjassa varsinaiseen aiheeseen pääsemistä edeltää sinänsä
mielenkiintoinen, mutta harrastusta lukijalta vaativa pohjustus Saksan, Puolan,
Neuvostoliiton ja Puolan keskinäisen valtapelin maailmaan, samaten kuin Puolan
hallituksen ja oikeistosionistien yhteistyöhön Palestiinan
juutalaisvaltioprojektissa. Nämä luvut ovat mielenkiintoisia ja tuovat kosolti
uutta tietoa läntiselle lukijalle, mutta ehkä poikkeavat aiheesta.

Olennainen tieto kuitenkin on että Hitler tarjosi Puolalle toistuvasti
yhteistyötä judeo-bolsevistisen Neuvostoliiton vastaisessa sodassa. Puola
kuitenkin pitäytyi turvallisemmassa status quo -politiikassa. Sitten
äkkiseltään Hitler ja Stalin liittoutuivat ja tuhosivat yhdessä Puolan.

Valtion tuhoutuminen mahdollisti joukkomurhat

Saksan sisäisen kehityksen kuvaaminen on olennaista Snyderin pääteesin
kannalla. Saksassa perinteistä valtiokoneistoa alettiin korvata SS-johtoisilla
hybridiorganisaatioilla. SS:n hallitsemat erityistuomioistuimet ja
keskitysleirit olivat rinnakkaisinstituutioita valtion laitoksille. Juutalaisten
kansalaisoikeuksien vieminen pohjautui natsien teoriaan, ettei muita kuin rotua
palvelevia lakiperiaatteita ole.

Itävallan, Tsekkoslovakian ja etenkin Puolan miehitys ja valtioiden tuhoaminen
mahdollistivat todellisen rotusodan aloittamisen. Uuteen vaiheeseen siirryttiin
kesällä 1941, kun Saksa liittolaisineen hyökkäsi Neuvostoliittoon. Snyderin
kuningasajatus kirjassa on, että valtion tuhoaminen mahdollisti juutalaisten
joukkomurhan. Niin kauan kuin on byrokraattisia perusteita ja käytäntöjä, ja
ihmisillä on mahdollisuus säilyä kansalaisina, he saattoivat välttyä
vainolta. Idässä Saksa kohtasi ensimmäiseksi maita, joissa Neuvostoliitto oli
jo tuhonnut valtion, ja Saksa jatkoi siitä, mihin neuvostoliittolaiset
jäivät. Lännessä se valitsi vaihtelevia taktiikoita miehittämissään
maissa.

Snyder etsii tukea ajatukselleen muun muassa vertailemalla Viroa ja Tanskaa.
Molemmat ovat pieniä pohjoismaita, joissa eli ennen sotaa pieni
juutalaisyhteisö ilman, että kohtasi antisemitismiä. Viron kohtalona oli
kaksinkertainen valtion tuhoaminen ensin Stalinin, sitten Hitlerin toimesta. Ne
juutalaiset jotka eivät ehtineet paeta tapettiin. Tanskassa oli säilynyt
kuninkaan johtama valtiolaitos saksalaismiehityksestä huolimatta ja juutalaiset
kyettiin suurimmaksi osaksi siirtämään Ruotsiin.

Snyderin teesi valtion roolista juutalaisten kansanmurhassa hillitsevänä
tekijänä on saanut kiitosta mutta myös kritiikkiä. Hänen todistelunsa ei
tunnu aina uskottavalta. Juutalaisten tuhoaminen eri maissa riippui suurelta
osin sotatapahtumien kulusta. Saksan liittolainen Romania teurasti 1941
juutalaisia valtaamillaan alueilla, mutta muutti politiikkaansa vuodesta 1942
lähtien, ja suurin osa sotaa edeltäneen ajan Romanian alueella asuneista
juutalaisista selvisi. Romanian hallituksessa ja valtiokoneistossa ei ollut
tapahtunut mitään muutosta. Voidaan myös yleisesti sanoa, että sellaiset
harmittomilta tuntuvat byrokratian tuotteet kuin asukasrekisterit helpottivat
juutalaisten jahtaamista miehitetyissä maissa.

Snyderilta jää huomaamatta, että holokausti jäi kesken, huomauttaa yksi
kriitikko. On turha miettiä , miksi Hollannissa valtaosa juutalaisista
tuhottiin, kun taas Ranskassa suurin osa heistä säilytti henkensä. Jos
Normandian maihinnousu olisi epäonnistunut ja sota jatkunut pidempään,
holokaustin ”onnistumisprosentti” olisi ollut kaikkialla Euroopassa 100.

Venäläiset ja saksalaiset sodan myytit

Snyder alleviivaa sitä tosiasiaa, että ennen kuin Auschwitz ja muut teolliset
kuolemanleirit aloittivat toimintansa, suurin osa holokaustin uhreista lepäsi
jo itäisen Euroopan merkitsemättömissä joukkohaudoissa saksalaisten ja
paikallisten yhteistoimintamiesten ampumina. Snyderin ominta aluetta on natsien
yhteistoimintamiesten kuvaus etenkin itäisessä Euroopassa. Mielenkiintoista
on, että natsit tukeutuivat olemassa olevaan paikallishallintoon ja poliisiin
kaikissa miehitetyissä maissa. Näin tapahtui myös Neuvostoliiton alueella ja
vieläpä neuvostovallan ydinalueilla. Kommunistipuolueen jäsenet, ja jopa
Stalinin turvallisuuspalvelun virkailijat, pelastivat henkensä ja asemansa
ryhtymällä natsien palvelukseen juutalaisten tuhoamisessa. Myöhempi suuren
isänmaallisen sodan myytti sai Moskovan unohtamaan kollaboraation, kaikkien
muiden paitsi länsiukrainalaisten ja baltialaisten kansallismielisten kohdalla.

Saksassa on ollut vallalla oma myytti, jolla haluttiin rajata kansanmurhaan
syyllisten piiriä. Vastuu siirrettiin tappopartioiksi perustetuille
Einsatzkommandoille ja ylipäätään SS:lle. Snyder kuitenkin osoittaa
esimerkein kuinka laajasti tavalliset saksalaiset järjestyspoliisit ja
Wehrmachtin sotilaat oli mobilisoitu joukkotuhontaan itärintamalla.



Kuva: Saksan joukot saattavat serbialaisen Kragujevacin kylän asukkaita
teloitettaviksi.

Snyder ei rajoitu kirjoittamaan vain uhreista ja tappajista, vaan myös niistä
ei-juutalaisista jotka riskeerasivat henkensä auttaakseen vainottuja. He ovat
kirjava joukko ihmisiä, joista on vaikea tehdä yhtenäistä kuvaa. Hän
kuitenkin rohkenee sanoa, että usein auttajat olivat ihmisiä, jotka olivat
omaksuneet sotaa edeltävänä aikana syvimmin yhteiskunnan arvot ja pitivät
niistä kiinni, vaikka ympäriltä väkivaltainen anarkia oli tuhonnut
yhteiskunnan perustuksen.

Puolassa Lontoon pakolaishallituksen alaisen vastarintaliike Kotiarmeijan
yhteyteen muodostettiin miehitetyn Euroopan ainut erityinen juutalaisten
auttamiseen suuntautunut organisaatio ”Żegota”. Sen perustamisessa oli
mukana aktiiveja katolilaisia vaikka kirkon johto vaikeni juutalaisten
kohtalosta. Heidän joukossaan nuori Wladyslaw Bartoszewski, josta myöhemmin
tuli kommunistisen ajan toisinajattelija ja lopulta demokraattisen Puolan
ulkoministeri. Jotkut juutalaisten avustamistyössä aktiiviset olivat itse
antisemitistejä, kuten kirjailija Zofia Kossak, joka julistuksessaan vaati
puolalaisia katolilaisina ja isänmaanystävinä auttamaan vainottuja
juutalaisia vaikka nämä ovat Puolan vihollisia.

Korkeat kirkonmiehet kaikkialla miehitetyssä Euroopassa olivat vaiti
juutalaisten kansanmurhan aikana ainoana poikkeuksena Ukrainan
kreikkalaiskatolisen kirkon (uniaattien) patriarkka Andrei Sheptyts`kyi ja
hänen luostarinjohtajaveljensä Klimenty, joka joutui myöhemmin
neuvostokomennon uhriksi. Patriarkka Andrei tuomitsi juutalaisten murhaamisen ja
kielsi pappeja antamasta synninpäästöä murhiin osallisilta.

Vähemmistöt herkempiä auttamaan

Snyderin mukaan kristittyjen suhtautumisessa juutalaisvainoihin näkyy se
mielenkiintoinen piirre, että vähemmistösuuntauksiin kuuluvat olivat
valtakirkkojen jäseniä valmiimpia antamaan apua. Näin esimeriksi Ranskassa
protestantit olivat katolilaisia aktiivisempia asiassa. Hollannissa tilanne
vaihteli paikkakunnittain, siellä missä katolilaiset olivat vähemmistönä,
he olivat protestantteja valmiimpia auttamaan ja sama päinvastoin.

Katolisella puolella nunnaluostarit erottautuvat juutalaislasten suojelijoina.
Snyder hieman psykologisoi, että nunnilla olisi lapsettomina luonnollinen
valmius auttaa lapsia muttei niinkään aikuisia. Olen itse löytänyt varsin
käytännöllisen syyn, miksi nimenomaan lapsia luostareissa suojeltiin.
Juutalaislapset oli helppo liittää nunnien hoitamien ei- juutalaisten orpojen
joukkoon. Aikuisten suojeleminen luostareissa, joihin tehtiin ratsioita, oli
paljon vaikeampaa.

Kaiken kaikkiaan Timothy Snyderin Musta maa on puutteistaankin huolimatta
tärkeä kirja, jonka toivoisi saavan Suomessakin laajan lukijakunnan.

 

---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/