[H-verkko] Jyväskylä, Väitös: Tietäjiä, taikojia, hautausmaita. Taikuus Suomessa 1700-luvun jälkipuoliskolla

[agricola at utu.fi]

Agricolan tapahtumakalenteriin on lähetetty uusi ilmoitus:
---------------------------------------------------------

Väitös: Tietäjiä, taikojia, hautausmaita. Taikuus Suomessa 1700-luvun
jälkipuoliskolla

Jyväskylä
16.1.2016 klo 12:55
---------------------------------------------------------

Väitös: 16.1.16 FM Emmi Lahti (Humanistinen tiedekunta, Suomen historia)

Alkamisaika: lauantai 16. tammikuuta 2016, 12.00

Paikka: Seminaarinmäki, H320, Jyväskylä

***

FM Emmi Lahden Suomen historian väitöskirjan "Tietäjiä, taikojia,
hautausmaita. Taikuus Suomessa 1700-luvun jälkipuoliskolla" tarkastustilaisuus.
Vastaväittäjänä dosentti Johanna Ilmakunnas (Helsingin yliopisto) ja
kustoksena professori Petri Karonen(Jyväskylän yliopisto).

Emmi Lahti tutki suomalaisia 1700-luvun jälkipuoliskon taikuus- ja
noituusoikeudenkäyntejä laajalla ja aiemmin vähälle huomiolle jääneillä
aineistoilla. Lahden tutkimus perustuu Vaasan hovioikeuden alaisten
tuomiokuntien yhteensä 174 taikuus- ja noituusoikeudenkäyntiin.

Taikuus oli kriminalisoitu vasta vuoden 1734 yleisessä laissa, mutta jo
aikaisemmin taikuuden harjoittamisesta saattoi joutua tuomiolle noituudesta
määrittävien lakien mukaan. Taikuus itsessään ja taikojan apuun
turvautuminen olivat viranomaisten näkökulmasta rikoksia uskontoa ja
yhteiskuntaa vastaan. Aikalaisten arkipäiväinen taikuus – kuten erilaiset
suojautumistaiat sekä sairauksien parantaminen maagisten riittien avulla –
joutui tulilinjalle valtiovallan taistelussa oikean uskonopin puolustamiseksi.

1700-luvun jälkipuoliskon oikeudenkäynneistä suurin osa koski sairauksien
parantamista, varastetun omaisuuden palauttamista, oikeudenkäyntiin
vaikuttamista sekä rakkauden herättämistä. Näiden ohella syytteitä
nostettiin myös jonkin verran noituudesta sekä kerran jopa liitosta paholaisen
kanssa.

Taikakeinoja oli monenlaisia, mutta peräti puolet jutuista oli sellaisia,
joissa vahvistusta taikatekoon käytiin hakemassa kirkkomaalta, kirkoista ja
haudoista.

- Esimerkiksi alttaripöydän puremisen uskottiin auttavan hammassärkyyn,
vainajan jäänteiden viiltelyn suojaavan ruumiinrangaistukselta sekä kirkon
seinästä vedettyjen naulojen paljastavan varkaan, Lahti luonnehtii.

Tällaiset taiat pohjautuivat yleisempiin vainajiin ja pyhään liittyviin
käsityksiin, jotka ohjasivat aikalaisten suhdetta yliluonnolliseen ja
esi-isiin. Teloitettujen ruumiiden käyttö magiassa muuttui Suomessa 1700-luvun
jälkipuoliskolla kristillisesti haudattujen vainajien jäänteiden
hyödyntämiseen. Kristillisen kirkon käsitykset tuomiopäivästä sekä sielun
ja ruumiin kohtalosta kuoleman jälkeen vaikuttivat aikalaisten käsityksiin
siitä, keitä haudassa lepäsi, ja miten heidän apuunsa saattoi turvautua.

 

Noita oli Suomessa lähes aina mies

Yleisen käsityksen mukaan noitaa on pidetty tavallisesti naisena, joka lensi
jollain apuvälineellä noitasapattiin juhlimaan paholaisen kanssa. Tämä kuva
ei vastaa väitöskirjan havaintoja, joiden mukaan 1700-luvun jälkipuoliskon
suomalaisista taikuudesta syytetyistä miehiä oli peräti 85 %. Noitamies on
aikaisemmin liitetty itäiseen Suomeen, mutta Lahden tutkimuksen mukaan mies
harjoitti taikuutta ja noituutta sekä idässä että lännessä. Taikuus
sinällään ei ollut sukupuolittunutta, mutta taikuudesta syyttämisen
mahdollinen sukupuolittuneisuus liittyi aikalaisten käsityksiin muun muassa
kotitalouden työnjaosta, jossa miehillä ja naisilla oli tietyt tehtävät.
Miehisyyden määrittelijät, kuten luterilaisen kirkon käsitykset hyvästä
isännästä, eivät silti murtuneet, vaan pikemminkin hautausmailla taikovat
miehet edustivat miehisiä piirteitä ottaessaan haltuun vaarallisia voimia.

Tapausten samankaltaisuus kaikkialla tutkimusalueella kertoo perinteiden
voimasta, maailmankuvan samanlaisuudesta erilaisine vivahteineen ja
uskomuksista, jotka olivat yhteisesti jaettuja eri puolilla maata. Lisäksi
tutkitut taikuus- ja noituustapaukset kertovat esivallan ja kansan
suhtautumisesta ja sen asteittaisesta muutoksesta. Tutkitut taikuus- ja
noituusoikeudenkäynnit 1700-luvun jälkipuoliskolla täydentävät
suomalaisesta noituudesta ja taikuudesta saatua kuvaa sekä vahvistavat
aiemminkin esille tuodun käsityksen siitä, että tapauksia käsiteltiin vielä
sata vuotta suurten noituusprosessien jälkeen. Usko noituuden ja taikuuden
vahingoittavaan – ja hyvää tekevään – voimaan ei hävinnyt
noituusoikeudenkäyntien vähentyessä.


---------------------------------------------------------
Tämä ilmoitus on luettavissa Agricola-verkossa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/ajankohtaista/tapahtumakalenteri/