[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Itämeren utopiat, hullut hankkeet ja onnistumiset

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Teemu Korpijärvi <teemukor at student.uef.fi> FM, jatko-opiskelija, Helsinki
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Huhtamies, Mikko: Pohjolan Atlantis. Uskomattomia tarinoita Itämerellä.. John
Nurmisen Säätiö, 2014. 224 sivua.


Itämeren utopiat, hullut hankkeet ja onnistumiset
---------------------------------------------------------

Pohjolan Atlantis on yleistajuinen tietokirja, joka tarjoaa temaattisilla
luvuilla kiinnostavan tarkasteluikkunan 1500-1770 -lukujen Ruotsin erilaisiin
insinööri- ja laivastohankkeisiin Itämeren alueella. Aiheiltaan hieman
hajanaisen oloisen, mutta asiantuntevan teoksen sitovat yhteen Itämeri, Ruotsin
suurvaltakausi ja vähäisemmässä määrin Viaporin merilinnoitus. Huhtamiehen
teos toimii kiehtovana johdatuksena Ruotsin suurvalta-ajan toisinaan hieman
eriskummallisiinkin projekteihin.

Historian dosentti Mikko Huhtamiehen kirja ”Pohjolan Atlantis uskomattomia
ideoita Itämerellä” kuljettaa lukijan halki Itämeren alueen kummallisten ja
toisinaan toimivaksikin todettujen insinööri-ihmeiden ja ajatusten historian
1500-luvulta 1700-luvulle. Kirja on rakennettu kahdeksan temaattisen,
kronologisesti etenevän luvun varaan, joista kukin muodostaa oman selkeän
kokonaisuutensa keskittyen yhteen käsiteltävään aihealueeseen.

Tyylillisesti teos on yleistajuinen ja viihdyttävä tietokirja, joka esipuheen
mukaan kokoaa yhteen ne teemat, joiden parissa Huhtamies työskenteli Suomen
Akatemian rahoittamassa 1700-luvun Viaporia käsittelevässä projektissa.
Linjassa toisten John Nurmisen säätiön kustantamien kirjojen kanssa tämäkin
teos on hyvin toimitettu ja ulkoisilta puitteiltaan kauniisti kuvitettu ja
siisti. Sellaisenaan kovakantinen opus sopii paitsi olohuoneen kirjahyllyyn tai
yöpöydälle, mainiosti myös kahvipöytäkirjaksi herättämään pientä
keskustelua kestittävien vieraiden kanssa.

Kirjan teksti on helppolukuista ja jouhevaa. Runsas kuvitus tasokkaine
kuva-aukeamineen tekee asiapitoisesta lukukokemuksesta helpon ja miellyttävän.
Hieman tottumattomampikin lukija tempautuu varmasti tekstin vietäväksi,
mikäli omaa pientäkin kiinnostusta merenkulun, arkkitehtuurin ja tieteen
historiaan tai aikakauden aatehistoriaan. Kuvitus, omalta osaltani varsinkin
vanhat kartat ja laivapiirustukset, on omiaan ylläpitämään mielenkiintoa ja
ne tukevat kerrontaa miellyttävästi. Sitaatit lähteistä tuovat elävästi
kuuluviin myös aikalaisten äänen.

Tarinat kansien välissä

Kirjan eräänlaisena johdantona toimivassa luvussa ”Kaukainen saari”
lukijalle esitellään Itämeren alueen ja Skandinavian piirtyminen
maailmankartalle sekä kiinnittyminen, sallittakoon anakronismini,
eurooppalaiseen yhteyteen. Tästä näkökulmasta tarkastellaan myös
maantieteellisen identiteetin muodostumista Itämeren alueen sisällä. Luvussa
sukelletaan kuitenkin myös syvemmälle historiaan, aina antiikin
maantieteilijöihin ja puolimyyttisiin matkakuvauksiin saakka. Vaikka luku ei
ehkä tarjoa alueen historialliseen maantieteeseen perehtyneelle lukijalle
mullistavia uusia havaintoja, se oikeuttaa erinomaisesti paikkansa seuraavien
lukujen näyttämön järjestäjänä ja tiiviinä koosteena siitä, kuinka
Itämeri on kuvattu kartoissa ja teksteissä.

Pohjolan Atlantiksen ensimmäinen varsinainen teemaluku johdattaa lukijan
Ruotsin suurvalta-ajan laivaston kehitykseen, jossa malleja haettiin aikakauden
Euroopan parhailta varustajilta – Venetsiasta. Toisessa luvussa käsitellään
1700-luvun Ruotsin suurisuuntaisia maanmittaukseen ja rakennustekniikkaan –
erityisesti kanaviin liittyviä – rakennushankkeita. Kolmannen luvun teemana
ovat hieman samantyyppiset suunnitelmat ja rakennushankkeet valtakunnan
itäisessä osassa eli nykyisen Suomen alueella. Neljänteen lukuun
päästäessä palataan takaisin laivastoteemoihin tarkastellen
saaristolaivaston ja kaleerien vaatimaa logistiikkaa ja uusia innovaatioita
alustyypeissä ja taktiikoissa. Tämä onkin kohtuullisen ajankohtaista, onhan
Suomenlinnan telakalla vuonna 2014 valmistunut Fredrik Henrik af Chapmanin
(1721–1808) piirustusten pohjalta veistetty tykkisluuppi Diana ja aiheen
ympäriltä on kirjoitettu 2011 ilmestynyt Kustaa III:n (1746–1792)
saaristosodasta kertova Jussi T. Lappalaisen  Kuninkaan viimeinen kortti.
Viipurinlahden ja Ruotsinsalmen meritaistelut 1790 (SKS) sekä 2010 Raoul
Johnssonin Kustaa III ja suuri merisota. Taistelut Suomenlahdella 1788–1790
(John Nurmisen säätiö).



Kuva: Fredrik Henrik af Chapman (1772-1808) teoksessa Architectura Navalis
Mercatoria.

Viidennen luvun aiheena on Helsinki ja sen erityispiirteet rannikon keskeisenä
satamapaikkana. Helsingin historiallinen asema on niin ikään näkynyt
kirjallisuudessa esimerkiksi Seppo Aallon 2012 julkaistussa Sotakaupunki.
Helsingin Vanhankaupungin historia 1550–1629 (Otava). Kuudennessa luvussa
käsitellään ulkosaariston vaarallisia merireittejä, niihin liittyneitä
myyttejä sekä varhaisen meripelastustoiminnan vaiheita. Saariston vaaroista
lukiessa ajatukset palaavat väistämättä Itämeren luonnonoloihin, tuuleen ja
karikoihin sekä saariston kelirikkoon, joka on harmi kyllä jäänyt huomiotta.
Myöskään talven Suomenlahdelle tuoma jää, joka näyttäytyy kirjan
kuvituksessa käytetyssä Olaus Magnuksen kartassakin, on jätetty tarkastelun
ulkopuolelle. Seitsemäs luku palaa Helsingin edustalle, Viaporiin ja ikään
kuin nivoo aiemmissa luvuissa esitettyjä ajatuksia ja esiteltyjä tekniikoita
yhteen Itämeren aikansa mahtavimman merilinnoituksen näkökulmasta.
Kahdeksannessa luvussa palataan taas aiheisiin, joita sivuttiin kuudennessa
luvussa ja syvennytään ruotsalaisten meripelastusseurojen pelastus- ja
sukellustoimintaan. Tällä hetkellä Huhtamies työskentelee
meripelastusseuroja käsittelevän historiahankkeen parissa. Onkin
mielenkiintoista nähdä minkälaisia uusia tutkimustuloksia kyseinen projekti
paljastaa tästä Suomessa vähän tutkitusta aihepiiristä.

Keskusten ja periferian yhteydet

Huhtamiehen teoksessa pinnalle tuntuu kohoavan kolme selvää pääteemaa:
Ruotsin suurvalta-ajan laivaston kehitys ja laivanrakennus, suurisuuntaiset
arkkitehtoniset ja insinöörihankkeet, sekä pelastusseuratoiminta. Painopiste
on vahvasti Ruotsin suurvalta-ajassa, rannikoilla ja verireittien varrella,
mutta historialliset langat sidotaan luontevasti aikakauden keskeisiin
vesitekniikan, arkkitehtuurin ja laivanrakennuksen keskuksiin kuten Venetsiaan
ja Hollantiin. Keskusten ja reuna-alueiden vuorovaikutusta ja vesireittejä
tutkivalle väitöskirjan kirjoittajalle tämä on ilahduttavaa: pohjolan
periferia nousee kertomuksen keskiöön, jonne uudet virtaukset saapuvat
kehityksen – täältä katsottuna – etäisemmiltä ydinalueilta. Yksi
kysymyksistä, joka itselläni kirjaa lukiessa voimistui entisestään, on
näiden käsitteiden alueellinen subjektiivisuus.

 

Kuva: Kanavan rakennusta 1700-1800 –lukujen vaihteessa Ruotsissa. J. A.
Cordier kuparipiirros L. Belangerin mukaan.

Näiden teemojen rinnalla kulkee jatkuvasti aatehistoriallinen tarinakaari, joka
liittää pohjolan tapahtumat eurooppalaisiin aikalaisvirtauksiin. Maantiede ja
luonnonolojen realiteetit mahdollisuuksineen ja haasteineen saavat myös oman
huomionsa. Vaikka eri lukujen teemat olisivat sangen vaihtelevia ilman Itämerta
niiden yhdistävänä tekijänä, on ne nyt onnistuttu liittämään yksiin
kansiin varsin kivuttomasti. Koska kukin luku muodostaa samalla oman
kokonaisuutensa, niitä voisi sanoa artikkelimaisiksi. Tämä aiheuttaa vaaran,
että kokonaisuus saattaa tuntua hieman hajanaiselta. Teos yhdistää kuitenkin
onnistuneen kansantajuisesti yksiin kansiin teemoja, joita Huhtamies on
käsitellyt aiemmin tieteellisissä artikkeleissa esimerkiksi Tieteessä
tapahtuu, Terra, Historik Tidskrift för Finland ja Historiallinen aikakauskirja
–julkaisuissa.

Hyvä yleisesitys

Huhtamiehen käyttämät arkistolähteet ja kirjallisuus ovat sangen kattavia ja
ne on kirjan lopussa jaoteltu miellyttävästi lukukohtaisesti. Kirjan
kielellinen asu on siisti, eikä ainakaan omaan silmääni pistänyt ilmeisiä
virheitä. Myös kirjassa käytetty sanasto on yhdenmukaista ja kieliasu sopii
hyvin yleistajuiseen teokseen, joka ei odota lukijaltaan erityissanaston tai
monimutkaisempien tieteellisten termien hallintaa.

Yhteenvetona todettakoon, että Pohjolan Atlantis on yleisesitys, joka tarjoaa
aiheistaan kiinnostavan johdatuksen ja on lukukokemuksena varsin miellyttävä.
Kirjan aiheet ovat ajankohtaisia varsinkin, kun 2014 oli Suomenlahden juhlavuosi
ja ne nivoutuvat tiiviisti vuonna 2014 päättyneeseen Sveaborg - Viapori
-projektiin. Teos epäilemättä ruokkii valistuneen lukijan tiedonjanoa ja
houkuttelee perehtymään kenties johonkin kirjan osa-alueista
syvällisemminkin.

 

---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/