[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Pääkaupunki sodan ja rauhan saranakohdassa

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Ville Laamanen <ville.laamanen at utu.fi> VTT, tutkija, poliittinen historia, Turun
yliopisto
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Kolbe, Laura; Nyström, Samu; Vesikansa, Jyrki: Helsinki 1945. Pääkaupunki ja
rauha. Minerva Kustannus Oy, 2015. 185 sivua.


Pääkaupunki sodan ja rauhan saranakohdassa
---------------------------------------------------------

Laura Kolben, Samu Nyströmin ja Jyrki Vesikansan teos kertoo Helsingistä ja
helsinkiläisistä sodan ja rauhan saranakohdassa. Kirjassa on kiitettävä
pyrkimys yleisen ja yksityisen vuoropuheluun, mutta lopulta kaupunkilaisten
jokapäiväiset kokemukset jäävät hallinnon ja valtakunnallisen kehityksen
varjoon.

 

Keväällä 1945 Helsinki otti vastaan rauhan. Maailmansodan päättyminen
Suomessa ja Euroopassa merkitsi pääkaupungissa uuden ajan alkua niin arjessa
kuin politiikan ylätasolla. Helsinki 1945 tarjoaa monipuolisen mutta hieman
epäselvän näkymän tähän kiehtovaan aikaan. Kirjan kolmen pääluvun
näkökulmat jäävät erillisiksi, eikä kirjassa ole johdantoa tai kokoavaa
loppulukua. Lyhyessä esipuheessa ei mainita, että kukaan kirjoittajista olisi
ollut erityisessä toimitusvastuussa.

Valvontakomissiosta arjen haasteisiin ja kaupunkirakenteen muutokseen

Kirjan avaava Jyrki Vesikansan ”Yhteiskunta myllerryksessä” -luku alkaa
yleiseurooppalaisen ja jopa globaalin mittakaavan tilannekuvalla, mikä ei
tässä tapauksessa ole erityisen onnistunut ratkaisu. Helatorstain 1945
rauhanjuhla Rautatientorilla sopisi hyväksi avaukseksi vaikka koko kirjalle,
mutta tapahtuma saa ohimenevän maininnan vasta, kun toisen maailmansodan tutut
loppuvaiheet on kerrattu Varsovan kansannoususta Berliinin kukistumiseen ja
Goebbelsien perhesurmaan. Tämän jälkeenkin palataan vielä muun muassa Tyynen
meren sotaan ja liittoutuneiden rauhankonferensseihin. Kun näkökulma lopulta
asettuu Suomeen, se pysyttelee lähinnä valtiollisella tasolla – vaikka
pääkaupunki toki oli niin eduskunnan ja presidentin kuin valvontakomissionkin
tukikohta. Näin ollen helsinkiläisten elämään päästään kiinni
oikeastaan vasta kirjan ensimmäisen kolmanneksen jälkeen.



Kuva: Rauhanjuhla Rautatientorilla 10.5. 1945. Yle Pohjanmaa, Filmiseppo.

Samu Nyströmin luku ”Helsinkiläiset ja vanhan maailman viimeinen vuosi” on
kirjan paras osa. Helsingin sosiaalinen ja taloudellinen kehitys, arkielämän
haasteet ja kulttuuri nivoutuvat sujuvasti yhteen. Tekstiä olisi mahdollisesti
voinut vielä väkevöittää hyödyntämällä esimerkiksi
muistitietoaineistoja tai taltioituja aikalaishaastatteluja, joita kirjan
lähdeluettelossa ei ole. Ihmisen kokoista historiaa olisi todennäköisesti
voinut nostaa enemmän esiin myös hieman kevyemmällä pohjatyöllä, jos
aikalaiskirjallisuutta ja jo nyt mukana olevaa lehdistöaineistoa olisi
hyödynnetty monipuolisemmin. Näin rauhanaikaiseen elämään siirtyvien
helsinkiläisten monet havainnolliset ja kiinnostavat kokemukset – joita
kyllä nytkin kiitettävästi mainitaan – olisivat saaneet yksilöllisiä
ääniä.

Kirjan päättävä Laura Kolben ”Murroksia ja jatkuvuuksia kaupungissa ja
katutilassa” syventyy otsikkonsa mukaisesti kaupunkirakenteen ja
kaupunginhallinnon kehitykseen. Samalla Kolbe syventää teemoja, joita myös
Nyström käsittelee osuudessaan. Helsingin hallinnollisen lähihistorian
epäilemättä parhaan asiantuntijan kirjoittama osuus on sisällöllisesti
vankka, mutta sen paikka kirjan lopussa on hieman epäkiitollinen. Luku
päättyy melko raskaaseen järjestyssääntö- ja tilastokatsaukseen, joita
valitettavasti seuraavat enää lähdeluettelo ja takakansi.



Kuva: Auringonottajia Hietaniemen uimarannalla 1945. Valokuvaaja Väinö
Kannisto 1945. Helsingin kaupunginmuseo. CC BY 4.0

Kaupunkilaisten kokemusmaailma hallinnon varjossa

Nykyisessä historiantutkimuksessa on enenevässä määrin tapana vähintään
ulottaa tarkastelu yksilöiden ja pienten yhteisöjen tasolle ja kokemuksiin,
toisin sanoen mikro- ja mentaliteettihistoriaan. Kirjan lähempi vertailu niin
ikään vuonna 2015 ilmestyneeseen Rauhaton rauha. Suomalaiset ja sodan
päättyminen 1944–1950 -teokseen (Vastapaino, toim. Ville Kivimäki ja
Kirsi-Maria Hytönen) ei olisi oikeudenmukaista, sillä jälkimmäinen on
syntynyt kahdentoista kirjoittajan yhteistyönä ja usean laajan
tutkimushankkeen yhteydessä. Rauhaton rauha -kirjan artikkelit sisältävät
kuitenkin hyviä esimerkkejä siitä, kuinka kokemusmaailmojen sekä
yhteiskunnallisten rakenteiden ja instituutioiden historiat voidaan
parhaimmillaan yhdistää samaan vakuuttavaan kertomukseen. Myös Helsinki 1945
-kirjassa on lupaava asetelma ja kiitettävä pyrkimys yleisen ja yksityisen
vuoropuheluun. Kaupunkilaisten jokapäiväiset kokemukset kuitenkin jäävät
lopulta hallinnollisen näkökulman sekä valtakunnallisen ja jopa
kansainvälisen kehityksen varjoon.

Kaupunkihistoriasta ja sodan ajan historiasta potentiaalisesti kiinnostunutta
laajaa lukijakuntaa ajatellen kirjan ydinongelma on, että siitä on vaikea
innostua. Teoksen komea ja runsas kuvitus antaisi tähän hyviä mahdollisuuksia
ja tavallaan osoittaa, mikä tekstissä jää sivuosaan: ihmisyksilöt
yhteiskunnan kaikista kerroksista, arjessa ja juhlassa, huolineen ja iloineen.
Nyt kuvitus kulkee ”omaa polkuaan”, kuten esipuheessa mainitaan. Kirjan
käyttöä haku- tai lähdeteoksena puolestaan vaikeuttaa hakemiston tai edes
lukujen alaotsikkotasolle ulottuvan sisällysluettelon puute.

Helsinki 1945 -teoksen suurimmat ongelmat olisivat todennäköisesti olleet
vältettävissä tarkemmalla sisältösuunnittelulla sekä selkeämmällä ja
pitkäjänteisemmällä toimitustyöllä. Nyt sinänsä hyvät ideat eivät ole
jalostuneet aivan loppuun saakka. Tästä huolimatta kirjassa on runsaasti
arvokasta sisältöä, ja aiheesta kiinnostuneiden kannattaa siihen tutustua.

 

 

---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/