[H-verkko] Arvosteltavaksi: Auditoriumin syksyn 2015 kirjoja

[Tapio Onnela]

Agricola - Suomen historiaverkko tarjoaa kirjoja arvosteltavaksi  Agricolan kirja-arvostelujulkaisuun (ISSN 1796-704X) Jos haluat saada kirjasta arvostelukappaleen, lähetä sähköpostia  osoitteeseen: <agricolan.arvostelut at gmail.com>, jossa ilmoitat kirjan  nimen ja kustantajan sekä postiosoitteesi (maaposti!). Tiedot toimitetaan kustantajalle, joka lähettää sinulle kirjan. Perustele lyhyesti miksi juuri sinä haluaisit arvostella kyseisen  kirjan.
***
Auditorium syksy 2015
 
Pia Maria Montonen: Rakkaudesta vanhaan asuntoon
 
Pia Maria Montosen uusimmassa menestyskirjassa kuvataan kaupunkiasumista Helsingissä 1800-luvun lopulta aina nostalgiselle 1950-luvulle. Miten asuminen, ja sitä kautta asunnot ovat muuttuneet? Mitä ne kertovat ajastaan ja asukkaistaan.
Upeita koteja muiden muassa Kruunuhaasta, Merikadulta, Töölöstä, Tehtaankadulta ja Munkkiniemen puistotieltä. Ihastuttava vanhan Helsingin kirja.
Pia Maria Montosen mielestä vanhojen tilojen säilyminen onnistuisi paremmin, jos suojelulainsäädäntö laajennettaisiin useammin koskemaan myös sisätiloja, eikä vain talon ulkokuorta, fasadia, joka vaikuttaa pääasiassa kaupunkitilaan.
Kiinnostus entisöintiä kohtaan on kasvussa. Entisöimisestä puhuttaessa ajatellaan useimmiten puutaloa maalla. Toisin kuin Ruotsissa, meillä ei juurikaan ole puhuttu vanhoista kaupunkiasunnoista, vaikka ne ovat nopeasti häviämässä remonttien ja muoti-ilmiöiden vaatimusten myötä. Yksityiset ihmiset remontoivat ja tyhjentävät asuntoja, asunto-osakeyhtiöt ovat tuhonneet rappukäytäviä, ikkunoita ja fasadeja vuosikymmenien ajan. Mutta onneksi viime aikoina ihmiset ovat alkaneet tiedostaa, mitä on tapahtumassa.
”Nyt on viimeinen hetki nousta puolustamaan kaikkea vanhaa ja säilynyttä. Se on myös ekologinen ja terveellinen vaihtoehto, koska aidot vanhat materiaalit eivät uhkaa terveyttämme”, Pia Maria Montonen sanoo.
Tämä kirja on Pia Marian rakkaudentunnustus vanhoille taloille ja Helsingille. Kirja kattaa ajanjakson 1800-luvun lopulta 1950-luvun jälleenrakentamisaikaan. Monen mielestä se oli viimeinen ajankausi, jolloin rakentaminen oli vielä hyvää, puhdasta, aitoa ja eettistä.
***
Jukka Seppinen:
Koiviston aika Mauno Koiviston poliittinen ura
 
Koiviston poliittinen ura alkoi varsinaisesti 1950 -luvulla. Hänen nousunsa hallitukseen ja pääministeriksi tapahtui 1960 -luvun poliittisen todellisuuden ehdoin. Presidentti Urho Kekkonen eli silloin vahvaa aikaansa. Suomi valtiona oli Neuvostoliiton suuren kiinnostuksen kohteena. Sen pyrkimyksenä oli Skp:n tuella siirtää Suomi sosialistiseksi maaksi ja neuvostoleiriin.
Koivisto, vaikkakin suosi Sdp:n oikeistosiipeä 1950-luvulla, mukautui Sdp:n siirtymiseen Kekkosen ja myönteisen neuvostoasenteen taakse 1960 -alkuun tultaessa. Tämä oli edellytys Koiviston hallituskelpoisuudelle.
Sdp joutui Väinö Tannerin paluun jälkeen vuonna 1957 totaaliseen valtapoliittiseen paitsioon, joka murtui vasta vuonna 1966. Nämä vaiheet muodostavat Koiviston presidenttitien poliittisen perustan. Neuvostoliiton ideologinen paine nousi huippuunsa 1970 -luvulla. Koivisto tuli politiikkaan talousmiehenä, ja hänestä nousi myös Suomen Pankin pääjohtaja.
Ensimmäisen pääministerikautensa aikana hänen kansansuosionsa muodostui merkittäväksi ja myös kestäväksi. Samalla tästä tuli tärkeä tekijä ns. presidenttipelissä, johon Koivisto kytkeytyi 1960 -luvun loppuun mennessä. Vahvoja kilpailijoita oli niin omassa kuin muissa puolueissa. Vuonna 1969 tuntemattomuudesta Sdp:n puoluesihteeriksi nousseesta Kalevi Sorsasta tuli muutamassa vuodessa monen tahon suosikki Kekkosen seuraajaksi. Kekkosta painoi vuosien edetessä yhä voimakkaammin seuraajakysymys. Sorsan asema vahvistui.
Kuitenkin Kekkonen valitsi lopulta Koiviston pääministeriksi vuonna 1979, tuntiessaan voimiensa heikkenevän. Miten Koiviston suhde Neuvostoliittoon kehittyi? Neuvostoliiton aiheuttama uhka ja vaara olivat todellisia. Miten Koiviston kävi tässä suhteessa, on ydinkysymyksiä tässä tutkimuksessa. Se oli kansallinen turvallisuuskysymys.
Koiviston kansansuosio kesti itse presidentinvaalit. Kekkonen joutui luopumaan terveydellisistä syistä syksyllä 1981. Koivisto pääministerinä hoiti tehtävää vt. presidenttinä. Suomen yhdeksännen presidentin, tohtori Mauno Koiviston kahden kauden mittainen presidenttiys (1982 – 1994) osui ns. kylmän sodan (1946-1991) päättymiseen ja Neuvostoliiton imperiumin murtumiseen. Lopulta hänen valintansa oli varsin selvä. Maailmanpolitiikka, Euroopan integraatio, Suomen turvallisuus, käsitys Neuvostoliiton voimasta ja kestävyydestä hallitsivat 1980 -lukua.
Kysymys, miten Koivisto selvisi näistä vaiheista, on tohtori Jukka Seppisen tutkimuksen tarkan analyysin kohteena. Miten Koivisto kykeni seuraamaan neuvostojärjestelmän murtumista? Kun Koivisto jatkoi presidenttinä Neuvostoliiton jälkeen, Suomen uuden aseman muotoutuminen päättää tutkimuksen, joka selvittää Koiviston poliittisen uran keskeiset vaiheet ennen kaikkea laajaan alkuperäismateriaaliin nojaten. Uusinta julkistettua aineistoa, johon myös Mauno Koivisto liittyy, on tunnettu KGB:n toimintaa autenttisesti selvittävä ns. Mitrokhinin arkisto, joka sijaitsee Churchill Archives Centerissä Cambridgessä
***
Lauri Törhönen
Kotiryssä peilissäni
 
Koulussa oli näytelmäkerho, jonka ohjaaja Saara Ranin oli kuin elävä Pikku Myy: kiukkuinen mutta rakastava, kurin, työn ja moraalin paras opettaja.
Yhtenä syksynä opettajiksi kouluun ilmestyi silloin tavaton lesbopari. Toinen lesboista ja Pikku Myyn kokoinen kuvaamataidon opettaja suistivat porvariskodin pojan raiteiltaan taiteiden, pullojen ja naisten maailmoihin.
Koulun rehtorin lempinimi oli Führer. Hän opetti väittelyn ja käski keskittyä vain yhteen asiaan, siihen minkä varmasti osaa. Isäkapinaksi käännettynä se oikeuttaa miehen ryhtymään mihin hyvänsä ja olemaan kaikesta ainakin jotain mieltä.
Euroopan keväänä kaivettiin katukivet Pariisin bulevardeista. Kivet heitettiin näyteikkunoihin. Vain Suomessa toteutui yhtä aikaa kolme vapautta, keskiolut, tasa-arvo ja seksi.
Jos mikään ei haastanut, ollut tarpeeksi vaikeaa ennen elokuvakoulua, mikä oli ennuste? Neuvostoliitto oli Suomen salattu uhka ja palvottu ystävä, josta amerikkalaisten elokuvissa tuli elinkeino ja käänteinen viisaus.
Suomalaisuuden syvin olemus on alamaisuus, jota on kehitetty 600 vuotta Ruotsin takamaana ja sata vuotta Venäjän maaorjana. Itsenäisyys hakee edelleen muotoaan, tai muotojaan. Elämä on tasa-arvon parasta aikaa, mutta kaleidoskoopin läpi nähtynä sen perusvärit muodostavat yhä uusia symmetrisiä kuvioita, jotka hajottuaankin muistuttavat vain elämää.
***
Aulis Sallinen – Säveltäjä
 
Säveltäjä Aulis Sallisen kirjatut kokemukset ja niitten kirvoittamat ajatukset ovat osin peräisin runsaan kolmenkymmenen vuoden aikana pidetyistä työpäiväkirjoista. Niitä on runsaat viisisataa liuskaa, joiden sisällöllinen pääpaino on kulloinkin työn alla olevan teoksen sanallisessa analyysissä, työvaiheessa, pyrkimisessä johonkin, pettymyksissä. Mikseipä ajoittain myös onnistumisen tunteessa.
 
Tässä teoksessa on työpäiväkirjojen lisäksi myös toistakymmentä esseetä ja kirjoitusta. ”Jälkeenpäin mietin, olisiko merkinnöistä ollut jotain hyötyä sävellyksen työvaiheessa. Mene tiedä, ei-musiikillinen, sanallinen selkäranka on saattanut toimia vankentavana rakennustelineenä. Mutta kuten rakennustyössäkin, telineet puretaan hyödyttöminä talon valmistuttua. Siksi en ole koskaan jaksanut kiinnostua teoksistani tehdyistä analyyseistä ja tutkimuksista, enkä tässä aio lukijaakaan niillä ikävystyttää. Jos ei pientä stilisointia oteta lukuun, olen säilyttänyt vuosien takaiset ajatukset ja mielipiteet sellaisenaan, siitäkin huolimatta, etten tänään ole senaikaisen itseni kanssa kaikessa enää samaa mieltä”, Aulis Sallinen sanoo..
 
”Tosin elonpyörämme alesmäkeä jo kiiriskelee, mutta ehtooseen on vielä matkaa. Taidammekin elää vuosia vielä, hyvin huikeasti viisi ja kaksikymmentä, joka on aika kappale ajan tiellä” (Aleksis Kivi).
 
”Siispä tästä eteenpäin”, säveltäjä Aulis Sallinen hymyilee täyttäessään 80 vuotta 9. huhtikuuta 2015.
***
Mikko Paunio:
Vihreä Valhe
Lääkintöneuvos Mikko Paunion tietokirja ja pamfletti kuvaa aluksi uudeksi uskonnoksi nousseen ympäristöaatteen hämärää aatehistoriallista taustaa. Kirjoittaja osoittaa, että ympäristöliikkeen tärkeimmät profeetat eivät ole ammentaneet maailmankatsomuksensa perusteita tieteestä, vaan esoteerisista, usein teosofisista tai siitä irtaantuneista steinerilaisista eli antroposofisista opeista.
Vihreällä aatteella on myös suora yhteys viime vuosisadan antihumanistisiin ja totalitäärisiin ideologioihin, kansallissosialismiin sekä fasismiin. Myös monilla tämän ajan vihreillä johtohahmoilla, niin Suomessa kuin kansainvälisilläkin areenoilla, on juurensa henkimaailman opeissa.
Mikko Paunio ryhtyy tarkastelee, millaista jälkeä tieteen hylännyt vihreä ympäristöpolitiikka on saanut aikaan eräällä tärkeällä yhdyskuntasuunnittelun ja -politiikan alueella, jätehuollossa. Paunio on seurannut alan kehitystä Suomessa näköalapaikalta sosiaali- ja terveysministeriön hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen osastolta.
Mikko Paunion tarkastelussa Suomen vihreisiin oletuksiin perustuvasta jätepolitiikasta ei jää kiveä kiven päälle. Miljardien panostuksella on hukattu suunnattomasti energiaa ja saatu aikaan törkyä, pahaa hajua sekä terveyshaittoja. Vuoteen 2016 tultaessa, kun EU:n kaatopaikkakielto tulee voimaan, Suomen jätepolitiikka on täydellisessä umpikujassa.
Lukija järkyttyy, kun Mikko Paunio osoittaa, että länsimaisen ympäristöliikkeen vaikutuksesta kehitysyhteistyöhön on omaksuttu sääntö, jonka mukaan Afrikan ja muidenkaan kehitysmaiden väestölle ei kuulu oikeus puhtaaseen pesuveteen. Pesuveden mukana sadoilta miljoonilta ihmisiltä kielletään mahdollisuus hygieeniseen ja terveelliseen ympäristöön. Puhutaan tarkoituksellisesti vain puhtaan juomaveden tarpeesta.
”Lääkärin humanistinen eetos antaa Paunion teokselle komean, inhimillisesti koskettavan virityksen” ympäristöasioihin syventynyt toimittaja Martti Backman sanoo esipuheessaan.
***
Kimmo Leinonen – Ensimmäiset Suomessa – Hakametsän jäähalli ja MM-kisat 1965
 
Tampereen jääkiekkojuhlissa ovat olleet vuosien saatossa mukana kaikki oman aikansa huippupelaajat Lasse Oksasesta Juhani Tammiseen,
Wayne Greztkystä Ilja Kovalchukiin, Saku Koivusta Teemu Selänteeseen.
Kauimmin tämä teos pitää lukijan otteessaan 50 vuotta sitten eletyissä jännitysnäytelmissä, kun jääkiekon MM-kisojen tarinat käydään värikkäästi läpi ottelu ottelulta.
Valokuvaaja Veikko Lintinen tallensi 1960-luvun tapahtumat ikimuistoisalla tavalla. Hänen arvokkaat valokuvansa johdattavat lukijan värikkäiden tapahtumien läpi.
***
Seppo Keränen – Vallan leppymättömät
Urho Kekkosen ja Veikko Vennamon taistelujen vuodet.
 
Kekkonen ja Vennamo seurasivat rouvineen yhteisessä aitiossa Neuvostoliiton puna-armeijan kuoron esitystä Ruotsalaisessa teatterissa 1950-luvun alussa. Perhetapaamisessa Urho kiikutteli polvellaan Veikon Pekka-poikaa. Viettivätpä kaksi maalaisliiton huippupoliitikkoa yhteisen juhannuksenkin Aavasaksalla.
Kekkonen ja Vennamo olivat 1950-luvun alussa maalaisliiton suosituimpia poliitikkoja, joita puolue käytti tähtiesiintyjinään eri puolilla maata. He tekivät yhteisiä puhujamatkoja. Kekkosen hallituksen ministerinä Vennamo oli tekemässä Kekkosesta presidenttiä 1956.
Kekkosen ja Vennamon välit viilenivät ja Vennamo ajautui sivuraiteelle puolueessa. Vuonna 1959 hän perusti Suomen pientalonpoikien puolueen. Kahta vuotta myöhemmin hän oli Honka-liiton avaintoimijana syrjäyttämässä Kekkosta. Kekkonen yritti Vennamon mukaan saada hänet palaamaan maalaisliittoon, mutta turhaan. Alkoi julkisen vihanpidon aika. Mitä oli tapahtunut?
Vennamo koki olevansa Kekkos-diktatuurin vanki. Kekkonen piti Vennamoa poliittisena huijarina, jolla ei totuutta ole edes sanakirjassa. Valtiotieteiden tohtori Seppo Keräsen kirja on arkistolähteisiin pohjautuva kertomus Kekkosen ja Vennamon taistelujen vuosista. Mistä kaikesta oikein oli kysymys? Miksi puolueveljistä tuli leppymättömät vihamiehet? Ja mitä siitä seurasi Suomen politiikalle?
***
Jyrki Karvinen ja Juha-Antero Puistola – NATO JA SUOMI

Ukrainan miehityksen takia puolustusliitto Nato on palaamassa juurilleen kriisinhallinnasta oman alueen puolustamiseen.
Millaista yhteistyötä Suomi puolustusliiton kanssa tekee? Perustuvatko Naton ja Venäjän tulevat suhteet molemminpuoliselle kunnioitukselle vai epäluulolle? Kansainväliselle vai vahvimman oikeudelle? Yhteisille eduille vai harhaluuloille? Mikä Nato on ja miten siitä on kehittynyt kestopuheenaihe myös Suomessa?
”Riippumatta siitä, päättävätkö Suomi ja Ruotsi nyt hakea Naton jäsenyyttä, Venäjän uuden geopoliittisen itsevarmuuden tulisi saada ne koordinoimaan sotilastoimintonsa, tehostamaan molemminpuolista läpinäkyvyyttä ja ylläpitämään yhteentoimivuutta säännöllisten yhteisharjoitusten kautta. Sitä mukaa kun Nato ja EU tehostavat yhteistyötään toimintatapojen ja valmiuksien suhteen, Suomen tapainen maa voi palvella merkittävänä sillanrakentajana näiden kahden instituution välillä. Kaikki viisi Naton ulkopuolista EU-maata, samoin kuin Sveitsi, keskustelevat jo Naton kanssa säännöllisesti Euroopan turvallisuuskysymyksistä.”
***
HUOMIO! Uusia arvostelukappaleita toimitetaan vain niille jotka ovat  vanhat arvostelunsa kirjoittaneet. Kirjoista on kova kysyntä, jos et  saa arvosteluasi kirjoitettua lähetä saamasi arvostelukappale  Agricolan toimitukseen jotta sitä voitaisiin tarjota uudelleen  arvosteltavaksi. Kirja-arvostelun voi julkaista lisäksi muussakin  julkaisussa ja muualla julkaistun arvostelun voi julkaista myös  Agricolassa.   Liitä valmis arvostelusi suoraan sitä varten tehtyyn lomakkeeseen  Agricolan sivulle: http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/  josta se lähetetään ensin Agricolan toimittajalle, joka tarkistaa ja  julkaisee arvostelun. Arvostelu lähtee sen jälkeen H-verkko ja Kultut- listan tilaajille sähköpostina. Arvostelu tallentuu "Agricolan kirja- arvostelut" julkaisun sivulle: http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-
arvostelut/.