[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Turkki tienristeyksessä

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Lauri Tainio <ljtainio at gmail.com> FM, turkologi
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Lodenius, Peter: Turkki pintaa syvemmältä. Into Kustannus, 2015. 259 sivua.


Turkki tienristeyksessä
---------------------------------------------------------

Toimittaja Peter Lodenius on kirjoittanut ajankohtaisen kirjan Turkista, joka
muutaman vuoden hiljaisuuden jälkeen on tehnyt paluun suomalaisiin uutisiin.
Vaikka kirja keskittyykin nyky-Turkin lukuisiin ongelmiin, se nostaa esiin myös
perinteisen puoluepolitiikan ulkopuolella kehittyneen aktivismin, jolle Lodenius
perustaa toiveikkuutensa Turkin tulevaisuudesta.

 

Pitkäaikainen Ny Tidin toimittaja Peter Lodenius on kirjoittanut ajankohtaisen
kirjan Turkki pintaa syvemmältä. Vaikka teos ei aivan vastaakaan sen
takasivulla esitettyyn kysymykseen siitä, millainen Turkin yhteiskunta todella
on, se esittelee viime vuosien suurimmat yhteiskunnalliset ongelmakohdat ja
Turkin politiikkaa vaivaavan vastakkainasettelun.

Uskonnollis-populistisen Oikeus- ja kehityspuolueen (AKP) yksipuoluehallitukset
ovat luotsanneet Turkkia vuodesta 2002, mutta samalla syytökset
autoritaarisuudesta ja yhteiskunnan islamilaistamisesta ovat voimistuneet.
Lodenius pyrkii luomaan valoa Turkin viime vuosien kehitykseen ja etenkin
yhteiskunnalliseen vastakkainasetteluun ja poliittisen taistelun taustalla
kasvavaan korruptioon.



Kuva: Cumhurbaşkanlığı Külliyesi, Turkin presidentin palatsi Ankara. Kuva
Wikipedia, Ex13.

Kirja alkaa valtavasta presidentinlinnasta, joka rakennettiin laittomasti
silloisen pääministerin ja nykyisen presidentin Recep Tayyip Erdoğanin
tarkassa ohjauksessa. Palatsi on oppositiolle presidentin vallanhimon ja
nykyhallinnon laittomuuksien symboli, mutta AKP:n kannattajille se on merkki
Turkin uudesta suuruudesta ja sopiva tyyssija heidän johtajalleen. Tämän
jälkeen siirrytään kevääseen 2013, kun Istanbulin Taksim-aukion kupeessa
oleva Gezi-puisto haluttiin hävittää rakentamisen tieltä. Turkin hallitus
usutti väkivaltaisen poliisin rauhallisen, rakentamista vastustavan
mielenosoittajajoukon kimppuun, mikä johti valtavien mielenosoitusten sarjaan
ympäri Turkkia. Gezi-puiston tapahtumat laukaisivat jo pitkään kyteneen
tyytymättömyyden AKP:n junailemiin rakennushankkeisiin ja hallituksen ja sitä
lähellä olevien tahojen korruptioon. Kun hallitus silloisen pääministeri
Erdoğanin johdolla leimasi mielenosoittajat terroristeiksi ja vandaaleiksi,
mielenosoitukset muuttuivat hallituksen sisä- ja ulkopolitiikkaa vastustaviksi.
Gezi toi kaduille pinnan alla olleet yhteiskunnan jakolinjat, ja Lodenius pyrkii
kirjassaan avaamaan siihen vaikuttaneita tekijöitä.

Lodenius käy ansiokkaasti läpi Turkin englanninkielisessä lehdistössä
käytyä keskustelua useamman vuoden ajalta, mitä on ilmeisesti täydennetty
muista lähteistä ja haastatteluin. Kirja kattaa ja taustoittaa hyvin
nykytilanteen ymmärtämisen kannalta tärkeimmät asiat, kuten hallitukseen
kohdistuneet korruptioepäilyt, vähemmistöjen vaikean aseman, uskonnon ja
politiikan suhteen sekä nykyisen uskonnollisen ja väistyvän kemalistisen
hallinnon välisen kitkan.

Näkemykseen siitä, että AKP on korvaamassa sitä edeltäneen kemalistisen
hallinnon ja eliitin omallaan, voi yhtyä monilta osin. Vanha, etuoikeutettu
luokka on joutunut sivuun, kun AKP on luonut seuraajistaan uuden johtavan
luokan, jonka yritykset ja jäsenet voittavat valtion tarjouskilpailut,
miehittävät virkakunnan ja pääsevät osallisiksi vallan hedelmistä.
Järjestelmä sinällään ei ole vielä merkittävästi muuttunut, vaan kyse on
pikemmin vahdinvaihdosta. Merkittävin ero vanhaan on siinä, että kemalistit
kuitenkin hyväksyivät niin keskustavasemmiston kuin -oikeistonkin sekä
nationalistiset voimat. Nykyhallitukselta ymmärrystä löytyy enää omille
kannattajilleen ja yksipuoluehallitus mahdollistaa taloudellisen kiristyksen ja
jopa perustuslain muutokset tavalla, joka ei ollut mahdollista
koalitiohallituksille. Odotettavissa onkin koko järjestelmää koskevia
muutoksia, joista puhutuin koskee vallan keskittämistä presidentille.



Kuva: Mielenosoittajia Taksim-aukiolla Istanbulissa kesäkuussa 2013. Kuva,
Tapio Onnela.

Ajankohtaisen teoksen ongelma

Ajankohtaisista aiheista kirjoittamisen yksi haaste on siinä, että kirja voi
olla vanhentunut siinä vaiheessa, kun se tulee painosta. Lodenius päättää
kirjansa toiveikkaana kesäkuun 2015 parlamenttivaalien jälkitunnelmissa: hän
toteaa demokratian voittaneen, kun AKP ei saavuttanut yksipuoluehallituksen
muodostamiseen tarvittavaa enemmistöä ja kurdimielinen Kansojen
demokratiapuolue (HDP) ylitti Turkin korkean, kymmenen prosentin
äänikynnyksen. Kirjan valmistuttua Turkki kuitenkin ajautui poliittiseen
kriisiin ja väkivaltaisuuksiin, kun maata hallinnut AKP ei ollut valmis
koalitiohallituksen edellyttämiin kompromisseihin. Vaalien jälkeen
kaikenlainen vastakkainasettelu voimistui ja neuvotteluyhteys Turkin valtion ja
Kurdistanin työväenpuolueen (PKK) välillä katkesi - pitkään voimassa ollut
tulitauko vaihtui aseellisiin yhteenottoihin. Kesää leimasivat myös
islamistien tekemät iskut Turkissa, joista pahin tapahtui 10. lokakuuta
Ankarassa. Ainakin 102 sai surmansa, kun ISISin jäseniksi tiedetyt
itsemurhapommittajat iskivät rauhanmarssille pääkaupungin keskustassa.
Kaaoksen keskellä 1. marraskuuta pidettiin uusintavaalit, jotka palauttivat
AKP:n yksipuoluevallan.

Lodenius ansaitsee kiitokset siitä, että hän on pyrkinyt kirjoittamaan
turkkilaiset nimet oikein. Samoin poissa loistavat ottomaanit ja tilalla ovat
osmanit, kuten pitääkin. Siksi yllätyinkin siitä, ettei kirjassa ole
käytetty jo vakiintuneita suomenkielisiä nimiä esimerkiksi valtapuolueista.
Kirjan suurin heikkous ja kritiikin kärki kohdistuu kustantajaan, joka ei ole
toimittanut teosta juuri lainkaan. Kirjaa lukiessa huomaa, että se on
kirjoitettu osissa, eikä asioita esitellä aina kun ne mainitaan ensimmäisen
kerran. Kirja on myös täynnä svetisismejä ja kömpelöitä lauserakenteita
("Vain siten se pärjäisi kovassa kilpailussa, hän katsoi."), jotka hyvän
kustannustoimittajan olisi pitänyt korjata. Toimittamattomuuden uhriksi joutuu
nyt sisältö, kun lukijan huomion vie huolittelematon kieli. Lukijana
ihmettelen myös monia suomalaisia kustantamoja vaivaavaa ala- ja
loppuviitteisiin kohdistuvaa kammoa. Nyt lukijalle jää epäselväksi, mistä
kirjoittaja on tietonsa saanut. Lodenius viittaa paikoin tietyssä lehdessä
julkaistuun artikkeliin, mutta tarkempi viitoitus auttaisi lukijaa etsimään
lisätietoja itseään kiinnostavasta aiheesta ja toisaalta tukisi kirjassa
esitettyjä väitteitä.

Istanbul-keskeisyyttä

Mieleni tekee syyttää kirjaa Istanbul-keskeisyydestä, vaikka sen alaotsikko
onkin Johdatus politiikkaan, lähihistoriaan ja Istanbuliin. Turkki-kirjallisuus
ja media tuntuvat liian usein keskittyvän Istanbulin, Ankaran ja Diyarbakırin
valtakeskittymiin. Lodeniuksen kertoessa uudenlaisesta puoluepolitiikan
ulkopuolella tapahtuneesta kansalaisten aktivoitumisesta hän olisi voinut hakea
esimerkkejä Istanbulin lisäksi Mustaltamereltä tai Kaakkois-Turkista.
Mustallamerellä on jo useamman vuoden ollut aktiivisia paikallisryhmiä, jotka
vastustavat massiivisia rakennusprojekteja, joiden pelätään vaikuttavan
kielteisesti alueen ekosysteemiin ja paikallisten elintapoihin.

Vaikka nykytilannetta on käsitelty ansiokkaasti, Turkin vanhemman historian
kanssa olisi voinut olla tarkempi. Lodenius antaa ymmärtää, että suurin osa
turkinkreikkalaisista pakeni Turkista vainoja, vaikka enemmistö (1,5 miljoonaa)
lähti kahdenvälisen väestönvaihtosopimuksen seurauksena. Vuonna 1923 maat
sopivat, että turkinkreikkalaiset (eli ortodoksikristityt) ja
kreikanturkkilaiset (eli muslimit) muuttaisivat "kotimaihinsa". Sopimuksen
ulkopuolelle jäivät Turkissa Istanbul sekä Gökçeadan (Imbros) ja Bozcaadan
(Tenedos) saaret, ja Kreikassa Länsi-Traakia. Moni tosin oli jo paennut Turkin
ja Kreikan välisen sodan aikana ja myöhemmät vainot sitten viimeistelivät
nämä demografiset muutokset.

Viime vuosien puheenaiheista on jäänyt pois oikeastaan vain Yhdysvaltojen
Pennsylvaniassa asuvan islamilaisen saarnamiehen Fethullah Gülenin seuraajien
muodostama liike. Toki sitä sivutaan kirjassa, mutta liikkeen varsinainen
esittely puuttuu. Lodenius ei kerro Gülenin ajattelun kehityksestä tai
liikkeen salamyhkäisyydestä – jotkut gülenistit ovat jopa kieltäneet
liikkeen olemassaolon ja sanoneet kyseen olevan useista eri Gülenin ajatuksien
inspiroimista yhteisöistä ilman keskusjohtoista ohjausta tai hierarkiaa.
Lisäksi Turkkia vähemmän seuraavat olisivat hyötyneet siteerattujen
henkilöiden paremmasta esittelystä. Lodenius olisi esimerkiksi voinut kertoa
tarkemmin kirjassa siteerattujen turkinarmenialaisten Markar Eseyanin ja Etyen
Mahçupyanin kytköksistä hallitsevaan AKP:hen (Eseyan on AKP:n kansanedustaja
ja kirjoittaa puolueen pää-äänenkannattajaan Yeni Şafakiin ja Mahçupyan on
pääministeri Ahmet Davutoğlun neuvonantaja).

Kaiken kaikkiaan Lodenius on suoriutunut erittäin hyvin mahduttaessaan lähes
kaikki suurimmat poliittiset puheenaiheet kirjaansa. Lodenius päättää kirjan
toiveikkaana, mutta viime kuukausien kehitys tekee lähitulevaisuudesta
epävakaan. Turkissa vietetään vuonna 2023 tasavallan 100-vuotisjuhlia ja se
on nyt eräänlaisessa tienristeyksessä: löytääkö se yhteisen sävelen ja
lunastaa siihen asetetut odotukset vai ajaako vallanhimo ja yhden puolueen
monopoli "totuudesta" sen syvemmälle kaaokseen. Turkki pintaa syvemmältä
tarjoaa eväitä Turkin nykytilanteen ymmärtämiseksi ja se on suositeltavaa
luettavaa kaikille Turkista kiinnostuneille.

 

 

---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/