[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Kolmoskanavan merkitys suomalaisessa viestintäpolitiikassa

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Maiju Kannisto <maikan at utu.fi> tutkija, FM, Turun yliopisto
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Hellman, Heikki: Koko illan ilo? Kolmoskanava ja television kaupallistuminen
Suomessa. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2012. 432 sivua.


Kolmoskanavan merkitys suomalaisessa viestintäpolitiikassa
---------------------------------------------------------

Heikki Hellman on kirjoittanut mittavan historiateoksen Kolmoskanavasta.
Kolmonen ehti olla eetterissä vain joulukuusta 1986 vuoden 1992 loppuun, mutta
sitä edeltänyt viestintäpoliittinen vääntö ja sen jälkeensä jättämät
vaikutukset yleisradiotoiminnan ja kaupallisen television kehitykseen
järisyttivät suomalaista mediakenttää laajemminkin. Runsaaseen
alkuperäisaineistoon tukeutuen rakentuu yksityiskohtaisesti etenevä
instituutiohistoria ja järkälemäinen tietopaketti Kolmoskanavasta, ”koko
illan ilosta”.

Kun suomalaisen television uusin kanava Frii aloitti 1.4.2015, se ei suuremmin
keskustelua aiheuttanut tai katsojia hetkauttanut. Sen sijaan Kolmoskanavan
aloitus 1.12.1986 ravisteli yleisöä ja mediamaisemaa rajummin. Kolmonen
tarjosi vaihtoehtoja tutuille ohjelmille ja lupasi ”viihdyttää kun vakava
väsyttää” (ilmoitus, HS 1.9.1987). Kolmas kanava rikkoi Yleisradion kahden
kanavan monopolin ja johdatti katsojia pois niukkuuden ajan televisiosta kohti
valinnan ja yltäkylläisen televisiotarjonnan maailmaa, brittiläisen tutkijan
John Ellisin television aikakausien jäsentelyä (Seeing Things,2002) mukaillen.

Kolmoskanavasta historiateoksen kirjoittanut dosentti Heikki Hellman oli itse
aikoinaan tiukasti kanavaa vastaan. Helsingin Sanomien toimittajana hän oli
osana lehdistöä, joka taisteli kilpailijaa vastaan ja jolla oli monia
ennakkoluuloja uutta kaupallista toimijaa kohtaan. Sittemmin Hellman on tutkinut
laajasti televisiota, etenkin kilpailun ja viestintäpolitiikan vaikutuksia
ohjelmatarjontaan. Viestintäpolitiikan vahva kehys näkyy tässäkin teoksessa,
samoin kiinnostus television kaupallistumisen tutkimiseen.

Kolmoskanavan historian kirjoittamisen motiiviksi Hellman kertoo kanavan
valtavan merkityksen suomalaisen yleisradiotoiminnan ja kaupallisen television
kehityksessä. Kolmoskanava toikin mukanaan suuria uudistuksia: kaupallisen
ohjelmakaavion, itsenäisiin ohjelmatuotantoyhtiöihin nojaavan tuotantotavan,
alueellisen mainonnan mediamarkkinat, aidon kanavakilpailun ja kaupallisen
katselukulttuurin, joka perustui kaupallisesti tarkoituksenmukaisille
yleisöryhmille kohdennettuihin ohjelmiin. Nämä jäivät elämään
Kolmoskanavan lyhyen olemassaolon jälkeenkin.

 

Kolmoskanava kaupallisen television vakiinnuttajana

1980-luvulla television katsominen muuttui, kun katsojille aukeni valinnan
mahdollisuuksia satelliitti- ja kaapeli-tv:n sekä videoiden myötä ja katsoja
sai lisää valtaa kaukosäädin kädessään. Tekniikan kehitys kulttuurisen ja
sosiaalisen rinnalla muutti katsomistottumuksia. Kaikki eivät enää
seuranneetkaan samoja ohjelmia, vaan uusi keskiluokka suosi eri ohjelmia kuin
työväestö, kaupunkilaiset toisia kuin maaseudun asukkaat, miehet toisia kuin
naiset ja nuoret erilaisia ohjelmia kuin vanhemmat katsojat. ”Ritari Ässän
sukupolven” pelättiin vieraantuvan Ylen ja MTV:n perinteisistä ohjelmista
kaapelilähetysten ja videoiden pariin.

Kolmoskanava oli viestintäpoliittinen ratkaisu ulkomaisten satelliittikanavien
ja kotimaisten kaapelikanavien uhan torjuntaan sekä uudenlaisen
ohjelmatuotannon rakenteiden luomiseen. Yleisradio, MTV ja Nokia yhdistyivät
yhteistä uhkaa vastaan erilaisine intresseineen. Kolmostelevisio täytti kunkin
omistajayhtiön taktis-kilpailulliset tavoitteet: Yleisradiolle ja MTV:lle se
turvasi mainostulot ja oli keino vastata muiden medioiden kilpailuhaasteeseen,
MTV:lle ja Nokialle Kolmostelevisio oli puskuri yleisradiotoiminnan
liberalisoimiseksi, väylä MTV:n omaan kanavaan ja lisäksi Nokialle
mahdollisuus päästä maksupäätelaitemarkkinoille.



Kuva: Kuvakaappaus Kolmoskanavan uutisista ja Kauniiden ja rohkeiden
ennakkomainoksesta


Kolmoskanava lisäsi television ohjelma-aikaa ja ennen kaikkea viihteen,
sarjojen ja urheilun tarjontaa. Kolmosta voi pitää amerikkalaisine sarjoineen,
räikeine elokuvineen ja viihdeohjelmineen ”kasari-ilmiönä”, 1980-luvun
henkisenä tuotteena. Se myötäili ajan populaarikulttuurin valtavirtaa,
ulkomaisista ohjelmista suosikkeja olivat Dynastia, Kauniit ja rohkeat sekä
Pulmuset, kotimaisista Hyvät herrat, Megavisa ja Hyvät, pahat ja rumat.
Hellmanin mukaan televisiossa elettiin viihteen kulta-aikaa, mutta samaan aikaan
arvioitiin uudelleen kuka ja miten sai esiintyä ja mistä puhua. Medioissa
tehtiin laajemminkin kulttuurista ”nuorennusleikkausta” – juuri
perustetuissa paikallisradioissa rock soi ja City-lehti yhdessä Imagen kanssa
levitti uudenlaista puhe- ja vapaa-aikakulttuuria.

Kolmoskanavan itsenäinen toiminta jäi kuitenkin lyhyeksi. Pian huomattiin,
kuinka Kolmonen alkoi syödä MTV:n markkinoita, kun näkyvyysalue laajeni ja
ohjelmisto vakiintui. Television kamppailu mainosmarkkinoilla ajoi MTV:n ja
Kolmostelevision hintakilpailuun, mikä heijastui Yleisradion perimän
verkkovuokran alentamiseen. Tilannetta ratkaistiin kulissien takana neuvotellen
ja saunoen, lopulta kanavajakopäätös tehtiin kompromissina kesällä 1989.
Vuoden 1990 alusta osake-enemmistö siirtyi MTV:lle ja Kolmostelevisiosta tuli
sen tytäryhtiö. Kolmoskanavan loppuvuodet olivatkin MTV:n oman kanavan
rakennusaikaa, jolloin MTV:n ohjelmia siirrettiin vähitellen kolmoselle ja
toimivaa ohjelmistonsijoittelua testailtiin. Vuoden 1993 alussa aloitti MTV3,
joka kanavajaossa voitti Yleisradion kanavat saavuttaen ensimmäisenä vuotenaan
48 % katsojaosuuden.

Kolmoskanavan aika eetterissä kesti kuusi vuotta, mutta se jätti pysyvät
jäljet toimialarakenteeseen synnyttäen kymmenittäin pieniä itsenäisiä
tuottajayhtiöitä. Kolmonen onnistui sille asetetussa tehtävässä siinä,
että lehdistön pääsy televisiomarkkinoille torpattiin ja satelliitti- ja
kaapelitelevision leviämistä Suomeen hidastettiin. Maksu-tv:n ajatus oli tosin
edellä aikaansa ja toteutui vasta digitalisoinnin myötä 2000-luvulla.
Kolmostelevision merkitys asennemuutoksessa kaupallista televisiota kohtaan oli
huomattava – kaupallisesta televisiosta tuli tasaveroinen toimija Yleisradion
rinnalle.

 

Instituutiohistoriaa rakentamassa

Hellmanin tavoitteena on kirjoittaa Kolmoskanavan instituutiohistoriaa
laajemmassa viestintäpolitiikan ja television kaupallistumisen kehyksessä.
Kolmoskanavan alkuun johtaneen viestintäpolitiikan ja kanavan suunnittelun
kuvaamiseen Hellman käyttääkin paljon tilaa, lähes 150 sivua, kun itse
kanavan toimintavuosien 1986–1993 kuvaukseen hän käyttää vajaa 200 sivua
ja lopulta kanavan merkityksen pohdintaan parikymmentä sivua. Kyseessä onkin
laajempi teos kuin Kolmosen instituutiohistoria, Hellman kuvaa
viestintäpoliittisen kontekstin ja kaupallistumisen kannalta keskeisiä
kehityskulkuja avaten tuon ajan suomalaisen mediakentän toimintaympäristöä
kokonaisuudessaan. Samalla instituutiohistorian tasalla hän etenee
yksityiskohtaisesti Kolmosen vaiheita eri teemojen kautta käsitellen.



Kuva: Kolmoskanavan lopputunnus 1986-1990, kuvakaappaus. (MTV Oy/Wikipedia
Commons)

Kaupallisen television tutkimus täydentyy merkittävästi, kun Kolmoskanava saa
nyt oman instituutiohistoriansa. Instituutiohistoria on nähty television
historiankirjoituksessa yhtenä vaiheena kohti ohjelmien ja tuotannon sekä
television merkityksen tutkimusta. Vaiheita ei ole syytä arvottaa, vaan
instituution taso on oleellinen analysoitaessa ohjelmia, tuotantoa ja
merkityksiä laajemmin, ei vain yhtiön toimintaa tallentavana historiikkina.

Kolmoskanava ei aikanaan saavuttanut suurta arvostusta, mutta sen merkitys tulee
nyt tunnustetuksi Hellmanin kattavassa historiateoksessa. Monia teemoja
sivutessaan se jättää tutkittavaksi vielä monia polkuja. Kuten Hellman
itsekin toteaa, jatkotutkimukselle jää ohjelmien tarkempi tutkimus, tuotanto
ja katsojien kokemukset, mutta myös laajempi kulttuurinen analyysi ja
kansainväliseen kontekstiin sitominen. Vahvan instituutiohistorian pohjalta
tällaiseen jatkotutkimukseen on helpompi lähteä.

Järkälemäinen tietopaketti

Hellmanin pyrkimyksenä on ollut etsiä käsiinsä kaikki keskeiset
Kolmoskanavaa koskevat lähteet historiantutkimuksellisen otteen mukaisesti.
Lähdeluettelo onkin varsin vakuuttava. Alkuperäisaineistoa on kerätty
Yleisradion ja MTV:n arkistoista, Kansalliskirjaston pienpainatekokoelmasta
sekä Kolmoskanavan ohjelmapäällikkö Heikki Seppälän ja MTV:n
ohjelmajohtaja Tauno Äijälän henkilökohtaisista arkistoista. Nokian
arkistoihin kirjoittajalla ei ollut valitettavasti pääsyä. Lisäksi liikenne-
ja viestintäministeriön, valtioneuvoston ja puolueiden arkistoista on
jäljitetty valmisteluvaiheen kannanmuodostuksesta kertovia asiakirjoja.

Alkuperäisdokumenttien lisäksi Hellman on käyttänyt lehdistömateriaalia
jäljittääkseen niistä päättäjien viestimille antamia lausuntoja ja
kanavan merkityksellistämistä sekä ohjelmien arvioita. Haastattelut
täydentävät muita lähteitä, samoin kuin katsojalukutiedot ja
Katso-lehdestä kerätyt ohjelmatiedot. Erityyppisten aineistojen avulla
rakennetaan yksityiskohtaisesti tapahtumien kulkua kuvaavaa
instituutiohistoriaa.

Hellman on kerännyt aiemman kotimaisen tutkimuksen kattavasti, jopa
painamattomat tutkimukset kuten useat aihetta sivuavat pro gradu -tutkielmat.
Teos esitteleekin mittavasti kansallisen television tutkimusta ja valtiollisten
toimielinten ja yhtiöiden asiakirjoja 1980-luvulta 2000-luvulle sekä
toimijoita henkilöhakemistossa.  

Yli neljän sadan sivun kovakantinen järkäle on saatu rytmitettyä
rakenteellisesti viiteen pääjaksoon, mutta myös visuaalisesti käyttämällä
tekstissä sitaatteja ja listauksia sekä taulukoita ja kuvioita.
Havainnollistavia taulukoita ja kuvioita on erityisen runsaasti, niihin on
tiivistetty paljon tietoa. Kuvitusta on saatu monipuolisesti mukaan, jopa
väreissä. Kuvat on hankittu ohjelmien osalta HS-arkistosta, kokouskuvia Ylen
valokuva-arkistosta ja Kolmoskanavan kuvia mainosmateriaalista ja Heikki
Seppälän kotialbumista. Teos soveltuukin tutkijoiden ja televisioalan
toimijoiden lisäksi hyvin lukemiseksi viestintähistoriasta laajemmin
kiinnostuneille ja kaikille Kolmoskanavan muistelijoille.

---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/