[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Mietteitä muutoksesta ja siihen sopeutumisesta

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Helga Lähdemäki <HelgaLahdemaki at gmail.com>
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Niina Koskihaara (toim.); Maija Mäki (toim.); Kirsi Sonck (toim.): Osumia.
Kansatieteellisiä avauksia muutoksesta, sen hallinnasta ja sopeutumisesta.
Kansatiede. Turun yliopisto., 2014. 116 sivua.


Mietteitä muutoksesta ja siihen sopeutumisesta
---------------------------------------------------------

Turun yliopiston kansatieteen julkaisu Osumia. Kansatieteellisiä avauksia
muutoksesta, sen hallinnasta ja sopeutumisesta pureutuu ajankohtaisiin
kysymyksiin parhaillaan tapahtuvasta kulttuurien modernisaatiosta. Kirjan
artikkelit tuovat esille huolen niin ilmastonmuutoksen kuin
monikulttuuristumisenkin vaikutuksista yhteisöön ja ihmisiin. Teos on jaettu
neljään eri teemaan, 1) Tulevaisuus ja paikallisuus, 2) Ympäristö ja paikka,
3) Työ ja työn miljööt sekä 4) Perhe ja arki. Näiden näkökulmien kautta
kansatieteen oppiaineen tutkijat; tohtorikoulutettavat ja henkilökunta,
onnistuvat kattavasti käsittelemään nykyisessä yhteiskunnassa vallitsevaa
muutoksen tilannetta. 

Ensimmäisen osan Tulevaisuutta ja paikallisuutta käsittelevässä osassa
tohtorikoulutettava Maija Mäki käsittelee ilmastonmuutoksen vaikutusta
esihistoriallisille kohteille suuntautuvaan matkailuun. Käyttäen aaltomaisen
muutoksen mallia, hän analysoi kulttuuriperinnön tulevaisuuksien kuvaa ja
tarkastelee samalla, kuinka esimerkiksi lisätty todellisuus ja sen kautta
yleistyvä ”sohvamatkailu” vaikuttavat esihistoriamatkailukohteisiin
tulevaisuudessa. Mäki nostaa esille myös kysymyksen maahanmuuttajille
suunnatusta matkailusta, sillä heidät vastaanottaneen maan
kulttuuriperinnöstä voi vuosien kuluessa tulla heidän omaa
kulttuuriperintöään.

Tohtorikoulutettava Niina Koskihaaran artikkeli jatkaa Mäen ajatuksia ja
keskittää katseen kuntaliitosten myötä muuttuvaan maaseutuun. Koskihaara
nostaa esille uudistuneen tarpeen vanhanaikaisille kyläkeskittymille, joissa
kyläyhdistykset toimivat alueen merkittävimpänä kehittämishankkeita
toteuttavana tahona. Ongelmaksi hän nostaa vapaaehtoispohjalta toimivien
yhdistysten asiantuntemuksen, sillä maaseutupoliittiset ohjelmat vaativat
paljon –joskus liikojakin. Toisaalta ikääntyvän väestön parista löytyy
aiempaa vähemmän uusia aktiivisia talkootyöntekijöitä ja yhdistysten
toiminta on 2010-luvun myötä paikoin hiipumassa.

Samaa aihetta käsittelee tohtorikoulutettava Maija Lundgren tutkiessaan
kyläasiamiesten asemaa viranomaisten ja vapaaehtoisten välillä toimivana
yhteyshenkilönä. EU-rahoitteisissa hankkeissa pyritään estämään maaseudun
autioitumista ja aktivoimaan asukkaita vaikuttamaan itse omaan alueeseensa.
Kyläasiamiehen tehtävänä on toimia välittäjänä, joka tukee
kyläyhteisöä, auttaa ratkomaan ristiriitoja ja luomaan uusia verkostoja.
Koskihaaran mainitsemat ongelmat vaikuttavat myös Lundgrenin tutkimuksen
kohteisiin, jonka lisäksi artikkelissa nousee esille kyläasiamiesten
yksinäisen työn kuormittavuus.

Ympäristö ja paikka

Kirjan toisen, ympäristöön ja paikkaan pureutuvan osan aloittaa
tohtorikoulutettava Kirsi Sonck tuomalla esille syitä ja seurauksia
Rymättylän talvikalastuksen katoamiselle. Ilmastonmuutoksen aiheuttaman
lämpenemisen seurauksena alueen omaan kulttuuriin kuulunut talvinuottaus on
käynyt mahdottomaksi ja sen säilyminen on uhanalaista. Rymättylän
historiassa talvinuottaus on 1880-luvulta saakka ollut ammattimaista ja
koneistumisen myötä saadut ennätyssaaliit ovat vaikuttaneet koko alueen
talouteen. Sonck nostaa artikkelissaan esille nuottauksen merkittävät
taloudelliset, sosiaaliset ja psykologisetkin arvot ja huomauttaa, että kunkin
alueen oman kulttuurin elinkeinot olisi tärkeää saada sopeutettua nykyaikaan.

Esimerkin käytöstä jääneen kulttuurikohteen sopeuttamisesta antaa lehtori
Timo J. Virtanen, jonka artikkelissa kerrotaan läpileikkaus Bengtskärin
majakan käyttöhistoriasta.  Majakka on hyvä esimerkki ajankohtaisesta
suuntauksesta muuntaa vanhat, käytöstä poisjääneet teollisuuskiinteistöt
uudella tavalla hyödyllisiksi. Bengtskärissä rakennus on rakentamisensa ja
alkuperäisen majakkakäyttönsä jälkeen palvellut ensin sotilas- ja
myöhemmin turismikäytössä. Vuonna 2013 lasketut 13.000 kävijää
todistavat, että teollinenkin kulttuuriperintö on matkailijoiden suosiossa.



Kuva: Bengtskärin majakka. (Kaius Hedenström 1986. Bengtskär.fi)

Matkailijoiden näkökulmaa avaa myös yliopisto-opettaja Karri Kiiskinen
esitellessään raja-alueilla pyöräilyä. Polkupyörä palvelee niin
työmatkalaisia kuin turistejakin, samoin kuin raja voi olla huomaamaton tai
este kulkemiselle. Juutinrauman sillan valmistuessa avajaisten ohjelmaan kuului
kevyelle liikenteelle suunnattu tapahtuma, jossa poikkeuksellisesti sallittiin
pyöräily rajalla, jonka yli normaalisti pääsee vain autolla. Artikkelinsa
johtavaksi esimerkiksi Kiiskinen nostaa Puolan ja Ukrainan välisen
pyöräilyreitin, jolla kevyen liikenteen matkailijat on erityisesti ohjattu
kulttuuriperinnön pariin suunnittelemalla heille suositeltu reitti runsaasti
nähtävyyksiä sisältävien maisemien halki. Pyöräily onkin Kiiskisen mukaan
vahvasti painottumassa elämyksellisyyteen ja etenkin rajoja pyritään avaamaan
yleisölle erilaisten tapahtumien muodossa.

Työ ja työn miljööt

Kolmas aihepiiri sijoittuu työympäristöihin ja sen aloittaa
tohtorikoulutettava Maria Vanha-Similä artikkelillaan Forssan tekstiilitehtaan
1950- ja 60-lukujen työväestöstä. Vanha-Similän tutkimuksen pääosassa on
aika, jolloin työllistyminen oli lähes sataprosenttista ja teollisuuteen
kiinnityttiin usein paikka- ja sukusidonnaisesti. Myöhemmin 1970-luvulla
alkanut töiden vähentyminen on vaikuttanut tehdasyhteisöihin, jotka aiemmin
olivat vahvoja ja itsenäisiä yksiköitä. Ennen tehtaisiin työllistyttiin
kansakoulupohjalta ilman koulutusta, kun taas 1980-luvulla työntekijöiden
lapset eivät enää automaattisesti suunnanneet vanhempiensa jäljillä
teollisuuteen vaan lähtivät kouluttautumaan eri aloille. Etenkin 1990-luvun
lama on aiheuttanut työttömyyttä, joka on näkynyt koko ympäristössä
lisääntyneenä epävarmuutena ja yhteisön tiiviyden höllentymisenä.

Samanlainen kehitys on nähtävissä tohtorikoulutettava Marja-Liisa Räisäsen
lakkautettaviin vankiloihin liittyvässä tutkimuksessa, jota hän käsittelee
Konnunsuon vankilaan keskittyvän artikkelin kautta. Kansatieteen oppiaineen
Vankilat murroksessa –hankkeessa  suoritettujen haastattelujen mukaan
Konnunsuon vankilan lakkauttaminen on ollut yhteisölleen järkytys. Esille on
Räisäsen mukaan nostettu perusteluina muun muassa maaseutuvankilan
kaupunkimiljöötä parempi terapeuttinen vaikutus ja pienen vankilayhteisön
syvä keskinäinen yhteistyö. Molemmista työyhteisöä käsittelevistä
artikkeleista välittyykin tiiviin yhteisön mureneminen ja huoli siitä
tulevaisuudessa aiheutuvista ongelmista.

Perhe ja arki

Kirjan neljäs ja viimeinen osa käsittelee perhettä ja arkea.
Tohtorikoulutettava Päivi Roivainen kiinnittää lukijan huomion
lastenvaatteiden muotiin eri vuosikymmeninä. Lastenvaatteet ovat hänen
tutkimuksissaan osoittautuneet oivaksi väyläksi tarkastella yhteiskunnan
suhtautumista lapsiin. Jo 1900-luvun alussa julkaistiin oppaita, joissa
neuvottiin lasten pukeutumista, mutta tuolloin pääpaino oli vielä
lapsikuolleisuuden vähentämisessä hygienian ja helppohoitoisuuden avulla.
Vielä 1950-luvulla oppaiden tarkoituksena oli opastaa valmistamaan lasten
pukimet käytännöllisiksi, vaikka kodinkoneet alkoivat jo vähitellen
lisääntyä ja kauneuteenkin ryhdyttiin kiinnittämään huomiota. Nykyisistä
oppaista ovat Roivaisen havaintojen mukaan kadonneet vaatteiden valmistusohjeet,
mutta edelleen neuvotaan pukemaan lapset siten, että he tuntevat olonsa
mukavaksi ja saavat leikkiä ja sotkea itsensä.



Kuva: Lastenvaatteisiin puetut Stockmannin mallinuket. (Foto Roos
1930—1939/Helsingin kaupunginmuseo.)

Edelleen näkökulmaa perheisiin ja samalla ylirajaisuuteen tarjoaa
yliopisto-opettaja Hanneleena Hiedan artikkeli transnationaalisista perheistä.
Hän tarkastelee monikulttuurisia perheitä ja sitä, kuinka vanhemmat
välittävät omaa kulttuuriaan eteenpäin lapsilleen silloin, kun he ovat
muuttaneet pois omasta synnyinympäristöstään. Hiedan mukaan nykyisenä
digiaikana ylirajaisten suhteiden säilyttäminen on helppoa ja esimerkiksi
lapsenlapset voivat keskustella isovanhempiensa kanssa esimerkiksi Skypen
välityksellä. Näin voidaan vahvistaa monikulttuurisuuden identiteettiä ja
ylläpitää läheisiä suhteita kaukana asuviin sukulaisiin.

Kattava kuva kulttuurintutkijoille

Kirjan artikkelit antavat kattavan kuvan Turun yliopiston kansatieteen
oppiaineen ajankohtaisesta tutkimuksesta. Kuten professori Helena Ruotsala on
esipuheessaan maininnut, kansatiede tutkii kulttuuria ja erilaiset murroskaudet
ovat merkittävässä asemassa sen muuttumisessa. Nykypäivänä
digitaalistuminen, kuntaliitokset, maahanmuuttajat ja avoin rajankäynti ovat
edesauttaneet kulttuurien kansainvälistymistä ja näin tuottaneet myös
tutkijoille tarkasteltavaksi uusia asenteita ja tapoja. Osumia -teos on
sisällöllisesti suunnattu toisille kulttuurientutkijoille ja se näkyy myös
julkaisussa käytetyssä termistössä ja siinä, ettei teoksessa ole sanastoa.
Käytetyt tieteelliset termit ja käsiteltyjen aiheiden merkittävyys eivät
välttämättä aukene suurelle yleisölle, joille suunnattaneekin populaarimpia
julkaisuja kirjassa esitellyistä aiheista sitä mukaa, kun tutkijoiden hankkeet
valmistuvat. Tieteellisenä julkaisuna Osumia kuitenkin ottaa paikkansa muiden
ylirajaisuutta ja kulttuurien muutosta esittelevien kirjojen joukossa. 

---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/