[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Mysteerin varjelija

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Niina Oisalo <niina.oisalo at utu.fi> tohtorikoulutettava, Turun yliopisto
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Anderson, John: Armoton kauneus - Pirjo Honkasalon elokuvataide. Kääntänyt
Tamminen, Leena. Siltala, 2014. 151 sivua.


Mysteerin varjelija
---------------------------------------------------------

Yhdysvaltalainen elokuvakriitikko John Anderson kartoittaa elokuvaohjaaja Pirjo
Honkasalon elämää ja elokuvia kirjassa, joka tihkuu älyä ja herkkyyttä
elokuvanteon vivahteille. Honkasalon pitkä ja menestyksekäs kansainvälinen
ura on jatkunut jo viisi vuosikymmentä, joten muisteltavaa riittää. Kirjan
intiimi tunnelma syntyy yhdistelmästä Honkasalon haastatteluja, Andersonin
omia huomioita elokuvista ja elokuvanteon kulisseista, sekä elämäkertamaisia
katkelmia, joissa seurataan Honkasalon uraa ja muita elämänvaiheita.

Pirjo Honkasalo (s.1947) on monessa suhteessa poikkeuksellinen elokuvantekijä.
Hän on suomalaisessa mittakaavassa poikkeuksellisen kansainvälinen,
poikkeuksellinen tunnettu ja palkittu maailmalla, sekä poikkeuksellisen
monipuolinen.

Honkasalon uraan on mahtunut sekä fiktioita että dokumentteja, pienen budjetin
elokuvia ja kansainvälisiä tuotantoja. Hänen viimeisin elokuvansa Betoniyö
(2013) valittiin Suomen edustajaksi Oscar-kisaan. Tästäkin huolimatta
Honkasalo kertoo Andersonin kirjassa tuntevansa itsensä marginaaliseksi
elokuvantekijäksi. ”Marginaalissa on hyvä olla”, hän sanoo.

Kirjasta kuultaa läpi sen kirjoittajan, yhdysvaltalaisen elokuvakriitikko John
Andersonin, varaukseton ihailu Honkasaloa kohtaan. Rohkeaa elokuvantekijää
onkin vaikea olla ihailematta. Ei ole varmasti ollut helppo päästä kuvaamaan
esimerkiksi Yhdysvaltain kommunistisen puolueen CPUSA:n sisäpiiriä 1970-luvun
alussa, mutta Honkasalo onnistui siinäkin.

Elokuvan tekeminen on syvemmällä tasolla ihmisten kanssa työskentelyä,
ihmisen ymmärtämistä, olosuhteista piittaamatta, vaivoja säästämättä.
Tähän Honkasalolla tuntuu olevan luontainen kyky. Esimerkiksi Tokiossa kuvatun
dokumenttielokuvan ITO – Kilvoittelijan päiväkirja (2009) päähenkilö
Fujioka löytyi hyvin vaistomaisesti.

”En tiennyt hänestä juuri mitään. En kysynyt juuri mitään muiltakaan
elokuvan ihmisiltä. Tunsin että minulla on heihin sanaton yhteys ja sen
pohjalta he tulevat avaamaan itseään sen verran kuin tuntevat hyväksi.
Ymmärsin, että siinä hiljaisuudessa he myös lukivat minua”, Honkasalo
kuvailee elokuvateon alkuvaiheita.

Eettinen vastuu kuvattavia kohtaan

Erityisesti dokumenttielokuvaa tehdessä ohjaajan ja kuvattavien välillä on
oltava vahva side toisiinsa, kun kuvattavat luottavat elämänsä
elokuvantekijän käsiin. Tämä side pitää sisällään myös eettisen
vastuun kuvattavia kohtaan, jota Honkasalo korostaa. Silti ohjaajakaan ei voi
aina vaikuttaa siihen, millaisia seurauksia elokuvalla on. Vastuu voi olla
raskas kantaa. Niin kutsutun Pyhän ja pahan dokumenttielokuva-trilogian (jonka
aiemmat osat ovat Mysterion,1991, sekä Tanjuska ja 7 perkelettä, 1993)
päättävän Atmanin (1996) kohdalla Honkasalo sai kokea tämän rajulla
tavalla.



Kuva: Kuvausryhmä Intiassa. Oikealta guru, Jamana Lal, Pirjo Honkasalo (Books
from Finland)

Atmanin päähenkilö, Jamana Lal, on alhaisen baila-kastin jäsen, vaimoton ja
rampa mies, joka lähtee 4000 kilometrin pyhiinvaellukselle viemään äitinsä
tuhkia hindulaisia perinteitä kunnioittaen Intian pyhimpään kaupunkiin,
Varanasiin, siitä Himalajan vuoristoon ja lopulta takaisin kotikylään
Moshiin. Elokuva voitti Amsterdamissa arvostetun IDFA elokuvajuhlien
pääpalkinnon, josta Honkasalo halusi lahjoittaa puolet Jamana Lalille. Kylän
arvojärjestyksessä alhaisimpana ollut mies rakensi itselleen suuren talon,
jota kaikki eivät hyväksyneet. Pari vuotta kuvausten jälkeen Honkasalo sai
kirjeen, jossa kerrottiin, että Jamana Lal on murhattu.

Kirjassa limittyvät monenlaiset ainekset – Honkasalon haastattelupätkät,
Andersonin omat huomiot elokuvista ja niiden tekemisen seuraamisesta sekä
Honkasalon elämänvaiheiden kuvaukset – ja kokonaisuus on sangen
keskustelunomainen sekä orgaaninen. Aiheet ja elokuvat seuraavat toisiaan
assosiatiivisesti, ei esimerkiksi kronologisesti. Pidemmässä kirjassa tämä
saattaisi ehkä muodostua ongelmaksi, mutta näin lyhyessä, 150 sivun
teoksessa, järjestystä ei oikeastaan edes ehdi kaipaamaan. Lukukokemus oli
mukaansatempaava.

Honkasalolle tuntuu olevan tärkeää jonkinlaisen salaisuuden varjeleminen –
että kaikkea ei tarvitse tietää, eikä voi tietää, kun kyseessä on toinen
ihminen. ”Yritän nähdä jotain mikä ei ole ymmärrettävissä, mutta
tunnistettavissa”, hän kertoo, kutsuen tätä salaisuutta ”eläimen
hiljaisuudeksi ihmisessä”. Kun sen tunnistaa, ohjaajan tehtäväksi jää
vain näyttää tarkasti. ”Jossakin siellä on ihmisten tajuntojen
kohtauspinta. Siellä he aidosti koskettavat toisiaan ja heijastuvat
toisiinsa.”

Kirjan käännös englannista suomeen on pääosin onnistunut.
Keskustelunomainen hengittävyys on säilynyt ja kieli on elävää.
Paikoitellen tekstiin on jäänyt kummittelemaan englannin lauserakenteita ja
sanavalintoja, mutta nämä ovat varsin pieniä puutteita.

 

---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/