[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Tarinoiden vallassa

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Sari Tuuva-Hongisto <sari.tuuvahongisto at gmail.com> FT, tutkija, Lappeenranta
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Torkki, Juhana: Tarinan valta -kertomus luolamiehen paluusta. Otava, 2014. 319
sivua.


Tarinoiden vallassa
---------------------------------------------------------

Juhana Torkin Tarinan valta -kertomus luolamiehen paluusta on vakuuttava,
helppolukuinen ja opettava. Runsaat vaikutusvaltaisten puhujien, kertojien ja
vaikuttajien esimerkit vakuuttavat siitä, että tarinan hallitseminen on
ensiarvoisen tärkeää. Toisaalta Torkki myös vakuuttaa lukijansa
asiantuntevuudellaan ja tarinan kertomisen opeillaan, hän käy laajasti läpi
tarinan määritelmät, keinot ja käyttötavat.

 

Tarinan valta -teos on hyvin ajankohtainen. Maailman monimutkaistuessa
yksinkertaistamisella on voimaa, tarinat synnyttävät tunteita, tarinat
auttavat ymmärtämään ja tarinoita käytetään yhä enemmän ja laajemmin.
Olemme oppineet elämään tarinoiden keskellä. Hollywood-elokuvat ovat
istuttaneet klassisen tarinamuodon selkeäksi tajuntaan. Jokainen tunnistaa
hyvän juonen ja tarinanmuodon. Oletamme, että saamme kaiken keskeisen
informaation kätevänä hissipuheena, ja hyvänä sellaisena. Turha takeltelu
ja rönsyily kertovat vain taitamattomuudesta.

Torkki kehystää tarinansa yritysmaailmalle tutuilla tavoilla ja ennen kaikkea
tutuilla ja ajassa kiinni olevilla esimerkeillä. Elävät ja kaikille tutut
esimerkit ovat kirjan suola, joka kiinnittää kirjan teesit tuttuun maastoon.
Kirjan tarina-analyyseissä käsitellään muun muassa Barack Obamaa, Ilkka
Kanervaa, Steve Jobsia, Äiti Teresaa, Nelson Mandelaa, Jeesusta, Timo Soinia,
Seppo Heikinheimoa, Mika Vehviläistä, Esa Saarista, Alexander Stubbia, ja
lukuisia, lukuisia muita, unohtamatta suuria filososofeja ja tutkijoita
Aristoteleestä Lajos Egriin. Kirjassa on runsaasti myös hauskoja ja
viihdyttäviä paralleeleja, kuten Barack Obaman virkaanastujaisesitelmän
luenta Tolkienin hobittifantasiana ja Perussuomalaisten jytkyn tulkinta Tove
Janssonin hattivatteina:

”Persut’ olivat kuin se tuntematon maa, jonne voimme sijoittaa kaiken sen
mikä ahdistaa. Heistä tuli suomalaisen yhteiskunnan hattivatit, vaara kaikille
niille, ’jotka elävät kuisteilla ja salongeissa”. (s.290.)

Kirjan henkilöhakemistosssa on satoja nimiä, joita ripotellaan tekstiin
toisinaan hengästyttävyyteen asti. Tiukasti ajassa kiinni oleminen saattaa
jopa rapauttaa kirjan elinkaaren. Jo nyt tuntuu vaikealta palauttaa mieleen
esimerkiksi Mika Vehviläiseen kohdistunut mediakohu, sillä uusia kohuja ja
tragedioita syntyy jatkuvasti.

Miksi sitten yritysten tarinat ovat niin kömpelöitä, tylsiä faktojen
sävyttämiä kuvauksia? Kirja antaa siihenkin vastauksen. ”Tarina ja tiede,
usko ja järki, pathos ja logos-siinä ihmisen maailman havaitsemisen jing ja
jang, jotka ovat ikuisesti kilpasilla keskenään.” (s.126) Faktat, totuudet,
järkeilevä päättely, tiede. Ne ovat juuri niitä suomalaisten suosimia
elementtejä, joita myös niin paljon korostetaan ja joiden kautta syntyy
yritystoiminnalle tärkeä luotettavuus ja rationaalisuus. Yritysten tarinat
eivät välttämättä perustu mihinkään. Ehkä me myös tiedämme sen.
Niistä huokuu päälleliimattu pyrkimys johonkin sellaiseen, mikä ei ole
luonteenomaista.

Yksinkertaistamisen ylistys

”Yksinkertaista, yksinkertaista, yksinkertaista! Täydellistä ei ole se,
mihin mitään ei voi lisätä vaan se, mistä mitään ei voi poistaa. Keskity
aina vain oleellisimpaan.” (s. 84) Aluksi ajattelin, että Torkki itse on
yksinkertaistanut liikaa, mutta koska kirjan yksi keskeisimmistä teeseistä on
sanottavan kiteyttäminen yksinkertaiseen muotoon, idea toimii kuitenkin. Torkki
kirjoittaa kuten opettaa.

Tutkijalle kirjan yritysmaailman korosteinen kehys ei ehkä tuota samaa
mielihyvää kuin yritysjohtajalle. Luolamies ja nuotiovertaukset, sekä
ihmisten alitajuinen alfaurosten seuraaminen ja laumautuminen ovat myös
kielikuvina sellaisia, jotka eivät kriittiseen naistutkijaan uppoa. Torkilla on
oma selkeä kohdeyleisönsä, johon en selvästikään kuulu. Mutta silti en
pidä pahana, että tarinankerronnan taitoa opetetaan. Ja luen siitä
mielelläni ja toivoisin muidenkin lukevan. Kyllä kirjalla on tutkijoillekin
paljon annettavaa. Tutkimuksesta kertominen noudattaa toki erilaisia
konventioita, mutta ei pieni draaman kaari, edes aloitus tai lopetus aina
pahasta olisi. Varsinkin humanistiseen traditioon kuuluu, että
yksinkertaisistakin asioista pyritään teoretisoimalla luomaan mahdollisimman
monimutkaista, kun taas monet ”kovan tieteen” tieteen edustajat pyrkivät
päinvastaiseen. Luomaan monimutkaisista asioita mahdollisimman yksinkertaisia
ja ymmärrettäviä esityksiä.

Kirja, tarinan kertomisen oppaana, antaa selkeät ohjeet, hyvät esimerkit, luo
kuvan helppoudesta, mutta ehkä kaikki ei sittenkään ole niin yksinkertaista.
Jos tarinoilla olisi niin paljon valtaa ja jos tarinankerronta kerran onnistuu
yritysjohtajiltakin helposti näillä opeilla, niin eihän meillä olisi
ympärillä muuta kuin silkkaa menestystä. Toisaalta yksinkertaistusten maailma
on myös pelottava. Jos vain hämäämisellä, tiukalla mustavalkoisella
kahtiajaolla, paatoksella ja tunteisiin vetoamisella sekä
”tykkäämisellä” on valtaa, olemme pulassa. Vaikka tarina on tehokas ja
vaikuttava, on se myös sumea, ja pahimmillaan se pettää, harhauttaa, suggeroi
ja valehtelee.

 

 

---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/