[H-verkko] Arvosteltavaksi: Siltalan kevään 2015 kirjoja

[Tapio Onnela]

Eilen lähetetetyssä listassa oli kiusallinen virhe. Kyseessä olivat siis tietysti Siltalan, eivät Teoksen kirjat. 
Ohessa Siltalan kirjat uudestaan, jossa lisäyksenä vielä Klingen ”Upsalasta Pariisiin” 

Agricola - Suomen historiaverkko tarjoaa kirjoja arvosteltavaksi  Agricolan kirja-arvostelujulkaisuun (ISSN 1796-704X)
Jos haluat saada kirjasta arvostelukappaleen, lähetä sähköpostia  osoitteeseen: <agricolan.arvostelut at gmail.com>, jossa ilmoitat kirjan  nimen ja kustantajan sekä postiosoitteesi (maaposti!). Tiedot toimitetaan kustantajalle, joka lähettää sinulle kirjan. Perustele lyhyesti miksi juuri sinä haluaisit arvostella kyseisen  kirjan.
***
Siltalan kevään 2015 kirjoja
 
Matti Klinge
Upsalasta Pariisiin
Matti Klingen muistelmat jatkuvat. Reservin vänrikki Klinge on palannut yliopistoon, solminut avioliiton ja suunnistaa nyt historiantutkijan uralle. Alkaa monivuotinen työ, Ylioppilaskunnan historian kirjoittaminen, jonka kokonaisuuteen kuuluu myös väitöskirjan valmistuminen. Nuori tutkija seuraa laveasti intellektuaalista elämää ja laajentaa horisonttiaan sosiologian ja aatehistorian suuntaan. Ajanjakson kiistat historian tulkinnoista innostavat ja varhainen ”myytinsärkijän” maine saa perustan.
 
Matti Klinge kertoo muistelmissaan astumisestaan julkiseen elämään kirjoittajana, puhujana, yhteiskunnallisena toimijana. 60-luvun kuohunta johdattaa poliittiseen tietoisuuteen ja valintoihin, jotka kirjoittajan kohdalla perustuvat kansainvälisyyden, vapaamielisyyden ja kulttuurin arvoihin. Hän kertoo elävästi ja innostavasti 60-luvun ilmapiiristä, sen kulttuurilehdistä, debateista ja yhteiskunnallisen ilmapiirin muutoksesta. Lukija pääsee hänen mukanaan niin presidentti Kekkosen 60-vuotisjuhliin Kansallisteatteriin kuin kuuluisille ”lastenkutsuille” Tamminiemeen. ESO:n kuraattorina hän osallistuu ylioppilasnuorison arkeen ja juhlaan osakunnassa tai Vanhalla, ja Mannerheimmuseon intendenttinä vuorineuvosten ja kenraalien juhlapäivällisille. Mutta Matti Klingen 60-lukuun kuuluvat myös perheen kasvaminen, tärkeät ystävyyssuhteet, Lapin vaellukset ja purjehdusretket.
 
Teos päättyy tärkeisiin Pariisin vuosiin 1970–72, jolloin Klinge toimi Sorbonnessa Suomen kielen ja kulttuurin professorina.
***
Tuula Arkio
Jyviä nokkimassa
 
Ateneumin portaikosta se alkoi, sinne se myös huipentui: tässä taidemaailmamme keskipisteessä syksyllä 1962 professori Aune Lindström vastaanotti uudet taidehistorian opiskelijat suomalaisen kuvataiteen kurssilleen, heidän joukossaan fil.yo. Tuula Arkio, joka promovoitiin samassa portaikossa keväällä 2006 kunniatohtoriksi työstään suomalaisen taiteen hyväksi. Välivuosiin mahtuu paljon. Ensimmäiseen työtehtäväänsä museomaailmassa filosofian ylioppilas Arkio tarttui Tarvaspään Gallen-Kallela-museossa, jonka puutarhakalusteet tuli talven jäljiltä maalata uudestaan. Ateneumissa työ alkoi 1968, kun vastavalmistunut taidehistorian maisteri sai unelmiensa puhelinsoiton ja kutsun amanuenssin tehtävään. Vaikka taidehistorian opinnot eivät välttämättä valmistaneet nuorta naista työelämän haasteisiin, niiden antama perintö oli tärkeä: luottamus taiteen merkitykseen ja vaikutusmahdollisuuksiin. Se luottamus ja karttuva ammattitaito kantoivat pitkälle.
 
Tuula Arkion työura jännittyi vanhan ja uuden taiteen rajamaastoon: Ateneumin monimuotoisessa museossa uusi ja vanha taide lomittuivat luontevasti toisiinsa, kun kansallisen taiteen menneisyyden ja nykyisyyden rinnalle asettui ARS-näyttelyiden kiehtova maailma. Vuonna 1990 Tuula Arkio sai vastuulleen Nykytaiteen museon johtajuuden, Kiasman rakentamisen ja lopulta Valtion taidemuseon ylijohtajuuden. Hänen roolinsa maamme taiteen kansainvälistymisen vuosina oli keskeinen ja hänen muistelmansa kertovat kiehtovan tarinan. Jyviä nokkimassa -teoksen sivuilla esiintyvät taidemaailman legendaariset vaikuttajat ja merkittävät suomalaiset ja ulkomaiset taiteilijat; niin 60-luvun avautumisen aikakausi, 70-luvun yhteiskuntakriittiset vuodet ja poliittiset ristiriidat kuin 80-luvun hullut vuodet, jolloin talouden ylikuumeneminen nostatti taidemaailmassa ennenkuulumattoman hypen. Se taas taittui 90-luvun lamaan ja johti uuden kuvataiteilijapolven nousuun ja kansainväliseen kiinnostukseen, jota Kiasman synty omalta osaltaan herätti.
****
 
Antti Eerola
Punapaidoista huuhkajiksi
 
Suomen jalkapallomaajoukkue pelasi ensimmäisen maaottelunsa 22. lokakuuta vuonna 1911 Ruotsia vastaan Eläintarhan kentällä Helsingissä. Suomi meni viidessä minuutissa 2–0-johtoon, mutta hävisi lopulta 2–5.
 
Ensimmäisen maaottelun kulku symbolisoi hyvin maajoukkueen koko historiaa. Otteluiden ja karsintalohkojen alussa ja niiden aikana on yleensä näyttänyt paljon paremmalta kuin niiden päätyttyä. Turhan usein kaikkein vaikeimpia ovat olleet tärkeimmät ottelut ja jopa näiden otteluiden tärkeimmät hetket.
 
Olympialaisissa Suomi on ollut mukana neljästi. Karsintojen kautta se ei tosin ole päässyt sinne kertaakaan. MM-kisoihin Suomi on yrittänyt 1930-luvulta lähtien. Kuten liiankin hyvin tiedetään, joukkue ei ole sinne vielä päässyt. Kuten ei myöskään EM-lopputurnaukseen.
 
Vuoden 1912 olympiaturnauksessa Tukholmassa Venäjän keisarikuntaan autonomisena osana kuuluneen Suomen suuriruhtinaskunnan joukkue sijoittui punaisissa paidoissaan neljänneksi. Se on omalla karulla tavallaan edelleen Suomen jalkapallomaajoukkueen kaikkien aikojen paras saavutus. Olympialaisia seuranneiden yli sadan vuoden aikana on menestysrintamalla ollut huomattavasti hiljaisempaa.
 
Suomen joukkueelle on ollut vaikeaa olla yksilöidensä summa, sillä hyviä pelaajia maajoukkueeseen on kyllä riittänyt. Aulis Rytkönen ja Juhani Peltonen osoittivat 1950- ja 60-luvuilla, että suomalainen jalkapalloilija voi menestyä maailmalla. Heidän jälkeensä Jari Litmanen ja Sami Hyypiä ovat näyttäneet, että suomalainen pelaaja voi olla voittava pelaaja kuinka korkealla tasolla tahansa.
 
Punapaidoista huuhkajiksi käy läpi Suomen miesten jalkapallomaajoukkueen yli satavuotisen historian voittoineen ja häviöineen, suuren riemun ja katkeran pettymyksen hetkineen. Maaotteluiden lisäksi kirja kertoo yksilöistä: Suomen kautta aikojen parhaista pelaajista sekä heidän valmentajistaan.
 
Kirjan kirjoittaja Antti Eerola aloitti jalkapallon pelaamisen Lahden Reippaan nappuloissa 7-vuotiaana. Siitä saakka hän on myös seurannut tarkasti Suomen jalkapallomaajoukkueen vaiheita.
***
Markku Kuisma & Pekka Seppänen
Suomen pahimmat bisnesmokat
 
Hyvä johtaja onnistuu hukkaamaan miljoonan, mutta huippujohtaja hukkaa miljardin. Talvivaara, Olkiluoto, Sonera, Nokia, Stora Enso, Fortumin optiot... miksi kaikki ei suju niin kuin valtakunnan terävimmät aivot kuvittelivat? Miksi hienot strategiat osoittautuvat aina uudelleen toiveajatteluksi ja haihatteluksi? Miksi yritysten toimintaa ohjaa enemmän muoti kuin järki? Miksi toisten virheistä on yhtä vaikea oppia kuin omista? Entä onko valtio hyvä isäntä vai huono renki?
 
Talouden johtavat toisinajattelijat Markku Kuisma ja Pekka Seppänen analysoivat kirjassaan Suomen suurimpia bisnesmokia kriittisesti, mutta yrittäen ymmärtää. Tapansa mukaisesti – eli hyväntuulisen humoristisesti. Kirja sisältää tapauskertomukset muun muassa Sonerasta, Stora Ensosta, Fortumista, Talvivaarasta, Outokummusta ja monesta muusta kohtuuttomasti tai huolettomasti kohtaloonsa suhtautuneesta yrityksestä.
***
Aleksi Mainio
Terroristien pesä - Suomi ja taistelu Venäjästä 1918–1939
 
Terroristien pesä käsittelee aikakautta, jolloin lokakuun vallankumous ja sitä seuranneet levottomuudet repivät Euroopan kahtia. Mantere jakautui bolševistiseen ja antibolševistiseen blokkiin, ja asetelmaa onkin kuvattu ”ensimmäiseksi kylmäksi sodaksi”. Vihamielinen ilmapiiri säteili myös Neuvosto-Venäjän naapuriin Suomeen: maahan pakeni tuhansia bolševikkien ahdistelemia pakolaisia, valkoisia emigrantteja, jotka tekivät Suomesta Venäjän poliittisen taistelun tukikohdan.
 
Tämän kamppailun dramaattisimmat puolet tunnetaan Suomessa huonosti: vastaitsenäistyneen tasavallan aluetta käytettiin vakoiluoperaatioiden ja jopa terrori-iskujen valmistelemiseen vuosina 1918–1939. Hämärähankkeista ja pommiattentaateista olivat vastuussa erityisesti valkoemigranttien taistelujärjestöt. Kärjistäen voidaan puhua näkymättömän sodan ajasta, sillä virallisesti Suomen ja Neuvostoliiton välillä vallitsi rauha syksystä 1920 lähtien.
 
Suomen turvallisuusviranomaiset suhtautuivat taistelujärjestöjen toimintaan kaksijakoisesti. Monet poliittisen poliisin ja yleisesikunnan tiedustelun edustajat ihannoivat antibolševistista toimintaa ja olivat valmiita jopa tukemaan sitä, koska toivoivat sen heikentävän Neuvostoliittoa. Toisaalta vastavallankumoukselliset voimat herättivät niin paljon huomiota Neuvostoliitossa, että suomalaisen virkavallan oli pakko puuttua emigranttien aseelliseen toimintaan tasaisin väliajoin.
 
Kirjassa luodaan kokonaiskuva siitä, miten ja miksi Suomesta tuli vastavallankumouksellisen vakoilun ja pommisodan tukialue vuosina 1918–1939. Aikaisemmin kuva ilmiöstä on jäänyt hataraksi muun muassa siksi, että aihe koettiin poliittisesti arkaluontoiseksi toisen maailmansodan jälkeisessä Suomessa ja siitä kertovia tietoja pyrittiin jopa hävittämään. Terroristien pesä perustuu laajaan dokumenttiaineistoon, joka on kerätty eri maiden arkistoista.