[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Radikaalivasemmiston muodonmuutos – Vasemmistoliiton 25 vuotta sitten tapahtuneesta synnyttämisestä on tehty kirja

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Rauli Mickelsson <rauli.mickelsson at utu.fi> VTT, dosentti, yliopisto-opettaja,
Turun yliopisto, Politiikan tutkimus/Valtio-oppi
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Puhakka, Sirpa: Vasemmistoliiton synty. Into Kustannus Oy, 2015. 278 sivua.


Radikaalivasemmiston muodonmuutos – Vasemmistoliiton 25 vuotta sitten
tapahtuneesta synnyttämisestä on tehty kirja
---------------------------------------------------------

Sekä puolueet että kommunismi olivat 25 vuotta sitten kriisissä. Tämä
näkyi myös Suomen Kansan Demokraattisessa Liitossa ja Suomen Kommunistisessa
puolueessa, joiden ideologia ja toimintatapa koettiin aikansa eläneiksi.
Puolueiden toiminta päätettiin yhdistää ja perustaa uusi puolue. Sirpa
Puhakan Vasemmistoliiton synty kuvaa tätä prosessia.

 

Vuonna 1944 perustettu Suomen Kansan Demokraattinen Liitto (SKDL) ja vuonna 1918
perustettu Suomen Kommunistinen Puolue (SKP) syntyivät toisen maailmansodan
jälkeen suurina puolueina, vaikka niiden toiminta oli ennen sotaa ollut
kiellettyä ja siksi maanalaista. SKDL sai vuonna 1945 valittuun eduskuntaan 49
paikkaa, vain yhden edustajan vähemmän kuin suurimmalla puolueella Suomen
Sosialidemokraattisella Puolueella (SDP) oli. SKDL ja SKP loivat ison, vakaan,
lojaalin ja varakkaan puolueorganisaation, jopa niin varakkaan, että köyhän
kansan puolestapuhuja SKP oli pitkään Suomen rikkain puolue. 1980-luvulla
alettiin puhua SKDL:n ja SKP:n kriisistä, joka koostui aatteen, organisaation,
talouden ja kannatuksen konkursseista.

”Kansandemokraattinen liike tuli tiensä päähän 1980-luvun lopussa. Se oli
ideologisessa, poliittisessa, moraalisessa ja taloudellisessa kriisissä”.

Vuoden 1987 eduskuntavaaleihin puolueet menivät kahdella listalla, koska
vähemmistökommunistit oli erotettu SKDL/SKP:stä ja sen vuoksi
ryhmittäytyneet perustamaansa vaalipuolueeseen Demokraattiseen vaihtoehtoon
(Deva). SKDL sai eduskuntaan 16 paikkaa ja Deva vain 4. Aatteen kriisi näkyi
sekä puoluehajaannuksessa että reaalisosialismin romahduksessa. Kommunismi ei
ollut 1980-luvun lopulle tultaessa enää houkutteleva vaihtoehto; Puolassa oli
jo pitkään ollut kommunistien vastainen oppositio, Berliinin muuri murtui
syksyllä 1989, saman vuoden jouluna valta romahti Romaniassa. Vasemmistoliitto
ehdittiin kuitenkin perustaa yli vuotta ennen Neuvostoliiton hajoamista.
Talouden kriisi toteutui kun SKP menetti kasinohuuman ja huonon taloudenpidon
vuoksi omaisuutensa.

Järjestöelämän kriisi tarkoitti sitä, että sodan jälkeen luotu
joukkopuolueorganisaatio ei enää toiminut. Jäsenistön aika meni tarpeettoman
suuren järjestöapparaatin pyörittämiseen, kun samojen ihmisten oli
huolehdittava SKP:n järjestöjen lisäksi SKDL:n, pioneerijärjestön sekä
nais- ja nuorisoliittojen organisaatioista.  Hertta Kuusinen ehdotti jo hyvin
varhain SKDL/SKP organisaatioiden yhdistämistä, mutta se tuli ajankohtaiseksi
vasta 1980-luvun loppupuolella.



Kuva: SKP:n SKDL:n ja Vasemmistoliiton logot

Torviseitsikko ja vilkas keskustelu

Vasemmistoliiton entisen puoluesihteerin ja nykyisen Kansan Uutisten
päätoimittajan Sirpa Puhakan kirja keskittyy puolueen synnytysvaiheen vuosiin
1988-1990.  Puhakan mukaan Kalevi Kivistön presidenttiehdokkuutta varten
perustetun Liike 88:n kokemukset innoittivat suunnittelemaan uudenlaista
puoluetta. Suuri osa jäsenistöstä halusi jättää hierarkkisen
tuplaorganisaation ja etsiä uusia toimintamuotoja. Puolueen uudistamisesta
käyty keskustelu oli erittäin vilkasta, mutta melko mies- ja eliittivaltaista.
 Kirjassa tuodaan esille erityisesti SKDL:n viimeisen puheenjohtajan Reijo
Käkelän osuus uudistajana. Käkelä oli kansandemokraattisen liikkeen
työmyyrä, joka oli toiminut ennen kaksivuotista puheenjohtajakauttaan neljä
vuotta SKDL:n pääsihteerinä.

Vasemmistoliiton perustamisen tiellä oli paljon esteitä, joista suurin osa
johtui erilaisista aatteellisista lähtökohdista. Keskeistä oli se,
halusivatko enemmistöläiset kommunistit ja SKDL:n aktiivit vähemmistöläiset
mukaan uuteen puolueeseen.  Toinen kiistan aihe oli haluttiinko tehdä vain
tekninen uudistus, vaiko uuden ajan puolue. Uudemmalla punavihreällä linjalla
oli katsomuseroja varsinkin ay-liikkeen kansandemokraattien kanssa. Suhde
tuolloin viimeisiä elinvuosiaan viettäneeseen Neuvostoliittoon oli vielä
tärkeä pohdinnan aihe puoluetta suunniteltaessa. Mielenkiintoista oli myös
se, että puolueen perustamisjulistuksessa jätettiin hyvästit sosialismin
tavoittelemiselle.

Uutta puoluetta suunnittelemaan perustettiin suunnitteluryhmä, jonka
kokoonpanossa mukana olivat SKDL:n ja SKP:n johtohenkilöt.
”Torviseitsikoksi” kutsutun ryhmän pohdinta oli perusteellista ja
arvioivaa, jopa niin, että kokeneet poliitikot pystyivät muuttamaan kantaansa
parikin kertaa uuden puolueen muodosta ja aatteista. Keskustelun vilkkaudesta ja
monipuolisuudesta kertoo se, ettei se ollut kenenkään johdettavissa, ei edes
uudistumisen katalysaattorin Reijo Käkelän. Käkelä katkeroitui ja liittyi
sosialidemokraatteihin, koska uusi puolue päätettiin perustaa avoimessa
kokouksessa, eikä kansandemokraattien kunniakasta järjestöväkeä huomioitu.
Se, että uuden puolueen puheenjohtajaksi valittiin Claes Andersson, ei ollut
kenellekään yllätys, sen sijaan Matti Viialaisen valinta puoluesihteeriksi
oli. Hän oli entinen taistolainen ja siirtyi myöhemmin sosialidemokraatteihin.
Viialaisen valintakin kertoo perustamiskokouksen suunnittelemattomuudesta.

Kuvaus puolueiden murrosvaiheesta

Kahdeksankymmenluku oli puolue-elämän murrosaikaa. Tuolloin ryhdyttiin
puhumaan puolueiden kriisistä ja muun muassa vihreissä keskusteltiin pitkään
pitääkö liikkeen organisoitua puolueeksi. 1980-luvulla ilmestyi teoksia,
joissa pohdittiin teollisuusyhteiskunnan puolueiden kriisiä ja uudistamisen
tarvetta – usein puolue ja liike pantiin vastakkain. Myös näistä asioista
keskusteltiin vasemmistoliittoa synnytettäessä, koettiin, että puolueen
byrokraattinen toiminta syö innovatiivista ja tasa-arvoista liikettä.
Vasemmistoliiton perustuva kokous on ainutlaatuinen Suomen puoluehistoriassa.
Tavallisemmin puolueiden perustaviin kokouksiin osallistuivat tulevien
puolueosastojen edustajat ja puolueiden perustajina ovat puolueeseen liittyvät
yhdistykset, näin tapahtui myös silloin kun vihreät perustettiin. Sen sijaan
kutsu Vasemmistoliiton perustamiskokoukseen vajaa viikko ennen vuoden 1990
vappua esitettiin kaikille kiinnostuneille, ja puoluetta perustamassa oli lähes
3400 henkilöä. Puhakan mukaan henki perustamispaikalla oli innostunut.
Vasemmistoliitto kokeili myös uudentyyppisiä järjestötoiminnan muotoja.
Esimerkiksi vuosina 1990-1995 ei ollut lainkaan puoluekokouksia, vaan sen
tilalla oli puoluepiirien valitsema 100:n jäsenen valtuusto.

Sirpa Puhakka kertoo lähestyvänsä vasemmistoliiton perustamista tutkivana
journalistina eikä historiantutkijana. Hänen motiivinsa kirjoittaa kirja oli
tutkia mitkä syyt johtivat puolueen perustamiseen ja millainen on perintö,
jonka puolue on saanut SKP:ltä ja SKDL:ltä. Kirjan materiaali koostuu
pöytäkirjoista, muistioista ja lukuisista haastattelusta, lähteet on
ilmoitettu tarkasti lähes 600:ssa viitteessä.  Kirja on hyvin jäsennetty ja
kirjoitettu, ja se antaa perusteellisen kuvan yhdestä Suomen puolue-elämän
merkittävimmästä muutoksesta. Kirja olisi ollut täydellisempi, jos siinä
olisi ollut vielä lähdeluettelo ja henkilöhakemisto.

 

 

---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/