[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Tiivis läpileikkaus Suomen maalaustaiteesta

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Merja Leppälahti <meleppa at utu.fi> FL, Turku
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Hämäläinen, Pirjo: Taiteen helmet. Sata suomalaista maalausta. Otava, 2014.
168 sivua.


Tiivis läpileikkaus Suomen maalaustaiteesta
---------------------------------------------------------

FM Pirjo Hämäläinen on valinnut teokseen Taiteen helmet suomalaisen taiteen
historiasta sata merkittävää maalausta. Samalla hän esittelee suomalaisen
maalaustaiteen vaiheita ja suuntauksia tuhansien vuosien takaisesta
kalliomaalauksesta 2000-luvun kynnykselle. Vaikka kovin syvällisesti yhden
aukeaman teksti ei pysty aiheeseen paneutumaan, kirja tarjoaa kuitenkin aiheesta
kiinnostuneelle paljon perustietoa suomalaisesta maalaustaiteesta.

Hämäläinen on jakanut Suomen taiteen yhdeksään kauteen, joita kutakin
edustaa muutama maalaus. Jokaista kautta luonnehditaan lyhyesti ja tiiviisti
yhden aukeaman verran.  Kirjassa ei ole sisällysluetteloa eikä teosluetteloa,
mutta kirjan lopussa on luettelo esitellyistä taiteilijoista. 

Ensimmäinen osa, ”Taiteen sarastus”, lähtee liikkeelle Vitträskin
kalliomaalauksesta, joka on peräisin ehkä jopa seitsemäntuhannen vuoden
takaa. Sen jälkeen Hämäläinen esittelee keskiaikaista kirkkotaidetta
päätyen Turun linnan renessanssikauden seinämaalauksiin. Kuvana on linnan
portinvartijan huoneen seinän lemmenparia esittävä maalaus, joka on ajoitettu
1530-luvulle. Kuvan tekijää ei tiedetä varmasti, mutta se tiedetään, että
linnassa on noihin aikoihin työskennellyt Ulf-niminen maalari.

Kirkkotaiteen vahva asema

Seuraavassa osassa, ”Ruotsin ja Venäjän välissä”, tarkastellaan 1600- ja
1700-lukujen taidetta. Tälläkin ajalla kirkkotaide oli tärkeässä roolissa.
Hämäläinen toteaa, että rokokoon vaikutus näkyy Suomessa vain vähän,
kustavilaisuus hiukan enemmän. Täysiveristä rokokoon paimenromantiikkaa
edustaa kuitenkin oululaisen Isak Wacklinin (1720−1758) vuonna 1757
Englannissa maalaama muotokuva nimeltä ”Miss Heckford”. Teos löydettiin
Lontoosta 1920-luvulla ja se on nykyisin Ateneumin taidemuseossa.



Kuva: Isak Wacklin, Miss Heckford, 1757. 

”Kansakunta saa kasvot” on kolmannen osan nimenä. Osa kattaa vuodet
1800-luvun alusta 1870-luvun loppuun. Kun Suomesta tuli Venäjän autonominen
suuriruhtinaskunta, ryhdyttiin myös luomaan kansallista identiteettiä ja omaa
historiaa.  Vuonna 1846 perustettiin Suomen Taideyhdistys, joka avasi heti
piirustuskoulut Turussa ja Helsingissä. Maalaustaiteeseen tuli uusina aiheina
suomalainen luonto ja kansa. Samalla aukeamalla Hämäläinen esittelee Bernt
Lindholmin (1841−1914) maalauksen ”Koivumaisema” (1864) ja Lindholmin
oppilaan Fanny Churbergin (1845−1892) maalauksen ”Rapakivikallioita”
(1871). Lindbergin maisema on maalattu Saksassa, mutta voisi hyvin olla
Suomestakin. Tämän ajan taiteilijoita olivat myös erityisesti
lintumaalauksistaan tunnetut Wrightin veljekset Wilhelm (1810−1887) ja
Ferdinand (1822−1906).



Kuva: Fanny Churberg, Rapakivikallioita, 1871.

Pari seuraavaa vuorikymmentä (1880 ja 1890) merkitsivät otsikon mukaan
siirtymistä ”Realismista romantiikkaan”. Symbolismi vaikutti myös Suomen
taiteeseen ja toi maalauksiin mytologisia ja kirjallisia aiheita, erityisesti
Kalevalan. Hämäläinen mainitsee Akseli Gallen-Kallelan (1865−1931), mutta
”helmissä” ei ole yllättävästi yhtään Gallen-Kallelan
Kalevala-aiheista maalausta, vaan Gallen-Kallela esiintyy vasta seuraavassa
osiossa vähemmän tunnetuin Afrikka-maalauksin. Symbolismi mahdollisti
kansallisten aiheiden lisäksi myös muiden tuohon aikaan arkaluonteisten
aiheiden kuvaamisen. Tällainen oli esimerkiksi Magnus Enckellin (1870−1925)
teos ”Fauni” (1895).

Modernismin murros

”Modernismin murros” käsittelee aikaa 1900-luvun alusta 1910-luvun loppuun.
Tämän kauden maalauksia Hämäläinen esittelee pääosin maalausparien
avulla. Otsikolla ”Ihanat rannat” hän rinnastaa Verner Thomén
(1878−1953) teoksen ”Leikkiviä poikia” (1903) ja Elin Danielsson-Gambogin
(1861−1919) ”Meren rannalla”(1904). Yhteistä molemmille maalauksille ovat
kutsuvat hiekkarannat ja lumoava auringonvalon kuvaus. Helene Scherfbeckin
(1862−1946) ”Ompelijattaren” (1905) rinnalle Hämäläinen on nostanut
Albert Edelfeltin ”Kuningatar Blankan” (1877), ei tyylikauden vaan
ompelurasian vihreänauhaisten saksien vuoksi.   

1920- ja 1930-luvun Hämäläinen nimeää otsikolla ”Uusi ja uusasiallinen
aika”.  Uusasiallisuuteen kuuluivat pysähtyneisyys sekä tarkat, selkeät
yksityiskohdat, mikä näkyy esimerkiksi Yrjö Ollilan (1887−1932)
maalauksessa ”Läksyjen kuulustelu” (1923). Toisaalta myös karjalaisuus oli
1930-luvun maalaustaiteessa leimallinen piirre. Myös näitä Karjalaan
liittyviä maalauksia esitellään useita.

Otsikolla ”Sodan ja rauhan kuvat” Hämäläinen käsittelee 1940- ja
1950-lukujen taidetta. Monet (miespuoliset) taiteilijat olivat rintamalla, ja
sotakokemukset näkyvät myös heidän maalauksissaan. Jatkosodan aikainen
pääsy ”Karjalan laulumaille” herätti myös uutta karelianismia. Myös
tämän kauden kuvauksissa on useita kuvapareja. Kiinnostava pari on esimerkiksi
otsikolla ”Idyllin raunioilla” esitellyt Helge Dahlmanin (1924−1979)
”Maisema” (1946) ja Åke Mattaksen (1920−1962) ”Pariksen tuomio”
(1949). Maisemassa näkyvät ruskeanpunaiset rakennuksen rauniot, maailman
kauneinta naista valitseva Paris sekä Hera, Pallas Athene ja Afrodite ovat
kaikki luisevia ja elähtäneitä.

Otsikolla ”Radikaaleja ja realisteja” Hämäläinen esittelee 1960- ja
1970-luvun suuntauksia. 1960-luvun taide poptaide ammensi mainoksista,
televisiosta ja sarjakuvista. 1970-luvulla monet taiteilijat ottavat kantaa
poliittisesti ja kuvasivat suorastaan fotorealistisesti työtä ja työläisiä.
Taide ei saanut olla seinäkoristetta, vaan kantaaottavaa informaatiota.
Esimerkiksi Niilo Hyttisen (1940−2010) ”Uneton Puolangalla” (1970) kuvaa
kehitysalueen ihmisen elinmahdollisuuksiensa äärirajoilla. Juuri näihin
aikoihin monet pientilojen asukkaat muuttivat Ruotsiin tai etelän
kasvukeskuksiin.

Taiteen miehinen historia

Taiteen helmien viimeinen osa käsittelee 1980- ja 1990-lukua nimellä
”Postmodernit vuodet”.  Kun modernismissa oli etsitty alituiseen uutta,
postmodernissa oli lupa palata vanhaan ja poimia aineksia mistä tahansa.
Maalaaminen nähtiin taiteen tekemisenä, ei valistamisena eikä aatteiden
levittämisenä. Kirjan viimeinen maalaus on Markku Laakson (s. 1970) ”Sammon
puolustus” (1999). Laakson pastissi eroaa Gallen-Kallelan ”Sammon
puolustuksesta” vain siinä, että Väinämöisen paikalla nähdäänkin
Elvis.

Taiteen helmet tarjoaa paljon kiinnostavaa tietoa suomalaisesta
maalaustaiteesta, vaikka kovin syvällisesti yhden aukeaman teksti ei pysty
mihinkään aiheeseen paneutumaan. Vaikka mukaan valituista teoksista olisi eri
mieltäkin, rinnasteisina yhdessä esitellyt maalaukset voivat myös tuottaa
uusia oivalluksia. Kirjan voi lukea alusta loppuun tai sitä voi selailla ja
tehdä löytöjä. Teos myös osoittaa maalaustaiteen historian vahvan
miesvaltaisuuden: sadan merkittävän ”helmen” maalaajien joukossa on vain
parikymmentä naista.

---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/