[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Yhteiskuntatieteen lupaus

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Jouni Huhtanen <jouni.huhtanen at gmail.com> Tohtorikoulutettava, Oulun yliopisto,
aate- ja oppihistoria
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Mills, C. Wright: Sosiologinen mielikuvitus (The Sociological Imagination).
Kääntänyt Karisto, Antti; Konttinen, Esa; Takala, Pentti & Uusitalo, Hannu.
Gaudeamus, 2015. 292 sivua.


Yhteiskuntatieteen lupaus
---------------------------------------------------------

Yhdysvaltalaisen sosiologin C. Wright Millsin (1916–1962) The Sociological
Imagination (1959) käännettiin ensimmäisen kerran suomeksi vuonna 1982
otsikolla Sosiologinen mielikuvitus. Käännös on julkaistu äskettäin
uudelleen asianmukaisesti korjattuna. Tämä on hyvä, sillä Mills lukeutuu
yhteiskuntatieteiden klassikoihin ja hänen ideansa ovat yhä esillä
sosiologian metodikeskusteluissa. Teos on erityisen ajankohtainen siksi, että
se ruotii jokseenkin laajasti tutkijan yhteiskunnallista roolia. Lisäksi se
tarjoaa pohdittavaa myös historiantutkijoille, sillä siihen sisältyy
merkittävä selostus Millsin historiakäsityksestä sekä menetelmällinen
huomautus historian hyödyntämisestä yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen
tukena.

Mills lukeutuu Zygmunt Baumanin (s. 1925), Erwing Goffmanin (1922–1982) ja
Talcott Parsonsin (1902–1979) kaltaisten maineikkaiden
yhteiskuntatieteilijöiden joukkoon ja Sosiologinen mielikuvitus alan
eittämättömiin klassikoihin. Mainituista tutkijoista Mills eroaa siinä,
että hän oli huomattavan kärkäs sosiologian kriitikko ja radikaali
suorapuheinen marxilaisen yhteiskuntateorian kannattaja. Hänen valtaeliittiä
ja kulutuskapitalismia kritisoivat marxilaissävytteiset tutkimuksensa
saavuttivat tästä syystä suosiota varsinkin 1960-luvun opiskelijoiden ja
radikalisoitumassa olleen opiskelijaliikkeen keskuudessa. Yhteiskuntatieteen
klassikoista hänen ajatteluunsa vaikutti Karl Marxin (1818–1883) ohella
erityisesti Max Weber (1864–1920), jonka teksteistä hän käänsi ja toimitti
jo vuonna 1946 yhdessä opettajansa Hans Gerthin (1908–1978) kanssa
englanniksi artikkelisarjan From Max Weber: Essays in Sociology.

Helppotajuista ja selkeää asiaproosaa

Sosiologinen mielikuvitus on kestänyt aikaa yllättävän hyvin osaltaan siksi,
ettei se sisällä kovin vaikeita ammattikäsitteitä, oman aikansa
muoti-ilmauksia tai muuten hankalaa kielenkäyttöä, vaan perustuu melko
helppotajuiseen yleiskieleen. Mills kirjoitti suurelle yleisölle selkeää
asiaproosaa vältellen vaikeaselkoisia lauserakenteita ja käsitteitä.
Toisaalta teos on temaattisesti ihailtavan selkeä ja keskittyy lähinnä
sosiologian tieteenalan ja tutkijan aseman määrittelyyn. Tyylin ja
käsittelytavan intensiivisyyteen on vaikuttanut epäilemättä se, ettei Mills
kypsytellyt teosta kovin kauan, vaan julkaisi sen suhteellisen nopeasti ja
siirtyi saman tien uuteen aiheeseen. Sosiologisen mielikuvituksen alustavan
version hän esitti yhteiskuntatieteellisessä seminaarissa Kööpenhaminassa
keväällä 1957 ja hahmotteli ennen teoksen varsinaista julkaisemista sen
teemoja vain muutamissa referee-artikkeleissa sekä The American Political
Science Association’in symposiumissa syyskuussa 1958.

Kritiikin kohteeksi Sosiologisessa mielikuvituksessa joutuvat erityisesti
yhteiskuntatieteiden liian yleiset ja abstraktit selitysmallit. Mills omaksui jo
suhteellisen varhain Wisconsinin yliopistossa opiskellessaan pragmatismin
perustavat opit ja tietokäsityksen, jonka mukaan tieto ja totuus eivät ole
”tuolla jossain”, vaan ne syntyvät kokeilemalla ja soveltamalla erilaisia
havainnollistuksia ja ongelmanratkaisumalleja käytännön tilanteisiin. Tämä
kanta heijastuu sekä hänen vuonna 1942 julkaisemassaan, lähinnä John Deweyn
(1859–1952) pragmatismia käsittelevässä väitöskirjassa A Sociological
Account of Pragmatism: An Essay on the Sociology of Knowledge että
Sosiologisessa mielikuvituksessa.



C. Wright Mills. Kuva: Yaroslava Mills

Pragmatismin lisäksi Mills omaksui anarkistisen (tai syndikalistisen)
maailmankuvan lukemalla kirjailija Henry Thoreaun (1817–1862) ja
yhteiskuntatieteilijä Thorstein Veblenin (1857–1929) teoksia. Jälkimmäinen
oli tarkastellut tutkimuksissaan yhdysvaltalaista massayhteiskuntaa kriittisesti
ja kehittänyt oman aikansa mielialojen kuvaamiseksi muun muassa käsitteet
”kerskakulutus” (conspicuous consumption), ”joutilas luokka” (leisure
class) ja ”valtavirta” (the main drift). Viimeksi mainittu viittasi
teknologian ja nationalismin synnyttämiin kielteisiin vaikutuksiin sekä
kapitalistisen talousjärjestelmän pyrkimykseen tasapäistää yksilöt omia
tarpeitaan tyydyttäväksi ja talousjärjestelmän tahtoa mekaanisesti
noudattavaksi kuluttajakunnaksi. Veblen oli tunnistanut massayhteiskunnan
ongelmat jo Saksan kansallissosialismissa.

Sosiologinen mielikuvitus on Millsin myöhäiskauden teos ja sellaisena se
eräässä mielessä summaa yhteen hänen käsityksensä sekä sosiologian
yhteiskunnallisesta asemasta että sen tutkimuskohteista. Mills kuoli jokseenkin
nuorena sydänkohtaukseen vuonna 1962, mutta tästä huolimatta hän ehti
tuottaa laajahkon kirjallisen tuotannon. Ensimmäisen kerran
yhteiskuntakriittiset sävyt nousivat esiin jo varhaisteoksessa The New Men of
Power: America’s Labor Leaders (1948), joka tarkastelee
ammattiyhdistysliikettä ja sen johtajien roolia toisen maailmansodan jälkeisen
Yhdysvaltojen jälleenrakentamisessa. 1950-luvun alusta vuosikymmenen
puoliväliin Mills omaksui pessimistisen käsityksen yhteiskunnan valtasuhteista
ja kirjoitti voimakkaasti valtaeliittiä ja massayhteiskuntaa kritisoivat
tutkimuksensa White Collar: The American Middle Classes (1954) ja Power Elite
(1956). Vuosikymmenen lopulla hän julkaisi Sosiologisen mielikuvituksen (1959)
sekä lisäksi sodan ja rauhan kysymyksiä ja kolmannen maailmansodan uhkaa
käsittelevän poleemisen tutkimuksen The Causes of World War Three (1958).
Ennen kuolemaansa hän ehti vielä julkaista teoksen Listen, Yankee: The
Revolution in Cuba (1960) sekä tulkinnan vasemmiston uusista tehtävistä
otsikolla The Marxist (1962).

Teokset ovat paikoin huomattavan poleemisia ja antavat aiheen pohtia, oliko
Millsin tavoitteena todellisten vastausten antaminen erilaisiin
yhteiskunnallisiin ongelmiin vai pikemminkin keskustelun herättäminen ja
suoranainen provosointi. Parhaimmillaan teokset toimivat kummallakin tasolla.
Edellä mainittujen lisäksi hän julkaisi vielä yhdessä Clarence Seniorin ja
Rose Goldenin kanssa tutkimuksen Puerto Rican Journey: New York’s Newest
Immigrants (1950) sekä Hans Gerthin kanssa tutkimuksen Character and Social
Structure: The Psychology of Social Institutions (1953). Millsin maailmanmaine
perustuu erityisesti teoksiin The New Men of Power, White Collar, Power Elite ja
Sosiologinen mielikuvitus. Näissä hän korosti yksittäisen ihmisen ongelmien
sosiaalisia ja poliittisia yhteyksiä ja kehitteli teoriaa jälkimodernista
yhteiskunnasta, jossa massatuotantoon, byrokratiaan ja kulutukseen liittyvät
ongelmat voitaisiin ratkaista tavalla, joka tarjoaisi mahdollisimman
täysipainoisen elämän mahdollisimman monelle yksilölle.

Kohti taistelevaa yhteiskuntatiedettä

Sosiologisen mielikuvituksen otsikko voi olla siinä mielessä harhaanjohtava,
ettei teos tarjoa perinteisessä mielessä ohjeita käytännön
yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen tekemiseksi, vaan pyrkii pikemminkin
määrittelemään sosiologian tutkimusalana ja sosiologin aseman yhteiskunnan
ja tutkijayhteisön jäsenenä. Yhteiskuntatieteiden lupaus tarkoitti Millsille
vaatimusta tarttua tavallisen ihmisen kokemusmaailman tavoittavaan
elämänhistorialliseen näkökulmaan ja yhdistää se aikakauden suuriin
sosiaalisiin ja poliittisiin kysymyksiin. Tämä edellytti
yhteiskuntatieteilijöiltä älyllistä valppautta ja kykyä tarkastella arjen
ilmiöitä uusista rohkeista näkökulmista. Tutkijan oli osattava katsoa
yhteiskuntaa historiallisesti laajassa kontekstissa ymmärtääkseen
yksittäisen ihmisen ongelmien ja yleisten yhteiskunnallisten kysymysten
väliset syy-seuraussuhteet.

Näin rajattu tutkimusnäkökulma vaati sosiologista mielikuvitusta eli
käytännössä kykyä yhdistää erilaisia näennäisesti ristiriitaisia
tekijöitä toisiinsa sekä kykyä analysoida yhteiskunnan taloudellisia,
poliittisia ja sosiaalisia ilmiöitä yhtenäisessä viitekehyksessä. Tutkija
tarvitsi laaja-alaista historiatietämystä muotoillessaan tutkimusongelmaansa
ja kehitellessään käsitystä yhteiskunnan rakenteissa tapahtuneista
ajallisista muutoksista. Historiattomat tutkimukset olivat yleensä staattisia
ja koskivat rajattua ympäristöä ja lyhyttä aikajännettä. Ne eivät
tarjonneet todellista kuvaa yhteiskunnan rakenteiden ajallisesta
kerrostuneisuudesta.

Kyseinen ajattelutapa oli uusi 1950-luvun lopun yhteiskuntatieteissä.
Sosiologista mielikuvitusta voi lukea oppihistoriallisessa mielessä oman
aikakautensa yhteiskuntatieteen menetelmien ja tutkimuskohteiden kritiikkinä.
Teos heijastelee 1950-luvulla nousussa olleiden nuorten
yhteiskuntatieteilijöiden tuntoja viittaamalla useassa kohtaa aikaisemman
perinteen kriisiytymiseen varsinkin niin sanotun abstraktin empirismin osalta.
Kyseinen perinne kiinnitti huomiota yhteiskunnan laajoihin taloudellisiin ja
sosiaalisiin rakenteisiin, mutta oli samalla kyvytön tarkastelemaan yksilöiden
aktiivista toimintaa näissä rakenteissa. Abstraktin empirismin tarjoama
passiivinen ja neutraali kuva yhteiskunnasta ei lisännyt tietoisuutta siitä,
millaisin välinein yhteiskuntaa voitiin kehittää. Merkittävä syy tähän
oli se, että abstraktit empiristit tuntuivat olevan enemmän kiinnostuneita
tieteenfilosofiasta kuin varsinaisesta yhteiskuntatutkimuksesta.

Toisaalta – ja jossain määrin edelliseen liittyen – teosta voi lukea
tutkimuseettisenä pamflettina, jonka tavoitteena on uusien tutkimusnäkymien
avaaminen ja tutkijan julkisen roolin pohdinta. Tämä puoli tulee teoksessa
paikoin voimakkaasti esiin Millsin vaatiessa tutkijoilta yhteiskunnallista
osallistumista sosiaalisten epäkohtien selvittämiseksi. Mills ei ollut
perinteinen akateemikko eikä hän haaveillut tutkimusprofessorin urasta, vaan
pyrki vaikuttamaan kirjoituksillaan tiedeyhteisöä laajempaan yleisöön.
Hänen käsityksenä mukaan huomattava osa yhteiskuntatieteilijöistä toimi
järjestelmän palveluksessa eräänlaisina yhteiskunnallisina kirjanpitäjinä
– hänen omaa käsitettä käyttäen ”tutkimusteknikkoina”.
Yhteiskuntatieteilijä ei kuitenkaan ollut sen enempää yhteiskunnan kuin
aikakautensa historiaan vaikuttavan päätöksenteon ulkopuolella. Pikemminkin
hän oli avoimesti poliittinen henkilö, jonka tuli suunnata viestinsä
(tutkimustuloksensa) sekä päätöksentekijöille että tavallisille
kansalaisille paljastaakseen työllään yhteiskunnan rakenteisiin liittyvät
ongelmat. Sosiologinen mielikuvitus pyrki tarjoamaan sekä 1960-luvun
hippinuorisolle että aikakauden kumoukselliselle vasemmistoälymystölle
välineitä maailman muuttamiseen osoittamalla yksilön henkilökohtaisten
ongelmien yhteiskunnallisen perustan ja tekemällä yksittäisen ihmisen
kohtaamista vaikeuksista julkisia kysymyksiä.

Tämä kaksoiskonteksti on Millsin tuotannolle kauttaaltaan ominaista hänen
teostensa jakautuessa yleensä empiiriseen ja ohjelmalliseen osaan. Kyseinen
jakolinja näkyy varsinkin hänen 1950-luvun tuotannossaan. Siinä missä
empiirinen osa paneutuu yhteiskunnallisten ongelmien ja niiden historiallisen
taustan pohdintaan, on ohjelmallisen osan tavoitteena poliittisen järjen
edistäminen. Jälkimmäinen merkitsi Millsille järjen ja vapauden sekä
valistuksen muiden keskeisten arvojen varaan rakentuvaa kasvatusajattelua.
Sosiologinen mielikuvitus on varsinkin tämän teesin osalta yhä ajankohtainen
ja monet yhteiskuntatieteilijät ovat jatkaneet teoksen aloittamaa keskustelua
esittäen omia ehdotuksiaan sosiologian erityisluonteen määrittelemiseksi.
Esimerkiksi englantilainen Michael Burawoy (s. 1947) on katsonut sosiologian
eroavan muista tieteistä siinä, että se perustaa katsomuksensa
oikeudenmukaisuuteen ja yhdenvertaisuuteen. Millsin tapa vedota 1950-luvulla
järjen ja vapauden arvoihin saattoi sen sijaan johtua juuri päättyneen toisen
maailmansodan läheisyydestä, jolloin kansallissosialismin, fasismin ja
kommunismin aiheuttamat vaarat olivat vielä tuoreessa muistissa.

Sosiologinen mielikuvitus on oppihistoriallisesti merkittävä ennen kaikkea
siksi, että Mills kehitteli siinä muiden 1950-luvun teostensa tavoin monia
marxilaisen sosiologian näkökulmia, erityisesti konfliktiteoriaa, jonka
tavoitteena oli tehdä hallitsevan eliitin ja hallittujen välillä vaikuttava
yhteiskunnallinen ero näkyväksi. White Collar (1954) ja Power Elite (1956)
todistivat Yhdysvaltojen muuttuneen toista maailmansotaa edeltävinä ja sitä
seuraavina muutamina vuosikymmeninä republikaanieliitin hallitsemasta
pienkaupunkien maasta yhtiövaltaan perustuvaksi massayhteiskunnaksi. Eräässä
mielessä tämä kritiikki huipentui Sosiologisessa mielikuvituksessa Millsin
kritisoidessa Yhdysvaltojen demokratiakehitystä ja katsoessa maan noudattavan
demokratian periaatteita lähinnä vain julkisissa juhlapuheissaan. Sen
käytännön politiikka ja monet instituutiot olivat tästä huolimatta monessa
suhteessa vielä täysin epädemokraattisia.



Sosiologinen mielikuvitus 1982 ja 2015

Sosiologisen mielikuvituksen ensimmäinen suomennos ilmestyi kaksikymmentä
vuotta tekijänsä kuoleman jälkeen vuonna 1982. Uuden korjatun suomennoksen
tuottaminen on perusteltua alkuperäisen suomennoksen painoksen loppumisen sekä
sosiologian kielessä ja käsitteistössä tapahtuneiden muutosten vuoksi.
Toisaalta julkaisemista voidaan perustella sillä, että Millsin ideat ovat yhä
ajankohtaisia. Hänen pääteoksistaan otetaan jatkuvasti uusintapainoksia ja
hänen ajattelustaan laaditaan akateemisia erillistutkimuksia ja
opinnäytetöitä – uusimmista selvityksistä mainittakoon Daniel Gearyn
Radical Ambition: C. Wright Mills, the Life, and American Social Thought (2009),
Keith Kerrin Postmodern Cowboy: C. Wright Mills and a New 21st Century Sociology
(2009) sekä Stanley Aronowitzin Taking it Big: C. Wright Mills and the Making
of Political Intellectuals (2012). Lisäksi mainitsemisen arvoinen on
Aronowitzin toimittama yli 1000-sivuinen teossarja C. Wright Mills: Three Volume
Set (2004).

Antti Kariston, Esa Konttisen, Pentti Takalan ja Hannu Uusitalon alkuaan
1980-luvun alussa tekemän käännöksen on tarkistanut Juha Suoranta. Uusi
käännös on ajanmukainen ja luettavuudeltaan ymmärrettävästi aikaisempaa
selkeämpi, mutta kovin radikaaleista muutoksista ei ole kysymys. Tarkistetun
käännöksen parannukset koskevat lähinnä lauserakenteita ja
sanajärjestystä, eivät niinkään käsitteitä tai asiasisältöä. On myös
syytä huomata, ettei alkuperäinen käännös ole sisällöllisesti heikko,
vaan yhä suhteellisen käyttökelpoinen. Käännösten välillä ei ole
myöskään rakenteellisia tai sisällöllisiä muutoksia. Otsikot ovat niin
ikään yhtä poikkeusta lukuun ottamatta säilyneet samana – vain
alkuperäiskäännöksen neljännen luvun otsikko ”Tutkimustiedon käytännön
muodot” on kääntynyt muotoon ”Tutkimustiedon käytännöllisyys”.

Tarkistettuun käännökseen tehdyt muutokset koskevat lähinnä kielen
luettavuuden parantamista, mutta paikoin on havaittavissa sellaista kielen
suoristamista ja linjojen oikomista, joka voi pahimmassa tapauksessa johtaa
asiasisällön muuntumiseen. Korjaukset toimivat hyvin, mikäli luettavuuden
parantamiseksi tehty kielen oikaisu ei hävitä varsinaista merkityssisältöä
tai sen vivahteita. Hyvän esimerkin tästä tarjoaa luvussa kaksi esiintyvä
väite, joka alkuperäiskäännöksessä muotoillaan näin:

”Yleisen teorian perusominaisuus on sen lähtökohtana oleva ajattelun taso,
joka on niin yleinen että sen edustajat eivät kykene loogisesti laskeutumaan
havaintojen teon tasolle. Yleisen teorian edustajina he eivät milloinkaan
laskeudu yleistystensä korkeuksista historiallisissa ja rakenteellisissa
yhteyksissään esiintyviin ongelmiin” (1982, 37).

Nyt julkaistussa editiossa sama kohta etenee näin:

”Yleisen teorian lähtökohtana on niin yleinen ajattelu, ettei siinä
päästä loogisesti käsiksi havaintoihin. Sen harjoittajat eivät milloinkaan
laskeudu yleistystensä korkeuksista historiallisissa ja rakenteellisissa
yhteyksissä esiintyviin ongelmiin” (2015, 47).

Pääsääntöisesti teksti on kyetty korjaamaan asianmukaisesti, mutta kuten
todettua, korjattu käännös sisältää paikoin kohtia, joissa tekstin
suoristamisen kustannuksella on kadotettu joitain merkitysnyansseja.
Mainittakoon tällaisesta korjauksesta teoksen neljänteen lukuun sisältyvä
vastakkaisia arvoja käsittelevä väite. Alkuperäinen suomennos esittää
asian seuraavasti:

”Mutta kun on arvoja, joista aidosti vastakkaiset osapuolet pitävät niin
lujasti ja johdonmukaisesti kiinni, että ristiriitaa ei ole mahdollista
ratkaista loogisen analyysin ja tosiasioita koskevan tutkimuksen avulla, niin
järjellä ei tuossa kysymyksessä näytä enää olevan osaa eikä arpaa”
(1982, 76).

Suoranta muotoilee teesin näin:

”Kun on olemassa vastakkaisia arvoja, joista pidetään lujasti ja
johdonmukaisesti kiinni, arvojen ristiriita ei ratkea järjen käytöllä,
loogisella analyysilla tai tosiasioita koskevan tutkimuksen avulla” (2015,
94).

Millsin tarkoite ei ehkä katoa jälkimmäisessä muotoilussa täysin, mutta
vuoden 1982 suomennos saavuttaa hänen alkuperäisideansa täsmällisemmin (vrt.
C. W. Mills, The Sociological Imagination: Fortieth Anniversary Edition. Oxford
University Press 2000, 77). Käännöksen korjattuun versioon sisältyy useita
vastaavanlaisia ongelmakohtia. Tekstin liiallinen silottelu ja suoristaminen
johtavat helposti pienten merkitysvivahteiden katoamiseen.

Lisäksi oman ongelmansa muodostavat kohdat, joissa Suoranta ei ole
kiinnittänyt riittävästi huomiota yksittäisten käsitteiden muotoon ja
sisältöön. Esimerkiksi abstraktia empirismiä kritisoiva kolmas luku
sisältää Millsin huomautuksen siitä, että ”[m]uiden tutkimustyylien
tarjoamia keskeisiä käsitteitä ei liioin ole käytetty hyväksi, vaan on
tullut tavaksi käyttää heppoisia ’sosio-ekonomisen statuksen
indeksejä’” (1982, 55). Suoranta on korjannut kyseisen kappaleen muuten
asiallisesti, mutta jättänyt kyseisen kohdan korjaamatta ilmeisesti siksi,
ettei ole löytänyt sille alkuperäistä käännöstekstiä parempaa
vaihtoehtoa (vrt. 2015, 69; ks. myös 2000, 54). Tämä voi olla kokonaisuuden
kannalta mitätön asia, mutta tällaiset yksittäiset muotoseikat pistävät
vääjäämättä silmään, koska korjaukset ovat muuten pääsääntöisesti
moitteettomia. Nykylukijalle asia saattaisi aueta paremmin, jos käännöksessä
olisi puhuttu esimerkiksi ”sosio-ekonomisen aseman tekijöistä” tai vielä
yksinkertaisemmin ”sosio-ekonomisista tekijöistä”.

Edellä esitetyistä huomioista huolimatta teoksen tarkistettu käännös on
asianmukainen ja ansaitsee paikkansa suomeksi toimitettujen
sosiaalitieteellisten klassikoiden joukossa. On selvää, että nykylukijan on
helpompi seurata Millsin ajatuksenjuoksua vuoden 2015 kuin vuoden 1982
käännöksestä. Kielen helppolukuisuuden lisäksi selvänä etuna suhteessa
aikaisempaan on se, että nyt julkaistu käännös sisältää henkilö- ja
asiahakemiston sekä lisäksi Suorannan esseen ”C. W. Mills – Sosiologi,
keskustelija ja kriitikko”, joka tarjoaa hyvät perustiedot Millsin
akateemisen uran vaiheista ja kirjallisesta tuotannosta. Käännöksellä on
epäilemättä arvoa osana suomennettua käännöskirjallisuutta ja sitä voi
vilpittömästi suositella jokaiselle yhteiskuntatieteellisestä
kirjallisuudesta ja sen oppihistoriasta kiinnostuneelle lukijalle.

 

 

 

---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/