[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Olipa kerran representaatio

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Markku Nivalainen <markku.nivalainen at iki.fi> YTM, jatko-opiskelija, Jyväskylä
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Hongisto, Ilona ja Kurikka, Kaisa (toim.): Toisin sanoin: Taiteentutkimusta
representaation jälkeen. Eetos, 2013. 268 sivua.


Olipa kerran representaatio
---------------------------------------------------------

Aika ajoin ihmistieteiden piirissä ilmenee tarve arvioida vakiintuneiden
teorioiden oikeutusta ja jopa teorianmuodostuksen lähtökohtia. Näin voi
tehdä esimerkiksi tarttumalla johonkin sellaiseen käsitteeseen, joka on siinä
määrin luutunut osaksi käytänteitämme, että siihen sisältyviä
ongelmallisia taustaoletuksia on vaikea havaita. Tämänkaltaiseen kriittiseen
tilannekatsaukseen pyrkii Ilona Hongiston ja Kaisa Kurikan toimittama Toisin
sanoin, jonka sisältämissä artikkeleissa pyritään kyseenalaistetaan
taiteentutkimuksessa vallitsevan representaatioajattelun valta-asema.

Representaatio on mielenkiintoinen käsite jo siksi, että ei ole lainkaan
selvää, mitä sillä tarkoitetaan. Sanaan “representaatio” törmää
harvoin muuten kuin niissä yhteyksissä, joissa itse käsitettä, tai sen
merkitsemää ilmiötä, analysoidaan kriittisesti. Tällaisissa
käsiteanalyyseissä pyritään yleensä lähtemään liikkeelle
määrittelemällä kritiikin kohteen mahdollisimman yksiselitteisesti, jolloin
vaarana on, että eri ajattelijoiden tarjoamat määritelmät eivät koskaan
kohtaa toisiaan. Tämä on yleinen ongelma yhden käsitteen ympärille kootuissa
teoksissa, joiden sisältämiä artikkeleita monesti yhdistää ainoastaan
pyrkimys yhdistää eri alojen omia ongelmia esittelevät ja käsittelevät
tekstit hieman tarkoitushakuisesti otsikossa esitettyyn käsitteeseen.

Toisin sanoin pyrkii välttämään tämän ongelman lähtemällä liikkeelle
huomattavasti avoimemmalla tavalla. Teoksen esipuheen muodostaa turhankin tiivis
ongelmakentän sekä siihen liittyvien keskeisten käsitteiden ja ajattelijoiden
esittely, johon sisältyy seuraavanlainen hieman hankalasti avautuva
representaation määritelmä:

“Representaatio-sanan merkityksen voi yksinkertaistaa tarkoittamaan jonkin
asian kuvaamista tai määrittelyä tekemällä se jälleen läsnä olevaksi,
uudelleen esitettäväksi. Representaatio voi tarkoittaa myös jonkin asian
edustamista, korvaamista tai näkyväksi (tai ei-näkyväksi) tekemistä tietyn
merkkijärjestelmän avulla. Toisin sanoin representaatiossa on kyse
viittaussuhteesta johonkin, joka on sen itsensä ulkopuolella. Representaatio
(uudelleen) esittämisenä ja edustamisena on tarkastelun kohteena kokoelman
kirjoituksissa.” (8.)

Monimielinen representaatio

En ole aivan varma, miten erottelu “representaatio-sanan” ja
“representaation” välillä tulisi ymmärtää. Representaatioajattelun
puitteissa sen voisi olettaa tarkoittavan sitä, että sanatasolla
representaatio viittaa aktiiviseen inhimilliseen toimintaan, jossa tuodaan
esille käsitteen tasolla viittauksen kohteena oleva kohteen passiivinen
toiminta. Tämän käsityksen lienee oltava väärä, koska yksi
“representaation jälkeisen tutkimuksen” julkilausutuista pyrkimyksistä on
päästä eroon juuri objekti–subjekti-asetelmasta (12).

Tästä asetelmasta eroon pyrkimisen pontimena on näihin käsitteisiin
väitetysti sisältyvä ja niiden välille väistämättä sijoittuva ero, joka
muodostaa tiedon kivijalasta “inhimillisen toimijan, maailman ja
käsitteiden” välille “muurin” (9). Tämä muuri estää meitä puhumasta
asioista, joista tulisi puhua. Kuten Jukka Sihvonen asian muotoilee: “Kyse on
mahdottomuudesta antaa kielellinen hahmo jollekin sellaiselle, joka ei ole
representoitavissa, mutta josta silti pitäisi voida sanoa jotakin.” (50.)

Tämä näennäisen yksinkertainen ajatus on yksi länsimaisen filosofian
keskeisiä opinkappaleita. Filosofia syntyy rajanvedossa, jossa luodaan puitteet
rationaaliselle analyysille sulkemalla myytit ja uskonnot, sekä niihin
linkittyvät taidemuodot kuten tragedia, järjen valtakunnan ulkopuolelle.
Tämä kahden maailman malli saa erilaisia muotoja kaikissa keskeisissä
filosofisissa teorioissa Platonin luolasta Kantin filosofiaan ja Husserlin
fenomenologiasta ranskalaiseen strukturalismiin. Tästä perustavanlaatuisesta
ongelmakimpusta johdetaan kysymykset, jotka ohjaavat Toisin sanoin -teoksen
ongelmanasettelua:

“Mistä merkitys muodostuu, miten havaitsemme maailmaa ja miten arvotamme
sitä -kysymykset kaikuvat representaation muurin kivimuodostelmissa ja
pomppivat sen seinien sisällä.” (9.)

Kysymys kuuluukin, onko tämän muurin purkaminen ainoa keino ratkaista nämä
länsimaisia ajattelijoita kautta aikain askarruttaneet pulmat, ja mikäli
vastaus on myöntävä, miten tämä tapahtuu? Näihin kiehtoviin kysymyksiin
vastaaminen vaatisi ajallemme vierasta suuruudenhulluutta, joten Toisin sanoin
-teoksen kirjoittajat tyytyvät osoittamaan erilaisia representaatioajattelun
kompastuskiviä, jotka voidaan nähdä ongelman oireina. Kuten teoksen
toimittajat johdannossa toteavat:

“Lähtökohtamme on, että representaatio on vakiintunut niin keskeiseksi
käsitteeksi, että on syytä kartoittaa myös sen ulottumattomissa olevia
alueita. Artikkeleissa tehty kartoitustyö ei kuitenkaan suuntaudu
representaatioajattelua vastaan, vaan etsii paikkoja, joista uudet
tutkimusotteet ja käsitteet voivat lähteä kehittymään.” (7.)

Haaste johon näistä lähtökohdista suoritettu tutkimus joutuu vastaamaan
voidaan pukea kysymyksen muotoon: Miten osoittaa representaatioajattelun
ongelmat, jos kaikki vakiintuneet ajattelutavat rakentuvat representaation
kivijalan tapaan? Entä miten voidaan osoittaa aikaisempiin teorioihin
sisältyviä representationaalisia piirteitä ilman, että tulee samalla
esittäneeksi niistä representaation? Näihin liittyen voidaan kysyä, miksi
representaatioajattelu tulisi hylätä, mitä sen hylkäämisestä seuraa ja
miten hylkääminen käytännössä tapahtuu.

Viimeiseen kysymykseen teoksessa ei edes pyritä vastaamaan, sillä
tarkoituksena ei toimittajien mukaan ole tarjota “toimintaohjetta
taiteentutkijoille” tai julistaa “uuden teoreettisen aikakauden alkua”:

“Kokoelma paikantuu hetkeen, jolloin useita representaatioajattelun
jälkeisiä, ulkopuolisia tai ylimeneviä tutkimusasetelmia on havaittavissa,
mutta ne etsivät vielä muotoaan suhteessa taiteentutkimuksen
kysymyksenasetteluihin, metodologiaan ja käsitteistöön. Tässä mielessä
‘jälkeen’ on yhtä kuin ‘ei vielä’. Artikkelikokoelmamme tavoitteena
on tarjota lukijalle mahdollisia suuntia ja väyliä, tapoja ja toteutuksia,
jotka vievät kohti uutta mannerta, jonka hahmo on vasta kehkeytymässä.”
(16.)

Tämän uuden mantereen etsintä on nähdäkseni ensisijaisesti eettinen
tehtävä, vaikka representaation jälkeisen tutkimuksen eettinen ulottuvuus
johdannossa rinnastetaankin sen epistemologisiin ja ontologisiin avauksiin.
Mutta ovatko epistemologiset ja ontologiset ongelmat ikinä sellaisenaan
motivoivia? Olisiko representaatioajattelun korvaamaan pyrkivän uuden
ajattelutavan etsintä mielekästä, jos sen ei nähtäisi tekevän
taiteentutkimuksesta kohteensa kannalta oikeudenmukaisempaa? 

Uusi lähestymistapa ei voi pystyttää vanhan lähestymistavan ympärille
muuria, lainatakseni teoksessa usein toistuvaa kielikuvaa, vaan sen on
rakennettava jonkin olemassa olevan varaan. Toisin sanoin -teoksen kirjoittajien
kivijalkana toimii Gilles Deleuzen tapa artikuloida edellä mainittu filosofian
ikuisuuskysymys subjektin ja objektin ristiriidasta. Deleuze painottaa
tilallisuutta, asioiden prosessiluonnetta, niiden välisiä yhteyksiä ja
olemisen suuntautumista tulevaan (9–10). Näistä lähtökohdista teoksen
artikkeleissa pyritään rakentamaan uudenlaista ymmärrystä tutkijan ja
kohteen välisestä suhteesta, kohteiden keskinäisistä suhteista sekä
taideteosten suhteesta aikaan ja tilaan.

Kohti uutta mannerta

Kirjan yhdeksän artikkelia käsittelevät kuvataidetta, elokuvaa ja
kirjallisuutta. Kokoelman avaa Altti Kuusamon artikkeli “Läsnäolon ongelma
representaatiossa: Representaatiota aktivoivat voimat Carriserista Las
Meninakseen”, joka käsittelee kuvataidetta. Kuusamo aloittaa artikkelinsa
viittaamalla Carlo Ginzburgin määritelmään representaatiosta, joka on
“ehkä eräs kaikkein selvimmistä representaation määrittelyistä” (19).
Varauksellisuus on tässä yhteydessä oikea ratkaisu, sillä lopputuloksena on
representaation määritteleminen “dynaamiseksi kaksoiskäsitteeksi”, joka
“merkitsee sekä todellisuus-edustusta että ehdottaa sen ‘tilalle’
jotain, joka on läsnä esityksenä” (19).

Esipuheessa mainituista hämmentävän monista teokselle asetetuista
tavoitteista yksi on pyrkimys tarjota “vaihtoehtoisia tapoja ajatella kuvia ja
sanoja” (12). Kuusamon tapauksessa vaihtoehtoa haetaan ilmeisesti
perinteiselle diakroniselle argumentointitavalle. Artikkelissa hypitään
mielivaltaiselta vaikuttavin siirroin määritelmästä ja analyysistä toiseen
ilman minkäänlaista julkilausuttua päämäärää. Tekstissä ei ole
johdantoa tai johtopäätöksiä, joista lukija voisi etsiä apuvälineitä
yritykseen ymmärtää Kuusamon tavoitteita ja siten arvioida, kuinka hyvin hän
onnistuu niiden saavuttamisessa.

Julkilausuttua tutkimuskysymystä ei löydy myöskään Jukka Sihvosen
artikkelista “Representaation muuri”, joka esittelee niin Gilles Deleuzelle,
Jacques Rancièrelle kuin Giorgio Agambenillekin tärkeää Herman Melvillen
kertomusta “Bartleby, the Scrivener”. Erityisesti Rancièren kautta Sihvonen
pohtii representaation ulottumattomissa olevien asioiden representaation
mahdollisuutta sekä tähän liittyviä eettisiä ja poliittisia kysymyksiä.
Sihvonen esittelee kiinnostavalla tavalla Melvillen kertomuksen lukuisia
adaptaatioita sekä “toiminnan tai toimimattomuuden arvioinnista
kieltäytymisen” (72) merkityksiä nykymaailmassa. Hieman epäselväksi jää,
miksi artikkeliin sisältyvät eri teosten kuvaukset tai käsittelyt eivät
olisi representatiivisia tai onko representatiivisuutta mahdollista koskaan
välttää täysin, jos tarkastelun kohteena on jokin tekstin itsensä ulkoinen
ilmiö tai asia.

Karoliina Lummaa pohtii artikkelissaan representaatiota ihmisten ja muiden
eläinten, tässä tapauksessa lintujen, vuorovaikutuksen kontekstissa. Hän
pyrkii hahmottelemaan “sellaista näkökulmaa luontorunouden lukemiseen, jossa
lintuja ja muita ei-inhimillisiä olentoja ei enää tarkasteltaisi passiivisina
merkityksellistämisen kohteina, jotka runous inhimillistää ja sisällyttää
kulttuuriin jäännöksettömästi” (81). Lummaa käsittää representaation
“joko kulttuurisista lähtökohdista tapahtuvana esittämisenä tai
sellaisenaan jo olemassa olevan edustamisena” ja esittää poleemisesti, ettei
representaatiosta “ole mielekästä puhua missään muussa merkityksessä kuin
poliittisessa” (104). Hyvin kirjoitettu, jäntevästi argumentoitu ja
rakenteeltaan selkeä artikkeli kuuluu kirjan parhaimpiin.

Myös kirjan toisen toimittajan, Kaisa Kurikan teksti on hyvin kirjoitettu.
Kurikan aiheena ovat suomalaisten kirjailijain kasvokuvat ja tekijänimet,
joiden kautta pyritään avaamaan tekijyyden rakentumista
representaatiokriittisestä näkökulmasta. Kurikan mukaan perinteinen
tekijäkuva noudattaa “litistämisen logiikkaa”, mikä viittaa tapaan, jolla
“kasvoistumisen abstrakti kone” muuttaa ruumiin monimuotoisuuden litteäksi
pinnaksi” (129). Kurikka nojaa Deleuzen ja Félix Guattarin teoretisointeihin
sekä käsitteistöön ja peräänkuuluttaa kirjallisuudentutkimukseen
“tähystin-päitä”, “jotka murtautuvat ulos valkoisen muurin ja mustien
aukkojen (signifikaatio/subjektivaatio) systeemistä ja rikkovat stratifikaation
kerrostuneet tasot” (129). Deleuzelaiseen ajatteluun elimellisesti
kytkeytyvästä runollisesta kielenkäytöstä voi olla montaa mieltä, mutta
kyynisenkin lukijan lienee pakko arvostaa tekstiin sisältyvää pyrkimystä
esittää konkreettisia ratkaisuja representaation ongelmaan – jos
tähystin-päitä voi sellaisina pitää.

Kurikan tekstiä seuraavassa Marko Gylénin artikkelissa palataan kuvataiteen
pariin. Artikkeli on nimellisesti Heideggerin representaatio-kritiikkiin
perustuva analyysi Vermeerin maalauksesta Sinipukuinen nainen kirjettä
lukemassa (n. 1664), mutta tekstin puhtaasti kuvataidetta käsittelevä osuus on
vain muutaman sivun mittainen – artikkeli on ylivoimaisesti teoksen pisin –
ja sisältönsä osalta lähinnä hämmentävä. Gylénin Heidegger-tulkinta on
haastavaa luettavaa, mistä kertonee myös se, että johdannossa käsitellään
ainoastaan artikkelin Vermeer-kritiikkiä.

Sekä Pasi Väliaho että Ilona Hongisto käsittelevät artikkeleissaan
elokuvia. Väliahon aiheena on elokuvakokemus ja tapausesimerkkinä Terrence
Malickin The New World (2006). Hongisto puolestaan tarkastelee deleuzelaisittain
Susanna Helken dokumenttia Leikkipuisto (2010) tulevaisuuden näkyviä avaavan
poliittisen yhteisöllisyyden näkökulmasta. Molemmissa artikkeleissa
keskitytään “kuvien ja sanojen todellisuussuhteeseen” (15)
representaatiokriittisestä näkökulmasta. Myös Taru Elfvingin
omaelämäkerrallisia sävyjä omaava, tutkijan ja teoksen suhdetta pohtiva
artikkeli sivuaa liikkuvaa kuvaa käsitellessään feministifilosofi Luce
Irigarayn teoriaa mimesiksestä sekä Eija-Liisa Ahtilan videoinstallaatiota.

Kokoelman ainoa puhtaan metodologinen teksti on Katve-Kaisa Kontturin
“molekulaarisen taidehistorian” suuntaviivoja hahmotteleva artikkeli.
Teorian taustalla on jälleen Deleuzen ja Guattarin ajattelu ja kuten Hongiston
dokumenttielokuvaa käsittelevässä tekstissä, on myös Kontturin artikkelissa
teoreettinen painopiste tulevaisuuteen avautumisella. Kontturin artikkeli kokoaa
yhteen aiempien artikkeleiden deleuzelaisia käsitteitä ja teemoja, mutta
Deleuzea ennalta tuntemattoman on vaikea sanoa, kuinka oikeaoppinen kuva
teoriaperinteestä sen avulla on mahdollista muodostaa.

Maata näkyvissä?

Yksi klassinen teoksen onnistumisen arvioinnin kriteeri on se, kuinka hyvin se
onnistuu vastaamaan niihin kysymyksiin ja haasteisiin, joita tekijät ovat sille
asettaneet. Toisin sanoin on teos, jonka kohdalla tämän kriteerin soveltaminen
on hankalaa, sillä toimittajat tarjoavat teokselle useampiakin
epämääräisiä tavoitteita. Kuten edellä lainatuista katkelmista käy ilmi,
etsitään teoksessa yhtäältä “paikkoja, joista uudet tutkimusotteet ja
käsitteet voivat lähteä kehittymään” (7) ja toisaalta “tavoitteena on
tarjota lukijalle mahdollisia suuntia ja väyliä, tapoja ja toteutuksia, jotka
vievät kohti uutta mannerta, jonka hahmo on vasta kehkeytymässä” (16).

Päämääränä on siis ilmeisesti kartoittaa representaatioajattelua ja
osoittaa sen heikkouksia erilaisten vaihtoehtoisten tutkimusasetelmien esittelyn
kautta. Ratkaisu herättää kysymyksen, kenelle teos on suunnattu? Koska Toisin
sanoin tyytyy vain osoittamaan representaatioajatteluun sisältyviä ongelmia
tarjoamatta juuri käytännön ratkaisuja niiden ylittämiseksi, tulisi sen
vähintäänkin onnistua vakuuttamaan lukija siitä, että ongelmat todella ovat
niin vakavia, ettei niitä voi jättää sivuuttamatta, vaikka varsinaiset
ratkaisut tuleekin hakea muualta. Jää lukijan päätettäväksi, onnistuuko
teos tältä osin.

Filosofin näkökulmasta on mielenkiintoista, että niinkin klassinen
filosofinen kysymys kuin subjektin ja objektin suhde voidaan asettaa tavalla,
joka tuo siihen liittyvän ongelmat esiin myös taiteentutkimuksen piirissä. On
tosin hieman harmillista, että Toisin sanoin tarjoaa ongelmaan melko
yksipuolisen lähestymistavan, sillä suurin osa kokoelman teksteistä tukeutuu
lähes yksinomaan Gilles Deleuzen ja Félix Guattarin ajatteluun.

Toisinaan lukijasta saattaa tuntua siltä, että Deleuzen tarjoamien vastausten
hyväksyminen on johdatellut kirjoittajat näkemään myös hänen asettamansa
kysymykset mielekkäinä. Koska Deleuzen filosofia on lähtökohtaisesti
yhteensopimatonta representaatioajattelun kanssa, olisi deleuzelaisen
tutkimuksen johdonmukaisuuden nimissä hylättävä representaatioajattelun
konventiot, joiden voisi olettaa sangen läpäisemättömiä, jos kerran
representaatiolla on “taiteentutkimuksen kivijalan” – tai muurin –
asema.

Yksikään tapaustutkimuksen sisältävä Toisin sanoin -teoksen artikkeli ei
kuitenkaan käsiteltävien teosten representaatiosta kieltäydy. Lähimmäs
tätä pääsee Kaisa Kurikan sangen runollinen metodin käsitteellistäminen.
Kysymys kuuluukin, koskevatko teorian esittämistä samat ehdot, joiden nojalla
teorian tapaa käsitellä taideteoksia tulisi arvioida? Vastaus tähän
kysymykseen löytynee uudelta mantereelta.

---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/