[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Naisverkosto sadan vuoden takaa

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Iiris Sarmas <iirissarmas at hotmail.com> FM, Tampere
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Konttinen, Riitta: Taiteilijatoveruutta Helene Schjerfbeck, Ada Thilén, Helena
Westermark ja Maria Wiik. Siltala, 2014. 143 sivua.


Naisverkosto sadan vuoden takaa
---------------------------------------------------------

Taiteilijatoveruutta kertoo tunnetuimpien naistaiteilijoidemme vaikeuksista
koulutuksen hankkimisessa, uran luomisessa ja arvostuksen saamisen vaikeudesta
sekä yleisemminkin heidän elämästään 1800-luvun lopulta 1900-luvun
alkupuolelle. Suurin osa teoksen sisältämästä on jo muista lähteistä
tuttua asiaa, mutta kirjoitustapa ja lukemisen helppous tekevät
lukukokemuksesta mukavan.

 

Riitta Konttisella on pitkä ja ansiokas ura taiteentutkimuksen parissa
Helsingin yliopistolla. Hän on tutkinut ja kirjoittanut paljon erityisesti
naistaiteilijoiden historiaa. Konttisen kirjoittamisen tyyli on helposti
lähestyttävää ja mukavaa lukea. Hän ikään kuin kulkee nuorten naisten
matkassa, heidän rinnallaan sadan vuoden aikaetäisyyden päästä. Teos on
julkaistu taidenäyttelykirjaksi, mutta sen tyyli on sopiva lukijalle ilman
näyttelyäkin. Hämeenlinnan Taidemuseossa kesällä ollut näyttely onkin jo
päättynyt, joten kirja jää elämään omaa elämäänsä ja toimii nyt
tiedekirjana. Kirjasta saa myös hyvän lähdeluettelon syvempään
tutustumiseen aiheesta. Jos kirjan haluaa omaksua pikalukemisella, kannattaa
keskittyä kuvateksteihin. Jo niiden kautta saa oivallisen kuvan teoksesta.

Taiteilijatoveruutta perustuu pitkälti Helene Schjerfbeckin, Ada Thilénin,
Helena Westermarkin ja Maria Wiikin toisilleen lähettämiin kirjeisiin sekä
kirjeisiin kotiin kuin muillekin toimijoille, mutta myös aiempiin tutkimuksiin
ja kirjallisuuteen. Kirjeistä lainattujen katkelmien vanhahtava sävy tekee
kerronnan herttaiseksi ja inhimillisiksi. Asioiden mittakaava vaihtuu kun sen
ilmaisee toiselle ja varsinkin sen saadessa historiallista perspektiiviä.
Konttinen muistuttaa lukijaa myös tosiseikasta, että säilynyt kirjeenvaihto
on katkonaista; usein vastauskirje puuttuu, joten tutkijan ja lukijan on
täydennettävä aukkoja muista lähteistä tai jätettävä asiat avoimeksi. 



Kuva: Helene Schjerfbeck, Ada Thilén, Helena Westermark ja Maria Wiik 

Taiteilijaystävykset Helene Schjerfbeck, Ada Thilén, Helena Westermark ja
Maria Wiik olivat kukin lahjakkaita edelläkävijöitä naistaiteilijoiden
ohdakkeisella polulla 1800-luvun loppupuolella. Yhdessä he saivat rohkeutta
toteuttaa kutsumustaan ja etsiä tietään tuolloin miesten hallitsemassa
maailmassa, jossa naisten työnteko perheen ulkopuolella jo sinällään oli
tavatonta. Saati boheemina taiteilijana!

Nuoret naiset tutustuivat pääasiassa taideopintojensa yhteydessä ja saivat
sitä kautta vahvistusta kehitykseensä ja taiteilijan identiteettiinsä.
Toverin kanssa oli mukava vaihtaa ajatuksia taidesuuntauksista, opettajista ja
maailmanmenosta. ”Meidän taiteelliset ja kirjalliset pyrkimyksemme kävivät
niin hyvin yksiin; keskustelimmepa sitten tai työskentelimme, niin voimme aina
kumpikin luottaa tulevamme ymmärretyiksi.” s. 120.

Naisverkoston tuki oli tärkeää

Teos keskittyy taiteilijatovereiden ulkomaanmatkoihin, vaikka kertaakin kunkin
taiteilijan uran pääpiirteet ja keskeisimmät teokset ja niiden syntyvaiheita.
Naisverkostosta oli eniten tukea juuri ulkomailla, kun oltiin erossa tutusta
ympäristöstä. Keskenään he matkustelivat tuon ajan taideopintojen
keskuksiin ja tekivät siellä myös retkiä lähiseuduille sekä muihin
kiinnostaviin paikkoihin. He houkuttelivat toisiaan kesänviettopaikkoihin,
auttoivat toisiaan majoitusten saamisissa, taiteilijatarvikkeiden ja mallien
saamisessa. 

Vinkit apurahoista, näyttelyistä ja opettajista jaettiin ja mielipiteitä
vaihdettiin ahkerasti. Kaikenlainen kokemusten vaihtaminen tuntuu olleen heille
tärkeää ammatti-identiteetin muotoutumisessa ja vahvistamisessa. Kullakin
heistä oli omat kipupisteensä ja vaikeutensa urallaan ja niiden jakaminen
kollegojen kesken varmaan vahvisti heidän ajatuksiaan. Verkosto tuntuu olleen
heille kuin sisaruspiiri, jossa puuttuvaa perheenjäsentä kaivattiin ja
hänelle raportoitiin tapahtumat. Taiteilijapiiri taisi olla naisille myös
elinikäinen, vaikka siteet löystyivätkin vanhemmiten yhteisten matkojen
loputtua ja kunkin uran ja elämänpolun saatua oman luonteensa. Suosittelen
kirjaa lämpimästi taiteesta kiinnostuneille. 

 

---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/